Mistä olisi hyvä aloittaa ohjelmointi. Osaan jonkun verran jo html:ää. Vielä peruskoulussa olen, mutta olisi kiva tietää mitä on odotettavissa jos hakeudun tämän alan koulutukseen.
Ohjelmointi
DreamControl
7733
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Alussa voi olla pitkiä päiviä, hikeä, verta ja kyyneliä mutta kun kokemusta karttuu ja ennenkaikkea onnistumisen iloa olen oppinut nauttimaan työstäni ohjelmoijana sillä se on luovaa ja haastavaa sekä samalla niin palkitsevaa työtä. Palkkakin on ihan kohtuullinen ettei yleensä tarvitse ajatella että riittääkö rahat siihen ja siihen. Työ onkin nykyään minulle jo lähes harrastus sillä on aina mukava mennä aamuisin töihin mutta työt on opittava myös jättämään sinne.
Ala ei sovellu kyllä läheskään kaikille vaan vaatii loogista ajattelukykyä, pitkäjänteisyyttä sekä aina uuden oppimista. Tällä alalla ei ole koskaan valmis óli koulutus mikä tahansa.
jos alkaa koodaamaan c:llä, niin todennäkösesti oppii koodaamaan "väärin". Yritetään tehdä olioajattelun mukaista koodia kielellä, joka ei sitä tue ja mennään siitä missä aita on matalin.
Omasta mielestä kannattaa aloittaa Javalla, niin jää ne olioajattelun perusideat päähän. Java ei anna kiertää mitään olioajattelun sääntöjä.
Sitten kun osaa Javaa, niin C opettelu on minusta helpompaa.
Sitten kun osaat C , Java, SQL, PHP, XML niin se on 4000€ liksaa heti.
Jossain DSP:ssä (digitaalinen signaalinkäsittely) lepää ilmeisesti vieläkin enemmän rahaa, mutta en minä ainakaan jaksa sitä Fourieria niinku pätkääkään enää.
PS. Jos osaat jo html:ää, niin kokeile aloittaa javascriptillä. On todennäkösesti vielä pehmeämpi lasku siihen Javaan.
Miksi pitäisi yrittää tehdä olioajattelun mukaista
koodia? Oliot eivät todellakaan ole mikään silver bullet.
Laiteajureita ei todellakaan kannata alkaa Javalla väsäämään.
4000e siitä, että osaa joitain ohjelmointikieliä on
liioittelua. Kukaan ei maksa moisia summia, jos ei ole kokemusta.
Itse aloittaisin shell-scripteistä ja perlistä.
Itse olen aloittanut C:llä ja siitä siirtyminen Javaan, C :aan ja PHP:hen on ollut suhteellisen vaivatonta kun syntaksi on tuttu. Olisi kiva kuulla mitä se vääränlainen olio-ohjelmointi ja matalimmasta kohdasta meneminen on. Ei kai niitä olioita ole ihan joka paikkaan pakko tunkea jos tehtävä ei sitä vaadi?
Uskoisin, että on aika lailla sama millä kielellä aloittaa kunhan innostusta ja sitä em. pitkäjänteisyyttä löytyy. Tärkeintä on omaksua se "ohjelmointiajattelutapa". Itselläni homma kolahti kunnolla vasta kun pääsin käskemään intelin ikivanhaa mikrokontrolleria assemblyllä. Siinä tajusin, että kyse on pohjimmiltaan vain siitä, että kerrotaan koneelle mitä sen pitää tehdä.
Delphillä olisi helppo aloittaa, ja sen saa ilmaiseksikin Borlandin sivuilta...
www.borland.com
Kun sinua ilmeisesti kiinnostaa websivujen teko kun osaat HTML:ää, sinun tulisi tutustua PHP kieleen.
Sillä voit tehdä websivuistasi vaikka minkälaiset, hallinnoida tietokantoja.. tehdä unelmien saitti joka olisi kuten portaalit. Heh. No ainakin se olisi helppo aloitus, oppisit ymmärtämään ohjelmoinnin perusteita. PHP on suhteellisen vapaa kieli ja siinä ei esimerkiksi tarvitse määritellä muuttujia etukäteen.
Se siis ajetaan webpalvelimella kuten Apache, sillä ei voi tehdä OIKEITA tietokoneella ajettavia sovelluksia.
Siinä kun opit ja teet sovelluksia sillä, saat harjoitusta ja voit kohta siirtyä eteenpäin kun hallitset sen kohtuullisen hyvin. Sehän on oliopohjainen kieli, ja syntaksi on samanlaista kuin C kielessä vai C vai vain C en muista.
Kumminkin siitä saisit potkua ja uusien asioiden omaksuminen ja monimutkaisempien asioiden hallinta
muissa kielissä olisi kivuttomampaa. Siis pehmeälasku.
Aloita php:llä,.. siirry JAVAAN ja ohjelmoi vaikka yksinkertainen nettipeli joka käyttää PHP ohjelmia palvelimelta jne. Heh.. sitte voisit siirtyä ihan oikeisiin ohjelmointi kieliin kuten C kieli. Delphikin on todella helppoa, mutta ei noudata samaa syntaksia kuin C tai PHP.
Itse osaan PHP, Delphi... ja aion jossain vaiheessa opetella C kieltä.
Tsemiä.
Aloita näin. Hae Apache webpalvelin ohjelmisto (ilmainen), PHP (www.php.net) ... muuta palvelimen asetukset että se käyttää PHP:tä... sitten voit alkaa lukea PHP manuaalia joka löytyy samasta osoitteesta, hae netistä myös helpommin tajuttavia oppaita. mureakuha.com on myös hyvä paikka.. ohjelmointiputka.com jne..
Siitä se lähtee.
Minulla on koodi ongelma:
echo " ";
Tulee seuraavan lainen ilmoitus:
Parse error: syntax error, unexpected T_ECHO, expecting ',' or ';'
Olen yrittänyt vaihtaa merkkejä.