Huoh. Nyt kolmas vuosi menossa yliopistolla oik tdk:ssa, takkuista etenemistä opinnoissa, takana vain noin vuoden opinnot ponnisteluista huolimatta. Nyt syksyllä lukemisesta ei ole enää tullut yhtään mitään. Nyt epäonnistumisien seurauksena koko ala on alkanut tympiä ja ammatinvalinta mietityttää. Hain oikikseen väärin motiivein. Opiskelin aiemmin amk:ssa aivan eri alalla noin vuoden ajan ja nyt on alkanut taas se kiinnostaa. Vastakkain ovat siis oikis, kamala opiskelu ja mahdollisuus hyviin ansioihin ja sairaanhoitajan ammatti, jossa opiskelu mielekkäämpää ja surkeasta palkasta/työajoista kaikki ovat tietoisia.
Toivoisin fiksuja mielipiteitä asiasta, kohtalotovereita??
Toivoisin fiksuja mielipiteitä asiasta, kohtalotovereita??
Vastaukset 10
Vanhimmat
Helpommalla ja pienemmillä vastuilla pääset kiinni suomalaiseen keskiluokkaisuuteen tuolla sairaanhoitajana. Juristeilla on vieläpä OECD-maiden keskiarvoon verrattuna paljon huonompi palkka Suomessa kuin sairaanhoitajilla.
Sairaanhoitajien keskimääräinen säännöllisen työajan ansio on tällä hetkellä hieman vajaat 2.500 euroa/kk ja Tehy kovasti yrittää (jopa tarvittaessa kiireellistä ja erikoishoitoa vaativat potilaat hoitamatta jättäen) korottaa palkan tuonne luokkaan 3000 euroa/kk. Siis melkeinpä samoille palkoille pääset, mutta varmemmin, ainakin urasi alkuvaiheessa sairaanhoitajana (lakimiesliiton suositus alkupalkaksi taitaa olla luokkaa 2.500 e/kk oikeusnotaarilla ja 3.250 e/kk OTM:llä). Myös vastuu, ainakin rahassa mitattuna, lienee pienempi hoitajilla... Hoitotiimin vastuun kun kantaa ensisijassa lääkäri.
Jos opinnot ei suju ja stressi on "ylitse pääsemätön" oikiksessa, niin mene kyllä vakavasti itse harkitsisin noita hoitajaopintoja. Kyse on ennen kaikkea myös pitkällä tähtäimellä elämisen mielekkyydestä. Tulisithan joskus kenties valmistuttuasi tekemään nyt valitsemaasi työtä pitkään, sillä vaikea sitä on vaikkapa perheen perustamisen jälkeen asuntovelkaisena jatkuvasti uusia ammatteja opiskella.
Mulla sama homma, kun ei kiinnosta niin ei. Tai tavallaan kiinnostaa, mut ei sillä tavalla, että saisin jotenkin johdonmukaisesti suoritettua opintoni... Tää alkoi jo viime keväänä, ajattelin että kesä auttaa selkiyttämään päätä, mutta nyt olen entistä varmempi, että jätän kesken. Todellakin, ne jotka käy lyhyempiä kursseja/koulutuksia, porskuttaa tehdä töitä hyvillä palkoilla, kun taas meikäläistä on kehoitettu vain kärsimään reilun parin sadan opintotuella monen vuoden raataminen ilman minkäänlaisia takeita siitä, että olisi jotenkin parempipalkkainen työ luvassa. Eli työtä on varmasti luvassa, mutta siihen riittää pienempikin ja alempitasoinen tutkinto.
saavat parhaat paikat. Jos sinulta se motivaatio puuttuu, ei töiden löytyminen ole helppoa. Työelämään siirryttyäsi vietät 25 % ajastasi töissä jopa 30-35 vuotta. Mikäli et alunalkaenkaan tee työtäsi motivoituneena, voi työelämä olla ankeaa aikaa.
