Tupakkalakkolaisen läheiset

Saattaa se joillain mennä noinkin, pohjimmiltaan yksilön asia, mutta perheessä se koskettaa muitakin.
Jos hän voittaisi loton pääpotin, olisiko sekin yhtä salaista?

Voin vain omasta puolestani kertoa, että etukäteen tiesin iltatähteni olevan 2 vrk reissussa, en halunnut vastata puhelimeen muille kuin lapsilleni,halusin niin sanotusti "olla rauhassa", ulkoilla paljon, ja ottaa kaikella tavoin rauhallisesti ja pohdiskella syvästi tupakointia.
Nyt 16 vrk tupakoimattomuutta, enää satunnaisesti tulee mieliteko, mutta menee myös nopeasti ohitse, ja uskallan jo todella iloita ja keskustella läheisteni kanssa asiasta ja he kannustavat täysin sadalla valintaani!
Hankin pari vrk sitten cross trainerin, tehokas on varmasti väline, ajattelin että tipautan muutaman kilon tässä samalla, ja haluan saada itseni timmiin kuntoon kaikella tavalla!
Mahdottoman paljon onnea, tahtoa ja halua kaikille näin hienon päätöksen tehneille persoonille :)

Rankkaa oli. Minulle ensimmäinen kerta kun sain näin läheltä seurata jonkun lopettamistaistelua.

Huonoa oli se, että mies oli tosi kireä ja useimmiten "ihan pihalla" eli muisti pätki eikä ajatus toiminut. Minulle oli vaikeinta tajuta juuri tuo, että kaikki johtuu tosiaan niistä vieroitusoireista, eikä minusta lainkaan. Mies onneksi muistutti minua kaiken aikaa siitä ja kertoi melko avoimesti "miltä tuntuu".

Hyvää oli se, että miehen oli helpompi lopettaa, koska olimme sopineet, että minä huolehdin käytännön jutuista ja katson perään, jos hän alkaa vaikuttaa liian huonovointiselta tai sekopäiseltä. Hänen piti päästä vähäksi aikaa kotikuvioista täysin pois, koska kotona oli liikaa tupakasta muistuttavia asioita. Silloinkin meillä toimi "puhelintuki" ympäri vuorokauden.

Onneksi sitä pahaa vaihetta kesti vain pari viikkoa ja kuukauden-parin päästä oltiin jo niin selvillä vesillä, ettei ollut pelkoa uudelleenaloittamisesta. Mies tosin sanoi, että vasta kun hän on ollut vuoden polttamatta, hän itse alkaa puhua lopettamisesta, siihen asti hän on "vain" lakossa.

Rankkaa se oli, mutta kannatti kyllä. En voinut kuin ihailla miehen sitkeyttä, kun hän hammasta purren kärsi ne kamalat tuskat. Hetkeäkään hän ei ole katunut päätöstään. Itse opin siinä sen, että ihminen ei ole siinä pahimmassa vaiheessa oma itsensä eikä toimintakyvyltään "normaali". Eli jonkinlaisen loman tai vaikka ympäristönvaihdoksen se lakko alkuvaiheessaan vaatii.

Minun puolestani niitä "lakkolomia" voisi järjestää vaikka yhteiskunnan tuella: 2-4 viikkoa jossain luonnonkauniissa kurssikeskuksessa, missä on paljon tekemistä ja muuta ajateltavaa kuin tupakointi, vaikka jonkun kelan päivärahan turvin. Siinä olisi hyvä sijoitus yhteiskunnalle ja ihmiset saisivat tarvitsemaansa tukea päästäkseen tupakasta lopullisesti eroon.

Minä ainakin itse olin kärttyinen aina kun yritin lopettaa, ja otti kyllä vaimolle varmasti koville kestää kiukuttelua. viimeisellä lopetuskerralla käytin chamix nimistä lääkettä, eikä hermo ollut lähellekkään niin kireällä kuin aiemmin. jos ette onnistu ilman niin suosittelen sitä.

Ja kiukuttelua vaan on kestettävä. tupakoinnin lopettajalla on erittäin paha olla fyysisten ja henkisten vierotusoireiden takia, ja sen takia hän purkaa sitä läheisiin. se on myös merkki siitä että on tärkeä ihminen, jos lopettaja uskaltaa sinulle kiukutella

Heh Muista ekan tupakkalakon, joskus kymmeniä vuosia sitten. Se päättyi niin että vaimo kävi ostamassa minulle tupakka-askin.