Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Meillä loppui

kun muija 59v kehui kerran miesvainaansa isomunaiseksi ja siitä alkoi sen tason vitutus, että hänen kanssaan ei seiso enää pätkääkään.

Mutta asiahan oli helppo ratkaista eli käyn nykyään silloin tällöin vieraissa ja tyydytän itseni muiden naisten kanssa. Vakipanona on eräs 40v eronnut punapää, jonka mielestä oma heppini on ihanan paksu patukka ja tuottaa hänelle melkoisen äänekkään orgasmin.

Oman muijan seksielämä ei liikuta minua enää milläänlailla, kunhan asutaan samassa osoitteessa.

Suosittelen muillekin äijille vaan heti näitä sivusuhteita, jos oma muija alkaa vituttaan.
31634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mä ite joskus utelin rouvalta mitä se on nähnyt ja kertoi exällään olleen suurimman ikinä.
Mutta se on exä ja se siitä. Ja vainaan nyt luulis olevan vielä exämpi.
Minä olen tosi iloinen kun se kuitenkin kertoo mulle ettei se oo koskaan nauttinut seksistä yhtä paljon kuin nyt. Ja se on helppo uskoo... Kun leikitään leluilla ja rakastellaan kunnolla niin siitä lähtee sellanen ääni että työ tekijäänsä kiittää...
Koittasit vaan säkin tehdä parhaas etkä murjottas... Laihakin sopu on parempi kuin lihava riita.
Mutta ei kai voi mitään... taidat olla aito periksantamaton insinööri.

Äänestä

Jos elämästäsi seksuaalisuus on toisen naisen käytössä, niin miksi asut vaimosi kanssa samassa osoitteessa. Onko vaimosta tullut sinulle vain taloudenhoitaja??? Miesvainaja on miesvainaja ja ei se kalun koko ratkaise, vaan se, miten sitä mies osaa käyttää.....tosin on ollut ajattelematonta vaimon kertoa moinen asia, sillä se sattuu miestä arkaan kohtaan. Viisas nainen vaikenee...ja antaa miehelleen nautintoa saaden sitä samalla itsekin...:-))

Äänestä

kovaäänistä orgasmia...ei sitä huutaa tarvitse, mutta hallitsematon huokaus ja ääntely orgasmin saamisen hetkellä kertoo aidosta orgasmista - ei näyttellystä orgasmista...kakkosestasi on mukavaa saada munaa ja sillä hän varmistaa vakikäyntisi luonaan....katsopa ensi kerralla hiukan tarkemmin sitä kakkosesi "orgasmia"...
vaikka heppisi onkin paksu...:-))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


seksi kotona.... kirjoitti:

kun muija 59v kehui kerran miesvainaansa isomunaiseksi ja siitä alkoi sen tason vitutus, että hänen kanssaan ei seiso enää pätkääkään.

Mutta asiahan oli helppo ratkaista eli käyn nykyään silloin tällöin vieraissa ja tyydytän itseni muiden naisten kanssa. Vakipanona on eräs 40v eronnut punapää, jonka mielestä oma heppini on ihanan paksu patukka ja tuottaa hänelle melkoisen äänekkään orgasmin.

Oman muijan seksielämä ei liikuta minua enää milläänlailla, kunhan asutaan samassa osoitteessa.

Suosittelen muillekin äijille vaan heti näitä sivusuhteita, jos oma muija alkaa vituttaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu