Kokemuksia

mukaan joskin Korvatunturin reitillä autiotuvassa yöpynyt koira oli yllätys.

Koiran pito sisällä on useissa paikoissa kielletty mutta kaikki ei välitä määräyksistä.

Itse annoin koiran jatkaa uniaan ja peräännyin takavasemmalle.

Pieniä suunnistamisvaikeuksia oli, kun keli muuttui sateiseksi ja sumuiseksi peittäen kaikki tunturit ja kiintopisteet. Näkyvyyttä ei liikaa ollut. Karttamme oli lisäksi huonolaatuinen kopio alkuperäisestä, vaikka se ennen reissua todettiin riittäväksi. Ehkä sitä hieman vähätteli kartan pienten yksityiskohtien merkitystä, mutta kun meinasimme eksyä alueella jossa oli useita puroja, jokia ja soita, tajusi yksityiskohtien merkityksen. Siihen asti olimme selvinneet ilman kompassia, mutta kun ensimmäistä kertaa tarkistimme kompassilla suunnan, huomasimme kulkeneemme tovin etelään, vaikka tarkoitus oli paahtaa suoraan pohjoiseen. Yllätys oli melkoinen, kun sitä oletti kulkevansa varmasti oikeaan suuntaan.

Alue oli siitä erikoinen, että sieltä löytyy samanlaisia paikkoja. Luulimme ylittäneemme kartassa näkyvän ison joen ja kiertäneemme suon juuri sieltä mistä reitti meni, mutta olimmekin kulkeneet vain samannäköisestä paikasta huomattavasti aiemmin. Näkyvyys oli niin huono, ettei tuntureita näkynyt, eikä siten voinut varmistaa sijaintiaan. Kun keli hieman selkeni, totesimme olevamme edelleen melko lähellä lähtöpaikkaamme. Tämän jälkeen saimme varmuuden sijainnista ja otimme suunnan kompassilla.

Vielä tänäänkään en osaa sanoa tarkalleen, mistä lähdimme väärään suuntaan, kuljimmeko ympyrää vai siksakkia. Eli itse opin, että kompassi ja kunnollinen kartta on oltava mukana, ja heti kun kiintopisteet katoavat, on otettava suuntaa kompassilla.

Pienestä eksymisestä huolimatta reissu oli tähän mennessä ikimuistoisin. Tuntui oikealta vaellukselta, kun joutui tosissaan pohtimaan sijaintiaan.