Turun talouden "tasapainottamista"

Turku on päättänyt "tasapainottaa" taloutensa omaisuutta myymällä. Näin vuosikymmenien aikana kertynyttä omaisuutta nyt myymällä saadaan myyntivoittoa, jolla pystytään kattamaan vissiin sitten muutaman kuukauden toiminnallinen alijäämä eli tappio. Myös ottamalla Turku Energiasta ylimääräiset 8,5 miljoonan osingot saadaan nyt vuosi pari keploteltua vissiin tuloslaskelma kuiville.
Tämä on nyt sitten "taloustalkoota". Näin siis alijäämäinen talous saadaan ylijäämäiseksi ja kaikki on hyvin. Onneksi olkoon. Eipä ole syytä huoleen enää. Toimintakuluja tosin ei pienennetä vaan päinvastoin kaupunginjohtaja Pukkinen antaa jopa eri toimialoille enemmän rahaa, kuin mitä nämä ovat edes pyytäneet. Näin siis hänen sanojensa mukaan valmistaudutaan menoleikkauksiin vuosille 2010 ja eteenpäin. Hänen suunnitelmansa mukaan on sitten helpompi leikata ja karsia kuluja, kun nyt ensin eletään oikein kunnolla velaksi. Velkahan lisääntyy kovaa tahtia vissiin kymmenillä miljoonilla euroilla vuodessa.

Jos jotain yritystä hoidettaisiin näin, niin johto erotettaisiin välittömästi ja firman pörssikurssi romahtaisi olemattomiin. Omaisuutta myymällähän saadut tulot ovat ja lasketaan tuloslaskelmissa pörsiyhtiöissä kertaluonteisiksi tuloiksi ja tällaisella keinolla plussalle pääsemistä ei todellakaan kehuttaisi "talouden tasapainottamiseksi". Omaisuutta myymällähän saadut tulot ovat yhtä hyvä keino kuin kusta pakkasella housuihinsa. Hetken lämmittää, mutta tulevaisuuden tulot senkun laskee, kun omaisuuden tuottamia tuloja ei enää olekkaan ja joudutaan jopa maksamaan vuokraa, kun omatkin kiinteistöt on myyty, kuten kaupungin toimitilat.

Turun taloushan on jo siinä mallissa, että veroja pitäisi korottaa jo noin 28 äyriin, jotta kaupungin monikulttuurinen strategia saaataisiin rahoitettua. Veronmaksajat muuttavat tasaiseen tai kiihtyvään tahtiin ympärystkuntiin pakoon monikulttuuria, veroja ja surkeita palveluja, kuten "monikulttuurisia" koulujen irvikuvia ja sisälle lappaa mamuja sosiaalielätyksen piiriin. Vaatimuksiahan onkin tullut jo veroäyrin nostamisesta 1,5 äyrillä ja totta mooses näitä veroja korotetaan jos ei ens vuodeksi niin taatusti pian kumminkin.

Näin siis kuolemankierrettä senkun jatketaan. Eipä voi muuta todeta, kuin että konkurssipesä on pian valmis.

http://www.turunsanomat.fi/?ts=1,3:1000:0:0,4:1:0:1:2007-11-03,104:1:496231,1:0:0:0:0:0:

http://debatoija.blogspot.com/2006/12/lentoliikenne.html
14797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Talous ei ainakaan sillä parane, että jankutetaan jostain konkurssipesästä. Turulla on nyt vaikeaa ja siihen on selkeitä syitä. Mamut eivät siihen kuitenkaan ole pääsyynä, ei myöskään Turun johto, vaan monen asian summa, joista pääsyitä ovat minusta väestöpohjan suhteellinen jakaantuminen kaupunkiseudulla ja Turun koneiston liiallinen läjääntyminen.

Kiinteistöjen myynnistä sen verran; että eikös niitä kiinteistöjä myydä, jotta ne voitaisiin sijoittaa tuottavammin. Näin minä olen myymisen ymmärtänyt. Eli tarkoitus ei ole parantaa taloutta myyntirahoilla, vaan käyttää ne investoimiseen, joka tuo lisä säännöllisiä lisätuloja. Olen ymmärtänyt, että olet jonkun sortin sijoittaja, niin eikös tämä toiminta ole ihan järkevää jollakin tapaa.

