Tunnen olevani oman elämäni vanki. Olen ajautunut
elämään tosi onnetonta arkea tois(t)en ihmisen ehdoilla. Täällä eristäytyneenä korvessa ajattelen vain, että miten tässä näin kävi.Ei ystäviä (kaukana),ei ketään, jonka kanssa voisi vaihtaa ajatuksia ilman, että heti leimataan kiittämättömäksi valittajaksi ja kaupunkilaisheitukaksi.
elämään tosi onnetonta arkea tois(t)en ihmisen ehdoilla. Täällä eristäytyneenä korvessa ajattelen vain, että miten tässä näin kävi.Ei ystäviä (kaukana),ei ketään, jonka kanssa voisi vaihtaa ajatuksia ilman, että heti leimataan kiittämättömäksi valittajaksi ja kaupunkilaisheitukaksi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
minä olen kans oman elämäni vanki.
kärsin jännittämisestä.
aina saan olla vain töissä tai kotona
nyyyh nyyh nyyh
onneksi en oo ainu
ihminen on kaikkein eristäytynein muista ihmisistä modernissa suurkaupungissa. Vai miten se salkkari-laulu nyt menikään =). Näet joka päivä satoja ihmisiä, jotka eivät merkitse sinulle mitään. Käy päivisin duunissa, illaksi kotiin, ei tunne naapureitaan et.c. Elää rutiininomaista elämää ilman yllätyksiä, eikä välttämättä edes huomaa eristäytyvänsä. Ei näe ihmisiä kasvotusten.
Ehkä ihminen vasta ihmisvilinässä tiedostaa yksinäisyytensä. Joka puolella niin paljon ihmisiä jotka ovat näennäisesti onnellisia, joilla on joku joka kenties rakastaa heitä. Niin paljon vapauksia, ettei tiedä mitä sillä tekisi, mihin suuntaan elämäänsä ohjaisi. Yritä rikkoa sitä vastaan elämässäsi, mikä tekee sinut onnettomaksi.
Jos kiinnostaa ajatustenvaihto, niin kirjoittele. Olen yksinäinen kaupunkilainen; en kuitenkaan täysin eristäytynyt sosiaalisesta elämästä.
Tiedätkö; minäkin olen ollut yksinäinen. Todella yksinäinen. Ja päällä oli vielä koulukiusaus. Mutta tiedätkös: minä selvisin!! Vaikkakin suurin arvin ja useiden kyyneleitten jälkeen. Olin koko ala-asteen ja yläasteen yksinäinen, yläasteella sain ekat kaverit. 9lk:lla alkoivat mun ongelmat, kun aloin oirehtia kiusaamisen seurauksena. Masennuin syvästi: esitin koulussa jatkuvasti, viiltelin, yritin usein itsemurhaa. Vasta viimeisen ryyppyreissun jälkeen kun olin ensin maannut viikon sairaalassa niskatuessa ymmärsin, et hei! Ei näin voi jatkaa!! Mä aloitin alusta. Kivulla ja tuskalla sain hilattua itseni ylös. Olen oppinut, että elämä on ihana asia, eikä mikään hirviö. Itse tei temppuni vain, että saisin huomiota! Se on vimeisin keino, j nyt hävettää. Olen myös huomannut, että muut ihmiset oikeesti välittää, vaik ne ei aina sitä sano. Sun kannattaa jutella jollekin. Jos se ei kuuntele, ei se oo sun ystäväs!! Säkin ole kaunis ja ainutlaatuinen!!=)