oma paikka koneessa 1-vuotiaalle?

Oletteko ostaneet lentokoneessa oman paikan 1 vuotiaalle sylilapselle? Pitkillä matkoilla se tarkoittaa satoja euroja lisää hintaa kun muutoin pääsisi 50 eurolla!
Vai oletteko pärjänneet ilmankin?
334033
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

alle 2v.kanssa 12h lennon. ei ollut omaa paikkaan,mutta meno-että paluumatkalla koneessa oli yksi vapaa paikka johon mieheni meni istumaan niin lapselle tuli oma paikka. ruokaa ei tietysti saanut. paluu matkalla saimme paikat eturivistä niin lapsi nukkui lattialla.voithan pyytää sitä koppaa jos on pitkä lento niin vauva voi nukkua siinä. voi olla että eri lentoyhtiöt ovat tiukempia noiden paikkojen suhteen,mutta luulisin että jos vapaata tilaa on niin lapsi voi ihan hyvin istua omalla paikalla.

Äänestä
  • jäädä kotiin tai jättää se kersa hoitoon siksi aikaa kun vanhemmat ja aikuiset ihmiset lomailee. Mitä lomaa se nyt on jos koko ajan täytyy yksivuotiaan tahdon mukaan mennä? Ei niin mitään. Osaako 1-vuotias edes istua ja olla huutamatta koneessa? Tuskin.

    Edelliselle kirjoittajalle: isot alkukirjaimet lauseissa helpottaisi huomattavasti lukemista. Paluumatka on yhdyssana. 1-vuotias ei käsittääkseni kuulu kategoriaan vauva.

    Äänestä

  • Eihän sitä muuta voi odottaakaan, kuin röyhkeyttä.., jos kerta on äiti.

    Äänestä

  • Taidamme myös luottaa tuuriin jos vaikka vapaa paikka löytyisi...ja säästää siten yli tuhat euroa!! :) ja jos ei vapaata löydy niin matkahan on vain PIENI osa koko lomasta! Ja takasin päin tullessa lapsi kuitenkin nukkuu koska on yölento! Yritämme myös ostaa eturivinpaikan ja Finnairilta sanottiin, että babybasketinkin voi saada noinkin isolle kun on alle 11 kg....
    OIKEIN HYVIÄ REISSUJA KAIKILLE LAPSIPERHEILLE!!!! :D

    Äänestä

  • äiti kera taaperon kirjoitti:

    Taidamme myös luottaa tuuriin jos vaikka vapaa paikka löytyisi...ja säästää siten yli tuhat euroa!! :) ja jos ei vapaata löydy niin matkahan on vain PIENI osa koko lomasta! Ja takasin päin tullessa lapsi kuitenkin nukkuu koska on yölento! Yritämme myös ostaa eturivinpaikan ja Finnairilta sanottiin, että babybasketinkin voi saada noinkin isolle kun on alle 11 kg....
    OIKEIN HYVIÄ REISSUJA KAIKILLE LAPSIPERHEILLE!!!! :D

    Ihan tonnin säästö? Voi hellanlettas! Luuletko oikeasti että seuramatkalennoilla (lomalennoilla) on vapaita paikkoja? Reittilennoilla niitä kyllä löytyy, muttei minkään konetyypin kannata lentää vajailla koneilla seuramatkakohteisiin. Turha toivo siis!

    Eikä ne kakarat aina yölennoilla nuku, huutaa kun vietävät. Ihme hommaa, jos jollain seuramatkamyynnissä on eturivin paikat. Ymmärrän että myydään eri paikkaluokkia, kuten first class ja economy jne, mutta myydäänkö karvahattupuolelle etu- ja takarivin paikkoja?

    EIKÄ TARVII HUUTAA! Mitä tarkoittaa kaksoispidte ja iso D-kirjain? (:D) Aika teinipelleilyä.

