esimerkkejä

ja muutama kysymys, viisammat vastatkoot.

1. Aamulla Audi-kuski kiihdyttää vauhtiaan Länsiväyllä keskikaistalla, jotta voi tunkea itsensä ahtaimpaa rakoseen ennen kehäIlle vievää ramppia. Kiihdyttämättä rampille vievään jonoon olisi voinut liittyä sujuvasti edessäni olevaan väliin. 'Voitto' oli 3 autoa, jotka kaikki polkevat jarrua, että 'lippispää' (hattuhyllyllä peräti kolme Audi-lippistä) pääsee paikalleen. 'Lippispää' paljastuu nelikymppiseksi työsuhdeautoilijaksi seistessämme seuraavissa liikennevaloissa rinnakkain. Mikä oli kiihdytyksen, tunkemisen ja jarruttelun tarkoitus?

2. Iltapäivällä sataa hieman vettä. Edessä ajava Volvo hiljentää KehäII rampissa jopa alle nopeusrajoituksen, mutta kas kummaa Kauniaista tulevaa ramppia pitkin kaistallemme on liittymässä pakettiauto. Volvo-kuski löytää välittömästi kaasupolkimen ja imee välin edellä ajavaan umpeen ja ajaa aivan seuraavan auton persuksiin kiinni (ja paskaa oman tuulilasinsa). Pakettiauto jarruttaa ja liittyy Volvon taakse. Volvo-kuski pääsee KehäII:lle vajaata sekuntia aikaisemmin kuin paku. Mikä oli Volvo-kuskin motivaatio toiminnalleen?

3. Matinkylän Nesteen edestä 200mm päässä olevaan liikenneympyrään on katkeamaton kävelyvauhtia etenevä jono. Perässäni ajava bussi ohittaa minut ja kaksi seuraavaa autoa Matikylän koulun edessä olevan bussipysäkin kautta. Toimenpiteellä saavutettu 'etu' peräti 3 sekuntia liikenneympyrässä, jossa tiemme erkanevat. Miksi h*****ssä jopa ammattikuskit ajavat nykyään näin?
9632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Valitettavasti monesta muuten kohtuullisen mukavasta ihmisestä on tullut auton ratissa kekkaloiva kokovartalokusipää ja täysipäiväinen vajaamielipotilas.

Äänestä
  • Suomalaiset ovat tulleet alas puusta niin hiljakkoin, että järki jää oman auton ulkopuolelle siihen noustessa. Kuvatut tilanteet toistuvat liikenteessä jatkuvasti. Olemattoman aikavoiton vuoksi riskeerataan ja syyllistytään röyhkeyteen sellaistenkin ihmisten toimesta, jotka muussa elämässä tuntuvat lähes järkeviltä
    Suomessa on keksitty edelläolevien idioottien toimesta uusi termikin,"ALINOPEUS", jota tieliikennelaki ei edes tunne.

    Äänestä

  • Paljon nähnyt kirjoitti:

    Suomalaiset ovat tulleet alas puusta niin hiljakkoin, että järki jää oman auton ulkopuolelle siihen noustessa. Kuvatut tilanteet toistuvat liikenteessä jatkuvasti. Olemattoman aikavoiton vuoksi riskeerataan ja syyllistytään röyhkeyteen sellaistenkin ihmisten toimesta, jotka muussa elämässä tuntuvat lähes järkeviltä
    Suomessa on keksitty edelläolevien idioottien toimesta uusi termikin,"ALINOPEUS", jota tieliikennelaki ei edes tunne.

    Niinpä niin. Ja lähes poikkeuksetta pikateillä se hidastelijä ei ole jonon ensimmäisenä "alinopeutta" köröttelevä eläkeilaispappa vuoden -72 Taunuksessaan. Hidastelija on se normaali 30-50-vuotias dynaaminen huippukuski uudessa [automerkki tähän]. Hän, joka on aina oikeassa, tietää kaikki ja ennenkaikkea kokenut ja kuuluu parhaaseen A-luokkaan ei kuitenkaan osaa suorittaa niinkään helppoa perusliikettä kuin turvallinen ja ripeä ohittaminen. Ehkä se olisikin liian helppoa, kenties jopa loukkaus hänen ylivertaisia ajotaitojaan ja luokkansa parasta autoa kohtaan. On aivan liian helppoa pitää keltaisella viivalla, mäkisellä ja mutkaisella osuudella, hieman väliä, kiihdyttää ennakkoon ja heti suoran alussa liikenteen niin salliessa mennä rivakasti ohi tai sitten hellittää kaasusta ja tarpeen vaatiessa jättää taas rakoa edellämenevään. Ei ei!
    Ohitus täytyy suorittaa kahdella tavalla:
    1. suoran jälkeen ylämäkeen keltaisella viivalla. Kiihdytys alkaa vasta vastaantulijan kaistalla (turvavälit ovat nynnyille maalaisille). Suoralla ei mennä ohi jos vastaantulija on kilometrin päässä ja siis havaittavissa. Sen sijaan on turvallista ohittaa ylämäessä, jossa ei tietenkään vastaatulijoita näy vaikka olisivat 100m päässä. Paljon parempi ja dynaamisempi tapa!
    2. ohituskaistalla pitää polkasta mittariin niin paljon kuin ikinä mahdollista. Heti ohituskaistan päätteeksi palataan muodostelmaan (jossa nyt vain järjestys on vaihtunut) ja körötellään edelleen seuraavat 100km toisten puskureissa kiinni ilman meininkiäkään mennä ohi.
    Näillä ohjeilla meistä jokaisesta voi tulla hyvin toimeentuleva, aina oikeassaoleva, paljon luokkansa parhaalla autuolla ajava, dynaaminen kusi^Hki, jolle EI VITTUILLA, saataana! ;)

    Äänestä

  • Viiksivahakabinetti kirjoitti:

    Tarkoitin niillä "lähes viisailla" muualla elämässä.

    Äänestä

..Nämä tummaihoiset on pahimpia bussikuskeja liikenteessä, monta kertaa lähteny bussi pysäkiltä ilman vilkkua ja kuskina tummakuski. Kaikenlaista röyhkeää käyttäymistä liikenteessä joka vaarantaa muiden turvallisuutta. Pitää kai alkaa soitella kohta näistä kuskeista. Ps, tälläistä ei ole ennen ollut, nää on ihan omaa maata ajamisillaan, pk-seutu.

Äänestä
  • Kyllä me kuule mustat miehet ollaan parempia kuskija.

    Meillä on muutenki isompi muna. Siitä sun vaimo tykkää.

    Äänestä

  • Se jäi usean perässäni ajavan taakse. Sitten se kiilasi usean auton ohi ja tultuaan taakseni ei päästänyt minua eteensä vapaalle kaistalle, vaan pakotti minut pysähtymään ja päästämään itsensä ohi. Oli pimeää, ja kuljettajaa tuskin pystyi näkemään!

    Äänestä

Kaksi uutta esimerkkiä 'jouduttaa' omaa etenemistä.

1. Aamulla KehäI:llä Volvo (kuinkas muuten) vaihtaa kaistaa Otaniemen ja Turun motarin välissä 5 kertaa. Lähdimme Otaniemen liittymästä peräkkäin, Leppävaaran suoran alussa muutaman kilometrin jälkeen Turun moottoritien päällä seisoimme liikennevaloissa sitten vierekkäin. Onko työkin samanlaista sähläämistä kuin työmatka?

2. Töistä kotiin kehäII sumpussa ennen Länsiväylän alitusta Opelisti esitteli luovaa ajattelua. Olikohan lukenut eilisen esimerkkini. Kaveri käänsi seisovasta jonosta oikealle ryhmityskaistalle, ohitti 3 autoa ja tunki itsensä väkisin takaisin samaan jonoon. Ohitetuista autoista, yksi kääntyi heti sillan alituksen jälkeen Helsinkiin menevällä ryhmityskaistalle, toinen liikennevalojen jälkeen Nesteen huoltoasemalle. Liikenneympyrään tultaessa Opelilla oli ympyrässä paria sekuntia aikaisemmin. Kaiken lisäksi tuo kolmas auto lähti ympyrästä eri suuntaan kuin Opel. Mikä motivoi tälläiseen toimintaan?

Äänestä

Joustavat ja taitavat autoilijat kouluttavat vatipää-nysväreitä loistoautoillaan.

Aina kannattaa ohittaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

työmatkalta kirjoitti:

ja muutama kysymys, viisammat vastatkoot.

1. Aamulla Audi-kuski kiihdyttää vauhtiaan Länsiväyllä keskikaistalla, jotta voi tunkea itsensä ahtaimpaa rakoseen ennen kehäIlle vievää ramppia. Kiihdyttämättä rampille vievään jonoon olisi voinut liittyä sujuvasti edessäni olevaan väliin. 'Voitto' oli 3 autoa, jotka kaikki polkevat jarrua, että 'lippispää' (hattuhyllyllä peräti kolme Audi-lippistä) pääsee paikalleen. 'Lippispää' paljastuu nelikymppiseksi työsuhdeautoilijaksi seistessämme seuraavissa liikennevaloissa rinnakkain. Mikä oli kiihdytyksen, tunkemisen ja jarruttelun tarkoitus?

2. Iltapäivällä sataa hieman vettä. Edessä ajava Volvo hiljentää KehäII rampissa jopa alle nopeusrajoituksen, mutta kas kummaa Kauniaista tulevaa ramppia pitkin kaistallemme on liittymässä pakettiauto. Volvo-kuski löytää välittömästi kaasupolkimen ja imee välin edellä ajavaan umpeen ja ajaa aivan seuraavan auton persuksiin kiinni (ja paskaa oman tuulilasinsa). Pakettiauto jarruttaa ja liittyy Volvon taakse. Volvo-kuski pääsee KehäII:lle vajaata sekuntia aikaisemmin kuin paku. Mikä oli Volvo-kuskin motivaatio toiminnalleen?

3. Matinkylän Nesteen edestä 200mm päässä olevaan liikenneympyrään on katkeamaton kävelyvauhtia etenevä jono. Perässäni ajava bussi ohittaa minut ja kaksi seuraavaa autoa Matikylän koulun edessä olevan bussipysäkin kautta. Toimenpiteellä saavutettu 'etu' peräti 3 sekuntia liikenneympyrässä, jossa tiemme erkanevat. Miksi h*****ssä jopa ammattikuskit ajavat nykyään näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu