Kuulin eilen että opiaatit, eli heroiini jne, eivät ole varsinaisesti terveydelle haitallisia. Ja amfetamiinikin ainoastaan isoilla annoksilla.
Viina ja tupakka kaikista haitallisimpia keholle?
Viina ja tupakka kaikista haitallisimpia keholle?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Koitetaan (tämä siis periaattelisella tasolla)
No ei ne itse aineet, eikä niiden toimintamekanismit ole vaarallisia, mutta ko. aineiden käytön seuraukset voivat olla hyvinkin tuhoisat. Ei heroiini tee aivoille mitään pysyviä vahinkoja, kuten alkoholi, mutta se mielihyvä on melkoisen vahva ja sitä kautta myös nopeasti kehittyy fyysinen riippuvuus. Aivot käyttää endorfiineja mielihyvän tuottamiseen ja kivun lievittämiseen, morfiini simuloi sitä. Aivot totuttelevat ulkoapäin tulevaan morfiiniin, vähentämällä itse endorfiinien tuotantoa (kun keho luulee, että sitä on aivan liikaa) ja lisää endorfiinien hajottajien tuotantoa.
Tämä taas johtaa tilanteeseen jossa aivot syövät kehon endorfiinit heti kun vilaukseltakaan näkee ja eikä sitä itse tuota juuri lainkaan. Jolloin pelkästään normaaliin olotilaan pääseminen vaatii morfiinia.
Jos haluat tietää mitä heroiinin riippuvuus voisi olla, revi kyntesi irti ja potki verisiä varpaitasi seinään. Eikä se vieläkään tunnu samalta. Se kipu on sietämätön, kun ei keho tuota endorfiineja, ei se tuota. Viikossa parissa, aivot alkavat tuottamaan jälleen niitä, mutta moni ei sinne asti omin avuin kestä.
Jos olet joskus ihmetellyt miksi ihmiset kykenevät tekemään mitä julmempia asioita itselleen ja toisille, niin kuvittele, että olet noissa kivuissa ja tiedät sen lähtevän vain yhdellä piikillä. Kyllä alkaa rahaa löytymään.
Tätä on riippuvuus, ei se ole mitään unettomia öitä kannabiksen kanssa.
vastauksesta!
Minkälaisia haittavaikutuksia sitten olisi sillä jos esimerkiksi valtio kustantaisi opiaattiriippuvaisille aineet? Olisiko siitä mitään haittaa ihmiselle että hän käyttäisi koko aikuisikänsä, sanotaan vaikka 50 vuotta, heroiinia? Miten hyvin heroiiniriippuvaiset pystyisivät osallistumaan yhteiskuntaan täysipainoisina jäseninä, jos saisivat fixinsä helposti ja ilmaiseksi valtiolta?
Ei siinä olisi mitään haittoja, itseasissa suuria hyötyjä. Ympäri maailmaa on kokeiltu "ampumaratoja" (shooting galleries) riippuvaisille, ja niistä on ollut pelkkää positiivista sanottavaa. Oli se pelkästään paikka missä riippuvaiset saisivat käyttää ostamaansa heroiinia tai sitten paikka missä valtio antaa myös heroiinin käyttäjälle, on ollut tulokset erittäin rohkaisevia. Kyllähän käyttäjät eroon siitä haluavat, mutta ei heillä ole voimavaroja taistella sen puolesta. Näillä ampumaradoilla asiakkaisiin saadaan sosiaalinen kontaktipinta ja mahdollisuus tarjota korvaushoitoa ja muuta apua.
Suurimmat esteet Suomessa tällaiseen toimintaan on, että päättäjät vertaavat opiaatteja alkoholiin. Tällä logiikalla, he ihmettelevät miksi valtio maksaisi heidän addiktionsa, kärsiköön krapulansa, maksakoon päihteensä niin kuin kaikki muutkin. Todellisuushan on aivan toinen. Jos käyttäjiin kohdistetaan vain rikosoikeudellisia toimenpiteitä se vain syventää käyttäjien kierrettä, pahentaen päihteen tuomia ongelmia sekä käyttäjälle, että yhteiskunnalle.
Korvaushoidossa olevat addiktit pystyvät toimimaan yhteiskunnassa lähes niin kuin kaikki muutkin. Ehkei nyt joka asiaan ole soveltuvia, mutta ei tässä maassa jokaisen tarvitse olla lääkäri tai farmaseutti. Varmasti myös näille löytyy töitä yhteiskunnasta jota he voisivat tehdä, ja olla niin onnellisia kuin voivat.
Monien päihdeongelmaisten ongelmathan eivät ole lähtöisin päihteestä, vaan muista sosiaalisistaongelmista johon on sitten päihteistä haettu helpostusta. Tämä on myös tärkeää ottaa huomioon vieroitus- ja ylläpitohoidoissa. Koska ei moniongelmaisen ihmisen elämänlaatu siitä parane, jos pelkkä päihde otetaan yhtälöstä, vaan pitää ottaa myös huomioon, asuminen, koulutus, ihmissuhteet, työ jne.
Jokainen huume on omalla tavallaan, ja nimenomaan eri tavalla vaarallinen.
OPIAATIT, niihin syntyy nopeimmin riippuvaisuus, ja pienikin nk. yliannostus voi aiheuttaa kuoleman.
Ei ole psykedeelinen aine, joten aivotoiminta ei muutu.
LSD ja KANNABIS, ovat psykedeelisiä aineita ja muuttavat ajatustoimintaa.
Psykedeeliset aineet pidemmällä aikajaksolla tappavat mielen, mutta ei tapa fyysisesti, (jos ei oteta huomioon itsemurhia, jotka johtuvat psyykeen sairastumisesta)
Riippuvuussuhde on lähinnä psyykkistä ja syntyy pidemmällä käyttöjaksolla. Joku voi "rakastua" ensisilmäyksellä. (Toki ensi rakastuminen voi unohtua helposti, jos on järkeä päässä.)
Alkoholin me yleensä kaikki tunnemme, mutta toistettakoon,... Alkoholin väärinkäyttö, eli kohtuuttomuus, vie monet ennenaikaiseen hautaan.
Kohtuukäytöstä ei ole todettu sanottavasti vahinkoa.
"Alkoholin me yleensä kaikki tunnemme,...
Kohtuukäytöstä ei ole todettu sanottavasti vahinkoa."
Siis ei fyysisesti tai psyykkisesti juurikaan sen enenpää vahinkoa kuin haitoiltaan verrannollisen huumeen, metamfetamiinin, kohtuukäytöstä.
Alkoholi nyt vain ei ole mieto eikä kevyt huume.
Jos väität muuta, niin etanolihuume vain on "kolahtanut" Sinulle liian hyvin.
"Kohtuukäytöstä ei ole todettu sanottavasti vahinkoa."
Ihailetko myös ns. kovia ryyppymiehiä?
Jostain kumman syystä alkoholi oli ensimmäinen päihde mikä Suomessa kiellettiin (v.1919). Se oli siis 20-luvulla ainoa laiton päihde, eli huume. Edelleen se olisi laitonta, ellei suomalaisten rakkaus ilolientä kohtaan olisi niin suurta.
...alkoholin ollessa laitonta se toi mukanaan enemmän haittoja yhteiskunnalle kuin pelkkä päihde. "Jostain" kumman syystä sitä ei nykyään nähdä ollenkaan, vaikka rikollisuus rehottaa, ihmisiä tapetaan ja lain kunnioittaminen kokee melkoisen kovaa inflaatiota.
Hassua oli myös huomata, kuinka kävi Wall Streetille, kun Afganistanissa Talebanit lopettivat oopiumin tuotannon. 8kk ja burn. Kiire tuli hyökätä sinne ja saada homma uudestaan käyntiin. Tällaista huume sotaa. Tässä on samalla syy miksei huumeita laillisteta niin kauan kun eliitti hallitsee energiavaroja ja rahaa. Se on maailman kannattavinta liiketoimintaa. Jos huumeet laillistettaisiin, se romahduttaisi koko busineksen. Se puhkaisisi kuplan mikä taloudessa on tullut "ilmaisesta" huumerahasta. Jos epäilette , että asia ei näin ole, niin miettikää mihin ne rahat katoavat? Ei niin valtava raha määrä, vain häviä kuin tuhka tuuleen. Eikä kukaan yksittäinen ihminen taa niillä sadoilla miljardeilla mitään. 100 miljoonaa, ehkä miljardi voisi hävitä yhden tekijän taskuun. Mutta yli 300 miljardia / vuosi on jo melko paljon.
Ei nämä ihmisistä välitä.
jotkuthan ne rahat todella saa. eivätkä ne taatusti halua menettää rahojaan.
suuren luokan huumebisneksissä on mukana todella vaikutusvaltaisi tahoja.
keitä ne ovat ja mihin he käyttävät laittomia rahaläjiään? sotiin? lahjontaan ainakin.
muutokselle olisi todellista tarvetta.
Joku, joka levittää tietoa kansanterveyslaitoksen nimissä toteaa kansanterveyslaitoksen sivuilla, että opiaateista pahin eli heroiini aiheuttaa pienemmän riippuvuuden, kuin alkoholi, jonka kohtuukäytössä et näe ongelmia.
Katsos, kun kaikkien mielestä päihdepolitiikan ei tule perustua faktoihin tai järkeen, vaan lähinnä tunteeseen, olettamuksiin ja suoranaiseen dis-informaatioon. Tämä myös antaa "oikeuden" arvostella Kansanterveyslaitoksen (ja vaikkapa Stakesin tutkijoita) vääränlaisen viestin lähettämisestä.
Tuskin "kansanterveyslaitoksen" sivuilla on mainintaa, että kohtuukäyttö olisi vaarallista alkoholin kohdalla.
Minä vastasin lähinnä asiattomaan opiaattikommenttiisi aikaisemmassa viestissäni.
Haluatko vääntää enemmän asiasta, kumpi on vaarallisempaa alkoholi vai heroiini?
Aika turhaa sanon minä.
Jos ajattelet kumman tahansa aineen ongelmakäyttäjää, niin väittely olisi samaa tasoa, kun jos väiteltäisiin siitä, että kummalla tehty itsemurha on vaarallisempi, haulikolla vai köydellä?
Professori Jouko Tuomisto on sitä mieltä, että kemikaalina alkoholi on myrkkyä, joka aiheuttaa keskushermosto-oireita. Kun rottakokeilla tutkitaan lisäaineiden vaarallisuutta, uskotaan, että tulokset pätevät myös ihmiseen. Kun alkoholia on tutkittu rottakokeilla, on saatu tulokseksi, että ihmiselle vaaraton annos on ruokalusikallinen olutta. Lääkäri Juhani Seppäsen ehdoitus varoitukseksi viinipullon kylkeen: Sisältää 12% hermomyrkkyä.
Mitä on kohtuukäyttö? Audit testin ei merkittävää vaaraa rajako? Vai kori viikkoon, jota pidetään yleisesti jonain rajana? Vai teetkö oman rajasi?
Totuus on se, että ainut raja, jonka voi perustellusti sanoa alkoholille on nolla raja.
Alkoholin tiedetään aiheuttavan monia ongelmia aivan kohtuudella käytettynäkin. Voidaan sanoa faktana, että testosteronin määrä vähenee. Eläinkokeissa on osoitettu, että jo kohtuualtistus vähentää hermosolujen määrää locus coeruleuksessa noin 30%. Alkoholi aiheuttaa tai pahentaa jo todella pieninä annoksinakin unihäiriöitä ja aiheuttaa rytmihäiriöitä.
Alkoholi on suomen pahin ongelma ja työikäisen kansan yleisin kuolinsyy.
Opiaatteilla on selkeää lääketieteellistä käyttöä. Niistä, samoin kun alkoholista on olemassa paljon tutkittua tietoa. Lähes kaikissa alkoholin kohtuukäyttöä puolustavissa tutkimuksissa on ongelmana se, että täysin raittiissa porukassa on vääristävänä tekijänä niin paljon entisiä juoppoja, että kohtuukäyttö näyttäytyy terveellisempänä vaihtoehtona.
Olet oikeassa, keskustelua ei kannata jatkaa.
Niinkuin olen aikaisemmin jo kirjoittanut, perusteluni ovat lähinnä ymåristössäni nähdyt tapaukset, jotka toki ovat rajalliset.
Olen vain nähnyt alkoholin kohtuukäyttäjiä ja nähnyt myös heroiniin, niinkuin muidenkin huumeiden käyttäjiä ja todennut, että nk. kohtuukäyttö on aina myös oma ongelmansa, mutta
vaaksanverran vaikeampi laittomissa huumeissa, jo yksistään senkin takia, että niiden käyttäminen on aina rikos.
Olen nähnyt alkoholin "kohtuukäyttäjän" minäkin, vaikka kohtuukäyttö sanana on mielestäni jo todella kieroutunut.
- "hei, tällä lähtee henki. Paljonko tätä voi ottaa, että se on kohtuullista?"
Mielestäni olet kyllä oikeassa laillisuuskysymyksessä, joka lisää ongelmia. Siksi käytöstä ei saisi todellakaan rangaista.
aineista pahimpia ovat methamfetamiini tai crak (kirjoitusvirhe?) eikä opiaatit tai pulverit ylipäätään ole tervellisiä eivätkä taatusti turvallisia, voivat sisältää mitä tahansa.
viinan ja tupakan haitat tiedetään kyllä, samoin kannabiksen. tiedoista huolimatta miedompi ja vähempihaittainen aine on laiton ja vaarallisemmat sallittuja.
mikä siinä on niin hankalaa ettei sitä hamppua voida sallia? hollannissa missä se on sallittua, poltetaan vähemmän kuin kieltävissä naapuri valtioissa.
onko niin että rikollisuutta pitää oikein lailla tukea? sallittu kannabis katkaisisi yhteyden kovien huumeiden kauppaajiin jolloin niiden käyttö vähenisi.
kysyit mikä on totta? valistajilla on yksi totuus jonka mukaan on vaarallisia ja erittän vaaarallisia huumeita. minä ja muutama muu emme tuota usko mutta totuus on tuolla jossain....
Olipahan niistä mikä tahansa enempi tai vähempi haitallista niin totuus on kuitenkin että kaikki ne ovat täysin tarpeettomia. Tämä on totta huumeista ja tähän voi luottaa.
Nimimerkki Kokemusta on
Mene selittämään absoluuttsta totuussasi adhd-potilaalle, joka on saanut elämänsä järjestykseen amfetamiinilääkityksellä.
Mene selittämään absoluuttista totuuttasi vanhaihkotiin, jossa elämä paranee fentanyylilääkityksellä.
Mene selittämään psyk. polille, että bentsot on vain huumetta ja aivan turhia.
Mene ea-polille selittämään, että morkku on vain huumetta ja siten turhaa.
Tai pysy täällä selittämässä absoluuttista totuutta...
Niin, huumeitahan käytetäänkin vain ja ainoastaan sairauksien hoitoon lääkärin määräyksestä ja valvonnassa, eikö niin? Eihän niitä kukaan muuten käytä, eihän?
Ja lakiahan on noudatettava.
Jonkin tietyn päihteen tai lääkkeen kemialliset ominaisuudet eivät yksinään muodosta sen käyttämisestä haiheutuvaa haittapotentiaalia, vaan kyseessä on varsin monimutkainen kokonaisuus asioita joihin liittyy niin kulttuurillisia kuin yksilöllisiäkin seikkoja.
Eri päihteiden / lääkkeiden väliset erot puhtaasti kemiallisessa mielessä liittyvät niiden mahdollisesti aiheuttaman riippuvuuden muotoon ja syvyyteen. Jos mukana on myös fyysistä riippuvuutta aiheuttavia tekijöitä, ainakin itse pyrkisin välttämään tällaisen aineen käyttämistä. Opiaateilla ja Kokaiinilla mukaan lukien näiden johdannaiset -on voimakkaita fyysistä riippuvuutta aiheuttavia ominaisuuksia. Fyysinen riippuvuus käsitetään tilana, jossa tahto ei riitä aineesta eroon pääsemiseksi. Myös alkoholi aiheuttaa fyysistä riippuvuutta, mutta muodostaa tällaisen vasta vuosia jatkuneen -rankemman käytön seurauksena.