...välit omiin vanhempiinne?
Oma tilanteeni on se että olen perheellinen, koulutettu ja yrittäjä. Yrityksellä menee paremmin usean kompurointivuoden jälkeen mutta se edellyttää ponnistuksia ja taloudellista kurimusta vielä muutaman vuoden. Vanhempani ovat eläkeläisiä ja heillä takanaan katkeamaton monen vuosikymmenen turvallinen virka. Elelevät suhteellisen vauraasti, ei nyt mitään rikkaita ole mutta laadukkaat asunnot ja kesämökit löytyvät ja matkoilla käydään. Silloin kun olivat itse perheenperustamisvaiheessa niin vanhempansa tukivat hankinnoissa, tuli myös ennakkoperintöä ym ja tänäpäivänä tietty perinnötkin on saatu.
Itse olen koulutettu, perheellinen ja yrittäjä. Yrittäjä siksi että se on ollut ainoa järkevä tapa alallani tienata leipä. Perheemme on ollut taloudellisesti todella ahtaalla viime vuodet. Taloudellista apua ei vanhemmiltani ole juurikaan herunut, heillä kun on kaikki varat "sijoitettuna". Omien muistikuviensa mukaan he ovat aina pärjänneet täysin omillaan... ja niin tulee minunkin. Arvovalinta. Ympärilläni näen muita perheellisiä joille on tipauteltu ennakkoperintöjä ym avustuksia huomattavasti vaatimattomammista lähtökohdista jotta "perheellä menisi hyvin".
OK, tyylinsä kullakin. Pointtini ei ole se että valitan etteivät tue vaan se että en saa muutenkaan ymmärrystä. Ikäpolvelleni ei maailma ollutkaan samalla lailla avoinna, ei ole 40-vuoden virkaa, enemmällä koulutuksella saavuttaa vähemmän. Vanhempani tietävät että maailma on muuttunut kovemmaksi. Vanhempani seuraavat asioita. Mutta mutta... ne ovat ne muut joilla sopii olla vaikeuksia, ei heidän lapsellaan.
Tässä tilanteessa, menemättä yksityiskohtiin ja ollessani niin kovilla ja aivan liikaa itseni varassa... en millään jaksa edes tavata vanhempiani. En jaksa enää näytellä heille. He eivät halua kuulla mitään negatiivista elämästäni. Jos joutuvat, saan ryöpyn niskaani käyttökelvottomia neuvoja joilla vaan halutaan päästä omasta ahdistuksesta.
Sekava kirjoitus. Toivottavasti joku käsitti mitä ajan takaa.
Oma tilanteeni on se että olen perheellinen, koulutettu ja yrittäjä. Yrityksellä menee paremmin usean kompurointivuoden jälkeen mutta se edellyttää ponnistuksia ja taloudellista kurimusta vielä muutaman vuoden. Vanhempani ovat eläkeläisiä ja heillä takanaan katkeamaton monen vuosikymmenen turvallinen virka. Elelevät suhteellisen vauraasti, ei nyt mitään rikkaita ole mutta laadukkaat asunnot ja kesämökit löytyvät ja matkoilla käydään. Silloin kun olivat itse perheenperustamisvaiheessa niin vanhempansa tukivat hankinnoissa, tuli myös ennakkoperintöä ym ja tänäpäivänä tietty perinnötkin on saatu.
Itse olen koulutettu, perheellinen ja yrittäjä. Yrittäjä siksi että se on ollut ainoa järkevä tapa alallani tienata leipä. Perheemme on ollut taloudellisesti todella ahtaalla viime vuodet. Taloudellista apua ei vanhemmiltani ole juurikaan herunut, heillä kun on kaikki varat "sijoitettuna". Omien muistikuviensa mukaan he ovat aina pärjänneet täysin omillaan... ja niin tulee minunkin. Arvovalinta. Ympärilläni näen muita perheellisiä joille on tipauteltu ennakkoperintöjä ym avustuksia huomattavasti vaatimattomammista lähtökohdista jotta "perheellä menisi hyvin".
OK, tyylinsä kullakin. Pointtini ei ole se että valitan etteivät tue vaan se että en saa muutenkaan ymmärrystä. Ikäpolvelleni ei maailma ollutkaan samalla lailla avoinna, ei ole 40-vuoden virkaa, enemmällä koulutuksella saavuttaa vähemmän. Vanhempani tietävät että maailma on muuttunut kovemmaksi. Vanhempani seuraavat asioita. Mutta mutta... ne ovat ne muut joilla sopii olla vaikeuksia, ei heidän lapsellaan.
Tässä tilanteessa, menemättä yksityiskohtiin ja ollessani niin kovilla ja aivan liikaa itseni varassa... en millään jaksa edes tavata vanhempiani. En jaksa enää näytellä heille. He eivät halua kuulla mitään negatiivista elämästäni. Jos joutuvat, saan ryöpyn niskaani käyttökelvottomia neuvoja joilla vaan halutaan päästä omasta ahdistuksesta.
Sekava kirjoitus. Toivottavasti joku käsitti mitä ajan takaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
harva vanhempi ihminen edes muistaa miten oma asunto aikanaan hankittiin kun inflaatio nakersi lainan pois naurettavasti ja verotuksessakin sai vähentää kaikki korot. Vähän eri tilanne kuin nyt ja hinnatkin suhteessa palkkoihin oli aika toisenlaiset.
Ne jotka hoitivat lapsensa kotona aikanana ovat tyystin unohtaneet että se tapahtui yhteisverotuksen aikaan. Tällöin kun esim oma äitini meni töihin äitiysloman jälkeen niin palkasta käteen jäävä osa ei riittänyt hoitooni vaan tavallaan äiti kävi töissä maksaakseen veroja ja isä antoi hoitomaksuuni tilistään lisää, perheen tulot siis pieneni eikä kasvanut kuten tapana on.. Helppo tajuta miksi ne lapset hoidettiin kotona varsinkin ns duunariperheissä!
Noi on varmaan ne pahiten väärin muistetut asiat, mutta onhan niitä muitakin. Koko tuo verotus! Veroissahan lapsista sai isot vähennykset niin että vielä 80-luvun lopussa kolmesta lapsesta sai niin isot vähennykset että verot oli nolla. Kyllä kelpasi? Niin ja kaikki korot muutkin sai vähentää eli esim osamaksujen yms kunhan oli korko..
Joskus oikein ihmetyttää miten ei silloin eletty leveemmin kuin nyt? Jos itse saisin tuloni verottomana käteen niin kyllä meillä olisi purjeveneet ja muut huvitukset olemassa.
Meillä miehen kotoa ei apuja ole juuri herunut kuin lyhyttä vippiä aikanaan, meiltä taas on tullut apuja varsinkin alkuun kun rahat oli todella tiukalla. Me ollaan vaan oltu vähän huonoja ottaa rahallista apu avastaan eli se tavallaan kaihertaa kun tahtoo pärjätä omillaan. On kuitenkin mukava kun on se varmuus että se apu on saatavilla edelleenkin jos tosi hätä tulee niin ettei oma varautuminen enää riitä.
Omat vanhempani ovat asuneet aina vuokralla ja mökkikin on toisen kotipaikka. Varat on sijoitettu eri paikoihin tuottamaan. Niitä ahdistaa lähinnä se, että meillä säästäminen ei ole niin suosittu laji kuin niillä. Lainaa niillä ei ole ollut koskaan mistään asiasta, meillä on vaikka kuinka. Joskus niillä oli iso hätä siitä että pärjätään ja kun korot nousee jne. Sekin ahdisti ihan kamalasti kun its etiesi että ei ole hätää ja jos tiukalle vetää niin aletaan myydä jotain jostain päästä jne.
Meidän kummankin vanhemmat on ylpeitä siitä että on perhe kasassa vielä kahdenkymmenen vuoden päästäkin vaikka muut ympärillä eroaa. Niille on tärkeää että on uusi iso komea talo ja uudet autot pihassa. Nyt ne tietää että me pärjätään. Lapset pärjää koulussa tyylillään ja osaa käyttäytyä jne. Eli niillä on tavallaan turvallinen olo kun ne uskoo ettei meillä ole hätää ja tullaan toimeen ihan hyvin. Kummankin vakituiset työt on myös aika tärkeä asia kaiken pohjana.
Meillä on vaan paljon tuttuja joilla on vähän sama tilanne kuin Kelan biisissäkin; tervetuloa maailmaan, täällä pärjätä saa omillaan! Paine jonka vanhemmat luo puheillaan ja toimillaan on valtava ja joku on luhistunutkin sen alle. Pohjalta kun nousee takaisin niin se on pitkä matka monella tapaa. Monen vanhemmat ei edes tajua ettei nykyisin ole olemassakaan juuri niitä ikuisia paikkoja vaan missä vaan voi saada kenkää tai toiminta siirtyy pois jne. Omassa norsunluutornissa on niin kivaa ja täydellistä katsella maailmaa ja nostaa itseään pari pykälää ylemmäs. Huonomuistisuus vaivaa yllättävän monia!
Itse tämän kaiken keskellä on ajateltu niin että me autetaan lapsia alkuun kyllä ihan runsaalla kädellä. Ei niitä silti ole tarkoitus pumpuliin opettaa tai ihan villiksi ja vallattomaksi, mutta että ei ole sitä taloudellista epävarmuuttakaan ihan tuhottomasti tai joudu asumaan ihan läävässä jne.
Tossa sun tilanteess aon varmaan sitten joskus se katkeransuloinen tilanne kun firma toimii ja kaikki pelaa ja vanhemmat on ylpeitä kuin omasta aikaansaanoksestaan? Toivottavasti ne välit korjaantuu joskus eikä jäää ikuisesti hiertämään. Omille lapsillesi sullakin on sitten mahdollista perinnön kautta tasoittaa tietä..