joka ilta noin kuuden seitsemän aikaan alkaa masennus.
Olotiloina on ns inho tätä tilannetta kohtaan,ei kiinnosta imetys,ei vauvanhoito,itkettää vaan koko ajan,mietin olenko pilannut mieheni ja oman elämän,olenko valmis,osaanko hoitaa vauvaa,mitä jos hermospäissäni teen lapselle jotain,miksei imetys onnistu kotona kun sairaalassa kaikki meni hyvin,entä miten pärjään jään yksin koiran,kahden kissan ja vauvan kanssa kun tammikuussa mieheni lähtee armeijaan puoleksi vuodeksi.
onko tämä normaalia baby bluesia?
synnytyksestä aikaa 1,5 viikkoa.
Kertokaa omia kokemuksia baby bluesista ja synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.
Millaisia tunteita ollut,milloin pitäisi olla huolissaan kunnolla?
Olotiloina on ns inho tätä tilannetta kohtaan,ei kiinnosta imetys,ei vauvanhoito,itkettää vaan koko ajan,mietin olenko pilannut mieheni ja oman elämän,olenko valmis,osaanko hoitaa vauvaa,mitä jos hermospäissäni teen lapselle jotain,miksei imetys onnistu kotona kun sairaalassa kaikki meni hyvin,entä miten pärjään jään yksin koiran,kahden kissan ja vauvan kanssa kun tammikuussa mieheni lähtee armeijaan puoleksi vuodeksi.
onko tämä normaalia baby bluesia?
synnytyksestä aikaa 1,5 viikkoa.
Kertokaa omia kokemuksia baby bluesista ja synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.
Millaisia tunteita ollut,milloin pitäisi olla huolissaan kunnolla?
Vastaukset 6
Vanhimmat
sinua vain pelottaa koko uusi tilanne.
Kaikki äidit kokevat itsensä ihan huonoiksi ja epäonnistuneiksi, jos ei imetys tahdo onnistua.
Onko sulta maito vähissä? Miksi ei onnistu?
Sellasta on hyvin monella, valitettavasti vaan noista imetysongelmista ei äideille puhuta, vaan yritetään mainostaa imetystä, niiin luonnollisena tapahtumana, helppona ja ties mitä. Kukaan ei sitten uskalla sanota ääneen, että ei tykkää koko imetyksestä ja tekee sen vain "pakosta".
Mulle imetykset oli lähinnä kauheita. En pitänyt siitä, koska ei tuntunut löytyvän hyvää asentoa ja välillä lapsi ei meinannut tarttua koko rintaan ja millon mitäkin. Maidon tulo usein vähäksi aikaa saattaa vähentyä, kun olosuhteet muuttuu, eli tullaan kotiin ja on ne kotihommat ja huoli lapsen kanssa selviämisestä jne. kaikki vaikuttaa myös siihen maidon erittymiseen. Väsymys ja kaikki.
Sanoisin, että tämä kaikki on vielä niin uutta ja olet vähän ihmeissäsi koko tilanteesta, että ei vielä ole syytä huoleen. Se on kuules aivan normaalia. Avuttomuuden tunnetta äitinä, ei vain naiset käy kaduilla kailottamassa, mutta hyvin moni sen kuitenkin kokee samoin kuin sinä.
Voin kertoa, että oli itse ollut lastenkodissa töissä ja siellä hoitanut yövuorossa aivan yksin
15 vauvaa ja rutiinia oli vauvojen kanssa muutenkin, mutta kun se oma olikin todella vain mun vastuulla ja oma, niin tunsinkin itseni paljon epävarmemmaksi, ei rutiinit onnistuneetkaan.
Oman kanssa on niin tunteet pinnassa.
Yritä levätä mahd. paljon ja ota kaikki ihan rauhallisesti. Älä panikoi ton epävarmuuden tunteen kanssa. Sano itsellesi, että se kuuluu asiaan ja viikon päästä olet jo paljon itsevarmempi ja kaikki alkaa sujua.
Voisitko pyytää nyt ens alkuun jotain "konkaria" vähän sun tueksi luotsaamaan niitä arkirutiineja oikeille raiteille. Kaikki menee sekasin, jos itse olet ja on vähän pallo hukassa. Kyllä se lähtee menemään omaa rataansa, usko vaan.
Tammikuussa, kun miehesi lähtee, olet jo täystekijä äitinä ja saat kaikki luistamaan.
Sinulla on vielä aikaa toipua synnytyksestä ja vauvakin on melkein tai jo kolme kuukautta. Älä turhaan murehdi tulevaa, elä nyt vain päivä kerrallaan ja nauti pienestä kääröstäsi, ne kasvaa niiin nopeasti. Noista tuntemuksista vielä sanoisin, että tunteet menee hormoonien kanssa samaa rataa laidasta laitaan. Siitäkään ei pidä häkeltyä, itke hyvä tyttö, jos itkettää, sittehän
se taas kohta helpottaa.
Oliko vaikea synnytys? Kestikö pitkään? Saatat olla vielä ihan siitäkin väsynyt.
asioita:
http://www.aima.fi/
aivan aisiaa. Kuitenkin halusin tätä just kotiin vauvan kanssa asettuvaa äitiä rauhotella, että tollanen voi olla aivan luonnollista, eikä välttämättä vielä ole kyse masennuksesta, vaan ihan pelosta tulevaisuuden suhteen ja epävarmuudesta. Jos vielä rupeaa pelkäämään sairastumistaan ja siitä mitä sen jälkeen seuraa, niin varmaasti myös masentuu. Valppaana kannattaa olla, koska niin paljon jo tiedetään masennuksesta, mutta en siltikään vielä tuossa vaiheessa pelkäsi pahinta.
Kuten edellisessä kerroin, on itsellä ollut vastaavaa avuttomuuden tunnetta, olin silloin ensimmäisen lapsen jälkeen myös fyysisesti tosi huonossa kunnossa, mikä edesauttoi voimattomuuden tunnetta. Kun fyysisesti toivuin, niin elämä näytti jo ihan toiselta. Siksi alottajan tapauksessa odottelisin rauhassa, että fyysisesti voimistuu ja jos edelleen on samoja tuntemuksia, niin sitten haettava apua.
Minusta on aivan normaalia, että äiti jo panikoi tulevaa, kun isi lähtee armeijaan, koska on vielä nyt heikossa kunnossa, mutta tammikuussa tilanne on jo aivan toinen, eikä välttämättä mitään aihetta ole pelätä pärjäämistään, vaikka nyt siltä tuntuisi. 1,5 viikkoa synnytyksestä on aivan liian lyhyt aika vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä.
Ennen vanhaan oltiin tuossa vaiheessa vielä sairaalassa. Nykyään lähetetään aivan liian aikasin äidit kotiin pärjäämään omillaan.
Silloin ennen tosiaan oltiin viikosta kahteen sairaalassa ja tuona aikana ei tarvinnut huolehtia muusta kuin itsestään ja vauvan syötöistä, niistäkin vain
päiväsaikaan, yöt sai nukkua rauhassa. Lapset syötettiin hoitajien toimesta. Tämäkin äiti on vielä ihan toipilas, entisen mittapuun mukaan.
Ei ole äidit eivätkä lapset fyysisesti miksikään muuttuneet vuosien saatossa, vain käytännöt erilaisia.
tai sitten tuota, mistä mumi kirjoitti. Kurjaa joka tapauksessa, mutta saattaa mennä ohi piankin.
Imetysvaikeudet ovat asia, joka käy hermoon. Muistan erittäin hyvin sen, vaikka siitä on kohta kolmekymmentä vuotta. Imetin sinnikkäästi ja alkoi se siitä sitten sujua, mutta olisi kyllä lohduttanut, jos joku olisi sanonut, että korvikkeetkin on keksitty. Loppujen lopuksi kuitenkin imetys on helpoin, halvin ja hauskin tapa ruokkia vauva, kunhan alkuun pääsee.
Toinen syy on se, että olet kipeä ja väsynyt. Se menee kyllä ohi, mutta nyt pitäisi levätä ja syödä hyvin ja päästä vähän ulos välillä. Siis ihan vain kävelemään ja haistelemaan ilmaa.
Kolmas syy on se, mitä et maininnut, mutta mikä on erittäin tärkeä: miehen asenne. Jos mies valittaa lapsen itkua ja omaa väsymystään, se tuntuu tosi pahalta. Paina nyt mieleesi, että et ole pilannut omaasi ja miehesi elämää, vaan olet tehnyt hienoimman jutun, mitä kuvitella voi: synnyttänyt yhteisen lapsenne. Sitä ei tosiaankaan tarvitse katua, vaikka elämä muuttuikin.
Tammikuussa olet jo terve ja tottunut vauvaan ja pärjäät kyllä sen kanssa. Kissat ja koirat ovat sitten eri asia. Voi olla helpompaakin, kun mies ei ole kotona, vaan saat elää omaan tahtiisi.
Ensimmäiset viikot vauvan kanssa olivat minullekin yhtä kauhugalleriaa, mutta siitä huolimatta niitä tuli vielä lisääkin, kaikeksi onneksi. Ihan hukkaanhan tämä elämä olisi mennyt ilman lapsia.
Mulla ei itelläni "virallista" baby bluesia ollut, pienen miehen kanssa kaikki tuntu menevän alkuun ihan hyvin. Olin onnellinen ja rakastunut, vauvaan tietenkin. Poikani oli kuitenkin vain 3 vko kun hän lopetti imemisen, ei vaan suostunut enää rinnalle. Totesin, että itseni ja vauvan kannalta on helpompaa ja parempaakin että alan antaa korviketta ja rintapumpulla otan maitoa talteen sen minkä saan. No se maidon tulo loppuikin aika nopeasti, ei ollut pumpusta hyötyä. Sitten alkoi pienoinen kaaos meidän perheessä, kun piti muuttaa ventovieraalle paikkakunnalle mieheni työn perässä, oli muuttostressi ja väsymys pakkaamisesta ja reissaamisesta ees taas, huoli vauvasta, ettei hää jää ilman huomiota siinä kaiken tohinan keskellä ja yksin jäämisen pelko; vieras paikkakunta, ei ketään tuttuja, aina oltiin mieheni kanssa eri paikkakunnilla. Juuri kun tilanne alko vähän rauhottua, tuli muutto taas uudelle paikkakunnalle, onneksi se oli entuudestaan tuttu ja mieheni sukulaisia asuu täällä. Mä jäin vauvan kanssa yksin pakkaamaan muuttokuormaa 500 km päähän miehestäni, joka aloitti työn toisella paikkakunnalla "välittömästi" ja vasta etsi meille asuntoa. Silloin olisin voinut vaikka hypätä parvekkeelta, missään ei tuntunut olevan tolkkua. Onneksi tajusin pyytää ajoissa apua niin paikallisesta neuvolasta, kuin omalta isältänikin. Kun muutto taas uudelle paikkakunnalle oli suoritettu alkoi meidän perheen arki normalisoitua. Mutta vieläkin mä olen sitä mieltä, että 2-4/07 oli elämäni paskinta aikaa. Enpä nyt tiedä onko tästä sepustuksesta mitään apua/hyötyö/iloa, mutta lyhyesti vielä sanon, että pyydä rohkeasti sukulaisilta ja kavereilta apua, pura tunteitasi vaikka täällä kekustelupalstalla ja anna itsellesi aikaa tottua uuteen elämään pienokaisen kanssa. Ei siihen ihan heti totu. Ja jos oikeesti siltä tuntuu, ettei imettäminen onnistu, lopeta se ja ala antamaan korvikkeita, sanokoot neuvolassa mitä tahansa. Mielummin korvikkeita, kuin burnout alkumetreillä vauvan kiukuttelun takia. Sempers on mielestäni hyvä merkki, samoin NaN. Tuttelia en suosittele, sillä se aiheutti ainakin meillä ilmavaivoja = jatkuvaa huutoa, samoin tapahtui muillekin tutuilleni Tuttelin kanssa. Jos haluat purkaa mieltäsi, mulle voi kirjotella ja kiukutella! Messenger: [email protected] E-mail: [email protected]
Eli otappa aikalisä kaikkeen.Mikä on tärkeintä juuri nyt?Vauva tietenkin!Otat ja hoidat hänet niin hyvin kuin suinkin.Imetät ja lepäät.Syöt hyvin ja ulkoilet.Elä päivä,ja vaikka tunti kerralla ja iloitse vauvastasi ja imetyksestä.Ajattele!Kehosi on saanut aikaan rakastamasi miehen kanssa ihanaakin ihanamman käärön.Ja nyt sinä voit jopa ruokkia hänet ilman apuja!Valtavaa miten erikoinen naisen keho onkaan!!!=o)
Olen itse jokaisen viiden lapsen kohdalla itkeskellyt,ollut onnellinen mutta jollain tavalla alakuloinen ja herkkä ehkä noin ekan kuukauden.Olen todennut että se on sitä tärkeää äidin herkkyyskautta.Oppii tuntemaan vauvansa viestit.Koska nälkä,harmitus,uni jne.Älä stressaa tulevaa,äläkä mennyttä.Ota "tässä ja nyt"-asenne.Ulkoile,lepää...ulkoile,lepää ja syö,syö ja syö.Ja muista!Et ole pilannut mitään!!Vaan olet luonut jotain aivan ainutlaatuista!!!Vauvan joka tarvitsee äitiä ja isää eli sinua ja miestäsi.Tsemppiä sulle ja muista miten tärkeä olet vauvallesi!!!=o)