Itsellä on kovin samanlaiset fiilikset! Oikikseen hain lähinnä ulkoisten odotusten ja arvostuksen takia, ja koska olen aina menestynyt hyvin koulussa...Jossain vaiheessa täydellisyydentavoittelu ja tappavan tylsä ja yksinäinen opiskelu sai minut loppuunpalamisen partaalle, ja tässä sitä nyt mietitään, että mitä teen...Jos rahaa, ja arvostusta ja muita järkisyitä en miettisi, niin en lukisi oikeustiedettä, mutta nyt en tiedä mitä teen. Ja toisaalta, jos en olisi oikiksessa, niin mitä ihmettä sitten..? Tuo ei ei vielä ole syy opiskella, mutta tunnen että olen jotenkin epäonnistunut jos jätän oikiksen kesken..vaikka TIEDÄN ettei näin ole, sillä nyt tuntuu, ettei ala vain ole minulle. Kuitenkin tässä kitkuttelee ja yrittää löytää jostain halua ja motivaatiota opiskella.
sitä tuntee olevansa täysin epäonnistunut, jos edes suunnittele jättävänsä jotain niin "hienoa" kuin oikis/lääkis yms kesken... Mutta miksi, muiden ihmisten mielipiteidenkö takia? Toisaalta oikikseen päässeistä n 90 % valmistuu, eli jotain muuta tapahtuu niille 10:lle prosentille. Opiskelusta millään alalla ei tule yhtään mitään, jos motivaatiota ei löydy, ei varsinkaan oikiksessa, jossa opiskelut painottuu itsenäiseen lukemiseen. Mikä sitten on tärkeää elämässä, oma mielenterveys ja elämän mielekkyys vai pinnalliset, joskin järkevät asiat, kuten palkan suuruus? Pitäisi vaan tehdä omat päätökset muista tahoista välittämättä.
Aivan niin. Tällä hetkellä tuntuu, etten koskaan tule saamaan mitään tyydytystä itselleni opiskelusta tai oikistyöstä, joten miksi teen tätä. Ulkoinen arvostus kai se on, minkä takia edelleen yritän opiskella, vaikka todellinen mielenkiinto on jossain ihan muualla. Toisaalta mietin, että johtuuko tämä kiinnostuksen/motivaation puute vain siitä, että muutenkin on voimat nyt vähissä, vai onko todella niin että tämä ei ole minun alani. Ja edelleen, tuntuu vaikealle muuttaa suuntaa, ja myöntää itselleen että nyt tarvitaan uusia tuulia. Ja sit vielä sen miettiminen, että mihin jatkaa..tuntuu, ettei jaksa alkaa miettimään uutta alaa, tai alkaa opiskeluja alusta. Onko teillä muilla käsitystä, että mitä opiskelisitte/tekisitte jos ette olisi oikiksessa? Onko teillä jokin haave?
Kyllä nyt täytyy alkaa elämään itselle, eikä muiden arvostuksille! Muiden arvostukset ei tuo leipää pöytään eikä se loppujen lopuksi sydäntä lämmitä kuin hetken. Hyvä olo kumpuaa oman itsen kunnioituksesta ja tyytyväisyydestä. Kun ei ole motivaatiota opiskeluun, niin tilanne junnaa paikallaan ja oho, viiden vuoden päästä ollaan samassa jumitilanteessa. Jos selvästi tiedostaa, ettei ala kiinnosta, niin kannattaako jatkaa itsensä rääkkäystä?
Uuden suunnan voi löytää mietiskelemällä esim koko elämän jatkuneita kiinnostuksen aiheita ja kehitellä niistä vaikkapa listaa ylös ja tästä jatkaa miettien mikä olisi mielekästä ja tyydytystä tuova ammatti. Mikä on se sinun juttusi?? Kannattaa olla rohkea ja kuunnella omaa sisintään! Uudelle alalle siirtyminen voi tuntua hankalalta, mutta mikä on pahinta, mitä voi tapahtua? Löydät kiinnostavan alan, jota on mielekästä opiskella ja sitä kautta kiintoisan työn, jota jaksat tehdä! Kyllähän ihmiset vaihtaa ammatteja vielä 5-kymppisinäkin, eli toimeen vaan!
Jos nyt on klimppitilanne eikä mistään tule mitään voi esimerkiksi siirtyminn hetkeksi töihin auttaa. Työkokemuksesta on aina hyötyä ja samalla voi miettiä mihin seuraavaksi jatkaa.
(Taitaapa oma uusi ura aueta psykologian puolelta, hih!)
Noinhan se juuri on, että itse sinne töihin sit joutuu aina menemään ja lopulta sillä ei ole mitään merkitystä, mitä muut ajattelee. Ja itse olen ainakin huomannut oikiksessa, että en pidä oikislaisia mitenkään erityisen älykkäinä ihmisinä,mikä on ristiriitaista siihen nähden, että itseni suhteen olen pitänyt oikiksessa opiskelua jonkinlaisena osoituksena omasta älystäni. Noh.
Tuntuu vain aika pelottavalle tehdä päätös, että lopettaisin oikiksen näin. Jos sitten kadun sitä myöhemmin paljon...tai minusta tulee vain "haahuilija", joka kokeilee vähän kaikkea, eikä koskaan löydä sitä omaa juttua. Siinä mielesttä oikis on taas sellainen järkiratkaisu. Mutta harva oikislainen oman käsitykseni mukaan oikeasti nauttii opiskelusta tai suhtautuu jotenkin intohimoisesti aiheeseen...että onko se vähän kaikilla enemmän tai vähemmän pätemisen tarpeeseen tms. ulkoisiin vaikuttimiin liittyvää miksi opiskelee..?
Olen itse opiskellut oikeustiedettä jo useamman vuoden ja viime keväänä vihdoin sain itseäni niskasta kiinni ja pyrin lukemaan aivan toista alaa yliopistolle. Pääsin sisään ja nyt syksyllä olen tutustunut aivan toiseen alaan. Opinnot ovat tuntuneet mielenkiintoiselta ja muutenkin elämä näyttää valoisammalta. Vielä en ole tuon oikiksen suhteen tehnyt päätöstä, jätänkö kokonaan kesken vai suoritanko loppuun jossain vaiheessa. Tärkeintä on muistaa, että ei sitä tarvitse päättää juuri nyt. Voit ihan rauhassa viettää välivuotta töissä käyden tai opiskella muiden tiedekuntien johdantokursseja, jotta löytäisit mieluisesi aineen. Harva käyttää hyväkseen tätä mahdollisuutta, mutta jos ei kokeile, ei voi myöskään koskaan tietää, mitä menettää. Itse opiskelin muutaman kurssin eri tiedekunnissa(kun on yliopistolla sisällä voi aika vapaasti lukea kursseja eri tiedekunnista, senkun kattoo vaan mielenkiintosen kurssin tiedekunnan sivuilta ja ilmoittautuu) ja selailin opinto-oppaita. Suosittelen. Itse ainakin haluan tehdä työkseni jotain, josta pidän. Ja voihan olla, että löydän uuden näkökulman ja päätänkin tehdä joskus oikeustieteen opintoni loppuun- voi olla, että vaan tällä hetkellä ei nappaa.
.. ei sen oman jutun löytäminen ole aina helppoa.
Minä opiskelin neljä pitkää vuotta kolmessa eri yliopistossa, ennenkuin aloin tajuta että ei se pääaineen ja jopa yliopiston vaihtaminen auta himpun vertaa siinä asiassa, että olen enemmän orientoitunut käytännönläheisempään opiskeluun ja työhön.
Onnekseni sain yhtenä kesänä töitä sairaalasta ja huomasin että olisin omalla alallani ihmisläheisessä työssä, hoitoalalla. Niinpä opiskelen nyt toimintaterapeutiksi. En ole katunut alan totaalista vaihtamista päivääkään.
Minulta puuttui nimenomaan yliopisto-opinnoissani se motivaatio, aloitin kurinalaisesti joka syksyiset opinnot ja alkuun ne menivätkin hyvin, mutta kuitenkin alkoivat takkuilemaan pahemmin ja pahemmin. Monen mutkan kautta siis löysin sen oman jutun, jota todella haluan tehdä. Lähipiirin hämmästelyltä en ole säästynyt mutta muiden mielipiteet eivät saa painaa vaakakupissa kun tekee päätöksiä oman elämänsä kannalta.
Tsemppiä sinullekin oman tien löytämiseen, tärkeintä on kuunnella itseään. Asioita kannattaa puntaroida ja harkita mutta parasta tehdä päätös seuraamalla sydämen ääntä. Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin.. ;).