    Äänestä

  • tyhmyys taas tiivistyy kirjoitti:

    Hihhih! Voi, että te palstahäiriköt ootte ihania!!! mutta kerrotaan nyt kuitenkin, että nykyisin voit lomalennoille ostaa istuinpaikkasi jos haluat! Aikaisintaan 30 vrk ennen matkaa! ja sinä tosiaan varmaan pienenä pilttinä huusit kaikki yöt, mutta sinuna en lähtisi yleistämään!!! ja sitten vielä, että lomalennoilla harvoin on tyhjiä paikkoja, mutta jos tuuria on niin sellainenkin saattaa löytyä....joten laita vaan peukut pystyyn meidänkin puolesta! Hih

    mitä tarkoittaa käyttämäsi sana kaksoispidte? Joskus käy ihan omaan nilkkaan tuollainen lapsellinen saivartelu, jota harrastat täällä. Luulet vissiin kovinkin fiksulta kuulostavasi...?

    Äänestä

  • äiti kera taaperon kirjoitti:

    Hihhih! Voi, että te palstahäiriköt ootte ihania!!! mutta kerrotaan nyt kuitenkin, että nykyisin voit lomalennoille ostaa istuinpaikkasi jos haluat! Aikaisintaan 30 vrk ennen matkaa! ja sinä tosiaan varmaan pienenä pilttinä huusit kaikki yöt, mutta sinuna en lähtisi yleistämään!!! ja sitten vielä, että lomalennoilla harvoin on tyhjiä paikkoja, mutta jos tuuria on niin sellainenkin saattaa löytyä....joten laita vaan peukut pystyyn meidänkin puolesta! Hih

    Mahdollinen lisätila käytetään hyväksi, eikä sitä lahjoiteta ilmaiseksi matkaavalle häirikölle.

    Äänestä

  • tyhmyys taas tiivistyy kirjoitti:

    Ihan tonnin säästö? Voi hellanlettas! Luuletko oikeasti että seuramatkalennoilla (lomalennoilla) on vapaita paikkoja? Reittilennoilla niitä kyllä löytyy, muttei minkään konetyypin kannata lentää vajailla koneilla seuramatkakohteisiin. Turha toivo siis!

    Eikä ne kakarat aina yölennoilla nuku, huutaa kun vietävät. Ihme hommaa, jos jollain seuramatkamyynnissä on eturivin paikat. Ymmärrän että myydään eri paikkaluokkia, kuten first class ja economy jne, mutta myydäänkö karvahattupuolelle etu- ja takarivin paikkoja?

    EIKÄ TARVII HUUTAA! Mitä tarkoittaa kaksoispidte ja iso D-kirjain? (:D) Aika teinipelleilyä.

    Ihan ystävällisesti sinulle tiedoksi että tulimme juuri viikko sitten Egyptistä ja kyseessä oli Finnairin lomalento. Molempiin suuntiin oli koneessa useita vapaita paikkoja, paluumatkalla tyhjänä oli peräti 30 paikkaa. Tästä syystä ystävälliset lentoemot antoivat meidän (ilmaiseksi) matkanneelle alle 2v lapsellemme oman paikan. Uskoisin tämän olleen kaikkien etu, näin lapsi oli varmasti rauhallisempi kuin jos olisi ollut kuumissaan sylissäni koko matkan. Nyt hän matkasi oikein tyytyväisenä eikä häirinyt muita kalliisti maksaneita matkustajia itkien tai muuten sopimattomasti käyttäytyen. Eihän se ole keneltäkään kai pois jos joka tapauksessa tyhjänä oleva paikka annetaan (ilmaiseksi matkaavalle) lapselle?

    Äänestä

  • taaperon äiti kirjoitti:

    mutta, mikään mahti maailmassa ei vie vieressäni olevaa mahdollisesti vapaata paikkaa.

