Ahtopainemittari

Kuka kalibroisi wc-mittarin?

Yleensä mittalaitteet kalibroidaan vähintään kerran vuodessa.
5593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ahtopainemittari tuntuu toimivan ihmeen hyvin, olen treidannut nyt neljää päivää hyödyntäen myös ahtopainemittaria päätöksen teossa, tosin ahtopainemittarin signaaleja olen käyttänyt vain päätöksenteon tukena.

Nyt neljän päivän treidausten jälkeen voittoni on n. 250 euroa, ja sijoituspääomana on ollut 5000 euroa (vipu on ollut 20). En sinänsä enää epäile voiko clubi tienata valuuttakaupallaan. Laitan screenshottia todisteeksi kun pääsen kotiin koneelleni.

Ja olen todella yllättynyt forexin mahdollistamista tuotoista. Huvittavinta oli että taannoisessa winclubista kertoneessa poliisi-tv -jutussa oli professori joka kertoi valuuttakaupan olevan kuin kolikon heittoa. Itse en oikein ymmärrä tuota ajattelutapaa, sillä kolikon heitossa saat kruunan tai klaavan eli voitat tai häviät eikä kolikon pysähtymisen jälkeen ole enää lopputulos muutettavissa. Forexissa tilanne kuitenkin elää eli voisi verrata kolikon heittoon mikäli kolikko pyörisi ja kävisi välillä klaavalla välistä kruunalla ja saisit itse päättää milloin haluat viheltää pelin poikki.

Äänestä
  • >En sinänsä enää epäile voiko clubi tienata valuuttakaupallaan.

    Sinä olet kirjoittanut samaa huttua winclubin puolesta niin kauan, että on ihan turha esittää uuttaa heenkilöä. Nimen vaihtaminen ei riitä, kun kirjoitustaidottomuutesi taas paljastaa, kuka on asialla.

    Olisit edes tällä kerralla malttanut jättää sen poliisi-tv -jankutuksen väliin.

    Äänestä

  • No Trader kirjoitti:

    >En sinänsä enää epäile voiko clubi tienata valuuttakaupallaan.

    Sinä olet kirjoittanut samaa huttua winclubin puolesta niin kauan, että on ihan turha esittää uuttaa heenkilöä. Nimen vaihtaminen ei riitä, kun kirjoitustaidottomuutesi taas paljastaa, kuka on asialla.

    Olisit edes tällä kerralla malttanut jättää sen poliisi-tv -jankutuksen väliin.

    ensin apm ei toimi. sitten sanotaan että se toimii. sitten pyydetään että joku testaisi sen toimivuutta. sitten kun joku testaa ja vahvistaa sen toimivuuden niin syytetään valehtelijaksi.

    ota se pää perseestä ja testaa itse, niin loppuu se vinkuminen.

    Äänestä

  • Onkohan sen mittarin näyttö, kuin kolikkoa heittelisi? Tai noppaa?

    Kalibroidaanko se euron kolikolla vai quarterilla? Vai olikos niitä dollarin kolikoitakin....

    Äänestä

  • on toiminut.

    Saisi vaan muutkin yrittää tuota samaa jotta peen puhuminen loppuisi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


MoveOrNotMove kirjoitti:

Kuka kalibroisi wc-mittarin?

Yleensä mittalaitteet kalibroidaan vähintään kerran vuodessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu