rasismia Tampereella

jallu---

Lehdissä kerrotaan, että viime sunnuntaisessa C-ikäryhmän SM-karsintasarjan ottelussa ottelun jo päätyttyä Tesoman jäähallissa tamperelaisen KooVee-joukkueen pelaaja kävi luonnehtimaan vierailevan EHC:n tummaihoista pelaajaa rasistisin ilmauksin.

Tuomaristo käsitteli asiaa ja määräsi pojan ottelukieltoon. Asiasta lähetettiin myös selostus liittoon.

Tapahtuma on nyt, kun se on jo päässyt julkisuuten, seuralle ja joukkuelle melkoinen häpeä, joka muistetaan kauan. Toivottavasti seurassa pohditaan asiaa ja tehdään johtopäätöksiä nuorison kasvatuksesta ja siitä, suvaitseko joukkue tuollaista.

15

2074

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AuranP

      Siinä on taas nostettu myrsky juomalasissa. Nuoret nyt huutelee ja välillä vanhemmatkin. Ei pitäisi provosoitua liikaa. Seurat tai joukkueet eivät ole mitään tapakasvattajia tai varsinkaan vastuussa yksittäisten jäsentensä edesottamuksista. Näin ollen mielestäni seuran tai joukkueen tarvitse asiaan millään lailla puuttua, vaan tuomariston toiminta ja liiton jatkotoimet ovat kyllä riittäviä. Seura tai joukkue ei myöskään häpeä mitään, vaikka tietysti varmaan tämänkin joukkueen yksittäiset jäsenet (tai tässä tapauksessa varmaan jäsenten jotkut vanhemmat) voivat hävetä ja paheksua tapahtunutta. Yksilöä tullaan kyllä muistamaan rangaistuksella, älä siis huoli. Jeesustelua lehdissä ja näillä palstoilla ei tarvittaisi. Maailmassa on paljon pahempiakin juttuja ja mielestäni Tamperelaiset ovat usein rasistisia Turkulaisia kohtaan, josta myös erityispenalttia pitäisi saada!

      • tane --

        "Maailmassa on paljon pahempiakin juttuja ..."

        Totta kai on pahempia asioita, mutta jos jääkiekkoseurassa on tuollaista käytöstä, niin se on jo aika pahaa.

        Toivottavasti nuorten vanhemmat ja seuran sponsorit tekevät tapahtumasta ja siitä annetuista selityksistä omat johtopäätöksensä.

      • E Rasmus
        tane -- kirjoitti:

        Ei tällaisilla joukkueilla ole mitään oikeita sponsoreita. Vanhempien työnantajat antavat muutaman halpahintaisen paitamainoksen ja thats it. Nuorten vanhemmat - tai sanoisin melkein lasten- eivät varmaan sen kummempia johtopäätöksiä tee, koska he tajuavat ettei valmentajat ja joukkueenjohtajat opeta juniorikiekkoilijoita rasistiseen käytökseen, vaan heidän työ on opettaa jääkiekon peluuta. Vastuu kasvatuksesta on poikien vanhemmilla ja kätöksestä vastuu on ensisijaisesti pojilla. Mikähän seura/joukkue kirjoittajan mielestä voi taata kaikkien jäsenten moitteettoman käytöksen?

      • tane ---
        E Rasmus kirjoitti:

        "Mikähän seura/joukkue kirjoittajan mielestä voi taata kaikkien jäsenten moitteettoman käytöksen?"

        Luultavasti ei mikään.

        Sitä vastoin JOUKKUEEN on taattava PELAAJIENSA moitteeton käytös OTTELUSSA ja sen yhteydessä, mistä nyt oli kyse!

    • vierailijan kannattaja

      Kotijoukkue ooi alkukaudesta kulkenut voitosta voittoon, mutta nyt tuli seinä eteen, kun alkukauden peleissä rämpinyt vierailija voitti kauden tähän asti tärkeimmän pelin ja meni jatkoon.

      • oikelaaita

        muistan lukeneeni jutusta faijani ja pikkuveljeni kanssa

    • Tesoman Rane

      Asiantuntija Tesomalta Rane, 37, kommentoi asiaa:
      http://www.uutiskynnys.fi/viihde/villimaailma/Kiakkojunnut-tappeli-Tesomalla

      "- Kyä ihme touhua o! Eihän se ny mitään, jos koko joukkueen voimin mennään toista turpaan lyämään, mutta jos sanoo toista jonkun väriseks, niin kyä siitä ny pitäis joku elinikänen pelikialto saara vähintään. Se on sentään entinen loukkaus!!"

      • kutvone

        ei siin kukaa käyny porukal kenenkään kimpuun vaan kaikil oli oma sälliASDASDASD

      • Ajskjdffskjk

        EHC on Helsingistä. Seuran nimi on East Hockey Club.

    • Anonyymi

      Miksi rasismi on niin tuomittavaa mutta toisia pelaajia saa edelleen homotella? Miksei homovihaan puututa?

      • Anonyymi

        Homottelusta saa ihan samat rangaistukset kuin rasistisista huuteluista. Turhiahan sellaiset on, mutta välillä unohtuu, että keskenkasvuisen vasta opettelee olemaan. Teineillä on kovat jutut ja vähän vähemmän älyä kun tunne vie.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän brutalismi on ylipäätään ihan maan tapa 105-vuotiaassa Somessa, ja teinit saavat juttunsa tasan tarkkaan kasvattavien konkarien kokeneista aivoista.

        Yhtään ei pidä räkänokkien niskoille vierittää syitä, kun isät (ja välillä äiditkin) yhteisöjen rakennusmestaruuksineen ovat perusälykansaa.

        ...Ja siis hyvä näin, mutta enemmän kaipaisin kuitenkin sellaista myhäilevämpää, tietäväisempää ja oppportunistisempaa asennetta tähän kaikkeen.

        Noo, "Pojat ovat neitejä", tai "Vanhukset ovat puolivainaita", jne.

    • Anonyymi

      Ketään ei jätetä yksin potkimatta, vaikka Ilveksessä tämäkin tehdään paremmin.

      • Anonyymi00018

        Turpiin vaan ja epäonnea reissuun

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2462
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1642
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      653
      1066
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      83
      760
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      728
    Aihe