    Äänestä

  • taaperon äiti kirjoitti:

    Ihan ystävällisesti sinulle tiedoksi että tulimme juuri viikko sitten Egyptistä ja kyseessä oli Finnairin lomalento. Molempiin suuntiin oli koneessa useita vapaita paikkoja, paluumatkalla tyhjänä oli peräti 30 paikkaa. Tästä syystä ystävälliset lentoemot antoivat meidän (ilmaiseksi) matkanneelle alle 2v lapsellemme oman paikan. Uskoisin tämän olleen kaikkien etu, näin lapsi oli varmasti rauhallisempi kuin jos olisi ollut kuumissaan sylissäni koko matkan. Nyt hän matkasi oikein tyytyväisenä eikä häirinyt muita kalliisti maksaneita matkustajia itkien tai muuten sopimattomasti käyttäytyen. Eihän se ole keneltäkään kai pois jos joka tapauksessa tyhjänä oleva paikka annetaan (ilmaiseksi matkaavalle) lapselle?

    Vittu, nimimerkki Taaperon äiti, voi ristus! Et sitten minkään häiriömellastan mutsi ole? Vittu ne alle kaksvuotiaat ei osaa muuta kun kiljua koneessa, eikä niille kuitenkaan mitään ILMAISEKSI anneta. Tulet tänne kehumaan, ettet maksa ja sitten saat palveluja ilmaiseksi. Ei ihme, että häirikkölapsia vihataan. Mehän niidenkin kakaroiden paikat maksetaan. Matkustakaa seuramatkoilla, minä matkustan reittilennoilla, enkä tule samaan karjakuljetukseen , enkä varsinkaan muslimimaihin kanssanne matkalle! Siunausta pennuillenne.

    Äänestä

  • kersan kärsijä kirjoitti:

    Karjakuljetukset???
    Haloo, mitä sinä niistä tiedät. Täysin sivistynyttä touhua. Viime päivinä on paljon matkailupalstalla keskusteltu siitä, mikä lopulta tulee edullisemmaksi, ostaa matka hotelli itse vai ostaa valmismatka. Moni kommentti puhuu sen puolesta, että valmismatka erilaisine palveluineen on edullisempi. Ja matkan kohde on jokaisen itse päätettävissä omien kiinnostusten plus lentokestävyyden puitteissa.

    Sinä k-pää maksat tasan vain omasta paikastasi.
    Jos lentoyhtiö tai matkatoimisto, however, ei saa matkoja kaupaksi, niillä on oikeus jakaa paikkoja parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Jokainen matkustaa minne huvittaa, tekee sen omalla rahallaan ja käyttää niitä lentopalveluja, jotka parhaaksi katsoo. Ei ole sinun asiasi tuomita ketään sen perusteella.

    Siunausta myös sinulle, lasten vihaaja; ilmeisesti olet saanut kasvaa rakkaudettomassa ympäristössä, josta kumpuaa erinomaisen huonot käytöstavat ja viha lapsia kohtaan. Toiv. ei osuta samoille lennoille.

    Äänestä

  • hakeudu hoitoon kirjoitti:

    EIHÄN SE OLE LAPSIPERHEIDEN SYY ETTEI ALLE 2 VUOTIAILTA PERITÄ KUIN 50 EURON MAKSU LOMALENNOILTA.............VAI ONKO???TEHKÄÄ VETOOMUS MATKAN JÄRJESTÄJILLE,ETTÄ NIILTÄ "HUUTAVILTA PENNUILTA" ON PERITTÄVÄ TUPLAMAKSU! MUTTA ÄLKÄÄ SYYTELKÖ PERHEELLISIÄ, MINKÄ NE TÄLLÄ ASIALLE VOI?????

    Äänestä

  • äimistynyt kirjoitti:

    Taidat olla sellainen 20 vee teiniäiti, koulut ja oikeinkirjoitus jäi kesken. Kysymysmerkkejä ei myöskään tarvitse kirjoittaa monia peräkanaa.

    Äänestä

  • kannattaa varmaan kirjoitti:

    jäädä kotiin tai jättää se kersa hoitoon siksi aikaa kun vanhemmat ja aikuiset ihmiset lomailee. Mitä lomaa se nyt on jos koko ajan täytyy yksivuotiaan tahdon mukaan mennä? Ei niin mitään. Osaako 1-vuotias edes istua ja olla huutamatta koneessa? Tuskin.

    Edelliselle kirjoittajalle: isot alkukirjaimet lauseissa helpottaisi huomattavasti lukemista. Paluumatka on yhdyssana. 1-vuotias ei käsittääkseni kuulu kategoriaan vauva.

    ei kaikki matkusta vain ja ainoastaan lomalle vaan matkan tarkoitus voi olla myös joku muu...ja kyllä lasten kanssakin voi nauttia lomasta. ja miksi sen vapaan paikan pitäisi olla sinun kaltaisillesi ihmisille lisätilaa ettehän tekään siitä mitään maksa.,,kukaan järkevä vanhempi ei varmasti tunge lastaan sinun viereesi vaan siihen tulee toinen aikuinen.toivottavasti me joudumme joskus samalle lennolle niin mieheni voi sitten tunkea sinun "lisäpaikallesi" istumaan...hah hah...

    ja missähän lomakohteissa tekin käytte jos siellä ei lapsia ole ollenkaan..?ja kyllä 1-vuotias voi olla vielä vauva.

    ja meillä ei ole suinkaan rahasta kiinni, että otamme lapsemme mukaan matkoille.haluamme myös että lapsilla on oikeus matkustaa ja nähdä maailmaa. minua ei koskaan ole ärsyttänyt koneessa itkevät lapset (koska se on luonnollista) vaan NARISEVAT JA NIPOTTAVAT AIKUISET!!!

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Sä sit yrität väittää, että mahdollinen vapaa paikka kuuluu sulle.
    Taitaa sittenkin olla parempi, että otat isomman vekselin ja kersalle oman paikan.
    Lentoemännät kun ei ilman lupaa ihmisiä siirtele, että saisit ilmaisen paikan.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    ei kaikki matkusta vain ja ainoastaan lomalle vaan matkan tarkoitus voi olla myös joku muu...ja kyllä lasten kanssakin voi nauttia lomasta. ja miksi sen vapaan paikan pitäisi olla sinun kaltaisillesi ihmisille lisätilaa ettehän tekään siitä mitään maksa.,,kukaan järkevä vanhempi ei varmasti tunge lastaan sinun viereesi vaan siihen tulee toinen aikuinen.toivottavasti me joudumme joskus samalle lennolle niin mieheni voi sitten tunkea sinun "lisäpaikallesi" istumaan...hah hah...

    ja missähän lomakohteissa tekin käytte jos siellä ei lapsia ole ollenkaan..?ja kyllä 1-vuotias voi olla vielä vauva.

    ja meillä ei ole suinkaan rahasta kiinni, että otamme lapsemme mukaan matkoille.haluamme myös että lapsilla on oikeus matkustaa ja nähdä maailmaa. minua ei koskaan ole ärsyttänyt koneessa itkevät lapset (koska se on luonnollista) vaan NARISEVAT JA NIPOTTAVAT AIKUISET!!!

    Vauva, ainakin sun tapauksessa.
    Voisit pyytää apua siltä 1-vuotiaalta, jos vastauskin vaikka osuisi...

    Äänestä

palturia sillä edes Thaimaahan ei 1 vuotiaan lippu maksa tuhatta euroa. Ota selvää ennenkuin keksit mitä sattuu. OLetko kuullut lapsialennuksesta? Nyt sitten olet.

Äänestä
  • Jos haluamme 1 vuotiaalle oman paikan tulee hänen matkastaan maksaa yli 2-vuotiaan hinta eli siinä tuhannan euron paikkeilla!!! Joten älä väitä kun et näytä mitään tietävän!!! Emme ole lähdössä myöskään Thaimaaseen ja matka sen vuoksi hintava koska on all inclusive hotelli johon ei ole kun pienehkö lapsialennus!!! Voit vaikka tutustua aurinkomatkojen talven kohteisiin ja hinnastoihin ennenkuin alat väitellä....aikuisen matkan hinta on 1470 euroa ja yli 2 vuotias lapsi sai muistaakseni 400 euron alennuksen!!! Joten siinä sinulle faktaa!!!!

