Päätinpä nyt paremman tekemisen puutteessa nykäistä pitkästä aikaa yhden vihjeviestin. Saa peesata tai olla peesaamatta.
3 pisteen vihje:
Anaheim-Columbus 2. Vieraskerroin Veikalla 3,40 mikä riittää railakkaasti peleihin! Anaheim on neljän ottelun tappioputkessa, kotonakin on kaksi tappiota alla surkeille Phoenixille ja Edmontonille. Loukkaantuneina ovat mm. Ryan Getzlaf, Todd Bertuzzi ja Mathieu Schneider (en tosin ole päivittänyt injury-listaa tänään). Maalivahti Jean-Sebastien Gigueren saldo tyräleikkauksen jälkeisissä viidessä pelissä on 1-1-3, mutta ei hän varsinaisesti ole imuroinutkaan (GAA ihan hyvä 2.42). Joukkue ei vain ole pystynyt maalintekoon niin, että voittoja olisi tullut. Ja se voi olla vaikeaa Columbustakin vastaan. Columbuksella on neljä voittoa alla, ja kolmessa viime pelissä sen verkko on soinut yhteensä kolme kertaa! Pascal Leclaire johtaa nollapelipörssiä neljällä nollallaan--hänen saldonsa tältä kaudelta on 6-0-2, 1.25 GAA! Hän torjui 33 kertaa, kun Blue Jackets haki vierasvoiton 4-1 Kingsistä. Columbus on voittanut viimeiset kolme vieraspeliään Anaheimissa, joista kaksi tosin vasta rankkareilla. Mutta on muistettava, että nykyinen Blue Jackets on aivan eri joukkue kuin viimekautinen. Rick Nashin tehot kolmessa viimeisessä vieraspelissä: 4 3. Columbus voitti Anaheimin kotonaan lokakuussa 4-0. Kakkonen tähän kohteeseen maistuu erinomaisen hyvin ainakin minulle!
2 pisteen vihje:
Colorado-Pittsburgh 1. Pittsburghin Sidney Crosby teki toissapäivänä uransa ensimmäisessä ammattilaispelissä Minnesotassa tehot 1 3. Ensi yönä hän pelaa uransa ensimmäisen ammattilaispelin Denverissä, ja luulen, että tällä kertaa pisteitä ei kerry samaan tahtiin. Colorado on tällä kaudella voittamaton kotonaan (5-0-0) ja sillä on alla kolme voittoa sen käytyä hakemassa pisteet Minnesotasta lukemin 3-1. Avalanche ja Penguins ovat kohdanneet harvakseltaan viime vuosina, mutta 11 kotipelistä Pittsburghia vastaan Colorado on voittanut 7 varsinaisella peliajalla (tilastot eivät koske Quebecia, joka Colorado Avalanche aikaisemmin oli...). Avalanchella oli aiemmin kaudella ongelmia maalivahtiensa, Peter Budaj'n ja Jose Theodoren kanssa--mutta nyt suuremmat ongelmat näyttäisivät olevan Penguinsilla. Penguinsin Marc-Andre Fleury on hörppinyt kuuden maalin ottelutahtia viimeiset kaksi peliä, ja voi olla, että Dany Sabourin pelaa tänään Pittsburghin pömpelin edessä. Tämä olisi kolmen pisteen vihje, mutta hieman arveluttaa se, että Colorado on ollut 4 pv pelitauolla--toivottavasti pelituntuma ei ole kadonnut! Kotikerroin 2,05 Veikalla on kyllä pelikelpoinen ainakin minun mielestäni.
1 pisteen vihjeet ilman pitkiä perusteluja:
NY Rangers-Washington 1. Rangers voittaa, mikäli Henrik Lundqvist jatkaa hienoja otteitaan.
Ottawa-Atlanta 1. Atlanta on alkanut parantaa peliään uuden koutsin alaisuudesssa, mutta riittääkö se Ottawaa vastaan? Kerroin niin pieni, ettei kelpaa ainakaan varmaksi.
Vancouver-Nashville 1. Vancouver ei varsinaisesti ole vakuuttanut kotonaan, mutta Nashville pelaa nykyään niin huonosti vieraissa, että kotivoitto näyttää todennäköiseltä.
PS. Sitten pari varoituksen sanaa. Minnesota olisi normaalisti suosikki kotonaan Bluesia vastaan, mutta nyt siltä on poissa Niklas Bäckström, Marian Gaborik sekä Pavol Demitra--ja se näkyy. Samoin Calgary on ollut viime aikoina voittoisa kotonaan Detroitia vastaan, mutta Detroitin maalilla Chris Osgood pelaa juuri tällä hetkellä uransa parasta peliä ja on tällä kaudella vielä voittamaton (6-0-0, 1.50 GAA!). Aika vaikeata on lyödä vetoa Red Wingsejä vastaan noilla torjuntaluvuilla!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Columbuksen vois pelata moneyline-vetona, esim. betsafella ihan mukava 2.54 kerroin.
Colorado-Pittsburg (OT & PS included) over 6,5 goals myös suht ok kertoimella 1.85
Molemmat ihan harkinnan arvoisia vaihtoehtoja.
Itse luotin Columbukseen niin paljon, että pistin sen päivän varmaksi joka lappuun--sehän tarkoittaa meikäläisen tuurin tietäen, että Anaheim tasoittaa 29sek ennen loppua...hehheh
menee niin surkeasti sm-liiga, jokerit häviöllä 0-4 pelicanssille. kalpa johtaa 2-0 kärppiä.
No on se nyt v..u, kun ei sitä pistetehtailua voi jo hiljalleen lopettaa. 0-2 Penguinsille. Ei taida kotitaika kestää Avalanchella.
No enpä olisi uskonut, että Colorado nousee vielä taistelemaan voitosta... kunhan kestäisi loppuun asti.
Huh! Menipä tiukalle! Vielä olisi jäljellä se Columbus, ja sitten pääsisi lunastamaan mukavalla rekalla...
Olipa pieni yllätys, kun Norrena hyppäsi maalille Leclairen sijaan, mutta hyvinhän tuo näkyy torjuvan. En ehkä olisi kuitenkaan suositellut Columbusta, jos olisin tämän tiennyt... Mutta näillä mennään millä mennään ja katsotaan mihin se riittää--toivottavasti Analheim kohta lannistuu...