Verkostomarkkinointi on liiketoiminnan muoto, jossa itsenäiset edustajat myyvät edustamansa yhtiön tuotteita kuluttajille ja saavat lisäksi provision yhtiölle rekrytoimiensa edustajien tekemästä liikevaihdosta.
Verkostomarkkinointi on suoramyyntiä, missä myyjä ja verkoston rakentaja ei ole työsuhteessa edustamaansa yhtiöön vaan on Y-tunnuksella toimiva itsenäinen elinkeinonharjoittaja tai julkisyhteisö, yrittäjä. Joissakin yhtiöissä on mahdollista saada provisiot työkorvauksina henkilökohtaisen verokortin sivutyötulon mukaan, jolloin Y-tunnus ei ole välttämätön, mutta käytäntö on hyvin harvinainen. Edustajat myyvät pääyhtiön tuotteita, markkinoivat verkostomarkkinoinnin liikeideaa ja hankkivat edustamalleen yhtiölle uusia edustajia, jotka edelleen voivat hankkia uusia edustajia. Tarkoitus ei ole värvätä itse kaikkia uusia edustajia verkostoon, vaan se on jokaisen uuden edustajan tehtävä, vaikkakaan kaikki eivät panosta yhtä voimakkaasti uusien edustajien värväämiseen kuin tuotemyyntiin. Edustajilla on oikeus saada palkkioita omasta tuotemyynnistä ja sen lisäksi provisioita alalinjaan rakentuvan monitasoisen myyjäverkoston liikevaihdon perusteella palkkiojärjestelmän ehtojen mukaan.
Verkostomarkkinoinnista käytetään myös nimitystä monitasomarkkinointi, mikä kuvaa monitasoista palkkioiden maksamisen periaatetta: edustajien sijoittumista pyramidikaaviossa ja palkkiojärjestelmän hierarkiassa eri tasoille. Jotkut yritykset ja markkinointiorganisaatiot käyttävät toiminnastaan muita nimiä kuin monitasomarkkinointi ja verkostomarkkinointi. He yrittävät välttää tällä tavalla verkostomarkkinoinnin julkisuudessa saamaa huonoa mainetta, mikä johtuu kaupankäynniksi naamioidun laittoman rahankeräyksen ja pyramidipelien toiminnasta, jota harjoitetaan verkostomarkkinoinnin ja monitasomarkkinoinnin tapaan. Vaihtoehtoisia nimiä toiminnalle ovat muun muassa suosittelumarkkinointi, Team marketing, verkostopohjainen markkinointi, franchise-edustaminen, franchise-edustajana toimiminen, people´s franchising ja Peoples Franchise. Ala tunnetaan myös sen englanninkielisillä nimillä network marketing ja multi-level marketing eli MLM.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kun näet hyvän "ihmisen", pyri jäljittelemään häntä. kun näet pahan "ihmisen", tutki omaa "sydäntäsi".
Miksi sitten useimmissa vm-lafkoissa se tuotemyynti tapahtuu MYYJÄVERKOSTON SISÄLLÄ (eli ostavat itselleen)?
Verkostomarkkinointi on yksi tehottomimmista tavoista tarjota tuote kuluttajille, ja sen takia markkinat ovat marginaaliset.
Tuossa se vika juuri onkin. Niin monet eivät tee mitään, vain ostavat.
Verkostomarkkinointi oikein järjestettynä voi olla erittäin tehokas tapa, jos myyjät käyvät myymässä toreilla, markkinoilla, messuilla ja voivat myydä niitä myös kaupoissa.
Ja jos hinnat on tätä tarkoitusta varten tehty riittävän kilpailukykyisiksi.
Olli
Miksi sitten hinnat ovat järjestäen niin räikeästi ylihinnoiteltuja, jos verkostomarkkinointi olisi "erittäin tehokas tapa"?
Tietysti vähän ylemmällä oleva saa vähän enemmän rahaa :)
vasta älykkö oletkin. Tottakai pyramidipeleissä ylempänä olevat saavat enemmän rahaa.
Mites muuten, tuliko paljonkin tappiota 2006 vai päihititkö kortiston tulot? Ai niin, sinullehan tulee tuloa molemmista...