    Äänestä

  • Lue itse tarkemmin lapsialennukset! Et taida olla perillä niistä yhtään ,silloin kannattaisi olla hiljaa!
    Thaimaahan ei saa paljon lapsialennuksia. Joihinkin kalliimpiin hotelleihin 100-200e. AM:llä on ehkä muutama parempi alennus, mutta lähtöhinnat huikeat!
    Lue esite, ennenkiun karehdit täällä lastenkanssa matkustavia!

    Äänestä

  • äiti kera taaperon kirjoitti:

    Jos haluamme 1 vuotiaalle oman paikan tulee hänen matkastaan maksaa yli 2-vuotiaan hinta eli siinä tuhannan euron paikkeilla!!! Joten älä väitä kun et näytä mitään tietävän!!! Emme ole lähdössä myöskään Thaimaaseen ja matka sen vuoksi hintava koska on all inclusive hotelli johon ei ole kun pienehkö lapsialennus!!! Voit vaikka tutustua aurinkomatkojen talven kohteisiin ja hinnastoihin ennenkuin alat väitellä....aikuisen matkan hinta on 1470 euroa ja yli 2 vuotias lapsi sai muistaakseni 400 euron alennuksen!!! Joten siinä sinulle faktaa!!!!

    On, niin vaikeaa, senkun ostaa sen paikan, niin ei tarvitse yrittää ilmaiseksi tunkeutua maksavan matkustajan vieressä (mahdollisesti) olevaan vapaaseen paikkaan.

    Äänestä

  • Menossa lasten kanssa kirjoitti:

    Lue itse tarkemmin lapsialennukset! Et taida olla perillä niistä yhtään ,silloin kannattaisi olla hiljaa!
    Thaimaahan ei saa paljon lapsialennuksia. Joihinkin kalliimpiin hotelleihin 100-200e. AM:llä on ehkä muutama parempi alennus, mutta lähtöhinnat huikeat!
    Lue esite, ennenkiun karehdit täällä lastenkanssa matkustavia!

    Me olemme matkustaneet yli 1vuotiaan kanssa. Matka,joka kesti 4 tuntia, ei ole minusta sen arvoinen, että ostaisin lapselle lisäpaikan.Koneessa olo voi pelottaa aluksi niin paljon, että lapsi haluaakin istua vanhempiensa sylissä.
    Halvemmalla pääset, kun varaat käsimatkatavaroihin lapselle runsaasti uusia kirjoja ja leluja, joita lapsi ei ole vielä edes nähnyt. Lentokoneessa ei ole ruokaa alle 2v, mutta voit pyytää vesihauteessa lämmittämään pilttipurkit jne. Itse kävimme kirppareilta ennen reissua hakemassa pieniä palapelejä, läppäkirjoja jne. Niiden hinta jäi niin vähäiseksi, että olisi ollut sama jättää ne vaikka lomakohteeseen. Matkatavaroihin muutama vastaava paluumatkaa varten.

    Äänestä

  • äiti kera taaperon kirjoitti:

    Jos haluamme 1 vuotiaalle oman paikan tulee hänen matkastaan maksaa yli 2-vuotiaan hinta eli siinä tuhannan euron paikkeilla!!! Joten älä väitä kun et näytä mitään tietävän!!! Emme ole lähdössä myöskään Thaimaaseen ja matka sen vuoksi hintava koska on all inclusive hotelli johon ei ole kun pienehkö lapsialennus!!! Voit vaikka tutustua aurinkomatkojen talven kohteisiin ja hinnastoihin ennenkuin alat väitellä....aikuisen matkan hinta on 1470 euroa ja yli 2 vuotias lapsi sai muistaakseni 400 euron alennuksen!!! Joten siinä sinulle faktaa!!!!

    sillä viime talvena maksoi 4 vuotiaan 2 viikon matka 668 euroa. Joten pidä kuule pienempää suuta asiasta josta et kaikkea tiedä.

