Selityksiä

Selityksiä riittää. Miksi? Peli on jo pelattu ja kepu häviäjä.


Ilta-Sanomat harhautti Jäätteenmäkeä
09.06.2003 14:04
Ilta-Sanomat hämmensi Irak-soppaa perjantaina julkaisemalla otteita Keskustan puoluehallituksen työvaliokunnan maaliskuisesta pöytäkirjasta. Keskustan puoluesihteeri Eero Lankia sanoo, että lehden haltuunsa saama keskustelupöytäkirja on aito, samoin siinä oleva Jäätteenmäen allekirjoitus.

Työvaliokunnan pöytäkirjasta syntyi kohu, kun lehti tulkitsi Jäätteenmäen käyttämää puheenvuoroa niin, että hänellä olisi hallussaan ulkoministeriön salaiseksi määrittelemät Irak-muistiot tai ainakin tieto niiden vuotajasta. Jäätteenmäen poliittinen erityisavustaja Timo Laaninen huomauttaa, että pöytäkirjan teksti ei sinänsä tuo mitään uutta keskusteluun siitä, millaisten papereiden varassa Jäätteenmäki esitti tietonsa MTV3:n tentissä.

Laaninen paheksuu tapaa, jolla uutisen kirjoittanut Ilta-Sanomien toimittaja Pekka Ervasti tapauksessa toimi. Laanisen mukaan Ervasti ei näyttänyt Jäätteenmäelle koko pöytäkirjaa allekirjoituksineen vaan ainoastaan pöytäkirjasta poimitun yhden erilliselle paperille pöytäkirjasta poimitun lauseen. Siinä tilanteessa Jäätteenmäki ei muistanut, mistä paperista oli kyse ja oliko se mahdollisesti työvaliokunnan pöytäkirjasta kuten toimittaja väitti.

Ilta-Sanomien juttua väritti vielä se, että Jäätteenmäki kiisti allekirjoittaneensa kyseisen työvaliokunnan pöytäkirjaa. Lehdessä oli kuitenkin kuva hänen allekirjoituksestaan.

Laanisen mukaan pääministeri tuli harhaanjohdetuksi sekä lehden puolelta että vahingossa myös avustajien ja puoluetoimiston puolelta. Pöytäkirja-asiaa ryhdyttiin välittömästi selvittämään puoluetoimistolta. Kävi ilmi, että 7.3. pidetyn työvaliokunnan tarkistamaton pöytäkirja oli jaettu puoluehallitukselle heti vaalien jälkeen 18. maaliskuuta. Tässä pöytäkirjassa ei ollut Jäätteenmäen allekirjoitusta, vaan ainoastaan kokouksen sihteerin allekirjoitus. Tältä pohjalta Ilta-Sanomille kerrottiin, että Jäätteenmäki ei ole allekirjoittanut pöytäkirjaa.

- Asia tuntui niin oudolta, että ehdittiin jo epäillä, oliko joku kenties allekirjoittanut pöytäkirjan Jäätteenmäen puolesta. Tämä saattoi puoluetoimiston henkilökunnan kiusalliseen valoon, mitä on syytä pahoitella, Laaninen sanoo.

- Allekirjoituksen ongelmaan olikin paljon yksinkertaisempi selitys. Puheenjohtaja oli halunnut eräitä täsmennyksiä puoluehallituksessa jaettuun pöytäkirjaan. Ne tehtiin joskus maaliskuun lopulla, minkä jälkeen puheenjohtaja oli allekirjoittanut sen. Kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin hän ei enää eduskunnan käytävällä yllätettynä muistanut tätä vaan luotti avustajan ja puoluetoimisto tuoreeltaan välittämään tietoon, jonka mukaan pöytäkirjassa ei ole hänen allekirjoitustaan, Laaninen selvittää.

Laaninen paheksuu Ilta-Sanomien menettelytapoja. Ne kertovat hänen mukaansa, että tarkoitus ei ollutkaan antaa pääministerille reilua mahdollisuutta kommentoida kokonaista pöytäkirjaa allekirjoituksineen vaan yllättää ja saattaa hänet mahdollisimman epäedulliseen valoon.

Pöytäkirjavuoto närkästyttää

Pöytäkirjavuoto närkästyttää Keskustan puoluesihteeri Eero Lankiaa. Hän sanoo vuodon olevan pelisääntösyistä kiusallinen, vaikka kyseisen pöytäkirjan sisällössä ei mitään dramaattista olekaan. Työvaliokunnan keskustelut halutaan pitää luottamuksellisina ja keskustelupöytäkirjoja pidetään lähinnä tulevaa historiankirjoitusta silmällä pitäen. Lankia selvittelee vuodon alkulähdettä.

Keskustan arkistossa pääsevät tutkijat lukemaan parikymmentä vuotta vanhoja pöytäkirjoja arkiston johtajan myöntämällä luvalla. Tuoreempiin tarvitaan puoluesihteerin lupa. Tutkijoillekaan ei anneta kopioita.

Puoluehallituksen ja sen työvaliokunnan pöytäkirjat perustuvat kokouksen sihteerinä toimivan henkilön käsin kirjoittamiin muistiinpanoihin. Kokouksia ei nauhoiteta. Työvaliokunta käsittelee ja hyväksyy pöytäkirjat ja ne vahvistetaan lopuksi puheenjohtajan ja kokouksen sihteerin allekirjoituksin.
2161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olemme oikolukutaitoisia ja myös aivoillamme ajattelevia. Puhut ja kerrot, kuin opettaja oppilaalleen, mutta - unohda koko juttu. Mitä muissa puolueissa tehdään? Samaa tarinaa. Siis jokainen puoluen on samanlainen, mutta KATEUS menetetystä ministerisalkusta oli jollekin näin kova juttu, raha ratkaisi, paljonko Iltis maksoi.

Äänestä

Todellinen sopulikirjoitus. Kysy välillä missä on luvattu elintarvikevirasto ja missä on Soneran pääoma ja mitä tapahtui VR:lle etc...
Eikö totuus ole kuitenkin se että Lipponen sanoi kyseiset sanat jenkeissä ja sillä siisti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Observer kirjoitti:

Selityksiä riittää. Miksi? Peli on jo pelattu ja kepu häviäjä.


Ilta-Sanomat harhautti Jäätteenmäkeä
09.06.2003 14:04
Ilta-Sanomat hämmensi Irak-soppaa perjantaina julkaisemalla otteita Keskustan puoluehallituksen työvaliokunnan maaliskuisesta pöytäkirjasta. Keskustan puoluesihteeri Eero Lankia sanoo, että lehden haltuunsa saama keskustelupöytäkirja on aito, samoin siinä oleva Jäätteenmäen allekirjoitus.

Työvaliokunnan pöytäkirjasta syntyi kohu, kun lehti tulkitsi Jäätteenmäen käyttämää puheenvuoroa niin, että hänellä olisi hallussaan ulkoministeriön salaiseksi määrittelemät Irak-muistiot tai ainakin tieto niiden vuotajasta. Jäätteenmäen poliittinen erityisavustaja Timo Laaninen huomauttaa, että pöytäkirjan teksti ei sinänsä tuo mitään uutta keskusteluun siitä, millaisten papereiden varassa Jäätteenmäki esitti tietonsa MTV3:n tentissä.

Laaninen paheksuu tapaa, jolla uutisen kirjoittanut Ilta-Sanomien toimittaja Pekka Ervasti tapauksessa toimi. Laanisen mukaan Ervasti ei näyttänyt Jäätteenmäelle koko pöytäkirjaa allekirjoituksineen vaan ainoastaan pöytäkirjasta poimitun yhden erilliselle paperille pöytäkirjasta poimitun lauseen. Siinä tilanteessa Jäätteenmäki ei muistanut, mistä paperista oli kyse ja oliko se mahdollisesti työvaliokunnan pöytäkirjasta kuten toimittaja väitti.

Ilta-Sanomien juttua väritti vielä se, että Jäätteenmäki kiisti allekirjoittaneensa kyseisen työvaliokunnan pöytäkirjaa. Lehdessä oli kuitenkin kuva hänen allekirjoituksestaan.

Laanisen mukaan pääministeri tuli harhaanjohdetuksi sekä lehden puolelta että vahingossa myös avustajien ja puoluetoimiston puolelta. Pöytäkirja-asiaa ryhdyttiin välittömästi selvittämään puoluetoimistolta. Kävi ilmi, että 7.3. pidetyn työvaliokunnan tarkistamaton pöytäkirja oli jaettu puoluehallitukselle heti vaalien jälkeen 18. maaliskuuta. Tässä pöytäkirjassa ei ollut Jäätteenmäen allekirjoitusta, vaan ainoastaan kokouksen sihteerin allekirjoitus. Tältä pohjalta Ilta-Sanomille kerrottiin, että Jäätteenmäki ei ole allekirjoittanut pöytäkirjaa.

- Asia tuntui niin oudolta, että ehdittiin jo epäillä, oliko joku kenties allekirjoittanut pöytäkirjan Jäätteenmäen puolesta. Tämä saattoi puoluetoimiston henkilökunnan kiusalliseen valoon, mitä on syytä pahoitella, Laaninen sanoo.

- Allekirjoituksen ongelmaan olikin paljon yksinkertaisempi selitys. Puheenjohtaja oli halunnut eräitä täsmennyksiä puoluehallituksessa jaettuun pöytäkirjaan. Ne tehtiin joskus maaliskuun lopulla, minkä jälkeen puheenjohtaja oli allekirjoittanut sen. Kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin hän ei enää eduskunnan käytävällä yllätettynä muistanut tätä vaan luotti avustajan ja puoluetoimisto tuoreeltaan välittämään tietoon, jonka mukaan pöytäkirjassa ei ole hänen allekirjoitustaan, Laaninen selvittää.

Laaninen paheksuu Ilta-Sanomien menettelytapoja. Ne kertovat hänen mukaansa, että tarkoitus ei ollutkaan antaa pääministerille reilua mahdollisuutta kommentoida kokonaista pöytäkirjaa allekirjoituksineen vaan yllättää ja saattaa hänet mahdollisimman epäedulliseen valoon.

Pöytäkirjavuoto närkästyttää

Pöytäkirjavuoto närkästyttää Keskustan puoluesihteeri Eero Lankiaa. Hän sanoo vuodon olevan pelisääntösyistä kiusallinen, vaikka kyseisen pöytäkirjan sisällössä ei mitään dramaattista olekaan. Työvaliokunnan keskustelut halutaan pitää luottamuksellisina ja keskustelupöytäkirjoja pidetään lähinnä tulevaa historiankirjoitusta silmällä pitäen. Lankia selvittelee vuodon alkulähdettä.

Keskustan arkistossa pääsevät tutkijat lukemaan parikymmentä vuotta vanhoja pöytäkirjoja arkiston johtajan myöntämällä luvalla. Tuoreempiin tarvitaan puoluesihteerin lupa. Tutkijoillekaan ei anneta kopioita.

Puoluehallituksen ja sen työvaliokunnan pöytäkirjat perustuvat kokouksen sihteerinä toimivan henkilön käsin kirjoittamiin muistiinpanoihin. Kokouksia ei nauhoiteta. Työvaliokunta käsittelee ja hyväksyy pöytäkirjat ja ne vahvistetaan lopuksi puheenjohtajan ja kokouksen sihteerin allekirjoituksin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu