Törmäsin outoon "ilmiöön" aika tuoreessa suhteessani. En ole mikään innokas baarissa kävijä mutta joskus lähden kaverin kanssa iltaa istumaan, tyttöjen kesken. Meidän iltaan sisältyy paljon keskustelua ja naurua. Juttelen toki myös muiden kanssa, myös miesten jos jututtamaan tulevat. Flirtti en ole ja teen aika nopeasti selväksi että olen varattu. Nyt olen huomannut ettei miesystäväni pysty olemaan kotona jos lähden illanviettoon. Vaikuttaa jotenkin huolestuneelta ja hermostuneelta, ikään kuin pelkäis että teen jotain sopimatonta. Järjestää sitten ihan väkisin itselleen myös menoa ettei tarvitse kotona hermoilla.
Minä päättelen tästä, että mies pelkää minun käyttäytyvän kuten hän kun lähtee poikien kanssa ulos. Tästä herääkin kysymys että mitähän herra itse mahtaa baarissa touhuta ? Olenko oikeassa? En ymmärrä mistä moinen hätä muuten johtuisi?
Mitä mies puuhaa baarissa?
4
1869
Vastaukset
- usko :)
Luulenpa että tässä on kyse ihan samanlaisesta ilmiöstä kuin entisen avomieheni kohdalla, eikä sinulla ole mitään pelättävää ainakaan pettämisen suhteen :)
Ehkei miehesi vaan halua tulla jätetyksi yksin kotiin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan -lähtee mieluummin itsekin sitten tuulettumaan kuin jää kotiin vatvomaan asiaa.
Tosin... sen tyyppisillä ihmisillä on usein myös taipumus juoda liikaa tai sotkeutua aineisiin ja joutua hankaluuksiin, minkä vuoksi en itse lopulta uskaltanut lähteä itsekseni mihinkään. Aina oli katastrofi vastassa kun pääsi itse kotiin.- Hansku83
Minäkin vähän luulen että miehesi ei halua jäädä yksin kotiin önöttämään kun sinä olet viihteellä. Jos oma avokkini lähtee kavereineen jonnekin viihteelle niin en minäkään jää yksin kotiin vaan hakeudun kavereideni seuraan, samoin saa/voi tehdä miehenikin. Siinähän sitä molemmat saa omaa aikaa. Saattaahan se koetella joidenkin luyottamusta, mutta minä ainakin luotan ettei mieheni töpeksi.
- mieleen...
Että jos toista ei saa illanmittaan kiinni puhelimitse, niin siinä tapauksessa olisin huolissani.
Meillä oli sopimus, että oli kunto mikä hyvänsä, niin puhelimeen vastataan aina, tai vähintään soitetaan takaisin asap. Suosittelen.
Jos ei sellaisen sopiminen onnistu, niin jättäisin koko miehen, koska silloin on jotakin pielessä pahemman kerran. - ei miestä ole luotu uskolli...
No kuule samaa se siellä touhuaa, kuin kaikki muutkin miehet. Mistä noin naiiveja naisia vielä tällä vuosituhannella löytyy...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa681847- 1001839
- 1371669
- 971411
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo331344MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil3141233- 591191
Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1301092Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa2731039Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta
Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa446933