Olin kesällä Pohjois-Suomessa kalareissulla. Ajattelin pyytää taimenta eräästä joesta, jolloin kesäkahvion pitäjä sanoi, että minun pitää ostaa kalastuslisenssi. Noh, mikäs siinä, tuumin ja iskin rahat tiskiin, koska koski oli kovan kalapaikan maineessa kaverien puheiden perusteella. Pikkuhiljaa homma alkoi kuitenkin epäilyttämään:
1) Ostettuani lisenssin huomasin, että se oikeutti vain kolmen kalan kiintiöön per vrk. Tämän lisäksi lisenssi piti _uusia_ viikon välein täydellä lisenssihinnalla mikäli mieli lisäsaalista myös seuraavalla viikolla.
2) Monimutkainen lisenssijärjestelmä herätti myös epäilyksiä: tarjolla oli Päivä, Viikko ja Vuosi-lisenssejä, joilla kullakin oli erilainen ajallinen panostusmaksimi.
3) Lisensseistä saadut rahat kuulemma käytetään "kalastusalueen hoitoon". Tivasin todisteita ja kalastuskunnan tiliotteita tehdyistä poikashankinnoista, mutta paikalle sattunut kalastuksenvalvoja ei niitä kyennyt esittämään.
4) Ainoastaan 2/3 varoista kuulemma menee (väitettyyn) kalanistutukseen. Loput erilaisina palkkioina kalastuskunnan pyörittäjille.
5) Myös kesäkahvio saa provikat lisenssien myynnistä, mikä mielestäni on täysin vastikkeetonta toimintaa pelkän paperinpalan myymisestä.
6) Kalastuslisenssin hinnassa ei ollut eritelty ALVin osuutta, joten yhteiskuntavastuusta huolestuneena kansalaisena tivasin kesäkahvion pyörittäjältä sekä kalastuksenvalvojalta todisteita, että ALVit näistä lisensseistä todella tilitetään. Näyttöä en saanut.
7) Koski on suljettu maanantaisin, koska se on muka "rauhoitusaika" kalakannalle.
8) Nuotiolla tapaamani kalamiehet kertoivat runsaista "Pietarin kalansaaliista" ja että koskesta nousee reilusti yli kolmekiloista taimenta. Itse en saanut yhtään mitään, mutta pidän kuitenkin kalastuskuntaa suoraan vastuussa sen jäsenten perättömistä lausunnoista.
CONCLUSION:
Mitään näyttöä istutustoiminnasta saatika saaliista en siis saanut, joten johtopäätöksenä voin vain todeta, että toivottavasti tällainen veronkierto, rahankeräyslain törkeä rikkominen ja harhaan johtava markkinointi saadaan pian loppumaan!

Vastaukset 22
Vanhimmat
tuollaiset ketkut pitäisi saada lain pitkän kouran kiinni!!!
mistä näitä sikiää!!!???
eikö näitä tosiaan saada kuriin!!!??!!
ketkut!!!!!!
Apinaa koijataan.
Osta saiturinpörssistä laulava kala..
Se laulaa:
Pyrämidipellet ei osaa mitään, ei edes kalastaa ilman ahtopainemittaarii sielä...
että voit saada rahasi takaisin ja voittoakin, jos houkuttelet lisää maksajia lisenssipörssiin?
ja he sanoivat, että voin alkaa myös itse myymään lisenssejä, jolloin saan "porvision" jokaisen myydyn lisenssin tuotosta.
Kävin äsken myös Suomen Asiakastiedon verkkopalvelussa ja huomasin, että kalastuskunnan puheenjohtaja K.H. on Pohjanmaalla turkistarhauksessa konkurssin 90-luvun alussa tehnyt ex-yrittäjä! Moraalitonta.
Tein lisäksi laskelman: mikäli jokainen koskella vuoden aikana useampaan kertaan käyvä kalastaja saa lisenssin lupaamat kolme kalaa per vrk, se johtaa lopulta siihen, että kaikki pohjoisen pallonpuoliskon luonnonkantaiset makeanveden lohikalat kuolevat sukuputtoon 10 vuodessa. Tuollainen saalis vaan ei yksinkertaisesti voi olla mahdollinen pitkässä juoksussa.
Hoh hoijakkaa, kylläpä joku on nähnyt suuren vaivan. ei edes naurattanut, johan näitä on täällä nähty.
Nuo ovat vedenpitäviä faktoja. Etkö kykene asialliseen argumentointiin? Et tietenkään, koska kyseessä on ehkä Suomen laajamittaisin kusetus (vapaa-ajan kalastajia on satoja tuhansia). Taidat olla itsekin jonkun kalastuskunnan ylälinjalainen?
sentään nämä asiat oli hoidettu mallikkaasti kuntoon, eli kalastuskunta oli rekisteröity panamalle, puheenjohtajan nimeä ei luonnollisestikaan mistään papereista löydy, ainoastaan panamalaisen henkilön ostettu allekirjoitus.
Ja tietenkään järvellä ei ole nimeä tai sitä ei kerrottu ennen kuin maksoit lisenssin. Ehkä ei kerrottu senkään jälkeen. Ja lisenssin myöntäjän allekirjoitus oli tottakai lyhykäisyydessään "Kalastuskunta" ilman mitään tunnisteita.
Eiköstä niin?
Joku oli piiloittanut kalatkin, tai oliko ne vain päiväunilla, vai murolaatikossa.
Joku oli varmaan korvannut veneen tapin ahtopainemitarilla, jolla pysty tarkkailemaan kalaparvia. Se myös näytti valaat ja saukot..
Ahtopainemittari ennusti saaliit ja heti kun tuli se 3 kalaa, vetäs Toplossin.
Minulle näytettiin paikallisen jäsenen kaikuluotainta, jossa näkyi kalanmuotoisia hahmoja syvyystietoineen. Saukkoja tai muita nisäkkäitä en havainnut. Olen 100% varma, että kyseessä on viivästetty tai tekaistu signaali, jotta näennäissaaliilla saadaan koukutettua lisää tyhmiä apinoita ostamaan kalastuslupia. Tai sitten joen pohjaan on istutettu Tokmannin laulavia tekokaloja, jotka antavat Sonarissa aidonnäköisen heijasteen ruutuun.
kirjoitus on lähtenyt copynä :) krp:lle, cia:lle ja fbi:lle. kohta loppuu teidän kalastus! hähäää
1) Et tarkastanut mitä ostit etukäteen? Tyhmää koijjataan.
2) Kuulostaa ihan normaalilta kalastus- ja metsästyslupien yhteydessä.
3) Kalastuksenvalvojalla ei luulisi moisia dokumentteja olevan. Ota yhteyttä kalastuskuntaan. Yhteystiedot saanee siltä valvojalta.
4) Ok.
5) Mistäs olisit luvat ostanut, mikäli ei kioski olisi niitä myynyt?
6) Eikä sinun kuulunut saadakkaan. Ota yhteyttä verovirastoon, se selvittelee veroasiat.
7) Saahan kaupatkin olla kiinni maanantaisin, syynä vaikka kauppiaan rauhotusaika.
Conclusion: oo tyytyväinen että ostit luvan koska: "Jos kalastaja ei ole suorittanut kalastuksenhoitomaksua tai viehekalastusmaksua, hänet on tuomittava kalastusrikkomuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään 6 kuukaudeksi." ja "Jos kalastaja toimii kalastuslain vastaisesti, on vesialueen omistajalla tai muulla kalastuksenvalvojalla oikeus ottaa luvattomasti saatu saalis ja siinä käytetyt välineet haltuunsa."
Minun mielestäni kunnon kalasoppa keitetään maitoon, lisukkeeksi voita tai kermaa. Palanpainikkeeksi tummaa leipää.
Kalakeiton tärkein aines on aina kala. Sen voi ymmärtää, vaikka ei ole itse edes kalastaja.
Tarinan opetus: olisi kannattanut liittyä klubiin silloin, kun se vielä oli mahdollista.
Ponzeissakin ensimmäisten joukossa liittyjät saavat (yleensä) omansa takaisin voittoa.
...ja kysymys kuuluukin, kannattaako liittyä ponziin, vaikka se olisikin mahdollista?
Ihan pienet kalat voi keittää nahkoineen ja ruotoineen. Isoista kaloista tulee poistaa ruodot ensin, tosin nahasta ja ruodoistakin valmistuu herkullinen fondi.
Opetus: Vaikka klubissa on kulujakin, niin kokonaisuus ratkaisee; tuotot ovat riittävät.
Kun monta pientä harrastelijakalastaa antaa saaliinsa isommille tekijöille, isommat tekijät saavat kalakeittonsa ja harrastelijat saavat jämät 6kk päästä jos jotain jäi jäljelle tai pyramidiin on tullut sillä välin lisää uusia harrastelijakalastajia .
Ellei kalaa saa, pitää ostaa kioskilta makkaraa. Se on ihan hyvää sekin.
Opetus: Ellei tykkää klubista, siitä voi pysyä erossa tai erota milloin tahansa.
näillä lisenseillä saa hilloo, eik ole hyvä peruste
Eiköhän tämäkin viestiketju jouda poistaa. Ei ole sen enemmän asiaa kun suljetussa uisteluklubissa..!
Elämää kKekkonen kirja:
Olipa jonain vuonna Ivalossa Kekkonen kalastamassa, sai ison lohen, no voitto tuli.
Jostain lähitalosta tuli joku kysymään vaakaa kun oli syntynyt poika, muttei ollut vaakaa.
Kekkonen antoi vaakaa lainaksi, pojan paino 7 kg.
Juttu tosi.
... tapasen jutun myös, mutta siinä vauva oli mainittu syntyneen keskosena.
Ja mitaan ette voi...