Perussuomalaisilla on omituinen tarve saada väkeä lähtemnään joukostaan kyvykkäimmästä ja osaavimmasta päästä.
Purhon ulkoistus ja jatkuva uho vaatia tiettyjen kyvykkäiden henkilöiden erottamista.
Nämä erottamisesta uhoavat eivät ole vaivautuneet lukemaan yhdistyslakia, eivätkä ole tutustuneet niihin oikeuden päätöksiin, joissa yksittäinen yhdistyksen jäsen on yhdistyksen toimesta erotettu. Erottamiset on järkiään oikeudessa kumottu.
Demokratiaamme kuuluu sanan ja mielipiteen ilmaisun vapaus, mitkä ovat mainittuina perustuslaissamme. Mielipiteitä saa olla vaikka minkälaisia, eikä niiden perusteella voi ketään erottaa yhdistyksestä, joka ko. henkilön on aikanaan hyväksynyt jäsenekseen.
Yhdisatystä ja puoluetta vahingoittava toiminta on erottamisperuste, mutta sen toteen näyttäminen onkin paljon mutkikkaampi juttu kuin miltä päällisin puolin vaikuttaisi.
Jos lähdetään lijalle, jossa erotetaan kaikki, jotka eivät ole samaa mieltä kanssani, jää jäljelle ainoastaan yhden henkilön "yhdistyksiä".

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei Purhoa kukaan ole ulkoistanut, mies jätti hommansa ja puhui potaskaa lehtiin. Sitä saa mitä hakee.Se on ohi ja toivottavastim korjausta tulee.
Havaintojeni mukaan pari äärioikeistolaista heitti pyyhkeen kehään Helsingissä ja Joensuun joukahaisenhan kaikki näkivät Oulussa, täysin arvostelukyvytön mies.On ulkona ja varmaankaan takaisin ei oteta, Toivon niin.
Rivijäsenenä saa olla, mutta toimihenkilöiksi ja johtopaikoille ei näitä inisijöitä pidä valita ja sieltä heidät saa pois enemmistöpäätöksillä. Jäsenenä voi jatkaa, mutta eiväthän nämä pellet sitä kestä ja eroavat itse.
Purho on mielestäni ok kaveri. Tovitottavasti älysi itsekin tilansa, Pietun jorinoiden päätoimittajaksin pistettiin. Toivtooavasti tajuaa lopettaa pöhköjen kanssa veljeilyn. Hannu Purho ei ole mielestäni eilisen mies.
Tarvitaan vielä. Purho ja Soini pystyivät kahdeksan vuotta saumattomaan yhteistyöhön. Molemmilla edellämainituilla on omat leppymättömät vihaanjansa. Mutta niinhän se kuitenkin on, että ketä ei vihata, häntä ei yleensä kukaan myöskään rakasta. Verbaalisti lahjakkaita, tunteita herättäviä kavereita molemmat. Pystyvät kyllä yhteistyöhön kaiken jälkeenkin, jos vain tahtovat. Purho pitäisi saada taas vastustajien kimppuun, sillä kohta alkaa kova kunnallisvaalitaistelu.
Taas kerran Pietu toimi ilman lupaa.Hannu Purho ei lupautunut missään vaiheessa Pietun Jorinoiden päätoimittajaksi.Tiettävästi Pietulla ei ole hallussaan edes sellaista puhelinnumeroa, joka olisi Hannu Purhon.
Me keikki kenttäväestä tiedämme,että Hannun numero 0207430804 ja sähköposti/nettiyhteys [email protected] katkaistiin Timon toimesta.
Hannu Purhon teoista ja sanomisista leviteltiin tarkoitushakuisesti paljon valheellista tietoa ja huhuja.
Huhujen levittelyssä kunnostautui muutama poliittista nostetta hakeva täystumpelo.
Tämän disinformaatio-operaation jäljet johtavat kristillisen toimikunnan tukemien nuornatsien tappimiehiin.
jatkuu päivemmällä...
Kukaan täysjärkinen ei soita 0207-alkuisiin numeroihin.
tuota yhden miehen instituutio mallia ja olet valmis kiillottelemaan ikonin jalustaa ilman omaa tahtoa, tai että uskallat esittää omia näkemyksiäsi. Kaikki eivät onneksi ole tuollaisia vellihousuja, vaan ovat rohkeasti omien ajatuksaiensa ja sanojensa takana ja tekevät myös päätöksensä niiden mukaan.
Tuo heitto jostain äärioikeistolaisista helsinkiläisistään, ei perustu mihinkään todelliseen asiaan. Pitäisi olla ensin kykyä määritelmien tekoon, ennenkuin niitä liian syvällä rinta äänellä esittää.
Tuskin olet kumpaakaan noista herroista joihin viittasit henkilökohtaisesti edes nähnyt, saati keskustellut heidän kanssaan. No ko. henkilöt tekivät oikeutetun valintansa, ja lakkasivat tekemästä työtä vain yhden ihmisen, eli Soinin imagon luomiseksi. Samaa voi hyvin suositella muillekkin joiden tahtona on oikeasti vaikuttaa kansalaisten hyvinvointiin, eikä vain yhden tahon ylläpitoon.
asialla viestin takan, kyllä jaksaa valittaa ja narista asemaansa.
erimieltä voi olla, mutta toisten haukkuminen ja julkinen solvaaminen on kieltetty myös jo rikoslaissakin.... TIEDOKSI vain pietullekkin.
eräät viestin näilläkin sivuilla ovat jo melkein rikoslain piiriin kuuluvia solvauksien vuoksi jne...
se että joku sanoo eri suuntaisen mielipiteensä, ei ole ollut erottamisen syy vielä kertaakaan, eikä soinikaan ole ketään eroittanut, jokainen on itse pyytänyt eroa puolueesta jos katsoo ettei halua olla enää jäsen.