Mahtava

Kuntatyönantajalla on kasvot
Emeritusprofessori Voitto Helander otti vahvasti kantaa (TS 27.10.) Tehyn työtaistelun puolesta sysäten vastuun potilaiden hengen ja terveyden vaarantumisesta kokonaan Kuntatyönantajalle, joka ei ole suostunut Tehyn 25 prosentin palkankorotusvaatimukseen. Helander vaati myös "kasvoja" työnantajalle. Kerron tässä mielelläni olevani yksi KT:n eli Kunnallisen Työnantajan valtuuskunnan yhdestätoista jäsenestä.

Työmarkkinaneuvottelut maassamme käydään yleensä palkattujen neuvottelijoiden toimesta - näin myös Tehyn puolelta. Päättävät toimielimet antavat suuntaviivat ja hylkäävät tai hyväksyvät neuvottelijoiden tulokset.

Minunkin mielestäni kunnallisella alalla varsin osaava henkilöstö tekee työtä melko pienillä palkoilla. 600 kunta-alan ammatin palkat lokakuussa 2006 ovat luettavissa KT:n nettisivuilta. Tämä on se palkkataso, johon suomalaisilla veronmaksajilla on ollut nykyisellä verotuksella varaa. Pyrkimys verotuksen alentamiseen on voimakas, joten palkkojen korottaminen ei ole helppoa.

Sairaanhoitajien palkoista esiintyy julkisuudessa erilaisia lukuja - riippuen siitä kuka niitä esittää. Ne ovat kaikki oikeita. On vain sovittava mitä lukuja käytetään ja mihin niitä verrataan. Syyskuussa 2007 päättyneen sopimuksen mukaan sairaanhoitajan vähimmäispalkka oli 1 744,49 euroa/kk. Tätä palkkaa sai kaksi prosenttia maamme sairaanhoitajista. Yleensä työnantajat maksoivat 5-10 prosenttia korkeampaa palkkaa. Keskiarvo oli lokakuussa 2006 1 889 euroa/kk. Tätä korottavat henkilökohtaiset lisät, joista tärkeimmät ovat aikaisemmin ikälisiksi kutsutut vuosisidonnaiset lisät. Niiden keskimääräinen suuruus oli 162 euroa/kk. Yhteensä edellä todetut luvut tekevät 2051 euroa/kk.

Useimmat sairaanhoitajat ovat vuorotyössä, joka korottaa heidän ansioitaan - kuten tietysti kuuluukin. Tämä on kuitenkin heidän säännöllistä työtään, joka ei lisää viikoittaisen työn tuntimääriä. Ylityöt ja lisätyöt ovat erikseen. Säännöllisen työajan lisien keskiarvo oli 365 euroa/kk ja lisä- ja ylitöiden määrä 71 euroa/kk. Mielestäni ne oikeat luvut, joista pitää keskustella, ovat 2 051 euroa/kk eli tehtäväkohtainen palkka lisättynä "ikälisillä" ja 2 416 euroa/kk eli säännöllisen työajan ansio. Ylitöitä ei pidä sotkea tähän - kuten ei muillakaan ammattiryhmillä. On hienoa, että joku on niitäkin valmis tarvittaessa tekemään ja niistä on perusteltua maksaa kunnolla.

Edellä todettua 1 889 euroa vastaava palkka, joka siis ei sisällä "ikälisiä", oli kunnissa toimistosihteereillä 1 713 euroa ja kanslisteilla 1 846 euroa. Myös heidän koulutusvaatimuksensa on nykyisin ammattikorkeakoulututkinto. Alempaa tutkintoa, mutta varmasti vaativaa työtä, edustavilla palomiehillä palkka oli 1 587 euroa. Yliopistollista loppututkintoa edellyttävissä tehtävissä palkat olivat seuraavat: sosiaalityöntekijä 2 195 euroa, lastentarhanopettaja 1 846 euroa, päiväkodin johtaja 2 185 euroa, psykologi 2 538 euroa, peruskouluun luokanopettaja 2 082 euroa, farmaseutti 2 101 euroa, erikoistuva sairaalalääkäri 2 935 euroa.

Kaikille edellä mainituille maksetaan tehtäväkohtaisen palkan lisäksi tietenkin "ikälisät" ja eräät muut lisät. Sen sijaan työaikoihin liittyvät korvaukset vaihtelevat huomattavasti siitä riippuen onko työ säännöllistä päivätyötä vai vuorotyötä. Tästä johtuen esimerkiksi lastentarhanopettajat, farmaseutit ja sosiaalityöntekijät jäävät kokonaisansioissaan jälkeen sairaanhoitajista, mutta palomiehet taas nousevat kokonaisansioissa sairaanhoitajien tasolle. Lokakuussa 2006 vain 7,4 prosenttia sairaanhoitajista ansaitsi alle 2000 euroa, 35 prosenttia ansaitsi 2001-2300 euroa, 31 prosenttia ansaitsi 2301-2600 euroa ja 27 prosenttia sairaanhoitajista yli 2600 euroa. Syyskuussa 2007 ansiot olivat jo hieman tästä kohonneet.

Edellisen perusteella voidaan todeta, että koulutetut naisvaltaiset alat työskentelevät kunnallisella sektorilla kokonaisansioilla, jotka ovat keskimäärin noin 2 500 euroa, mutta toimistoaloilla noin 2 100 euroa. Maamme hallitus ilmoitti tukevansa tämän ryhmän palkkojen korottamista ja kuntatyönantaja päätyi tarjoamaan hoitoalalle 12,7 prosentin palkankorotusta seuraavalle sopimuskaudelle. Muiden taso jäi hieman tämän alle eli 11 prosenttiin kun teollisuuden ns.yleinen linja oli keskimäärin 9 prosenttia.

Tyytymättömänä tähän korotustasoon on Tehy ryhtynyt erittäin rajuun työtaisteluun, joka toteutuessaan vahingoittaa kaikkein haavoittuvimpia potilasryhmiä. Irtisanoutumisaste on 70-100 prosenttia keskolassa, teho-osastoilla, synnytyksissä ja päivystysleikkauksissa. Tämä merkitsee välittömästi menehtymisen uhkaa kymmenille potilaille.

Tällaista työtaistelua ei ole koskaan aikaisemmin nähty maassamme. Paperikoneiden, voimaloiden ja jäänmurtajien "alas ajo" ei vedä vertoja vaikeasti sairaiden tietoiselle heitteillejätölle.

Minusta Tehyn menettely on tuomittava. Mielestäni Kuntatyönantaja ei ole syyllinen syntyneeseen tilanteeseen. KT on tehnyt osaltaan parhaansa tarjoamalla hoitoalalle sopimuskierroksen korkeinta korotustasoa. Ennakkomallina Tehyn valitsema työtaistelu on erittäin vaarallinen. Jos järjestö saavuttaa sillä tuloksia, joudumme valitettavasti kokemaan näitä iskuja lisää.

Aki Lindén

Sairaanhoitopiirin johtaja
15405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Oletko Aki sosiaalidemokraatti ?

Kirjoituksesi perusteella luokittelen sinut ainakin "piilodemariksi"

Kerrotko vielä oman kuukausipalkkasi lisineen.

Äänestä
  • on tiettävästi 10 471€,passaa sitä Tehyläisiä ahneiksi haukkua,

    Äänestä

Kuntatyöantajalla on Tehyn ja Jyty/KVL:n entisen työntekijän kasvot.

"Todellinen takinkääntäjä" sanan varsinasessa merkityksessä.

Äänestä

Rikkaalla yhteiskunnalla on kyllä varaa syödä itsensä kipeäksi, mutta ei näytä olevan varaa maksaa auttajalleen kilpailukykyistä palkkaa. Kurjuus vanhainkodeissa ja sairaaloissa vain jatkuu vuodesta toiseen. Sitten vielä syyllistetään toisiin tehtäviin lähtevät sairaanhoitajat. Ovat moraalittomia. Moraalia vain pitäisi olla, jota sitten on helppo käyttää hyväksi. Sairaanhoitajat kai hakevat palkkoihinsa kuoppakorotusta, jonka suuruudeksi kaikki eduskuntapuolueet ennen eduskuntavaaleja myönsivät 500 euroa kuukaudessa.
Tällaisia ajatuksia tulee mieleen, kun lukee sanomalehtiä.

Äänestä
  • Galluppien mukaan kansa kyllä maksaisi kilpailukykyiseen palkkaan johtavan korotuksen, mutta näyttäisi nyt olevan poliittisista luottamushenkilöistä kiinni. Sensortin demokratiaa - ei tarvi yleisestä mielipiteestä välittää, vaikka puutteita on hoitoalalla. Hoitotakuusäännöksillä sitten yritetään jotain saada aikaan.

    Äänestä

  • toinen kansalainen kirjoitti:

    Galluppien mukaan kansa kyllä maksaisi kilpailukykyiseen palkkaan johtavan korotuksen, mutta näyttäisi nyt olevan poliittisista luottamushenkilöistä kiinni. Sensortin demokratiaa - ei tarvi yleisestä mielipiteestä välittää, vaikka puutteita on hoitoalalla. Hoitotakuusäännöksillä sitten yritetään jotain saada aikaan.

    mukaan kansa maksaisi.

    Äänestä

Joku heitti linkin avaukseesi tuonne kepun palstalle, joten panenpa sinne antamani kommentin tähänkin:

-----
Olipa asiaa täynnä oleva ja erittäin kiinnostava kirjoitus. Olen kuitenkin sen loppupäätelmistä aivan eri mieltä.

Tehy toi palkkatavoitteensa selkeästi esiin silloin kun neuvottelut aloitettiin. He halusivat nimenomaan kuoppakorotusta suhteessa muihin aloihin. Tämän tavoitteen kuntatyönantaja hylkäsi, kun se tasasi valtiolta saadun 600 miljoonaa kaikille koulutetuille naisryhmille, niillekin, jotka eivät ole koskaan palkkakuoppaa nähneetkään.

Minun mielestäni tämä toimenpide siirsi vastuun hallitukselta työnantajalle ja työnantaja on nyt velvollinen itse selvittämään aiheuttamansa tilanne, kun Tehy jatkaa pyrkimistä muita suurempaan palkankorotustavoitteeseensa.

Tosiasiahan on, että hoitajien palkka on kansainvälisessä vertailussa todella huono. Alan oppilaitoksiin ei hae tarpeeksi väkeä ja koulutetut hoitajat siirtyvät muihin ammatteihin tai ulkomaille. Täyttämättömiä vakansseja on vaikka millä mitalla. koko hoitoala on pahassa kriisissä juuri siksi, että hoitajien palkat ovat huonot. Tätä ei millään tavalla lievennä se, että kanslistien ja lastentarhanopettajien palkat ovat vielä huonommat.

Kunteiun on turha vedota taloudelliseen asemaansa. Hoitajien palkat maksetaan veroista, joten veronmaksajan kannalta on aivan yksi lysti maksetaanko ne kunnallisverosta vai valtionverosta. Pienituloisille toki tuntuu kunnallisveron korotus kipeämmin kuin tuloveron korotus, koska kunnallisvero on tasavero.

Nousukausi - jota meillä on takana jo useampi vuosi ja edessäkin arvioiden mukaan vielä pari vuotta - on kasvattanut myös kuntien tuloja. Todella hyvä asema on niillä kunnilla, joissa toimii menestyviä yrityksiä, sillä yhteisöveron tuotto on ollut todella huimaa. Nokian optioista putoaa myös kultamunia niiden kuntien syliin, joissa Noikian johtoa asuu, kun optioiden verotus tapahtuu palkkatulon päälle lisäämällä, eli ankarimman marginaaliprosentin mukaan. Valtio ja kunnat käärivät Nokian optioista parhaimmillaan, jopa 75% omiin taskuihinsa.

Minusta vastuu on nyt kunnilla. Kuntien on maksettava hoitajille säädyllistä palkkaa, että hoiitoalan henkilöstövaje ja tulevaisuuden henkilöstötarve voidaan turvata.

Kun palkkakulut nousevat, on säästöjä haettava muualta. Siihen on hyvät mahdollisuudet, sillä terveudenhoidon organisaatiopt ovat löysää täynnä ja johtamistavat todella tehottomia, työt järjrestetty sekavasti, päällekkäisiä töitä tehdään, työilmapiiri on erittäin huono, työssä jaksaminen vielä huonompaa, jne...

Hallituksen vastuu astuu minusta kuvaan vasta sen jälkeen kun hoitoalalle on saatu sopu ja kunnat ryhtyneet omiin toimiinsa hoitoalan toiminnalliseksi tehostamiseksi ja säästöjen hakemiseksi organisaatioitaan ja johtamistapojaan muuttamalla. Jos tämän jälkeen on joillain kunnilla edelleen vaikeuksia, niin valtio auttakoon lähinnä niin, että tarjotaan lisäporkkanoita kuntaliitoksiin ja yhteistyöhön kuntien välillä, että kuntien vastuulla olevat palvelut on mahdollista tuottaa tehokkaammin.

Minun mielestäni kunnat ovat erittäin väärässä, jos ne kuvittelevat voivansa rahoittaa oman tehottomuutensa ja leväperäisyytensä aina sillä, että valtiolta saa lisää rahaa, vaikkei itse tee mitään.

Nyt siis hoitajien palkat ensin kuntoon, se on työnantajan tehtävä, ja sitten hallitus katsoo, mitä siitä kunnille seuraa. Ja hallituksen apua tulee vasta jos todellista aihetta on.
-----------

Kuten huomaan, en ole asiantuntija detaljeissa, mutta periaatteen tasolla olen juuri sitä mieltä, mitä yllä olen sanonut.

Äänestä

ei ole syyllinen syntyneeseen tilanteeseen, mutta joku muu on tehnyt tarjouksen jo ennenkuin palkkaneuvottelut edes olivat alkaneet. Se tarjous vain ei ollut tarkoitettu otettavaksi todesta. Näin päättelen nyt, kun näen mitä on tapahtunut.

Äänestä
  • Lakkaa kuvittelemasta olemattomia demaripropagandan vääristelyjä.

    Tosiasiat ovat tässä:

    Kokoomus lupasi valtion rahaa kuntatyönantajalle, jos työnantaja nostaa kouluitettujen naisten palkkoja.

    Hallitus otti tämän ohjelmaansa.

    katainen otti sen ensimmäiseen budjettiinsa.

    Kuntatyönantajalle annettiin 600 miljoonaa, jotka se käytti koulutettujen naisten palkkojen korotuksiin.

    Missään kokoomuksen ohjelmassa ei mainita mitään siitä, että hoitajille luvattaisi ENEMMÄN KUIN MUILLE koulutetuille naisille.

    Hoitajat kuitenkin vaativat enemmä, mihiun työnantaja ei suostunut ja nyt riita on sovittelulautakunnassa, eli asia on kesken.

    Jos syyllisiä haetaan, niin niitä on kaksi:

    Tehy, joka pitiu kiinni alkuperäisistä palkkatavoitteistaan

    Kuntatyönantaja, joka ei suostunut Tehyn palkankorotrusvaatimuksiin.

    Hallituksella ja kokoomuksella ei ole tässä riidassa pienintäkään osaa eikä arpaa.

    Äänestä

  • kun tietyoa on tarjolla kirjoitti:

    Lakkaa kuvittelemasta olemattomia demaripropagandan vääristelyjä.

    Tosiasiat ovat tässä:

    Kokoomus lupasi valtion rahaa kuntatyönantajalle, jos työnantaja nostaa kouluitettujen naisten palkkoja.

    Hallitus otti tämän ohjelmaansa.

    katainen otti sen ensimmäiseen budjettiinsa.

    Kuntatyönantajalle annettiin 600 miljoonaa, jotka se käytti koulutettujen naisten palkkojen korotuksiin.

    Missään kokoomuksen ohjelmassa ei mainita mitään siitä, että hoitajille luvattaisi ENEMMÄN KUIN MUILLE koulutetuille naisille.

    Hoitajat kuitenkin vaativat enemmä, mihiun työnantaja ei suostunut ja nyt riita on sovittelulautakunnassa, eli asia on kesken.

    Jos syyllisiä haetaan, niin niitä on kaksi:

    Tehy, joka pitiu kiinni alkuperäisistä palkkatavoitteistaan

    Kuntatyönantaja, joka ei suostunut Tehyn palkankorotrusvaatimuksiin.

    Hallituksella ja kokoomuksella ei ole tässä riidassa pienintäkään osaa eikä arpaa.

    "Hallitus on valmis tukemaan korotetulla valtionosuudella sellaista kuntasektorille syntyvää palkkaratkaisua, joka edistää naisvaltaisten alojen palkkojen kilpailukykyä. Korotetun valtionosuuden suuruus riippuu siitä, kuinka selkeästi kuntasektorilla tehtävää palkkaratkaisua onnistutaan kohdentamaan koulutetuille aloille, joiden palkkaus ei vastaa työn vaativuutta."
    Onko hallitus menetellyt oikein? Jos on, niin perustelut hallitusohjelmaan nojautuen.

    Äänestä

  • tulkinta yleiskielellä kirjoitti:

    Hallitus lupasi juuri sitä, minkä toit esiin ja toteutti lupauksensa: antoi työnantajalle rahaa.

    Hallitus on menetellyt oikein, koska kaikki työmarkkinajärjestöt varoittivat hallitusta, ettei sen pidä mennä tarjoamaan mitään ylimääräistä millekään tietylle ammattiryhmälle. Sellainen olisi johtanut kaaokseen.

    Toinen asia sen sijaan on, että Tehyn palkkavaatimukset kuoppakorotuksineen olivat olemassa paljon ennen vaalikampanjoiden alkua. Ne esitettiin työnantajalle heti, kun neuvottelut käynnistettiin. Tyuönantaja ja muut kunta-alan palkansaajajärjestöt eivät kuitenkaan hyväksyneet Tehyn tavoitetta; sitä, että hoitajien palkkoja olisi korotettu enemmän kuin muiden koulutettujen, vastuullista työtä tekevien naisten palkkoja.

    Työnantaja hylkäsi Tehyn tavoitteet ja tehy jatkaa nyt taisteluaan. Tämän kanssa hallituksella ei ole muuta tekemistä kuin tukea sovittelulautakuntaa, ettei joukkirtisanomisia tapahtuisi ja vedota osapuoliin, että kumpoikin tuisi toistaan vastaan, koska niin ei asia ratkea, että jompi kumpi painostetaan luopumaan.

    Äänestä

  • tietoa tarjolla kirjoitti:

    Hallitusohjelmassa sanotaan, että korotetun valtionosuuden suuruus riippuu palkkaratkaisusta. Kuinka hallitus voi tietää valtionosuuden suuruuden, vaikka palkkaratkaisu ei ole vielä valmis?

    Äänestä

  • riippuvainen kirjoitti:

    Hallitusohjelmassa sanotaan, että korotetun valtionosuuden suuruus riippuu palkkaratkaisusta. Kuinka hallitus voi tietää valtionosuuden suuruuden, vaikka palkkaratkaisu ei ole vielä valmis?

    Kunta-alan palkkaratkaisuhan oli tiedossa, kun valtio antoi 600 miljoonaansa työnantajalle.

    Tehy on omilla teillään omien tavoitteidensa kanssa. Se ei liity hallitusohjelmaan, koska hallitusohjelmassa ei mainittu, että jollekin naisalalle annettaisi isommat palkankorotukset kuin muille.

    Tehy ei siis hyväksynyt sitä, minkä hallitus antoi kuntatyönantajan ja muiden kunta-alan liittojen jo hyväksymään sopimukseen. Tätä riitaa jatketaan, mutta hallitusohjelman kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

    Äänestä

  • Ei syytä huoleen kirjoitti:

    Älä nyt höpöjä puhu. Hallitushan haluaa edistää palkkojen kilpailukykyä ja valtionosuuden suuruus riippuu siitä kuinka hyvin palkkaratkaisua onnistutaan kohdentamaan aloille, joiden palkkaus ei vastaa työn vaativuutta. Kaikki eduskuntapuolueethan ennen vaaleja myönsivät sairaanhoitajien kilpailukykyisestä kuukausipalkasta puuttuvan 500 euroa. Tuo on se paljon puhuttu kuoppa.
    Hallituksen tarkoitus on edistää palkkauksella aloja, joiden työntekijöistä on pulaa. Ei tarkoitus ollut maksaa kaikille samat korotukset.
    Ei tällainen runttaaminen oikein hyvältä näytä. Superi menettelee vastoin Tehy kanssa tehtyä sopimusta. Ja onko siinä työnantajallakaan puhtaat jauhot pussissa kun menee Superin kanssa sopimaan?

    Äänestä

  • Ei syytä huoleen kirjoitti:

    Kunta-alan palkkaratkaisuhan oli tiedossa, kun valtio antoi 600 miljoonaansa työnantajalle.

    Tehy on omilla teillään omien tavoitteidensa kanssa. Se ei liity hallitusohjelmaan, koska hallitusohjelmassa ei mainittu, että jollekin naisalalle annettaisi isommat palkankorotukset kuin muille.

    Tehy ei siis hyväksynyt sitä, minkä hallitus antoi kuntatyönantajan ja muiden kunta-alan liittojen jo hyväksymään sopimukseen. Tätä riitaa jatketaan, mutta hallitusohjelman kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

    "Kunta-alan palkkaratkaisuhan oli tiedossa, kun valtio antoi 600 miljoonaansa työnantajalle."

    - hallitus on tehnyt päätöksen tuen suuruudesta jo budjettikehystä laadittaessa touko- kesäkuussa, jolloin ensimmäisiäkään neuvotteluja ei ollut vielä aloitettu. Summa oli jo ensimmäisessä kuntatyönantajan palkkatarjouksessa mukana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kirjoitus kirjoitti:

Kuntatyönantajalla on kasvot
Emeritusprofessori Voitto Helander otti vahvasti kantaa (TS 27.10.) Tehyn työtaistelun puolesta sysäten vastuun potilaiden hengen ja terveyden vaarantumisesta kokonaan Kuntatyönantajalle, joka ei ole suostunut Tehyn 25 prosentin palkankorotusvaatimukseen. Helander vaati myös "kasvoja" työnantajalle. Kerron tässä mielelläni olevani yksi KT:n eli Kunnallisen Työnantajan valtuuskunnan yhdestätoista jäsenestä.

Työmarkkinaneuvottelut maassamme käydään yleensä palkattujen neuvottelijoiden toimesta - näin myös Tehyn puolelta. Päättävät toimielimet antavat suuntaviivat ja hylkäävät tai hyväksyvät neuvottelijoiden tulokset.

Minunkin mielestäni kunnallisella alalla varsin osaava henkilöstö tekee työtä melko pienillä palkoilla. 600 kunta-alan ammatin palkat lokakuussa 2006 ovat luettavissa KT:n nettisivuilta. Tämä on se palkkataso, johon suomalaisilla veronmaksajilla on ollut nykyisellä verotuksella varaa. Pyrkimys verotuksen alentamiseen on voimakas, joten palkkojen korottaminen ei ole helppoa.

Sairaanhoitajien palkoista esiintyy julkisuudessa erilaisia lukuja - riippuen siitä kuka niitä esittää. Ne ovat kaikki oikeita. On vain sovittava mitä lukuja käytetään ja mihin niitä verrataan. Syyskuussa 2007 päättyneen sopimuksen mukaan sairaanhoitajan vähimmäispalkka oli 1 744,49 euroa/kk. Tätä palkkaa sai kaksi prosenttia maamme sairaanhoitajista. Yleensä työnantajat maksoivat 5-10 prosenttia korkeampaa palkkaa. Keskiarvo oli lokakuussa 2006 1 889 euroa/kk. Tätä korottavat henkilökohtaiset lisät, joista tärkeimmät ovat aikaisemmin ikälisiksi kutsutut vuosisidonnaiset lisät. Niiden keskimääräinen suuruus oli 162 euroa/kk. Yhteensä edellä todetut luvut tekevät 2051 euroa/kk.

Useimmat sairaanhoitajat ovat vuorotyössä, joka korottaa heidän ansioitaan - kuten tietysti kuuluukin. Tämä on kuitenkin heidän säännöllistä työtään, joka ei lisää viikoittaisen työn tuntimääriä. Ylityöt ja lisätyöt ovat erikseen. Säännöllisen työajan lisien keskiarvo oli 365 euroa/kk ja lisä- ja ylitöiden määrä 71 euroa/kk. Mielestäni ne oikeat luvut, joista pitää keskustella, ovat 2 051 euroa/kk eli tehtäväkohtainen palkka lisättynä "ikälisillä" ja 2 416 euroa/kk eli säännöllisen työajan ansio. Ylitöitä ei pidä sotkea tähän - kuten ei muillakaan ammattiryhmillä. On hienoa, että joku on niitäkin valmis tarvittaessa tekemään ja niistä on perusteltua maksaa kunnolla.

Edellä todettua 1 889 euroa vastaava palkka, joka siis ei sisällä "ikälisiä", oli kunnissa toimistosihteereillä 1 713 euroa ja kanslisteilla 1 846 euroa. Myös heidän koulutusvaatimuksensa on nykyisin ammattikorkeakoulututkinto. Alempaa tutkintoa, mutta varmasti vaativaa työtä, edustavilla palomiehillä palkka oli 1 587 euroa. Yliopistollista loppututkintoa edellyttävissä tehtävissä palkat olivat seuraavat: sosiaalityöntekijä 2 195 euroa, lastentarhanopettaja 1 846 euroa, päiväkodin johtaja 2 185 euroa, psykologi 2 538 euroa, peruskouluun luokanopettaja 2 082 euroa, farmaseutti 2 101 euroa, erikoistuva sairaalalääkäri 2 935 euroa.

Kaikille edellä mainituille maksetaan tehtäväkohtaisen palkan lisäksi tietenkin "ikälisät" ja eräät muut lisät. Sen sijaan työaikoihin liittyvät korvaukset vaihtelevat huomattavasti siitä riippuen onko työ säännöllistä päivätyötä vai vuorotyötä. Tästä johtuen esimerkiksi lastentarhanopettajat, farmaseutit ja sosiaalityöntekijät jäävät kokonaisansioissaan jälkeen sairaanhoitajista, mutta palomiehet taas nousevat kokonaisansioissa sairaanhoitajien tasolle. Lokakuussa 2006 vain 7,4 prosenttia sairaanhoitajista ansaitsi alle 2000 euroa, 35 prosenttia ansaitsi 2001-2300 euroa, 31 prosenttia ansaitsi 2301-2600 euroa ja 27 prosenttia sairaanhoitajista yli 2600 euroa. Syyskuussa 2007 ansiot olivat jo hieman tästä kohonneet.

Edellisen perusteella voidaan todeta, että koulutetut naisvaltaiset alat työskentelevät kunnallisella sektorilla kokonaisansioilla, jotka ovat keskimäärin noin 2 500 euroa, mutta toimistoaloilla noin 2 100 euroa. Maamme hallitus ilmoitti tukevansa tämän ryhmän palkkojen korottamista ja kuntatyönantaja päätyi tarjoamaan hoitoalalle 12,7 prosentin palkankorotusta seuraavalle sopimuskaudelle. Muiden taso jäi hieman tämän alle eli 11 prosenttiin kun teollisuuden ns.yleinen linja oli keskimäärin 9 prosenttia.

Tyytymättömänä tähän korotustasoon on Tehy ryhtynyt erittäin rajuun työtaisteluun, joka toteutuessaan vahingoittaa kaikkein haavoittuvimpia potilasryhmiä. Irtisanoutumisaste on 70-100 prosenttia keskolassa, teho-osastoilla, synnytyksissä ja päivystysleikkauksissa. Tämä merkitsee välittömästi menehtymisen uhkaa kymmenille potilaille.

Tällaista työtaistelua ei ole koskaan aikaisemmin nähty maassamme. Paperikoneiden, voimaloiden ja jäänmurtajien "alas ajo" ei vedä vertoja vaikeasti sairaiden tietoiselle heitteillejätölle.

Minusta Tehyn menettely on tuomittava. Mielestäni Kuntatyönantaja ei ole syyllinen syntyneeseen tilanteeseen. KT on tehnyt osaltaan parhaansa tarjoamalla hoitoalalle sopimuskierroksen korkeinta korotustasoa. Ennakkomallina Tehyn valitsema työtaistelu on erittäin vaarallinen. Jos järjestö saavuttaa sillä tuloksia, joudumme valitettavasti kokemaan näitä iskuja lisää.

Aki Lindén

Sairaanhoitopiirin johtaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu