Niin, siinähän se kysymys tulikin. Onko onnellisuus kääntäen verrannollinen painoon eli mitä kevyempi/hoikempi, sitä onnellisempi ja mitä painavampi/lihavampi, sitä onnettomampi?
Joskus tätä palstaa lukiessa, ei voi välttyä em. ajatukselta. Kun joku lihava kirjoittaa olevansa onnellinen elämäänsä, se ei hoikempien kanssaeläjien mielestä voi pitää paikkansa. Mutta eihän onnellisuus ja paino ole missään tekemisissä keskenään. Vai onko teidän mielestä? Jos on, niin perustelkaa.
Ihan mutu-tuntumalla luulisin, että ei ihmisten elämä niin kauheasti eroa, oli sitä painoa enemmän tai vähemmän. Käydään töissä, ollaan eläkkeellää, tavataan ystäviä ja tuttuja, ollaan iloisia tai surullisia, mutta em. asiat eivät johtune painosta. Samoja asioita tapahtuu kaiken kokoisille.
Sama asia älykkyyden kanssa. Ei siihenkään paino vaikuta niin kuin täältä saa usein lukea, että lihavat ovat tyhmiä. Jos olette kuitenkin sitä mieltä, että näin on, niin perustelkaa, mutta mielellään jollain muulla kuin sillä iänikuisella "jos on lihava, ei voi olla älykäs". Nämä ovat tällaisia stereotypioita, joita tarpeeksi jankuttamalla joku todella uskoo, että näin on.
Miksi lihavat ja normaalipainoiset/hoikat ovat kuin kissat ja koirat tällä palstalla? Onko mahdotonta löytää mistään asiasta yksimielisyyttä, unohtaa nimittely puolin ja toisin ja tehdä tästä kaiken kokoisille mukava keskustelupalsta. Toki eri mieltä saa olla, eihän kukaan ole aina samaa mieltä toisten kanssa, mutta voisiko sen tehdä vähän "sivistyneemmin"?
Joskus tätä palstaa lukiessa, ei voi välttyä em. ajatukselta. Kun joku lihava kirjoittaa olevansa onnellinen elämäänsä, se ei hoikempien kanssaeläjien mielestä voi pitää paikkansa. Mutta eihän onnellisuus ja paino ole missään tekemisissä keskenään. Vai onko teidän mielestä? Jos on, niin perustelkaa.
Ihan mutu-tuntumalla luulisin, että ei ihmisten elämä niin kauheasti eroa, oli sitä painoa enemmän tai vähemmän. Käydään töissä, ollaan eläkkeellää, tavataan ystäviä ja tuttuja, ollaan iloisia tai surullisia, mutta em. asiat eivät johtune painosta. Samoja asioita tapahtuu kaiken kokoisille.
Sama asia älykkyyden kanssa. Ei siihenkään paino vaikuta niin kuin täältä saa usein lukea, että lihavat ovat tyhmiä. Jos olette kuitenkin sitä mieltä, että näin on, niin perustelkaa, mutta mielellään jollain muulla kuin sillä iänikuisella "jos on lihava, ei voi olla älykäs". Nämä ovat tällaisia stereotypioita, joita tarpeeksi jankuttamalla joku todella uskoo, että näin on.
Miksi lihavat ja normaalipainoiset/hoikat ovat kuin kissat ja koirat tällä palstalla? Onko mahdotonta löytää mistään asiasta yksimielisyyttä, unohtaa nimittely puolin ja toisin ja tehdä tästä kaiken kokoisille mukava keskustelupalsta. Toki eri mieltä saa olla, eihän kukaan ole aina samaa mieltä toisten kanssa, mutta voisiko sen tehdä vähän "sivistyneemmin"?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Uskon, että ihmiset pikemminkin hakevat iloa elämäänsä eri asioista. Toinen tulee iloiseksi siitä, että saa lappaa tolkuttomasti ruokaa sisäänsä, toinen taas siitä, että saa himourheilla ja näyttää hyvältä. Se johtuu siitä, että ihmisiä on erilaisia, ja heillä on erilaiset arvot ja tavoitteet elämässään.
En usko, että onnellisuus riippuu painosta. Mutta voihan kuitenkin olla, että jos on koko elämänsä painanut 200 kh, niin ei ole paremmasta tietoa, jolloin kuvittelee olevansa onnensa kukkuloilla, vaikka todellisuudessa olotila altistaa lukuisille sairauksille ja vaivoille. En usko, että kukaan voi mennä sanomaan toiselle, ettei hän ole onnellinen. Ihmisellä on usein pitemmän päälle taipumus tyytyä olotilaansa, jolloin hän pitää vakaata olotilaa onnellisuutena.
Paino ei sinällään vaikuta aivotoimintaan ja älykkyyteen, mutta lienee selvää, että anorektikolla kyky ajatteluun hiljalleen häviää, ja vaikeasti ylipainoinen ihminen lopulta rappeutuu, jolloin tapahtuu myös älyllisen toiminnan alenemista. Suo siellä, vetelä täällä; kannattaa pyrkiä jonnekin sille välille.
Uskon, että hoikkien ja ylipainoisten oleminen toistensa kimpussa johtuu siitä, että he arvostavat eri asioita. Usein rajun laihduttamisen läpikäynyt ihminen ei koskaan palaisi samaan tilanteeseen, jolloin hän ei voi ymmärtää, miksi joku on lihava, vaikka perimmältään kysymys on vain siitä, että vähentää syömistä. Toisaalta taas ylipainoinen ihminen ei välttämättä voi ymmärtää, mitä iloa on elämästä ilman ruokaa, jos hän saa syömisestä suurta mielihyvää ja elää syödäkseen tai syö suruunsa.
Summa summarum: arvot. Toinen arvostaa urheilullista ja elämää. Anorektikko oppii jopa nauttimaan näläntunteestaan. Jotkut taas nauttivat elämästä makuelämysten ja kylläisyyden tunteen kautta. Meitä on moneen junaan.
Varmasti on totta, että ihmiset hakevat iloa elämäänsä eri asioista. En kuitenkaan usko, että kukaan tulee iloiseksi lappaessaan sisuksiinsa äärettömät määrät ruokaa. Jos ruoka on elämässä number one, jotain on pielessä. Mitä/mikä on pielessä, sen tietää vain yksilö itse. Kukaan ei varmaan syö vain siksi, että ruoka on hyvää, vaan sillä täytetään jotain tyhjyyttä elämässä.
Urheillullakin voi mennä yli äyräitten, ihan samoin kuin syömällä. Eli millä tahansa, joka kokonaan täyttää elämän.
Harva suomalainen painaa 200 kiloa, enkä usko, että sellainen ihminen edes uskottelee elävänsä elämänsä onnellisinta aikaa. Noin suuri ylipaino estää jo monet asiat elämässä, esim. sosiaaliset kontaktit, joita jokainen kaipaa.
"vaikeasti ylipainoinen ihminen lopulta rappeutuu, jolloin tapahtuu myös älyllisen toiminnan alenemista." Lainaan tämän kohdan suoraan tekstistäsi, koska se on minusta aivan uskomaton! Mistä ihmeestä olet saanut tuollaista päähäsi? Tuo ei pidä millään muotoa paikkansa. Jos sinulta löytyy joku lähdetieto, josta olet väitteesi kaivanut, niin voisitko ystävällisesti laittaa sen tännekin. Sellaista ei löydy, koska lihavuus ei vaikuta "älyllisen toiminnan rappeutumiseen". Kun joku tuollaisia kirjoittelee, joku toinen voi ottaa sen tosissaan, enkä tosiaan toivo käyvän niin.
Kun te kirjoitatte "väittämiänne" tänne, niin laittakaa lähdetiedot mukaan, niin jokainen voi halutessaan tarkistaa asian paikkansapitävyyden.
En ole samaa mieltä tuostakaan, että "Uskon, että hoikkien ja ylipainoisten oleminen toistensa kimpussa johtuu siitä, että he arvostavat eri asioita." Millaisia asioita? Luuletko sinä, että ylipainoiset vain syövät ja normaalipainoiset käyvät teatterissa, taidenäyttelyissä, urheilevat ym. Jos näin, et voisi mennä pahemmin metsään. Koko ei ratkaise kiinnostuksen kohteita.
Hyvästä ruuasta pitävät varmaan kaikki, ottaen huomioon mikä kenestäkin on hyvää. Se ei silti tee lihavasta koko-ajan-syöjää, eikä urheillullisesta koko-ajan-urheilevaa.
Eikö se ole aika selvää, että kun ihminen on vaikeasti ylipainoinen, niin kaikki hänen toimintonsa heikkenevät? Ylipaino on jo sinällään vakava altistaja verenkierron häiriöille ja nivelkivuille, jolloin verenkierron heikentyessä tapahtuu myös älyllisen toiminnan alenemista. Aivan sama asia on liiallinen alipainon kohdalla. Tarkoituksena ei kuitenkaan varmasti ollut ilmaista asiaa siten, että ylipainoiset ovat tyhmempiä.
Miksi ihmset sitten syövät, elleivät eläkseen tai saadakseen ruoasta mielihyvää. Kyllä ruoan elämää hallitseva vaikutus perustuu nimenomaan siihen, että sen kautta paikataan jotain, mikä on muuten jäänyt vajaaksi. Syöminen voi olla vakiintunut tapa tai sitten ihmisen sisäisessä säätelyssä on virhe, jolloin hän ei kykene tyydyttymään ruoasta. Kun ihminen lihoo, niin kysymys on vain siitä, että hän syö enemmän kuin kuluttaa. Se lienee kaikille päivänselvää. Jos kaikki tämän ymmärtäisivät, niin ylipaino-ongelmaa ei olisi. Ja uskon, että melko moni ymmärtääkin. Käytäntö on vain asia erikseen. Mitähän tässä silloin voisi olla taustalla?
Uskon, että hoikat ja ylipainoiset omaavat usein hyvinkin erilaiset kiinnostuksen kohteet. Harva ylipainoinen esimerkiksi käyttää suunnattomasti aikaansa vaikkapa telinevoimistelun harrastamiseen. Hän ei siis saa liikunnasta ja painonhallinnasta sellaista tyydytystä, jonka hän saa normaalista rasituksettomasta elämästä. On eri asia katsella televisiosta urheilua kuin harrastaa sitä itse.
Tosiasia nyt vain on se, että sairaus on hyvin harvoin taustalla ylipaino-ongelmassa. Myöskään geenit eivät lihota, vaan vaikuttavat lähinnä siihen, paljonko ihminen voi syödä lihomatta/laihtumatta. Tällöin ylipaino on omilla ruokailutavoilla ja -tottumuksilla itse aiheutettua. Kyllä ruokailuun liittyy jo pelkästään evoluution näkökulmasta mielihyvän tunne. Nykyisessä hyvinvointiyhteiskunnassa tuon tunteen olemassaolosta on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Jokainen siis olkoon mitä haluaa, mutta lienee selvää, että ylipaino rajoittaa elämää jollain tavalla, samoin vaarallinen alipaino. Paino ei vaikuta ihmisarvoon millään tavalla, mutta koko kansakunnan hyvinvoinnin kannalta kyse on vakavasta ongelmasta, joka ainoastaan korostuu, kun toisella puolella maailmaa ihmiset näkevät nälkää. Me kaikki olemme kuitenkin loppujen lopuksi vain ihmisiä, ja meidän pitäisi ymmärtää, että näitä ongelmia ei ratkaista liiallisella syyllistämisellä eikä myöskään äärimmäisyyksiin vedetyllä paapomisella.
Edelleen puuttuu lähdetieto mistä olet lukenut, että lihavuus vaikuttaa aivotoimintaan. Jos tietosi pitäisi paikkansa ja verenkierron vähentyessä aivoissa ihmisen ajattelukyky huononisi, se todellisuudessa tarkoittaisi, että hän ei ymmärtäisi mitä toiset puhuu tai lukemaansa tekstiä ym.
Todellisuudessa aivojen liian vähäinen hapensaanti johtaa pyörtymiseen. Kuinka paljon sinulla on tietoa neurologiasta, kun lauot noita "itsestäänselvyyksiä"? Johtuuko dementoivat sairaudetkin lihavuudesta? Sinun teorian pohjalta näin voisi olettaa.
Vaikka tarkoituksesi ei ole ilmaista, että ylipainoisuus tyhmentää, sitä juuri teet kirjoituksellasi. Joku todella saattaa uskoa "päätelmäsi". Laita nyt se lähdetieto, että minäkin voin lukea tuon väitteesi todeksi tutkittua tietoa.
"Kyllä ruoan elämää hallitseva vaikutus perustuu nimenomaan siihen, että sen kautta paikataan jotain, mikä on muuten jäänyt vajaaksi." Lainaus. Tuota samaahan minäkin kirjoitin, ei siinä ole mitään uutta. Silloin on joskus kyseessä syömishäiriö, olkoon sitten anoreksia tai BED tai jotain siltä väliltä. Syömishäiriöiden taustalla on monenlaisia syitä, jotka eivät parane sanomalla, "älä syö niin paljon" tai "ala nyt syömään".
Vaikka syömishäiriöt ovat vain pienen osan sairauksia, ne ovat sairauksia, joihin tarvitaan ammatti-ihmisen apua. Sitten on varmaan herkkusuita, jotka nauttivat syömisestä, syömishäiriöiset eivät nauti. Päinvastoin, potevat huonoa omaatuntoa joka suupalasta.
Telinevoimistelu on mielestäni huono esimerkki, jos on kysymys ylipainoisesta. Löytyy muitakin liikuntamuotoja, jotka sopivat lihavalle, kuten kävely, uinti, hiihto, kuntosali ym. Miksi otat telinevoimistelun esimerkiksi, kun jokainen tietää, että se ei ole lihavien harrastuksissa numero yksi.
Jos syön yhden palan vähemmän leipää päivässä, toisella puolella maapalloa kehitysmaissa ei kenenkään maha täyty siitä syömättömästä leipäpalasta. Jos todella olet huolissasi kehitysmaiden ihmisten elinoloista, ota itsellesi kummilapsi. Se ei ole kallista verrattuna Suomen palkkatasoon, mutta kohdemaassa kummilapsesi saa paljon sellaista mitä ei muuten saisi, esim. pääsee kouluun ja sinä saat hyvän mielen. Koulutus on ainoa kunnon keino parantaa elinoloja kehitysmaissa. Voit varmaan kuvitella millaista Suomessa olisi, jos täällä ei olisi kouluja ja opetusta? Aika samanlaista kuin kehitysmaissa. Ei kannata jeesustella, jos ei kuitenkaan ole valmis tekemään mitään asioiden hyväksi.
Kun puhuin tuossa tekstissäni VAIKEASTI ylipainoisista. On selvää, että usein vaikeasti ylipainoisilla ihmisillä liikunnallinen aktiviteettion vähäistä, jolloin jossain vaiheessa alkaa rappeutuminen joka puolelta elimistöä. Tarvitsetko jonkin lähteen siihen, että sen ymmärrät? Ihmisiä kuolee sekä vaikeaan alipainoon että ylipainoon. Maailmassa on edelleen ihmisiä, jotka syövät itsensä hengiltä. Mikäli kysymys ei ole vaikeasta ylipainosta, niin suurta ongelmaa ei ole. Lihavuuden aiheuttamat terveyshaitat ovat kuitenkin kiistattomat, ja on selvää, että jossain vaiheessa tapahtuu myös aivotoimintojen rappeutumista.
Sen sijaan voisit itse laittaa hieman lähteitä noille väitteillesi, joiden mukaan lihavat ihmiset ovat kaikki suunnilleen yhtä toimintakykyisiä kuin laihatkin. Ehkä moni onkin, mutta väitän, että kun ylipainoa on runsaasti, se vaikuttaa heikentävästi koko elämänlaatuun. Kun ylipainoa kertyy, niin erilaiset tuki- ja liikuntaelimistön vaivat, verenkierron häiriöt (ja sitä kautta hapensaannin häiriöt) lisääntyvät. Kyllä se heikentynyt hapetus pidemmällä aikavälillä johtaa vähän muuhunkin kuin pikku pyörtymiseen. On myös todettu, että fyysisellä aktiviteetilla on parantava vaikutus kongnitiivisiin toimintoihin. Tekstisi antaa vain sellaisen vaikutelman, että kilojen karttuessa tyypit vain onnellisesti lyllertävät eteen päin ilman minkäänlaisia ongelmia.
Tarkoituksena ei siis edelleenkään ollut mitenkään säikytellä, koska tässä maassa harva kuolee ylipainoon. Sen sijaan sitäkin maailmassa tapahtuu. Ja on selvää, että lähellä kuolemaa kaikki toiminnot ovat heikentyneet. Puhuin vaikeasti ylipainoisista.
Lisää voit lukea mm. täältä, jos huvittaa
http://www.telegraph.co.uk/news/main.jhtml?xml=/news/2006/10/15/nweight15.xml
Voisin sanoa, että olen perusonnellinen ihminen huomattavasta liikakilomäärästä huolimatta. Aina ei ole ollut niin, mutta ei ole tullut mieleenikään syyttää kiloja onnettomasta olosta! En ole koskaan edes ajatellut, että olen masentunut tai onneton, koska olen lihava.
Nyt elämäni on tasapainoista (rahapulaa tietysti niin kuin lähes kaikilla), mutta tämä on hyvä hetki elämäntapamuutokseen. Voin keskittyä asiaan, koska ei esim. tarvitse enää huolehtia isosta perheestä. Painonvartiointia voi melkein pitää hyvänä ja mielenkiintoisena, joka päivä uusia ajatuksia synnyttävänä harrastuksena. Keskityn mielelläni ongelmien ratkaisuun, ja nyt kun minua ei viedä moneen suuntaan, voin harrastaa täysipainoisesti. Aikaisemmin on ollut vähän raapaisua sieltä ja täältä, kun tehtävää on ollut niin paljon, että vuorokauden tunnit ovat tahtoneet huveta alkuunsa.
Laihduttamisessa on tärkeää myös liikunta ja lepo. Tässä elämänvaiheessa voin levätä silloin, kun haluan ja lähteä liikkeelle, kun se muuten esim. töiden kannalta sopii. Olen aloittanut sauvakävelyt ja kun keli muuttuu hankalammaksi, menen kuntosaliin. - Tuntuu mahtavalta!
Eli kannattaa miettiä elämäänsä ja kuunnella, mitä elimistö sanoo, rauhoittua ja keskittyä asiaan, tässä tapauksessa elämäntapojen normalisointiin. Jatkuvasti stressaantuneena on hankala keskittyä mihinkään... Jokainen miettiköön ne tavat, miten saisi rauhoitettua elämänsä tarpeeksi.
Ei kai voida sanoa, että vain lihava olis onneton tai sinnepäin, vaan
voi se laihakin olla saamaton ja maassa.
Joskus kun seuraa ihmisiä elämässä missä tahansa huomaan sellaisen "välinpitämättömyyden, mää hengen" joka mielellään leviää. Kesällä istuskeltiin torin nurkilla puistonpenkillä ja edessä olevalla penkillä istui kaksi naista jotka lähtiessään jättivät syötyjen herneiden kuoret penkille. Siitä rohkaistuneena naapurimmekin lähti vierestämme tehden samoin.
Ja silti kiinnostavin ihminen on se joka tekee selkärankaa käyttäen asioita yhteisen hyvän eteen ja korjaisi vielä ne kaverinsakin herneenkuoret penkiltä omien lisäksi, eikä ala marisemaan ystävänsä käytöstä. Hyvän asenteen omaava ihminen siis on aina onnellinen ja onnistuja kaikessa mihin ryhtyy. Ja jos se vähän huonomman asenteen omaava ei opi seuraavalla jollain kerralla huolehtimaan omia roskia roskikseen, niin onnistuja kävelee eteenpäin ihmisten seuraan jotka ovat menestyvämpiä.
Onnistumisen salaisuus on siis oma asenne, ei toisten asenteen muokkaaminen ja vähätteleminen ;)
Sulla näyttää olevan oikea asenne laihdutukseen. Onnea ja menestystä, onnistut varmasti ;)
Miksi en tähän palstaan pysyvästi ole kiinni jäänyt. Täällä tuntuu olevan itsetuntonsa kanssa painivia ihmisiä vissiin paljon jotka haluavat polkea toisia tai syytellä tai jotain en osaa nyt sanoa miten sen kuvailisin. Ja silti olen pidemmän aikaa aina silloin tällöin vilkaissut tänne, sillä omakin ongelmani on ylipaino.
Mutta sen minkä eron huomasin urheilukeskustelujen ja tämän välillä on, että sielä ihmiset eivät valita, esim, että mitenkä saisi painon putoamaan tekemättä juurikaan mitään vaan sielä tartutaan toimeen oman elämän puolesta. Täällä on suurta marinaa ja väittelyä ja "mää olen oikeessa ja sinä väärässä" keskusteluja ilman todellista kuuntelua.
Eli olenko siis väärässä jos urheilukeskusteluissa ihmiset tarttuvat kehitykseen ilman taisteluja, sielä keskustellaan rakentavasti erimielisyyksistä. Jokaiseen esitettyyn liikuntakysymykseen saa asiallisia vastauksia ja neuvoja mitä olen toisten kirjoituksia lukenut. Olen pohtinut siirtyväni sinne vaikka läski olenkin positiivisten aikaansaajien joukkoon. Ja tiedän, että siellä jos kerron tarvitsevani apua läskin vähentämiseen saan sitä ja kannustusta ilman arvosteluja, outoa minusta?
Täällä on outoa psykologiaa, aloituksen tekee usein ihminen joka ei viitsisi tehdä mitään itsensä eteen: haluaisin laihtua ilman liikuntaa tai ilman ponnisteluja itseni eteen. Sitten jokunen positiivinen neuvoja yrittää heitä rohkaista kunnes törmää palstalla kunnon jääräpäähän joka ei usko laihtumiseen terveellisillä keinoin vaan revittelee kaikki pahimmat kuurit joilla ei oikeaa terveellistä ruokailutapaa tulla koskaan oppimaan ainoana oikeana. Jojoilun asiantuntijat kai siis vastaan todelliset laihduttajat?
Mutta oli niin tai näin yhdyn siihen, että onnellisuus ja oma itsevarmuus ei ole kiloista kiinni, toki on vääränlaistakin itsevarmuutta olemassa, liian itsekästä ja toisia manipuloivaa.
Mutta kun sitä painoa siis itsellä on ja olet itsevarma ja onnellinen (saattaa näin tapahtua laihoillekin en tiedä) niin aina löytyy ihmisiä kyseenalaistamaan toisen itsevarmuutta, aivan outoja ihmisiä jotka eivät yhdy toisen hyvään mieleen vaan kokevat tarpeekseen mainita jotain pessimisistä jolla "tiputtaa toinen taivaista"
Sellainen tyypillinen "neuvoa antava" lausahdus voisi vaikka olla; olisit kyllä mukiinmenevä ihminen jos viitsisit vähän laihduttaa. Taka-ajatuksella toiselle tunteen luominen, että et ole mitään NYT. Tätä käytäntöä olen tällä palstalla monen suusta kuullut varsinkin omien omaisten lausumina. Silti uskon, että painon tai ulkonäön kanssa ei ole tälläisillä huomautuksilla sijaa. Pessimistit luovat aina alisteista tunnelmaa ihmisiin ulkonäöstä huolimatta.
Tsempit sinulle! Toisten lyttääminen on pahinta, mitä tiedän - se ei johda muuhun kuin pahaan mieleen.
Enpä tiedä millä asteikolla voisi onnellisuutta mitata. Itse ajattelen niin että kun sisäisesti on hyvä olla, mikään asia ei suuresti ota päähän eikä tarvitse suuria huolia kantaa ja voi thedä elämässä sitä mikä kiinnostaa niin silloin voi olla aika lähellä onnellisuutta.
Jollakin on niin että 10 ylimääräistä kiloa ottaa jo päähän ja toisella 100 ylimääräistä kiloa ei ota päähän. Jollakin onnellisuuteen vaikuttaa ihan muut asiat kuin kilot. Enkä usko että suuri ylikilomäärä tyhmistää mutta väsyttää kyllä.
Itseäni ottaa päähän vaatekaupassa kun ei niin helposti löydy tangolta päälle pantavaa. Kun ottaa isomman koon niin vyötärö lipsahtaa vähän liian alan, hihat on liian pitkät ja helmassa/lahkeissa paljon ylimääräistä. Vai onkohan se sittenkin sitä että olen 10 senttiä liian lyhyt? Eniten onnellisuuteeni vaikuttaa kuitenkin huoli parista läheisestäni ja pari ikävää työasiaa.
paino-ongelmaa hih vaan pituus ongelma, olet liian lyhyt painoosi nähden ;)
Joo pohtinut kanssa pukeutumista, kaikki kyllä aina sanoo, että vau hienoja ja hyvin valittuja vaatteita, mutta pitäisi varmaan panostaa enemmän itsensä kohentamiseen? Hyvä mieli siitäkin tulee, että tänäänpä pistin sen kauniin huivinkin kaulaani koristamaan, enkä vaan lähtenyt kiireellä ja heittänyt päälleni mitä sattuu ;)
Kun luin viestejäni, niin kieltämättä niistä voi saada ilkeän käsityksen. Se ei kuitenkaan ollut tarkoituksena, koska tiedän itsekin, kuinka vaikeaa painon pudottaminen on.
Meidän tulisi vain kaikkien ymmärtää se, että painoon vaikuttavat sekä perimä että ympäristö. Perimämme luo aineenvaihdunnalle sen pohjan, miten se kykenee käyttämään hyväksi saamamme ravinnon. Laihduttaminen ei aina ole niin helppoa, ja usein hyvä yrityskin kaatuu "kuurin", jos siitä voidaan puhua, tehottomuuteen. On vaikeaa ajatella laihduttamista kokonaisvaltaisena elämäntapojen ja -arvojen muutoksena.
Paino on kuitenkin vain yksi osa meitä. Osittain se kuitenkin kertoo paljon myös siitä, mitä ihminen käytännössä on valmis tekemään oman elämänsä eteen. Kenenkään arvoa ihmisenä ei kuitenkaan voida mitata painon perusteella. Mielestäni tämä artikkeli on hyvä.
http://www.kaleva.fi/plus/juttu691341_page0.htm
"Kun joku lihava kirjoittaa olevansa onnellinen elämäänsä, se ei hoikempien kanssaeläjien mielestä voi pitää paikkansa. Mutta eihän onnellisuus ja paino ole missään tekemisissä keskenään. Vai onko teidän mielestä?"
Kyllä lihava voi olla onnellinen. Sitä tuskin kukaan täysijärkinen lähtee kiistämään, kun sen on ihan omin silmin nähtävää. Lihavuus on kuitenkin sellainen haitta, että se masentaa monia ja he eivät ole onnellisia. Onnellisimmatkin olisivat varmasti vielä onnellisempia jos ei kilot olisi haittaamassa elämää niin fyysistesti kuin seurustelu puolellakin.
"Sama asia älykkyyden kanssa. Ei siihenkään paino vaikuta niin kuin täältä saa usein lukea, että lihavat ovat tyhmiä."
Lihavat ovat tyhmiä yhden asian suhteen, joka on paino. He eivät ymmärrä omaa parastaan tässä tilanteessa, koska ajatus laihduttamisen vaikeudesta peittää nämä positiiviset asiat joita laihtuminen toisi. Uskon että tämä on syy miksi ylipainoisia monesti haukutaan tyhmiksi. Sitäpaitsi tällä palstalla haukutaan kaikkia tyhmiksi.
"Miksi lihavat ja normaalipainoiset/hoikat ovat kuin kissat ja koirat tällä palstalla? Onko mahdotonta löytää mistään asiasta yksimielisyyttä"
Tuskin. Netissä keskustelu on aina ollut kärkkäämpää kuin livenä keskustelu, eikä se minua ainakaan haittaa. Ihan hyvä että täällä voi paremmin tuoda eri asioita esiin kuin live keskusteluissa. Tosin ilman sisältöä olevat haukkumaviestit voisi kyllä jättää kirjoittamatta, mutta fiksu jättää niihin vastaamatta jos ne häiritsevät.
Muistaakseni aloituksessa kirjoitinkin, että sosiaalisissa kontakteissa voi olla vaikeuksia tai jotain sinnepäin.
Lihavan ja lihavuuden takaa pitäisi löytää se ihminen, eikä tuijottaa pelkkää ulkonäköä. Ei sitä hoikemman tarvitse hävetä, jos ystävä on lihava. Jokainen häpeää omat häpeänsä itse, jos tuntee siihen tarvetta. Eivätkä sellaiset ole mitään ystäviä, jos häpeävät toisen seurassa.
Mielestäni lihavat eivät ole tyhmiä edes siksi, että ovat lihavia. Monet laihduttaneet tietävät, että laihtuminen sinänsä ei ole kovin vaikeaa, vaikeus alkaa vasta, kun ne ylimääräiset kilot ovat pudonneet ja pitäisi palata normaaliin ruokajärjestykseen. Jos joku on ollut jollain "kuurilla", ei hän ole oppinut oikeita syömistapoja, vaan palaa entisiin tapoihinsa ja lihoo uudestaan. Siinä se noidankehä on.
Elämäntaparemontti on ainoa, joka opettaa uusia asioita syömisen ja liikkumisen saralla. Eikä elämäntaparemontti lopu, vaan kestää koko elämän. Itse olen pari vuotta ollut ko. rempalla, kiloja pudonnut yli 20 ja oppimista tapahtunut. En aio palata vanhoihin kuureihin enää koskaan, vaikka tämä elämäntaparemppa onkin hidasta. Silti oppiminen on tärkeintä, ei jojoilu edestakaisin. Kaiken uuden oppiminen vie aikaa ja toivottavasti sitä on vielä jäljellä ;-). Kilojen pudottamisessa on tärkeää, että ne lähtevät tarpeeksi hitaasti, silloin tulos on pysyvää.
Jokainen elää tavallaan ja tulee tavallaan onnelliseksi. Se kai elämässä on tärkeintä, että tuntee viihtyvänsä "omassa nahassaan" ja toivon mukaan löytyy muitakin, jotka viihtyvät kanssamme.
" Ei sitä hoikemman tarvitse hävetä, jos ystävä on lihava. Jokainen häpeää omat häpeänsä itse, jos tuntee siihen tarvetta. Eivätkä sellaiset ole mitään ystäviä, jos häpeävät toisen seurassa."
Totta kyllä, että jos ystäväänsä häpeää niin ei ole kovin hyvä ystävä. Mutta olen kuitenkin erimieltä siitä että jokainen häpeää omat häpeänsä. Myötähäpeä on kyllä ihan normaali tunne.
"Mielestäni lihavat eivät ole tyhmiä edes siksi, että ovat lihavia.."
Eivät he ole tyhmiä siksi, mutta he ovat sokeita lihavuudelleen. Usein kun lihava on viimein saanut elämäntapansa kuntoon ja ylimääräinen paino on lähtenyt, niin lihava huomaa kuinka helppoa se loppujen lopuksi olikaan ja kuinka paljon paremmalta nyt tuntuu. Ja myös sen kuinka typeriä olivatkaan kun eivät sitä huomanneet aiemmin.
En usko, että lihavat ovat sokeita lihavuudelleen. Kyllä me tiedämme ihan varmasti, jos olemme lihavia. Kilojen pudottaminen vaatii samanlaisen halun/intohimon/kyllästymisen kuin esim. tupakanpolton lopettaminen. Se työ on tehtävä korvien välissä eikä se hetkessä synny. Siksi kai monella laihtuneella/laihduttavalla on takanaan erinäinen määrä jos minkälaista pikakuuria.
Myötähäpeä on varmaan normaali tunne, mutta en suostu tuntemaan edes sitä. Senkin energian voin käyttää moneen muuhun asiaan. Esim. minulla on hiukan "erikoinen" ystävä (en halua selittää tarkemmin) ja käymme yhdessä oopperassa ja teatterissa ym. ja minä en tunne yhtään myötähäpeää siitä minkälaisia katseita ystäväni saa.
Päinvastoin, tulee tunne, että menen kohta niiltä tuijottajilta kysymään, että onko jokin asia pahastikin vinossa. Kenen silloin pitäisi tuntea häpeää, tuijotettavan, ystävän vai tuijottelijoiden. Korostan vielä, että tämä ystävyys on syntynyt ihan normaalissa elämässä, ei minkään ystäväpalvelun kautta.
Se häpeää, joka haluaa.Minä en, en itseni enkä toistenkaan vuoksi.
"En usko, että lihavat ovat sokeita lihavuudelleen. Kyllä me tiedämme ihan varmasti, jos olemme lihavia..."
En puhunutkaan siitä ettei lihavat tietäisi olevansa ylipainoisia. Senhän todistaa peili ja monet laskurit. Jotkut ylipainoiset ovat sokeita sille mitä ylipaino heille aiheuttaa. He vähättelevät lihavuuden haittoja ulkonäölle, terveydelle, hyvän olon tunteelle ym. He myös luulevat laihdutuksen olevan ylivoimainen tehtävä kun ovat koittaneet muutamaa lipsuvaa diettiä. Vasta hoikistuneena he huomaavat kuinka paljon todellisuudessa ylipainosta olikaan haittaa.
Eikö sinulle pitäisi olla saman tekevää kun ihmiset katsovat, eikä tehdä mieli mennä morkkaamaan heitä jos et kerta tunne lainkaan häpeää? Kyllä häpeää tuntee joskus jokainen, ellei kyseessä ole tunnevammainen ihminen. Aika hyödyllinen tunne nimittäin itsensä kehittämisessä. En tosin väitä että erikoisia ystäviä tarvitsisi hävetä ulkonäön takia, mutta jos he tekevät jotain sopimatonta, niin on iha normaalia että se hieman hävettää. Ihan niin kuin sekin hävettää kun lapsi alkaa äänekkäästi itkemään kesken jonkun esityksen, mutta eihän hiljainen lapsi ketään hävetä. Tosin tässä tapauksessa häpeä kohdistuu lapsen vanhempaan eikä lapseen.
Toki näistä tunteista voi olla välittämättä, ja joskus pitääkin olla, mutta mielestäni se on usein merkki siitä että nyt tuli tehtyä jotain sopimatonta. Kun ei kuitenkaan täällä ihan yksin voida jokainen elää.
Ehkä me ajattelemme häpeä-sanaa hieman eritavalla. Jos teen jotain typerää, tottakai toivoisin, että olisin sen jättänyt tekemättä. Mutta en tiedä onko se tunne häpeä vai paremminkin nolous.
Tämä on varmaan pilkun viilaamista, mutta minusta häpeä on kuin jarru, etenkin jos sitä käytetään lapsen kasvatuksessa. Jos häpeä-sanaa käytettäisiin vain jostain teosta, se olisi ok., mutta usein häpäistään koko ihminen. Sen parempaa jarrua kasvualustana ei voi ollakaan.
Kannustus, motivointi, ne toimivat juuri päinvastoin, kaasuna. Eikö yleensä silloin, jos epäonnistuu, tarvitse enemmän myötätuntoa kuin häpeämistä? Sillä on myös kauaskantoiset jäljet, eikä ihmisen tarvitse oppia häpeämään itseään ihmisenä.
Häpeää en tunne ystävästäni, en ole tuntenut koskaan. Niille vieraille tuijottelijoille olen vihainen, en suinkaan siksi, että ystäväni on hieman eksentrinen, vaan siksi, että ihmiset kehtaavat tuijottaa. Se on epähienoa ja kaikesta ulkoisesta muka-hyvästä käytöksestä todella kaukana.
onnellisuuden mitta olisi 185/75 nyt 185/83. Pakko alkaa nälkämieheks