    Äänestä

  • äiti kera taaperon kirjoitti:

    Jos haluamme 1 vuotiaalle oman paikan tulee hänen matkastaan maksaa yli 2-vuotiaan hinta eli siinä tuhannan euron paikkeilla!!! Joten älä väitä kun et näytä mitään tietävän!!! Emme ole lähdössä myöskään Thaimaaseen ja matka sen vuoksi hintava koska on all inclusive hotelli johon ei ole kun pienehkö lapsialennus!!! Voit vaikka tutustua aurinkomatkojen talven kohteisiin ja hinnastoihin ennenkuin alat väitellä....aikuisen matkan hinta on 1470 euroa ja yli 2 vuotias lapsi sai muistaakseni 400 euron alennuksen!!! Joten siinä sinulle faktaa!!!!

    matkan tammikuussa Thaimaahan ja 6 vuotiaan matka maksoi 760 ja alennus oli 50%. Miten nyt?

    Äänestä

  • äiti kera taaperon kirjoitti:

    Jos haluamme 1 vuotiaalle oman paikan tulee hänen matkastaan maksaa yli 2-vuotiaan hinta eli siinä tuhannan euron paikkeilla!!! Joten älä väitä kun et näytä mitään tietävän!!! Emme ole lähdössä myöskään Thaimaaseen ja matka sen vuoksi hintava koska on all inclusive hotelli johon ei ole kun pienehkö lapsialennus!!! Voit vaikka tutustua aurinkomatkojen talven kohteisiin ja hinnastoihin ennenkuin alat väitellä....aikuisen matkan hinta on 1470 euroa ja yli 2 vuotias lapsi sai muistaakseni 400 euron alennuksen!!! Joten siinä sinulle faktaa!!!!

    ostaa vanhemmille noin kallis matka niin miksi ei rahaa riitä sitten lapselle? Eikä Thaimaassa loman hintaa nosta yhtään vaikka on sinun mainitsema allinklusive matka...siellä ei ruoka maksa yhtään mitään. Kaikesta sitä vikistään?

    Äänestä

Saatiinhan tästäkin kysymyksestä pitkä keskustelu, joka nyt minun osaltani loppuu tähän! Kiitos muutamasta asiallisesta vastauksesta!
Mukavia matkoja lapsiperheille ja oikein mukavaa isänpäivää! :)

Äänestä
  • Ylittää itsesi ja keksi kysymys, joka ei vaikuttaisi 6-vuotiaan keksimältä.

    Äänestä

  • yritä edes kirjoitti:

    Ylittää itsesi ja keksi kysymys, joka ei vaikuttaisi 6-vuotiaan keksimältä.

    Koittaisit sinäkin kerrankin vastata kysymyksiin, niin ettei se vaikuttaisi mielenvikaisen vastaukselta. Taitaa vaan olla liikaa vaadittu, minkäs sitä itselleen mahtaa.

    Alkuperäiselle hauskaa matkaa. Me ollaan tähän mennessä (suonet anteeksi, että kerron jälleen omista kokemuksistani, tiedän että sinua niin kovin se ärsyttää, mutta kun täällä monesti kysellään muiden kokemuksia...) pärjätty lennoilla ilman että lapsella on ollut omaa paikkaa. Aina on koneesta löytynyt tilaa jopa niin, että meillä on ollut käytössä neljäkin paikkaa. Ainoastaan väli hki-frankfurt on ollut mennen tullen niin täynnä, että ei ole lapselle omaa penkkiä löytynyt ja siitäkin selvitiin hyvin, vaikka tuolloin oltiin lapsen kanssa reissussa kaksin.

    Lentoemännät kyllä ovat avuliaita ja järjestävät ensisijaisesti lapsiperheille lisätilaa. Lomalennoilla emme ole olleet lapsen kanssa ja reittilennoilla ruuankin saa lapselle, vaikkein paikkaa olisikaan.

    Äänestä

  • yritä edes kirjoitti:

    Ylittää itsesi ja keksi kysymys, joka ei vaikuttaisi 6-vuotiaan keksimältä.

    Miten luonnehtisit ihmistä, joka täällä keskustelee keskenään, vastailee itselleen ja kirjoittaa saman sisältöisiä viestejä toinen toisensa perään? Kävisikö häirikkö?

    Itsekseen hihittely on melko mietoa tuohon verrattuna. Ja minuakin toisinaan kyllä sinun viestisi hihityttävät, mutta siihen liittyy samalla melkoinen myötähäpeän tunne, tiedäthän se sama, joka tulee kun katselee idolsin alkukarsintoja tai talenttia.

    Äänestä

  • kaizu kirjoitti:

    Milloin olet "keskenäsi keskustellut", muuten häirikkö sopii sinulle loistavasti.

    Nytpä sinut muistankin, olit siellä kuvaruudussa, se kiekuja.

    Olet muuten täysin väärässä. mutta mitäs siitä.

    Äänestä

  • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

    Milloin olet "keskenäsi keskustellut", muuten häirikkö sopii sinulle loistavasti.

    Nytpä sinut muistankin, olit siellä kuvaruudussa, se kiekuja.

    Olet muuten täysin väärässä. mutta mitäs siitä.

    Todellakin itsellani on kokemusta lentamisesta ja lapsen kanssa sylikkain lentamisesta. Jos mahdollista niin lentoemot todellakin yrittavat jarjestaa ainakin yhden vapaan paikan naperolle auttavat muutenkin tarvittaessa.
    Ja sammoisille jotka vaittavat lasten huutavan koko matkan eivat ole taineet kovin useasti lentaa, oma eika naapurin lapsi inahtanut kertaakaan matkojen aikana, eli sen kerran kun sait huutavan matkalaisen mukaan taisi olla ainut lento kertasi, jos se edes oli oikea kerta eika ainostaan mielikuvituksesi tuotetta. Ainahan voi sattua huonoa tuuria ja myos ne lapsen kanssa matkustajat voivat saada huonoa tuuria ja joutua matkustamaan hairikoivan alkoholin vaikutuksen alaisen matkustajan kanssa, mutta sehan ei tietenkaan haittaa kun se on aikuinen eika lapsi, kun nama naaman vaantajat eivat itse ikina ole lapsia olleet, eika nahneet.
    Viikonloppuna peruuntunut/ myohastynyt parin sadan hengen thaimaan lomakin ei tainnut olla lapsi perheen syyta...
    Iloista matkaa kaikille lapsi perheille ja yksin matkaaville!

    Äänestä

  • herne nenassa kirjoitti:

    pahasti hukassa. Jai sitten kaikki opinahjot kaymatta? Enkä tosiaankaan tarkoita ääkkösiä vaan yhdyssanoja.

    Oikoluetko kirjoittamaasi ollenkaan? Vai etkö yksinkertaisesti huomaa, kuinka raskasta tekstiä suollat?

    On se kumma, kuinka nämä vauvelinsa maailmalle vievät aina sattuvat alkoholistien riivaamaan koneeseen. N. neljä kertaa/vuosi lennetään lomalle milloin mihinkin, eikä spurguja ole näkynyt koneissa.

    Kesällä, Kreikkaan lennettäessä, yhden isohkon seurueen alakouluikäinen kullannuppu (meille ei selvinnyt, kuka lapsista kuului kellekin, olivat vanhemmat hiukkasen "hukassa"), kailotti TAAS pierevänsä. Joo, aromit olivat mehukkaat, mutta lapsethan saavat häiriköidä miten lystäävät, hehän ovat lapsia.

    Meillä oli silloinkin mukana normaalisti (=korrektisti) käyttäytyvät 10- ja 11-vuotiaamme.

    Äänestä

Meillä pidetään rajana tuntia, sitä pidemmille lentomatkoille otetaan aina myös perheen pienimmälle oma paikka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

äiti kera taaperon kirjoitti:

Oletteko ostaneet lentokoneessa oman paikan 1 vuotiaalle sylilapselle? Pitkillä matkoilla se tarkoittaa satoja euroja lisää hintaa kun muutoin pääsisi 50 eurolla!
Vai oletteko pärjänneet ilmankin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu