Olen tällainen hyvä esimerkkitapaus henkilöstä, josta ei ole löytynyt mitään suurempaa vikaa, monien tutkimusten jälkeen ja jolle on lopulta annettu ymmärtää, että vika on korvien välissä.
Neljää mielialalääkettä onkin jo tullut kokeiltua, mutta olen myös todella herkkä lääkkeille ja en ole kertakaikkiaan pystynyt käyttämään niitä.
Viimeisimmästä lääkkeestä ei tosin tullut varsinaisesti mitään pakkauksessa mainituista sivuoireista (ajoittaista lievää kuvotuksen tunnetta lukkuunottamatta), mutta sen sijaan muita niin voimakkaita oireita, että en yksinkertaisesti pystynyt tuota lääkettä enää syömään.
Eräs psykoterapeuttiystäväni epäili jonkinlaisiksi verenkiertohäiriöiksi, tai sitten kyse oli vain jostain aineenvaihduntajutusta ja reagoin vain jotenkin harvinaisen voimakkaasti.
Pelkästä terapiasta voisi olla ennemminkin hyötyä minulle. Ei ole kuitenkaan ollut tarjolla muuta kuin mielenterveystoimiston psykologin kanssa keskusteluja n. kerran kuukaudessa ja se ongelma on tässä myös, että Kela yleensä vaatii tuon lääkkeen käytön.
Yksityisesti en pysty tuota terapiaa missään nimessä kustantamaan.
Neljää mielialalääkettä onkin jo tullut kokeiltua, mutta olen myös todella herkkä lääkkeille ja en ole kertakaikkiaan pystynyt käyttämään niitä.
Viimeisimmästä lääkkeestä ei tosin tullut varsinaisesti mitään pakkauksessa mainituista sivuoireista (ajoittaista lievää kuvotuksen tunnetta lukkuunottamatta), mutta sen sijaan muita niin voimakkaita oireita, että en yksinkertaisesti pystynyt tuota lääkettä enää syömään.
Eräs psykoterapeuttiystäväni epäili jonkinlaisiksi verenkiertohäiriöiksi, tai sitten kyse oli vain jostain aineenvaihduntajutusta ja reagoin vain jotenkin harvinaisen voimakkaasti.
Pelkästä terapiasta voisi olla ennemminkin hyötyä minulle. Ei ole kuitenkaan ollut tarjolla muuta kuin mielenterveystoimiston psykologin kanssa keskusteluja n. kerran kuukaudessa ja se ongelma on tässä myös, että Kela yleensä vaatii tuon lääkkeen käytön.
Yksityisesti en pysty tuota terapiaa missään nimessä kustantamaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mutta psykiatri voi kirjoittaa Kelalle lausunnon terapian tarpeesta ja sitten voit saada pari vuotta Kelan rahoittamaa psykoterapiaa pienellä omavastuulla. Eikö kukaan kertonut sinulle tästä vaihtoehdosta???
_
Eikö kukaan ole kertonut Sinulle, että lain mukaan asuinkunnallasi on velvollisuus järjestää Sinulle tarvitsemasi hoito, eikä laissa ole mitään poikkeusta psykoterapiaan liittyen.
Toisin sanoen, jos Sinulle on mielenterveystoimistossa väitetty, etteivät he pysty Sinulle psykoterapiaa järjestämään, on Sinua(kin) kusetettu.
Teepä siis niin, että heti ensi töiksesi pyydät kirjallisesti _kirjallista_ hoitosuunnitelmaa. Mainitse hoitosuunnitelmapyynnössäsi, että haluat psykoterapiaa, et mitään hoitajan antamaa "keskusteluapua".
KELA:n psykoterapiatuki on tarkoitettu kuntoutukseen ja työkyvyn ylläpitoon ja palauttamiseen, ei akuutin sairauden hoitoon.
Ensinnäkin on hyvin helppoa leimata asiakas hulluksi ilman perusteellisia tutkimuksia. Sitten toiseksi on hyvin helppo syyllistää asiakasta, kun tämä ei suostu lääkehoitoon. Mikä onkaan nopein tapa päästä asiakkaasta eroon...?
Minä olen menettänyt uskoni hyvinvointivaltioon (sosiaali- ja oikeusturvaan), ja tässä vaiheessa olen vain onnellinen, etten päässyt "uudelleen ohjelmoitavaksi".
Noin yksinkertaistaen menetin 2 vuotta sitten työni fyysisen sairauden vuoksi. Työvoimatoimiston mukaan olin työkyvytön, terveyskeskuksen mukaan fyysisesti terve, mutta hullu ja vakuutuslaitoksen mukaan täysin työkykyinen. Jäin ilman mitään toimeentuloturvaa.
Olin tosi hullu, kun en suostunut toistelemaan mantraa ihanasta sosiaaliturvan mallimaasta Suomesta, ja kuinka erinomaisesti asiani ovat.
Kuulin joskus Jörn Donnerin haastattelun, jossa hän sanoi, että paras tapa tehdä ihminen hulluksi on ristiriitainen viestintä. Tämä yhteiskunta toteuttaa sitä koko ajan, ja ihmisen on oltava riittävän vahva kestääkseen sen tervejärkisenä.
Aika monesta yksilön pahoinvointiin liittyvästä asiasta syytän nykyään yhteiskuntaa ja ympäröivää maailmaa. Työelämän vaatimukset ovat kovat, ihmisen on oltava lähes täydellinen. Jos sitä ei ole, niin on nollakansalainen, ja saa sen nahkoissaan tuta. Jokainen on omanonnensa seppä -asenne elää myös nk. asiantuntijapiirissä.
Aikamoisia lässytätejä mielenterveystoimiston tädit minun kokemuksen mukaan. En ole tavannut yhtään ihmistä, jonka kanssa pystyisi puhumaan todella syvällisiä, yhteistä aaltopituutta ei ole. Mistähän johtuu...? Olisikohan syynä koulutuksen yhdenmukaistava ja oman ajattelun tappava vaikutus?
Omalla kohdallani parasta terapiaa on ollut, kun olen lopettanut hyssyttelyt ja ajatellut omilla aivoillani ja ilmaissut myös päätelmäni ääneen. Tästä tosin seurasi, että jouduin pakenemaan edellisestä asuinkunnastani maaseudulta, sillä yhteiskunnan vähäosaisen protesteja ei hyväksytä, ja aina löytyy peruste pakkohoidolle tai rikossyytteelle.
Luin viimeisimmästä Yhteishyvälehdestä Leif Lindbergin kolumnin (toivottavasti muistin tiedot oikein, en viitsi tarkistaa). Siinä hän puhui flush-ilmiöstä. Eli yksinkertaistaen vaikeistakin ongelmista kärsineet ihmiset ovat kuntoutuneet huomattavasti, kun ovat löytäneet jotain mielekästä toimintaa, johon on voinut uppoutua. Toimintaa, joka on yksilön vaativuuden ylärajoilla. Ajantaju himmenee ja onnellisuus lisääntyy.
Eli voisitko harrastaa tee se itse terapiaa vaikkapa menemällä johonkin kansalaisopiston käsityöryhmään? Henkilökohtaisesti koen nykyään ainoana mielekkäänä harrastuksena käsityöt ja työnä käsin tehtävän työn, jonka tulos näkyy. Ainoa abstrakti asia jota nykyään harrastan, on yhteiskunta- ja medikalisaatiokritiikki.
Alkaa mennä usko vähitellen minultakin.
Saa nähdä mihin kaikki nyt sitten johtaa.
Terveyskeskuslääkäri jätti vielä myös muutamia tutkimuksia tekemättä ja senkin johdosta olen tässä saanut repiä hiuksiani.
On siis ilmeisen selkeästi ihan fyysistäkin vaivaa, joka haittaa työkykyä ja asettaa omat rajoituksensa, mutta siis ihan käsittämättömän vaikeeta saada niistä mustaa valkoisella!
Tuosta psykoterapiasta oli kyllä puhetta joskus 4 v sitten, kriisikeskuksessa asioidessani (olin siellä asiakkaana muutaman kuukauden erään hyvin traumaattisen tapahtuman jälkeen).
Asia otettiin puheeksi vasta käyntieni ollessa lopuillaan.
Sieltä minut sitten "siirrettiin" mielenterveyskeskuksen psykologille, jossa olen siis siitä lähtien käynyt vaihtelevasti (muutamia taukojakin on tällä välillä ollut).
Mielenterveystoimistossa oli sitten alkuun myös puhetta tuosta psykoterapiasta, mutta terapeuttien valikoima oli vain niin kovin suppea tällä alueella ja kun soittelin kaikki läpi (terapeutin joutui siis itse hakemalla hakemaan -onko tämä normaali käytäntö kaikkialla?), niin kenelläkään ei ollut juuri silloin mahdollisuutta ottaa uusia asiakkaita. Yksi sanoi, että mahdollisesti puolen vuoden päästä vois onnistua, mutta sekään ei ollut ihan 100 % varmaa.
Minulla oli kyllä silloin myös sellainen tilanne, että olin raskaana ja se puolen vuoden päästä osui juuri synnytyksen aikoihin, joten sekin asetti omat rajoituksensa.
Vauvan takia olinkin sitten pitkään poissa myös tuolta psykologilta.
Raskausaikana tosin tunsin oloni jossain vaiheessa jo vähän paremmaksikin, mutta olisin kyllä ilman muuta käynyt terapiassa vielä ennen vauvan tuloa, kun tiesin siihen sen jälkeen tulevan pakostikin tauon.
Olisin kyllä mieluimmin valinnut lyhyt- tai varsinaisen traumaterapian, joista olisi varmaan ollut juuri siihen tilanteeseen eniten apua, mutta niitähän ei ollut tarjolla, kun ei silloin ollut muutakaan.
Nyt ei sitten tuosta terapiasta ole enää puhuttu. Asiat ovat kuitenkin alkaneet nousta uudelleen esiin taas eri kanteilta lapsen kasvaessa ja on vähän sellainen tunne, että joku lyhytterapia tms. olis juuri se minun juttuni, mutta sitähän ei ole tarjolla edelleenkään.
Nyt tosin luin, että lyhytterapiaa olis tarjolla myös puhelimitse, jonka vois ehkä myös saada tuolla systeemillä, että ei itse tarvitse maksaa koko hoitoa.
Onko kenelläkään tietoa tästä?
Tavallisessa terapiassa, jota lähimmällä paikkakunnalla olis ehkä jossain vaiheessa tarjolla pitäis tietysti käydä monta kertaa viikossa ja se on hieman hankalaa, kun kulkemisen ja lapsen hoidon kanssa on ongelmia, joten tuo voisi ollakin nyt paras ratkaisu tilanteeseeni.
Noilla menneillä kokemuksilla on siis varmaan myös jotain osaa ja arpaa oireisiini, mutta se ei kyllä todellakaan ole koko totuus.
Ikävä vaan, että joutuu stressaamaan tuon asian kanssa, kun omalääkäri on mitä on ja tutkimukset ja tietotaito yleisellä puolella ovat joskus niin kiven alla ja kaikkea vain vähätellään eikä oteta todesta.
Pidetään jonain turhan marisijana, olemattoman kipukynnyksen omaavana, joka liioittelee tai keksii kaikki vaivat, että ei tarvitsis enää tehdä töitä.
Tai sitten leimataan vain kaikki pelkästään psyykkisistä syistä johtuviksi, jonka jälkeen asiaan ei tarvitse enää liiemmin perehtyä.