-> 1. päivä FOREX demo-tilillä ohi

FOREX ON HUIPPU

Ensimmäinen päivä forex demo tilillä on nyt ohi, eli aloitin myöhään eilen tein kolme kauppaa ja suurimmillaan käyttämäni pääoma oli 3500 euroa, eli jokaisella taviksella on varaa tuollaiseen treidaus pääomaan. Ja voittoa jäi 13.22 euroa.

Tuolta vain demo-tiliä ottamaan
http://fxgame.oanda.com/

Eihän kenenkään kannattaisi pistää rahojaan vedonlyöntiin, sillä forexissa on huomattavasti helpompaa onnistua.

Rajusti kärjistäen forexia ja esim. pitkävetoa voisi verrata siten että forexissa "peliaikaa" voidaan pidentää tai lyhentää ja viheltää peli poikki kun tilanne on vedonlyönnin kannalta suotuisa. Lottoon forexia voisi verrata silloin jos lottonumeroita arvottaisiin jatkuvasti uudelleen jotta mahdollisimman moni voittaisi.

10

1671

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onpa mielenkiintoista hommaa

      Tällä hetkellä voittoa 41.55€ eli kahden päivän jälkeen jo tuollaiset tuotot jotka on tehty korkeintaan 3500 euron pääomalla. Eli jokaisen taviksen saavutettavissa.

      Leverage on 20:1

      Tällä hetkellä on yksi tappiollinen kauppa käynnissä odottelen että kääntyykö.

      • on täällä keskusteltu

        useaan otteeseen. Kukaan ei vaan ole viitsinyt nähdä vaivaa että kokeilis miten se voi tuottaa.

        Hienoa että sinä nyt kokeilet ja kerrot miten on sulla on menny. Tätä treidaamista voisi kyllä moni muukin kokeilla jotta nuo väärinkäsitykset saataisi oijottua.

      • forex-ammattilainen
        on täällä keskusteltu kirjoitti:

        kokeilkaapa klubilaisetkin, ihan itse. Yllätytte, muttette ehkä kovin positiivisesti.

      • positiivista...
        forex-ammattilainen kirjoitti:

        kokeilkaapa klubilaisetkin, ihan itse. Yllätytte, muttette ehkä kovin positiivisesti.

        ...on meininkin ollut - kuten on moneen kertaan aiemminkin jo todettu. oliko joku pointtikin tällä surkealla provollasi?

      • nettiboliisi
        on täällä keskusteltu kirjoitti:

        useaan otteeseen. Kukaan ei vaan ole viitsinyt nähdä vaivaa että kokeilis miten se voi tuottaa.

        Hienoa että sinä nyt kokeilet ja kerrot miten on sulla on menny. Tätä treidaamista voisi kyllä moni muukin kokeilla jotta nuo väärinkäsitykset saataisi oijottua.

        kun sellaisella jossa sinulla on rahat kiinni. Kyse on nimittäin sellaisesta pienestä tekijästä kuin "todellisuus":
        - Demo tilillä voi ottaa millaisia riskejä tahansa, ja jos menee pieleen, ei se haittaa mitään. Esim tuo 3500 euron panos demotilillä on vain neljä numeroa 3, 5 ja kaksi nollaa. Oikeassa elämässä sillä saa aikapaljon kaikenlaista.

        - Oikealla tilillä treidatessa on kyseessä numeroiden sijasta oikea raha, jonka oikeasti menettää jos menee "ketuilleen". Siksi riskinotto pienenee, ja asioita katsoo ihan eri tavalla.

        Kukaan ei ole kiistänyt etteikö voittoja forex-kaupalla voi tehdä, se on selvää että niitä voi tehdä.

        Jos kyse olisi oikeasta valuuttakaupasta, miksi siihen on pitänyt rakentaa kaikenmaailman lisenssikaupat rinnalle? on a, b ja c lisenssejä sekä x -lisenssejä ja niiden omistussuhteesta riippuvaa "panostusmaksimia" jne?

        Jos klubi sijoittaa oikeasti valuuttakauppaan, niin miksi homma ei voisi olla yksinkertaisesti seuraava:
        1. Laita haluamasi summa treidattavaksi
        2. Hyväksy se että rahat ovat 6 kk kiinni treidauksesssa.
        3. Katso sivuilta miten kaupat ovat menneet ja mikä on saldosi.

        Varsinkin tuo kohta 3. olisi niin helposti toteutettavissa että sen takia ei sivuja tarvitsisi pitää kiinni kokonaista vuorokautta.

        Tämähän on tietenkin erittäin yksinkertaistettu esimerkki, mutta toimiva kuitenkin.

        Monimutkaisen rakenteen ja salailun vuoksi epäilykset herää herkästi, ja se johtaa ajatukseen jostakin mitä ei haluta "päivänvaloon".

        Mites on, treidaajat, kannattaako huomista ajatellen ostaa vai myydä dollareita?

      • enään demolla
        nettiboliisi kirjoitti:

        vaan oikealla rahalla.

    • aloittelija-treidaaja
      • otettua

        shotin myös suljetuista kaupoista?

        jos onnistuu niin laitatko sen tänne?

      • NoobTrader
        otettua kirjoitti:

        shotin myös suljetuista kaupoista?

        jos onnistuu niin laitatko sen tänne?

        Tuossa treidaukset
        http://www.aijaa.com/img/00058/1166552.png

        Eli siinä näkyy myös että olen kotiuttanut 95000 euroa kun se demotili oli 100000 tili oletuksena ja halusin realistisuutta.

    • NoobTrader

      Tällä hetkellä treidattu voittoa jo yli 61 euroa ;) kahdelle päivälle eli 30 euron extrapalkka per/päivä.

      Tuossa viimeisin screenshotti sekä demo-tilistä että tapahtumista:
      http://www.aijaa.com/img/00061/1166972.png

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      39
      5348
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      85
      3822
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      52
      3213
    4. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      12
      3089
    5. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      62
      3065
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      60
      2426
    7. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      149
      1960
    8. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      42
      1899
    9. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1855
    10. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1761
    Aihe