Äitien galluppia...

Miten te äidit hoidatte itseänne?Mitä teette kun pinna meinaa katketa/katkeaa?Mikä teillä on "henkireikänne"?Oletteko työssä käyviä vai kotiäitejä?Montako lasta?Onko helppoa ottaa ja lähteä esim.lenkille?Auttaako mies teitä perheen arjessa?

Minulla itsellä 4kk vauva ja miehellä 2 lasta (5 ja 8v) Olen välillä ihan solmussa näiden miehen lasten kanssa, ovat tosi "rajuja" touhuissaan ja ja siis raskaita.. ovat hieman "häiriintyneitä" vvanhempien eron takia ja lisäksi kun äitinsä seurustelee väkivaltaisen juoppomiehen kanssa.

Mies ottae enemmän osaa perheen arkeen kun vanhemmat lapsetkin ovat täällä, silloin osaan ja etenkin HALUAN lähteä vähäksi aikaa rauhaan, esim kävelylle, kauppaan tms. Mutta kun olemme kolmisin, se on jotenkin vaikeampaa. Vaikka siis tämä nuorimmainenkin on miehen lapsi, se ei sitä ota hoitaakseen yhtä helposti kun vanhemmat lapsensa.

Kun pinna katkeaa, sorrun huutamaan ja sanon joskus tosi pahasti. Vanhemmat lapset osaavat puhua tosi rumia ja pahoja joten heillekin tulee sanottua välillä takaisin. Kiroilevat, hajottavat paikkoja... haukkuvat eivätkä usko kieltoja. Olen välistä tosi rikki niitten kanssa. Laitan lapset pihalle leikkimään jos tilanne äityy kammottavaksi.

Jos olen vauvan kanssa kaksin pitkin päivää, saatan väsyä. Kaikenlaiset kerhot ja ryhmät ovat henkireikä, mutta aina nekäänm eivät innosta. Taidan lähteä vaunutelemaan tai jotain... pitkälle lenkille. Ja kun vauva nukkuu, saunon, syön, luen tms.

Tärkeitä asioita kysyt..!!
Minä hoidan itseäni olemalla yksin ja toisaalta taas tapaamalla ystäviä ja tekemällä asioita yhdessä. Yksin sisustan ja lueskelen. Ystävien kanssa tehdään milloin mitäkin.

Kun pinna oikein kiristää, niin lähden purkamaan sen lenkkipolulle. Tämä keino ei ole pettänyt kertaakaan. Jos se ei ole mahdollista, ollaan vaikka lapsen kanssa kahden kotona, soitan jollekin ystävälle tai laitan teleptapit pyörimään ja sillä lailla saan itselleni pienen aikalisän. Pinnan kireyteen ja ahistukseen auttaa takuuvarmasti myös shoppailu, ainakin ennaltaehkäisevässä mielessä. Jos miestä voi vähänkään syyttää, niin tietysti raivoan hänelle pinnanpalamistilanteissa ;).

Käyn töissä, mutta tällä hetkellä teen vajaata työviikkoa, joten viikossa vapaata ansiotyöstä on enemmän kuin töitä. Lapsia on yksi, hän on 2 vuotias. Henkireikänä on harrastukset ja tärkeät ihmissuhteet. Käyn juoksemassa, ratsastamassa ja cirkuitissa. Liikuntaa harrastan neljänä päivänä viikossa noin keskimäärin. Harrastuksiin lähdön suhteen ei ole ongelmia, pääsen melkein aina silloin kun haluan. Perheen arjessa mies tekee ja on mukana siinä missä minäkin. Toki hänellä on niitä miesten juttuja ja minulla naisten juttuja ja tietysti omat harrastuksensa, mutta aika hyvässä balansissa tämä tällä erää on.

meillä on vain yksi lapsi ja tiedän nyt ettei toista ole tulossa!! tiedän etten jaksaisi hoitaa kahta lasta. jos menee hermot, lasken mielessäni kymmeneen ja jos ei auta, laitan tytön omaan sänkyynsä ja menen tupakille rauhoittumaan. sen jälkeen onkin sitten taas hyvä jatkaa :) ja ihan kotiäitinä olen. tuona ns."henkireikänä" mulla on leipominen, eli jos on päivä ollut "kamala" eli siis hermot kireellä, odotan että mies tulee kotiin ja hän saa hoitaa tyttöä kun minä leivon jotain. itse pidän leipomisesta ja siinä ei tartte ajatella muuta kun sitä mitä tekee(siis silloin kun mies hoitaa tyttöä), voi periaattessa unohtaa siksi aikaa koko kamalan päivän ja rauhoittua ja piristyä leipoessa. ja kaiken lisäksi saa vielä syödä jotain herkkua kun leipomukset on valmiita!! :D

mies hoitaa lähinnä iltaisin ja v.loppuisin tyttöä koska muulloin on töissä, en siis ihan kokonaan laita tyttöä miehen vastuulle, mutta pääasiassa mies hoitaa ja minä saan levätä ja käydä jossain ihan yksin.

Lapsia siis kolme, 10, 6 ja 2. Aviomies löytyy.

Lapset on tehty takoituksella pitkillä ikäeroilla. Heti äitiysloman jälkeen olen palannut töihin, en ole kotiäitityyppiä. On alkanut "ahistaa" nämä pitkät äippälomat. Olenkin todennut, että olen parempi äiti lapsilleni kun saan käydä töissä ja minulla on aikuiskontakteja...

Tärkein rentoutumistapani on lukeminen. Lukeminen, lukeminen ja lukeminen. Jos minulla olisi valta, en varmaan muuta tekisi kuin lukisin ja lukisin. Aina joku kirja menossa, mutta lukutahti on hitaampi kuin esim. kesälomalla, jolloin saa rauhassa ahmia kirjoja.

Ystävät ovat tärkeitä. Soitto kaverille melkein naapuriin. Juodaan teetä, nähdään kummipoikaa, mennään lenkille, haukutaan ukkoja, jännitetään raskaustestejä, mesetetään, käydään kynttilä- ja tupperkutsuilla ostamatta mitään. Tätä tavallista.

Mun yks henkireikä on kerran viikossa liikunnallinen harrastus. Yritän kyllä käydä lenkillä yms. ulkoilla useamminkin, mutta ei se vaan aina onnistu. Näiden kolmen lapsen kans eletään sitä "pitäis, pitäis" -arkea. Pitäis, mutta kun ei ehdi tai ei jaksa tai ei oikeastaan edes halua. Mies tosin sanoo (ihan oikeassa on...), että lapsiin vetoaminen on ihan vain tekosyy olla lähtemättä lenkille.

Mies on ihana, auttaa ja hoitaa tasa-arvoisesti. Olen onnekas. Mies käy lenkillä, juoksee joskus puoli- tai kokomaratoneja. Välillä on viikkoja, että kaikki menee nopeasti, ei paljoa ehdi nähdä, kun on harrastuksia yms. Mutta kummallakin on ihan selvä käsitys, että se on tätä pikkulapsiperheen nykyarkea. Ei tässä mene kuin 10 vuotta eteenpäin, niin kaksin me täällä kökitään...

Jos pinna meinaa katketa, lähetän yleensä viestin tuolle aiemmin mainitulle kaverille, sit viestitellään tai lähdetään adrenaliininpurkulenkille. Tai sitten minä korotan ääntäni, marmatan täällä kotona pahaa mieltäni, nalkutan ja natkutan. Jälkeenpäin pyydetään ääneen ja lasten nähden anteeksi.

Näin meillä. On toiminut jo 18 vuotta.

minulls on yksi lapsi jota kotona hoidan, ja ehdottomasti tärkein juttu mulle on musiikki ja tanssi, jos kotona meinaa hermo mennä pistän isukin ajelememaan muksun kanssa ja alan kuuntelemaan täysillä musiikkia ja siivoomaan se on aika terapeuttista, käyn myös joka toinen viikko tanssitunneilla ettei pääse laiskuus iskemään