Sellaisia ihmemiehiä ei olekaan, jotka Turun talouden ilman rajojen ja rakenteiden muutosta pystyisivät kymmenessäkään vuodessa asioita korjaamaan. Täytyy ymmärtää, että Turulla on keinotekoinen maantieteellinen heikkous, joka estää toimimasta kokonaisena yksikkönä, joka sisältää kaikki väestörakenteen osat.

Koneiston rakenteen korjaamisella voitaisiin saavuttaa hieman parempi tilanne, mutta Tampereen kaltainen olotila olisi Turussa rakenteellinen mahdottomuus, jota ei edes voitaisi saavuttaa ilman perusteellistä muutosta Turun tavassa kaavoittaa tai kuntaliitoksia.

Turun kaupunkiseudun kuntarakenne on Suomen friikein, aivan kiistattomasti! Eikä voida väittää, ettei sillä olisi vaikutusta myös Turun kaupungin talouteen!

Äänestä
  • Citydiggari syötät Turkulaisille täyttä soopaa !
    Kuntarakenne on Turun seudulla ollut samanlainen jo kymmeniä vuosia. Oletko yhtään seurannut mitä kunnat ovat tehneet vaurautensa kartuttamiseksi.
    Monet kunnat ovat tehneet todella paljon kuntalaistensa eteen, lisäämällä työpaikkoja ja asuinmahdollisuuksia. Turku on polkenut vain paikoillaan, eikä tehnyt juuri mitään.
    Vertaapa hieman toimintakulttuureita, moniin naapurikuntiin, kuinka säästäväisesti elämällä on saatu talous kohdalleen.
    Naapurikunnissa on koettu aivan samat lama-ajat, mutta asiat hoidettu paljon tehokkaammin.
    Kyllä vika on Turun johdossa, joka ei koskaan ole pystynyt päättämään mitään nopeasti.
    Muutaman liikemiehen porukka on pyörittänyt Turusta rahaa omaan kassaansa mielettömiä summia ja AY liike estänyt kaikki järkevät säästötoimenpiteet.
    Nyt syyttelet naapurikuntia, jotka ovat asiansa hoitaneet pienemmillä organisaatioillaan paljon tehokkaammin.
    Suuruus ei ole minkäänlainen itseisarvo puhuttaessa tehokkuudesta, jota Turku nimenomaan kaipaa. Miten Turku vielä suurempana pystyisi asiansa hoitamaan asiansa muka paremmin, kun ei nytkään yhtenä Suomen suurimpana ole pystynyt ?
    Rahat Raision kassaan ovat tulleet tehokkailla organisaatioilla ja nopeilla päätöksillä, miksi sitä pitäisi nyt rangaista kuppaamalla rahat Turkuun ?
    Yhteistyössä meillä on hieman parantamista ja se on mielestäni oikea malli, mutta Turun velkoja ei aleta makselemaan, se on jämpti !
    Ihan yksinkertaisesti voisin neuvoa Turun taloudenhoitoa, että kaikkea ei pidä tehdä itse, monet palvelut on saatavissa edullisemmin ja usein myös parempina kilpailuttamalla yksityissektorilta.
    Myös hankintoja voidaan tehdä edullisemmin, esimerkiksi meillä Raisiossa on usein riittänyt ostettavaksi käytetty kuorma-auto, joka on ollut puolta halvempi ja tehnyt saman työn.
    Turun leasing touhut ovat todella kalliita pidemmän päälle, joten talousosaamisessa on paljonkin vikaa ja olen seurannut asioita hyvinkin läheltä.

    Äänestä

  • Mihin muka kiinteistöistä saadut rahat sijoitettaisiiin? Pörssiosakkeisiinko? Kyllä nämä rahat katoavat ihan varmasti pelkästään toiminnan pyörittämiseen ja mamujen elättämiseen yltäkylläisesti. Mitään ei jää. Tai kenties rakennamme mahtavana investointina vaikkapa uuden monikulttuurikeskuksen, tämähän olisi Turun päättäjien mukaan varmaan mahtava investointi varsinkin kun uusi kultamunien sukupolvi on juuri kuoriutumassa ja nämä kuulemma haluavat töihin.

    http://www.työministeriö.fi/mol/fi/99_pdf/fi/04_maahanmuutto/07_aineistot_kirjasto/01_esitteet/eril_rikkaus/erilaisuus_esite.pdf

    Monikultturistien mukaan yhdestä mamustahan tulee 250 tuhannen euron säästöt ja muutenkin nämä luovat uusia ideoita ja vaurautta asuinkuntaansa. Pikaisen laskelmien mukaan Turun kassasa pitäis pian alkaa oleen jo muutama miljardi rahaa kultamunien generoimana.

    Kyllä minä olen lukenut, että Turun kaupungin sijainti on mitä mainion vaikkapa juuri laivaliikenteen takia. Ja paljon muutakin on sellaisia etuja joita ei ainakaan pienemmillä kunnilla ole jos monella muullakaan. Ihan soopaa siis selittelet. MIstään muusta kuin kykenemättömyydestä ei Turun taloustilanteessa ole kyse. Ja talouden kriisihän on peruuuttamaton alati lisääntyvän ulkomaalaisväestön määrän takia, jotka lisivät jo orgaanisestikin huimaa vauhtia. Käytännössä mamuista eroon päääseminen on edellytys kääntää talouskehitys.

    Äänestä

  • Kun katsoo taaksepäin Turun "tuottavaa sijoitustoimintaa", täytyy myöntää, että sijottamalla nyt omaisuutensa Turku nousee alta aikayksikön velkakuopasta. Asuntomassan myynti on oiva esimerkki innovatiivisesta kokoomuspolitiikasta: leijonan osan asuntojen vuokrista ovat keränneet vuokrataloyhtiöt asumistukien muodossa valtiolta. Tulot eivät ole riittäneet edes asuntojen kohtalaiseen kunnossapitoon. Nyt nämä tulot ulkoistetaan yksityiselle toimijalle. Eikö tämä yksityinen toimija laske myös rahoilleen somaa tuottoa?

    Velkaisista ja huonosti hoidetuista asunnoista saatavan omaisuusmassan pääomatulojen on laskettu sensijaan tuottavan huomattavasti enemmän kaupungin kassaan. Hyvä idis!

    Äänestä

  • Rahakas Raisiosta kirjoitti:

    Citydiggari syötät Turkulaisille täyttä soopaa !
    Kuntarakenne on Turun seudulla ollut samanlainen jo kymmeniä vuosia. Oletko yhtään seurannut mitä kunnat ovat tehneet vaurautensa kartuttamiseksi.
    Monet kunnat ovat tehneet todella paljon kuntalaistensa eteen, lisäämällä työpaikkoja ja asuinmahdollisuuksia. Turku on polkenut vain paikoillaan, eikä tehnyt juuri mitään.
    Vertaapa hieman toimintakulttuureita, moniin naapurikuntiin, kuinka säästäväisesti elämällä on saatu talous kohdalleen.
    Naapurikunnissa on koettu aivan samat lama-ajat, mutta asiat hoidettu paljon tehokkaammin.
    Kyllä vika on Turun johdossa, joka ei koskaan ole pystynyt päättämään mitään nopeasti.
    Muutaman liikemiehen porukka on pyörittänyt Turusta rahaa omaan kassaansa mielettömiä summia ja AY liike estänyt kaikki järkevät säästötoimenpiteet.
    Nyt syyttelet naapurikuntia, jotka ovat asiansa hoitaneet pienemmillä organisaatioillaan paljon tehokkaammin.
    Suuruus ei ole minkäänlainen itseisarvo puhuttaessa tehokkuudesta, jota Turku nimenomaan kaipaa. Miten Turku vielä suurempana pystyisi asiansa hoitamaan asiansa muka paremmin, kun ei nytkään yhtenä Suomen suurimpana ole pystynyt ?
    Rahat Raision kassaan ovat tulleet tehokkailla organisaatioilla ja nopeilla päätöksillä, miksi sitä pitäisi nyt rangaista kuppaamalla rahat Turkuun ?
    Yhteistyössä meillä on hieman parantamista ja se on mielestäni oikea malli, mutta Turun velkoja ei aleta makselemaan, se on jämpti !
    Ihan yksinkertaisesti voisin neuvoa Turun taloudenhoitoa, että kaikkea ei pidä tehdä itse, monet palvelut on saatavissa edullisemmin ja usein myös parempina kilpailuttamalla yksityissektorilta.
    Myös hankintoja voidaan tehdä edullisemmin, esimerkiksi meillä Raisiossa on usein riittänyt ostettavaksi käytetty kuorma-auto, joka on ollut puolta halvempi ja tehnyt saman työn.
    Turun leasing touhut ovat todella kalliita pidemmän päälle, joten talousosaamisessa on paljonkin vikaa ja olen seurannut asioita hyvinkin läheltä.

    Naapurikunnat ovat kaukaa viisasti kieltäytynet inhimillisen hädän lieventämisestä, kun eivät ole ottaneet ainuttakaan pakolaista kontolleen. Turku on tässä asiassa ollut mallioppilas.

    Onko teillä, naapurit, hyvä omatunto? Vai onko teillä sitä lainkaan?

    Minäkin mielelläni ottaisin kaiken mammonan itselleni, en siitä edes hädänalaisille penniäkään jakaisi.

    Äänestä

  • Debatoija kirjoitti:

    Mihin muka kiinteistöistä saadut rahat sijoitettaisiiin? Pörssiosakkeisiinko? Kyllä nämä rahat katoavat ihan varmasti pelkästään toiminnan pyörittämiseen ja mamujen elättämiseen yltäkylläisesti. Mitään ei jää. Tai kenties rakennamme mahtavana investointina vaikkapa uuden monikulttuurikeskuksen, tämähän olisi Turun päättäjien mukaan varmaan mahtava investointi varsinkin kun uusi kultamunien sukupolvi on juuri kuoriutumassa ja nämä kuulemma haluavat töihin.

    http://www.työministeriö.fi/mol/fi/99_pdf/fi/04_maahanmuutto/07_aineistot_kirjasto/01_esitteet/eril_rikkaus/erilaisuus_esite.pdf

    Monikultturistien mukaan yhdestä mamustahan tulee 250 tuhannen euron säästöt ja muutenkin nämä luovat uusia ideoita ja vaurautta asuinkuntaansa. Pikaisen laskelmien mukaan Turun kassasa pitäis pian alkaa oleen jo muutama miljardi rahaa kultamunien generoimana.

    Kyllä minä olen lukenut, että Turun kaupungin sijainti on mitä mainion vaikkapa juuri laivaliikenteen takia. Ja paljon muutakin on sellaisia etuja joita ei ainakaan pienemmillä kunnilla ole jos monella muullakaan. Ihan soopaa siis selittelet. MIstään muusta kuin kykenemättömyydestä ei Turun taloustilanteessa ole kyse. Ja talouden kriisihän on peruuuttamaton alati lisääntyvän ulkomaalaisväestön määrän takia, jotka lisivät jo orgaanisestikin huimaa vauhtia. Käytännössä mamuista eroon päääseminen on edellytys kääntää talouskehitys.

    Jos ei sijoiteta, teko on idioottimainen, mutta ei viitsi kiistellä asiasta enempää ilman parempaa tietoa, mutta mahdollisuuksiahan on tasan kaksi. Kai Turun kaupungilla on joku sijoitukseen perehtynyt ihminen palkkalistoillaan? Jos ei ole, se olisi vähintään nyt aika hankkia.

    Äänestä

  • Rahakas Raisiosta kirjoitti:

    Citydiggari syötät Turkulaisille täyttä soopaa !
    Kuntarakenne on Turun seudulla ollut samanlainen jo kymmeniä vuosia. Oletko yhtään seurannut mitä kunnat ovat tehneet vaurautensa kartuttamiseksi.
    Monet kunnat ovat tehneet todella paljon kuntalaistensa eteen, lisäämällä työpaikkoja ja asuinmahdollisuuksia. Turku on polkenut vain paikoillaan, eikä tehnyt juuri mitään.
    Vertaapa hieman toimintakulttuureita, moniin naapurikuntiin, kuinka säästäväisesti elämällä on saatu talous kohdalleen.
    Naapurikunnissa on koettu aivan samat lama-ajat, mutta asiat hoidettu paljon tehokkaammin.
    Kyllä vika on Turun johdossa, joka ei koskaan ole pystynyt päättämään mitään nopeasti.
    Muutaman liikemiehen porukka on pyörittänyt Turusta rahaa omaan kassaansa mielettömiä summia ja AY liike estänyt kaikki järkevät säästötoimenpiteet.
    Nyt syyttelet naapurikuntia, jotka ovat asiansa hoitaneet pienemmillä organisaatioillaan paljon tehokkaammin.
    Suuruus ei ole minkäänlainen itseisarvo puhuttaessa tehokkuudesta, jota Turku nimenomaan kaipaa. Miten Turku vielä suurempana pystyisi asiansa hoitamaan asiansa muka paremmin, kun ei nytkään yhtenä Suomen suurimpana ole pystynyt ?
    Rahat Raision kassaan ovat tulleet tehokkailla organisaatioilla ja nopeilla päätöksillä, miksi sitä pitäisi nyt rangaista kuppaamalla rahat Turkuun ?
    Yhteistyössä meillä on hieman parantamista ja se on mielestäni oikea malli, mutta Turun velkoja ei aleta makselemaan, se on jämpti !
    Ihan yksinkertaisesti voisin neuvoa Turun taloudenhoitoa, että kaikkea ei pidä tehdä itse, monet palvelut on saatavissa edullisemmin ja usein myös parempina kilpailuttamalla yksityissektorilta.
    Myös hankintoja voidaan tehdä edullisemmin, esimerkiksi meillä Raisiossa on usein riittänyt ostettavaksi käytetty kuorma-auto, joka on ollut puolta halvempi ja tehnyt saman työn.
    Turun leasing touhut ovat todella kalliita pidemmän päälle, joten talousosaamisessa on paljonkin vikaa ja olen seurannut asioita hyvinkin läheltä.

    Ota esille kuntarakenne kartta, jossa näkyy kuntien rajat. Vertaa Turun kaupunkiseudun rajoja muihin kaupunkiseutuihin. Huomaat helposti, että Turussa naapurikunnat, sekä Turun astutustiheä keskiö ovat pinta-alaltaan hyvin pieniä ja toisiaan liki.

    Nämä yhdistämällä päästäisiin saman näköiseen olotilaan kuin muilla kaupunkikeskuksilla on. Ja tämä pätee myös väestölliseen jakaumaan. Väestöpohja keskuskaupungissa tervehtyisi luonnollisemmaksi. Nykyinen Turun ja kehyskuntien välinen muutto, vastaa muiden Suomen keskuskaupunkien sisäistä muuttoa. Niillä se ei näy tilastoissa, mutta Turun kaupunkiseudulla se näkyy keskuskaupungin väestönkasvun pysähtymisessä.

    Minä en syytä naapurikuntia, vaan seudun kuntarakennetta. Nykyisellä mallilla asia ei voisi olla muuta. Ei Raisiota tai Kaarinaa voi syyttää siitä, että niiden asutus on alle 10km säteellä kauppatorista, mutta syy se voi silti olla. Tahaton syy Turun väestörakenteen ongelmiin. Eli se ei ole heidän vika, mutta heistä johtuva vika kyllä! Ei kokonaan, mutta suuressa määrin.

    Minusta näin pienellä alueella ei ole viisasta pyörittää näin monta kuntaa. Se vain on yksinkertaisesti tyhmää. Ei kenenkään vika sinänsä. Tällaisista pitäisi vain yksinkertaisesti pyrkiä pois. Meillä pitäisi asiat saada vähintään yhtä hyväksi kuin muilla.

    Pelkkä yhteistyö ei auta. Eikä se yhteistyö ole lähellekään tarpeeksi hyvää. Se nimittäin pitäisi olla saumatonta kommunikaatiota. Kaupunkiseudulla tulisi vallita sellainen konsensus ja päämääräinen yhteiselo, että riitoja syntyisi vain siitä mikä on paras tapa päästä yhteisiin pyrkimyksiin.

    Nykyinen yhteistyö on sitä, että toinen antaa nuristen lapion lainaksi, kun toisen pitää hakata hiekkakakkua, mutta kumpikin rakentaa omaa linnaa ja toivoo saavan toisen keploteltua toisen hiekkalelut itselleen. Naapuri hiekkalaatikolle on nousemassa upeita linnoja. Ei ole nousemassa Turun, Kaarinan, Raision, Naantalin ja Liedon laatikolle.

    En ole tässä pelkästään suuruutta tavoittelemassa, vaan Turun organisaatio on myös muodostettava uudelleen. Mutta tärkein seikka paikallisesti on Turun kokonaistaminen ehjäksi keskuskaupungiksi, jossa on täydellinen väestö pohja. Ettei saman perhepiirin mummot, työttömät aikamiespojat ja opiskelijanuori pumppaa rahaa Turussa, kun suvun perheelliset piileskelee rahoineen rajan takana. Pitää ottaa vastuuta yhteisistä asioista. Sinun ei ole vain sinun, olet myös epäsuorasti vastuussa siitä mitä edustat ja sen mukaan on oikeus myös vaatia asioita.

    Enkä nyt väitä, etteikö jonkun koko suku mahtuisi Kaarinaan tai Raisioon, mutta minun ei ainakaan. Minulla on sukua Kaarinassa, Raisiossa, Turussa ja Liedossa.

    Äänestä

  • citydiggari kirjoitti:

    Naapurikunnissa kuvitellaan, ettei lähidemokratia toimisi mahdollisten liitosten jäkeen. Silti ollaan kiljuen liittymässä milloin NATOON milloin EU-valtioon, muiden tekemien päätösten kuritettaviksi!

    Nyt viimeistään on pakko ruveta miettimään vähintäänkin Kaarinan, Raison ja Naantalin pakkoliittämistä Turkuun.

    Äänestä

  • kunnassa kirjoitti:

    Kyllä, en ymmärrä miksi joku jaksaa jankuttaa jostakin pakolaisista talouden murentajina kun Turulla on ympärillään verenimijöitä, jotka tukahduttavat Turun elinvoiman imemällä verovaroja itselleen. Näitä yksikköjä kutsutaan kehyskunniksi, mutta parempi nimitys olisi kyllä loiskunta.

    Äänestä

  • Loiskunnat kuriin kirjoitti:

    Kyllä, en ymmärrä miksi joku jaksaa jankuttaa jostakin pakolaisista talouden murentajina kun Turulla on ympärillään verenimijöitä, jotka tukahduttavat Turun elinvoiman imemällä verovaroja itselleen. Näitä yksikköjä kutsutaan kehyskunniksi, mutta parempi nimitys olisi kyllä loiskunta.

    Perusteluja väitteellesi kaivataan ?
    Kyllä ne verenimijät löytyvät Turun sisältä ja on satavarma !

    Äänestä

  • Rahakas Raisiosta kirjoitti:

    Perusteluja väitteellesi kaivataan ?
    Kyllä ne verenimijät löytyvät Turun sisältä ja on satavarma !

    nyt osa luikkii rajan taakse pakoilemaan yhteistä vastuuta yhteisistä verenimijöistä. Rajat pois, ettei turkulainen työssäkävijä joidu koko taakkaa kantamaan yksin, kun yhteisestä asiasta on kysymys.

    Äänestä

  • Rahakas Raisiosta kirjoitti:

    Perusteluja väitteellesi kaivataan ?
    Kyllä ne verenimijät löytyvät Turun sisältä ja on satavarma !

    1)Kehyskunnat eivät tuota juuri mitään kulttuuripalveluja, vaan ne loisitaan Turulta
    2) Kehyskunnat houkuttelevat lapsiperheitä halvoilla tonteilla, eli varastetaan verorahat naapurikuntiin (töissä käydään tietysti Turussa)
    3) Turku satsaa kymmeniä miljoonia uusien työpaikkojen luomiseen ja katso edeltä, kuka korjaa hedelmät.
    4) Myös kaikenmaailman liikekeskuksille annetaan lähes ilmaiseksi tilaa ja kas kummaa juuri suurten turkulaisten lähiöiden tuntumasta.
    5) esimerkiksi Kaarina kaavoittaa alueitaan sen mukaan mihin Turku kaavoittaa ja näin ollen loisii tieverkosto ja muuta infraa.

    Tässä nyt muutama esimerkki lisää tulee jos on tarvetta. Onneksi on kyllä melkoisen varmaa, että kuntaliitoksia tullaan tekemään jossakin vaiheessa. Sovinnolla tai valtioneuvoston päätöksellä.

    Äänestä

En ole ajamassa ketään pois Turusta,mutta miksi
pakolaiset eivät palaa ihanaan kotimaahansa?

Äänestä

mennä konkurssiin. Viimeistään valtio tulee lopulta apuun. Turun päättäjät voivat ajaa hullutuksiaan läpi ilman mitään vastuuta sillä maksajat löytyy aina jostain. Tuleva lama tämän osoittaa sitten käytännössä tyhmemmillekin. Jättimäärät työttömiä ja valtava reservi maahanmuuttajia ennestään surkean huoltosuhteen heikentäjinä pakottaa koviin toimiin. Kehyskunnat tullaan pakkoliittämään Turkuun ja raju peruspalveluiden alasajo on edessä. Ghettoutumisen kiihtyminen, siitä seuraava rikollisuuden kasvu ym. turvallisuuden menetys.

Turkua ja turkulaisuutta voisi luonnehtia lyhyesti niin, että täällä on mukava asua ja elää kunhan omaa riittävästi rahaa. Rikasta ei haittaa kuntatalouden romahdus eikä peruspalvelujen alasajo. Aina voi turvautua yksityisen sektorin palveluihin eikä turvallisuuden heikkeneminenkään tunnu missään. Rahalla kun saa myös turvaa, pahimmassa tapauksessa voi vaihtaa maisemaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Debatoija kirjoitti:

Turku on päättänyt "tasapainottaa" taloutensa omaisuutta myymällä. Näin vuosikymmenien aikana kertynyttä omaisuutta nyt myymällä saadaan myyntivoittoa, jolla pystytään kattamaan vissiin sitten muutaman kuukauden toiminnallinen alijäämä eli tappio. Myös ottamalla Turku Energiasta ylimääräiset 8,5 miljoonan osingot saadaan nyt vuosi pari keploteltua vissiin tuloslaskelma kuiville.
Tämä on nyt sitten "taloustalkoota". Näin siis alijäämäinen talous saadaan ylijäämäiseksi ja kaikki on hyvin. Onneksi olkoon. Eipä ole syytä huoleen enää. Toimintakuluja tosin ei pienennetä vaan päinvastoin kaupunginjohtaja Pukkinen antaa jopa eri toimialoille enemmän rahaa, kuin mitä nämä ovat edes pyytäneet. Näin siis hänen sanojensa mukaan valmistaudutaan menoleikkauksiin vuosille 2010 ja eteenpäin. Hänen suunnitelmansa mukaan on sitten helpompi leikata ja karsia kuluja, kun nyt ensin eletään oikein kunnolla velaksi. Velkahan lisääntyy kovaa tahtia vissiin kymmenillä miljoonilla euroilla vuodessa.

Jos jotain yritystä hoidettaisiin näin, niin johto erotettaisiin välittömästi ja firman pörssikurssi romahtaisi olemattomiin. Omaisuutta myymällähän saadut tulot ovat ja lasketaan tuloslaskelmissa pörsiyhtiöissä kertaluonteisiksi tuloiksi ja tällaisella keinolla plussalle pääsemistä ei todellakaan kehuttaisi "talouden tasapainottamiseksi". Omaisuutta myymällähän saadut tulot ovat yhtä hyvä keino kuin kusta pakkasella housuihinsa. Hetken lämmittää, mutta tulevaisuuden tulot senkun laskee, kun omaisuuden tuottamia tuloja ei enää olekkaan ja joudutaan jopa maksamaan vuokraa, kun omatkin kiinteistöt on myyty, kuten kaupungin toimitilat.

Turun taloushan on jo siinä mallissa, että veroja pitäisi korottaa jo noin 28 äyriin, jotta kaupungin monikulttuurinen strategia saaataisiin rahoitettua. Veronmaksajat muuttavat tasaiseen tai kiihtyvään tahtiin ympärystkuntiin pakoon monikulttuuria, veroja ja surkeita palveluja, kuten "monikulttuurisia" koulujen irvikuvia ja sisälle lappaa mamuja sosiaalielätyksen piiriin. Vaatimuksiahan onkin tullut jo veroäyrin nostamisesta 1,5 äyrillä ja totta mooses näitä veroja korotetaan jos ei ens vuodeksi niin taatusti pian kumminkin.

Näin siis kuolemankierrettä senkun jatketaan. Eipä voi muuta todeta, kuin että konkurssipesä on pian valmis.

http://www.turunsanomat.fi/?ts=1,3:1000:0:0,4:1:0:1:2007-11-03,104:1:496231,1:0:0:0:0:0:

http://debatoija.blogspot.com/2006/12/lentoliikenne.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu