Onko vielä olemassa semmoista taksipalvelua...

...että oli kaksi kuskia. Toinen ajamassa tuiterissa olevan ihmisen autoa kotiin ja toinen hakemassa kuskia autolla kotiin. Sellainen palvelumuoto oli joskus 60-luvulla. Käytin joskus sitä itsekin. Siinä oli oikein rahastusmittari ja kaikki.
3717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä vielä tulee niitä kyytejä että asiakas tarvitsee yhden taksin kahdella kuljettajalla
joista toinen ajaa asiakkaan auton. Veloitus
on normaalisti kaksi kertaa taksamittarin summa.

Äänestä

Viime kesänä naapurin mies sai juuri tuollaisen palvelun. Toinen kuljettaja ajoi "kuljetusyhtiön" autoa (mustamaijaa) "asiakkaineen", kun taas toinen ajoi asiakkaan auton tämän omaan pihaan. Kun asiakkaan kotoa oli haettu tarvittavat asiapaperit, matka jatkui ilmeisesti tuon yhtiön paikalliskonttoriin. Nyt olivat kaikki kolme henkilöä tuon samaisen kuljetusyhtiön auton kyydissä. Palvelu oli niin hyvää, että tuo samainen auto toi naapurin isännän kotiportille vielä samana päivänä illan suussa. Taksasta en tiedä sen tarkemmin, mutta luulisin että kysymyksessä on jonkinlainen könttähinta, joka sisältää kaikki em. kyydit. Tuon jälkeen naapurin isäntä onkin käyttänyt melko ahkerasti ns. normaaleja taksipalveluja yhdellä kuljettajalla.

Äänestä
  • No joo, siinäpä oli taas hyvä esimerkki siitä, että kuinka edullisia normaalit taksipalvelut ovatkaan vähänkin pitemmässä juoksussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eksytetty kirjoitti:

...että oli kaksi kuskia. Toinen ajamassa tuiterissa olevan ihmisen autoa kotiin ja toinen hakemassa kuskia autolla kotiin. Sellainen palvelumuoto oli joskus 60-luvulla. Käytin joskus sitä itsekin. Siinä oli oikein rahastusmittari ja kaikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu