Minun milestäni Salvador on Oliver Stonen "väkevämpiä" ja parhaita töitä kautta aikain. James Woods näyttelee hyvin veteraani kuvaajaa, joka on nähnyt maailman "palopesäkkeitä" jo vuosikymmenien ajan. Hänellä on röyhkeä asenne, joka saa hänet vaikeuksiin työnantajien kanssa. Samoin kehittyvä viina ja huumeongelma.
Loppu on mielestäni hieno kanssa, kun J.W. vihdoinkin huomaa, että asiat "kuumenevat" liikaa ja pitäisi lähteä pois. Hän on rakstunut paikalliseen naiseen eikä nainen halua lähteä, joten J joutuu painimaan 2 asian välillä (rakkauden vai eron ja jättää nainen sinne).
James Belushi tekee kanssa hyvän roolisuorityksen työttömänä dj:nä joka lähtee mukaan matkalle.
Tämähän leffa perustunee tosi tapahtumille ja ne kuvataan pöyristyttävästi silti liikaa mässäilemäti.
Toisen Oliver Stonen klasikon tietää myös varmasti kaikki eli Platoon nuoret sotilaat, joka osittain perustuu hänen omiin kokemuksiinsa Vietnamin viidakossa.
JFK on kanssa hyvä leffa, ja kuuluu ohjaajan parhaimmistoon ehdottomasti. John candy tekee leffassa hyvän roolisuoriuksen (by the way,heh).

Vastaukset 8
Vanhimmat
on kaikki, mitä Stone on tehnyt, tekee tai tulee tekemään.
P.S. Oikein kirjoituksesi perustunee yhdys sanojen erikseen kirjoittamiselle ja teet virheitä yhdys sanojen kanssa pöyristyttävästi silti liikaa mässäilemäti.
Välillä löytyy näitä mielipiteiden helmiä, kuten "Korrektin" suorastaan timmi paketti.
Jokainen voi tietenkin olla mitä mieltä tahtoo O. Stonen elokuvista, se on sitä mielipiteiden rikkautta.
Mutta "Korrektin" mielipiteen kruunasi tuo ah, niin ihanan tiukkapipoinen suhtautuminen oikeinkirjoitukseen...
Onhan se tietysti niin, että jos ei löydy itse aiheesta mitään sanottavaa, sitten pitää tarttua epäoleellisuuksiin. Liekö "Korrektilla" jotain patoumia, inhottavia muistoja ala-asteen äidinkielentunneilta? Kuka tietää, ketä kiinnostaa, ei minua ainakaan.
Nyt annan nettimaailman pikku oikolukijoille mahdollisuuden kommentoida kirjoitustani. Missä on pilkku väärässä kohdassa, missä olen käyttänyt väärää sijamuotoa, missä on yhdyssana viturallaan...
ei ole todellakaan paljon enempää sanottavaa. Yritän kuitenkin. Stonen filmit ovat ylipitkiä, tylsiä, sekavia ja täysin vailla rakennetta. Tietäähän sen, että moisilla meriiteillä pääsee jo kriitikkojen kehumaksi.
Tyrmään etukäteen vasta-argumentin, jonka tiedän tulevaksi. Ei, en ihaile Van Dammen elokuvia. Omia suosikkejani on mm. Ford.
Miksi joku epäilisi sinun ihailevan Van Dammen ns. elokuvia?
Sinä et pidä Stonen elokuvista, se on ok. Se on sinun mielipiteesi, jonka kykenet jopa jollain tavoin perustelemaankin. Miksipä kenenkään Stonen tuotannosta pitävän siis pitäisikään vetää hernettä nenäänsä. Kuka tykkää mistäkin.
Mutta hei, ei kirjoitusvirheitä! Ten points!
Nyt taisi löytyä oikea kirjoitustaidon pikku jättiläinen, jonka rinnalla pikku mui on Agricola..
milestäni , veteraani kuvaajaa ,rakstunut
tosi tapahtumille, mässäilemäti,klasikon
candy, roolisuoriuksen
N.150 sanan kirjoituksessa 10 virhettä, lisää näitä!!!
Mitä mitä!!! Nyt olen loukkaantunut, eikö pikku oikolukija suvainnutkaan lukea laser-katseellaan läpi minun tuotostani?
Mitä teet silloin kun et löydä kirjoitusvirheitä? Lasket kirjaimia?
Haluan kiittää TEITÄ, kun korjasitte ja huomautitte minun pikku kirjoitusvirheistäni.
Tässä korjattuna ne:
mielestäni, veteraanikuvaaja,rakastunut,tositapahtumille,
mässäilemättä,klassikon,Candy,roolisuorituksen.
Toivottavasti nämä korjaukset saivat muuten tapahtumaköyhän elämänne takaisin raiteelle, että voitte jatkaa sitä ilman traumoja ja psykiatrialla käyntiä.
Pidän itse eniten JFK:sta, mutta olet oikeassa Salvador on jokseenkin väkevä kuvaus Salvadorin sisällissodasta ja toimittajista sen sodan jaloissa.