Elikkä minulla oli ollut jo 5 vuotta sellainen ärsyttävä lievä akne koko naamassa, päivittäin ilmestyi paiseita ja finnejä! Olin kokeillu läpi kaikki mahdolliset ihonhoito sarjat mitä vaan apteekeista ja marketeista sai. Mikään niistä ei ikinä juurikaan auttanut akneeni, ja jotkut jopa pahensivat sitä.
Sitten löysin netistä "reseptin" suola-oliiviöjy hoidosta. Mielestäni se kuullosti täysin huuhaa jutulta, mutta päätin kokeilla, koska ei siitä mitään haittaakaan ollut. Jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen huomasin eron ja innostuin hoidosta. Nyt olen pari viikkoa joka ilta tehnyt hoidon ja iho ei ole ollut viiteen vuoteen näin hyvännnäköinen! Vielä kuitenkin joskus ilmestyy finnejä, mutta iho on huomattavasti parempi!
Tässä ohje jos joku haluaa kokeilla:
- Sekoita keskenään vajaa 2 ruokalusikallista KRISTALLISUOLAA (se on sellaista vaaleanpunaista,saa luontaistuote kaupasta).
Vastapuristettua SITRUUNAMEHUA pari teelusikallista ja OLIIVIÖLJYÄ 1 ruokalusikallinen. Määrät voivat vaihdella, kunhan seos on sopivan notkeaa.
- Huuhtele kasvot varovasti lämpimällä vedellä, kuivaa hieman pyyhkeeseen enimmät vedet pois.
Levitä varovasti seos kaikkialle naamaan. Anna vaikuttaa 5-30 minuuttia. Huuhtele seos varovasti pois lämpimällä vedellä. Lopuksi suihkuta vielä kasvoille niin kylmää vettä kun hanasta tulee. Voit kuivata hieman kasvosi varovasti pyyhkeeseen. Iho tuntuu öljyiseltä, mutta se kuuluu asiaan.
Tämä hoito tehdään siis joka ilta. Aamuisin pesen kasvot pelkällä vedellä, ensin lämpimällä ja sitten kylmällä. Ei meikkiä naamaan päiväksi! Peitepuikkoa voi käyttää yksittäisiin finneihin.
oliiviöljy-suola
2
2390
Vastaukset
- hhhmmmmm
Pitää todellakin kokeilla. Onko tuon suolan pakko olla tuota Kristallisuolaa? Ei sillä, kyllä sitä voi hankkia, mutta tuli vain mieleen. Kuinka nopeasti sinulla aittoi kyseinen resepti? :)
- tässä vastaus
Ei sen tartte välttämättä olla tota kristallisuolaa... tavallinenkin hieno suola käypi myös. Itse käytän kylläkin tota kristallisuolaa. Näkyviä tuloksia rupesi näkymään alle viikossa, finnit ja patit vähenivät 80 prosenttisesti! Itse olen nyt parisen viikkoa tehnyt tuota ja täytyy sanoa että toimii ainakin minulla paremmin kuin kauppojen ja apteekkien teolliset myrkkysaippuat. Kosteusvoidettakaan ei tartte käyttää, koska oliiviöljy kosteuttaa niin hyvin! Toivottavasti toimii myös sinulla, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2524548Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1282978Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412742Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741730Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051563Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201461- 551314
- 931235
- 471085
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2041083