Islamisti Tammesta on tehty Rikosilmoitus

Suomen Kansan Sinivalkoinen puolue,Olavi Mäenpään johdolla on tehty Islamipappi Tammesta Rikosilmoitus sillä perusteella,että hän on perustamassa Islamilaista kirkkoa ja rikkonut Luterilaista oppia ja rikoslakia!

Luin sen SKS:n sivuilta ja on se muidenkin luettavissa.

Suomen Kansan Sinivalkoinen.fi

Väitetään, että SKS on rasistinen puolue,joka kerää kannattajakortteja 5000 nimeä pysyäkseen puoluereisterissä,koska mielestäni SKS sijoittuu lähemmäksi SUOMEN TYÖVÄEN PUOLUETTA,eli on kallellaan vasemmalle,mutta miksi puolueella on nimi Suomen Kansan Sinivalkoinen,voisin ajatella, että voisi perustaa uuden puolueen,jonka nimeksi tulisi Suomen Kansan Punaiset.

Gennadi Hvorostovsky
0140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Gennadi Hvorostovsky kirjoitti:

Suomen Kansan Sinivalkoinen puolue,Olavi Mäenpään johdolla on tehty Islamipappi Tammesta Rikosilmoitus sillä perusteella,että hän on perustamassa Islamilaista kirkkoa ja rikkonut Luterilaista oppia ja rikoslakia!

Luin sen SKS:n sivuilta ja on se muidenkin luettavissa.

Suomen Kansan Sinivalkoinen.fi

Väitetään, että SKS on rasistinen puolue,joka kerää kannattajakortteja 5000 nimeä pysyäkseen puoluereisterissä,koska mielestäni SKS sijoittuu lähemmäksi SUOMEN TYÖVÄEN PUOLUETTA,eli on kallellaan vasemmalle,mutta miksi puolueella on nimi Suomen Kansan Sinivalkoinen,voisin ajatella, että voisi perustaa uuden puolueen,jonka nimeksi tulisi Suomen Kansan Punaiset.

Gennadi Hvorostovsky

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu