Hain kesätyötä varten verokortin, johon laitettiin palkkarajaksi 4000€, mutta palkkani kuitenkin oli hieman ylitti sen. Saan vielä loppuvuodesta hieman palkkaa, joten kävin tänään kyselemässä verotoimistosta, että olisiko mahdollista saada uutta verokorttia pienemmällä prosentilla.
Siellä kävi kuitenkin ilmi, että tuohon saamaani verokorttiini ei oltu ollenkaan otettu huomioon opintorahaa! Sitä ei minulta silloin kysytty, enkä itsekään tiennyt että minun olisi pitänyt mainita että nostan opintorahaa 9 kuukaudelta.
Joten, kysymys kuuluukin että mitä nyt pitäisi tehdä? Tuossa verokortissani 4000€:n saakka prosentti on 4,5 ja ylimenevästä osasta 31%. Mutta tähänhän ei sitä opintorahaa ollenkaan otettu huomioon. Verotoimistossa minulle vain selitettiin, että ensi vuoden verokortissa saattaa olla liian pieni prosentti ja joudun maksamaan veroa jonkun verran. Voinko itse vielä vaikuttaa asiaan? Olen ihan hukassa, kun en muutenkaan ymmärrä näistä asioista mitään. Osaisiko joku täällä kertoa, että miten nyt pitäisi toimia? Ja miten se määräytyy, että miten paljon maksan ensi vuotena veroa, kun verokortissa oli väärät prosentit?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Sen lisäksi että saat isot mätkyt ensivuonna, kela tulee perimään sinulta opintotukea takaisin koska olet ollut liian hyväpalkkaisessa kesätyössä.
Kannattaisi ottaa asioista selvää etu- eikä jälkikäteen...
1) Opintotuki. Kuten tiedät, opintorahaa saava opiskelija voi tukikuukauden aikana ansaita jotain ja tuettoman kuukauden aikana enemmän. Tarkista nyt ekana, oletko tienannut liikaa eli tuleeko Kela perimään sinulta liikaa maksettua opintotukea takaisin.
Tietämättömyyteen ja ymmärtämättömuuteen vetoaminen ei auta. Kelassa kyllä neuvotaan, mutta takaisinperintä tehdään niin kuin kuuluukin.
2) Verotus tältä kuluvalta vuodelta: Tämän vuoden verotus valmistuu ensi vuoden lokakuun loppuun mennessä. Voit jo aivan hyvin nyt itse laskea, riittääkö maksamasi ennakonpidätys vai joudutko maksamaan jälkiveroa.
Jos aiot olla vielä tänä vuonna töissä, kannattaisi hakea loppuvuodeksi uusi verokortti ja ilmoitat sitten kaikki veronalaiset tulosi, kuten opintorahan ja maksetut ennakot (ennakonpidätys opintorahasta ja palkasta). Et kuitenkaan pääse verojasi karkuun.
3) Ensi vuoden ennakonpidätysprosenttisi. Odota rauhassa verokorttia, et voi tehdä ennen yhtään mitään. Kun saat verokortin ja tiedät suurinpiirtein, kuinka paljon tulet ansaitsemaan esim. kesätöissä, käy hakemassa uusi kortti verotoimistosta. Ja ilmoita kaikki veronalaiset tulot, myös opintoraha.
Kuten jo totesin, et pääse verojasi karkuun, ne tulevat maksuun joka tapauksessa.
Entäs, kun en kesällä nostanut ollenkaan opintotukea? Vaikuttaako se silti tuohon asiaan jotenkin?
Siis olin kesätöissä, verokortissani oli liian pieni prosentti, koska opintorahaa ei oltu otettu huomioon. Kesällä en kuitenkaan nostanut rahaa ollenkaan. Palkkani oli koko kesän ajalta n.4000 euroa, joten joudunko siis maksamaan kelalle opintotukea takaisin? Jos näihin saisin vielä vastauksen?
Kolmen sekunnin googlaus:
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/060601140029IL?openDocument
Eihän tuo kesän aikana hankkimani palkka ole lähelläkään noita tulorajoja. Varsinkaan, kun en kesän aikana nostanut ollenkaan opintotukea.
Joten, olenko NYT ymmärtänyt oikein: kortissani oli liian pieni prosentti, joten maksoin palkastani liian vähän veroa. Tämän takia joudun ensi vuoden aikana maksamaan nämä puuttuvat verot takaisin. Ja opintotukeeni tämä ei vaikuta millään lailla, eihän?
et kirjoittanut kuinka paljon yli 4000 ansaitsit, mutta näyttää siltä, ettet joudu mkasamaan opintotukea takaisin. Voit itse varmistaa asian Kelalta.
Jos olet maksanut liian vähän veroa tänä vuonna, joudut maksamaan jälkiveroa joskus ensi vuoden lopussa. Esitäytetty veroilmoitus v. 2007 tuloista ja veroista tulee sinulle joskus ensi vuoden keväällä. Siinä lukee joudutko maksamaan vai et. Jälkiverot maksetaan joskus loppuvuodesta ja seur.vuoden alussa, 1-3:ssa erässä.
Ensi vuoden verokortista kannattaa katsoa, että tulot on suurinpiirtein oikein arvioitu. Verokortin saa tarvittaessa uuden. Verotoimisto muuten neuvoo asiassa, kunhan menet kysymään mukanasi selvitys tuloistasi (maksetuista ja vielä tulevista) ja jo perityistä ennakonpidätyksistä.
niin, siis palkkanihan meni vain jotain parilla sadalla yli tuon 4000 euron, joten ei siis kovin paljon. Kyllähän tämä silti hieman kismittää.. verotoimistossa siis kävin ja siellä ne parhaansa mukaan koittivat asiaa selittää. Näyttivät kovasti koneeltaan lukuja sun muita, mutta eihän tällainen tavallinen ihminen niistä oikein perille päässyt. Nämä veroasiat ovat hieman hankalia, kun ei näitä ole aikaisemmin edes oikeastaan tarvinnut mietiskellä. No, mutta.. ensi vuonna sitten on viisaampi eikä tule tällaisia virheitä esimerkiksi kesätöiden parissa. toivon mukaan :)