Mitenkäs se osta lieksasta kampanja on lähtenyt käyntiin? Miten on paikalliset yrittäjät ettehän vaan itse tee ostoksia joensuussa, nimittäin käydessäni joensuussa, törmäsin useampaan lieksalaiseen ytittäjään. Anttilan saldo oli kaksi lieksalaista yrittäjää, Prismassa vain yksi. Olen törmännyt joensuussa jopa lieksan kaupunginjohtajaan ostoksiaan tekemässä, joten se Lieksasta ostamisesta.
osta lieksasta
14
1201
Vastaukset
- Yrittäjänä
Minulla on ihan se sama oikeus kuin sinullakin, ostaa tavaraa juuri haluamastani paikasta.
Minä käyn Joensuussa ostoksilla - kukapa sitä ei joskus kävisi kotonaan.
Tosin vähemmän minä Anttilasta ostelen.
Olen suuntautunut enemmän noihin laatutuotteisiin, joten ostan Sokokselta. Myös Kuosikulma on ihan ok!
Tavataan kaupassa - vaikka sitten Joensuussa!
Opiskelijana Joensuussa ollessasi voisit opiskella noiden erisnimien oikeinkirjoitusta. Niissä on edessä aina iso kirjain.- Tälläisiä yrittäjiä
Vai tälläisiä yrittäjiä meillä täällä Lieksassa on.
Meidät yritetään tyhjänpäiväisillä kampanjoilla höynäyttää ostamaan paikallisista liikkeistä, mutta yrittäjät itse hakevat palvelunsa muualta.
Vastauksesi alkuperäiselle kirjoittajalle oli aika tyly, ihanhan hän asiaa kysyi joten turha saivarrella kirjoitusvirheille. Voidaanko vastauksesi perusteella ajatella että kaikki Lieksalaiset yrittäjät ajattelevat samalla lailla kun sinä, sillä kirjoituksesi oli aika halventava.
Toivottavasti osaa kiertää sinun yrityksesi kaukaa;). - Ohikulkijatar
Tälläisiä yrittäjiä kirjoitti:
Vai tälläisiä yrittäjiä meillä täällä Lieksassa on.
Meidät yritetään tyhjänpäiväisillä kampanjoilla höynäyttää ostamaan paikallisista liikkeistä, mutta yrittäjät itse hakevat palvelunsa muualta.
Vastauksesi alkuperäiselle kirjoittajalle oli aika tyly, ihanhan hän asiaa kysyi joten turha saivarrella kirjoitusvirheille. Voidaanko vastauksesi perusteella ajatella että kaikki Lieksalaiset yrittäjät ajattelevat samalla lailla kun sinä, sillä kirjoituksesi oli aika halventava.
Toivottavasti osaa kiertää sinun yrityksesi kaukaa;).Tällaisia ne on nuo lieksalaiset yrittäjät.
Tällaisia ne on nuo lieksalaiset kuluttajat.
Tällaisia ne on nuo lieksalaiset.
En tiedä mitä lie tarkoittanut tuo keskustelun aloittaja, mutta tarkoitushan oli härnätä joten tuon yrittäjän vastaus, jos tuo nyt on oikeasti yrittäjä, oli ihan sopivan sävyinen.
Tulkaas kuulkaas Nurmekseen jos siellä Lieksassa on huonoja yrittäjiä.
Meidänkin kaupungin virkamiehet käy Jensuussa ostoksilla ja hyvin, hyvin monet Kajaanissa.
Te ette taida käydä Kajaanissa! - paikallinen
Ohikulkijatar kirjoitti:
Tällaisia ne on nuo lieksalaiset yrittäjät.
Tällaisia ne on nuo lieksalaiset kuluttajat.
Tällaisia ne on nuo lieksalaiset.
En tiedä mitä lie tarkoittanut tuo keskustelun aloittaja, mutta tarkoitushan oli härnätä joten tuon yrittäjän vastaus, jos tuo nyt on oikeasti yrittäjä, oli ihan sopivan sävyinen.
Tulkaas kuulkaas Nurmekseen jos siellä Lieksassa on huonoja yrittäjiä.
Meidänkin kaupungin virkamiehet käy Jensuussa ostoksilla ja hyvin, hyvin monet Kajaanissa.
Te ette taida käydä Kajaanissa!Entäs kun ne Nurmekselaiset käy täällä Lieksassa ostoksilla, ei ole siis Nurmeksenkaan yrittäjissä paljon kehuttavaa. Ei me siis tulla Nurmekseen ostoksille, kun ei oman kaupungin asukkaatkaan löydä sieltä mitään.
- eikö teillä
paikallinen kirjoitti:
Entäs kun ne Nurmekselaiset käy täällä Lieksassa ostoksilla, ei ole siis Nurmeksenkaan yrittäjissä paljon kehuttavaa. Ei me siis tulla Nurmekseen ostoksille, kun ei oman kaupungin asukkaatkaan löydä sieltä mitään.
ole muuta tekemistä kuin syynätä yrittäjien ja kaupungin virkamiesten ostoskäyttäytymisiä.
Se lienee ihan tasan kunkin oma asia mistä ostaa ja mitä.
Ei joku kampanja sido kenenkään käsiä mihinkään. Eihän kaikki yrittäjät ole edes kampanjassa mukana.
Jos elämässä ei ole muuta kuin typerä kyttääminen niin on ehkä aihetta miettiä onko siinä elämässä jatkamisen aineksia. - epäselväksi
eikö teillä kirjoitti:
ole muuta tekemistä kuin syynätä yrittäjien ja kaupungin virkamiesten ostoskäyttäytymisiä.
Se lienee ihan tasan kunkin oma asia mistä ostaa ja mitä.
Ei joku kampanja sido kenenkään käsiä mihinkään. Eihän kaikki yrittäjät ole edes kampanjassa mukana.
Jos elämässä ei ole muuta kuin typerä kyttääminen niin on ehkä aihetta miettiä onko siinä elämässä jatkamisen aineksia.mistä niitä ostopasseja saa ja mitkä yritykset ovat mukana kampanjassa?
- Rentun ruusu
eikö teillä kirjoitti:
ole muuta tekemistä kuin syynätä yrittäjien ja kaupungin virkamiesten ostoskäyttäytymisiä.
Se lienee ihan tasan kunkin oma asia mistä ostaa ja mitä.
Ei joku kampanja sido kenenkään käsiä mihinkään. Eihän kaikki yrittäjät ole edes kampanjassa mukana.
Jos elämässä ei ole muuta kuin typerä kyttääminen niin on ehkä aihetta miettiä onko siinä elämässä jatkamisen aineksia.Ihmiset saa tosiaankin käydä ostamassa tarvitsemansa tarvikkeet mistä haluavat, ilman että heitä heti moititaan rahojen viemisestä toiseen kaupunkiin. Minäkin käyn Joensuussa sekä muissa kaupungeissa tekemässä edullisempia ostoksia sekä myös ns. rentoutumassa. Onhan se sekin terapiaa kun lähtee käymään jossain muualla kuin tässä kyläpahasessa. Rahani käytän minne haluan ja ostan sieltä mistä saa halvemmalla tai laadukkaampaa. Sen olen kuitenkin oppinut ettei hyvää ja halpaa ole olemassakaan.
- saa niistä
epäselväksi kirjoitti:
mistä niitä ostopasseja saa ja mitkä yritykset ovat mukana kampanjassa?
liikkeistä mitkä ovat mukana kampanjassa, esim. Muskotti, molemmat kenkäkaupat, Kekäle, Tyylinpaikka, Kultaliike Pehkonen, Sammutinpalvelu ym.ym. Taitaa kaikilla mukana olevissa yrityksissä olla se kampanja ilmoitus ikkunoissa eli katseleppa kun kylällä kuljet.
Ohikulkijatar kirjoitti:
Tällaisia ne on nuo lieksalaiset yrittäjät.
Tällaisia ne on nuo lieksalaiset kuluttajat.
Tällaisia ne on nuo lieksalaiset.
En tiedä mitä lie tarkoittanut tuo keskustelun aloittaja, mutta tarkoitushan oli härnätä joten tuon yrittäjän vastaus, jos tuo nyt on oikeasti yrittäjä, oli ihan sopivan sävyinen.
Tulkaas kuulkaas Nurmekseen jos siellä Lieksassa on huonoja yrittäjiä.
Meidänkin kaupungin virkamiehet käy Jensuussa ostoksilla ja hyvin, hyvin monet Kajaanissa.
Te ette taida käydä Kajaanissa!...kätevä poiketa ostoksille vaikkapa Kuhmoon, Sotkamoon, Nilsiään tai tai Lieksaan. Kaikkiin on suunnilleen sama matka, ja tarjonta poikkeaa kaikisssa Nurmeksen valikoimista.
Vastaavaa liikennettä tapahtuu myös toisinpäin ainakin Nilsiän ja Kuhmon osalta.
Miten lie Lieksalaisten ja Sotkamolaisten laita, sitä en tiedä.
Laajempaa tarjontaa havitellessa on Nurmes edelleen keskipisteessä, kun otetaan kohteiksi Joensuu, Kuopio, Iisalmi ja Kajaani. Kätevää olla kaikkien keskipisteesä, eikö totta?
Ja Nurmeksessa ei erikoisliikkeet juhli....!
Meneekö kaikki Lieksan osotosmatkailu automaattisesti lähimpään "Cityyn" eli Joensuuhun? Nurmeksessa on myös hyviä vaatekauppoja, elektroniikkamyymälöitä ja urheilutarviliikkeitä sekä eräliikkeitä.- minä käyn
sikarinterottaja kirjoitti:
...kätevä poiketa ostoksille vaikkapa Kuhmoon, Sotkamoon, Nilsiään tai tai Lieksaan. Kaikkiin on suunnilleen sama matka, ja tarjonta poikkeaa kaikisssa Nurmeksen valikoimista.
Vastaavaa liikennettä tapahtuu myös toisinpäin ainakin Nilsiän ja Kuhmon osalta.
Miten lie Lieksalaisten ja Sotkamolaisten laita, sitä en tiedä.
Laajempaa tarjontaa havitellessa on Nurmes edelleen keskipisteessä, kun otetaan kohteiksi Joensuu, Kuopio, Iisalmi ja Kajaani. Kätevää olla kaikkien keskipisteesä, eikö totta?
Ja Nurmeksessa ei erikoisliikkeet juhli....!
Meneekö kaikki Lieksan osotosmatkailu automaattisesti lähimpään "Cityyn" eli Joensuuhun? Nurmeksessa on myös hyviä vaatekauppoja, elektroniikkamyymälöitä ja urheilutarviliikkeitä sekä eräliikkeitä.myös Nurmeksessa ostoksilla. Nurmeksen tokmannilla on eri tavara tarjousrekeissä mitä Lieksan tai Joensuun. Eli hinta eroa löytyy myös saman liikkeen kesken, Lieksassa joku voi olla normaali hintainen kun se löytyy muiden kuntien rekeistä aletavarana ja myös toisin päin. Nurmeksessa on myös hyviä vaateliikkeitä, samoin kesätorille ei löydy lähikunnista vastusta.
- jäi kiinnostamaan
Rentun ruusu kirjoitti:
Ihmiset saa tosiaankin käydä ostamassa tarvitsemansa tarvikkeet mistä haluavat, ilman että heitä heti moititaan rahojen viemisestä toiseen kaupunkiin. Minäkin käyn Joensuussa sekä muissa kaupungeissa tekemässä edullisempia ostoksia sekä myös ns. rentoutumassa. Onhan se sekin terapiaa kun lähtee käymään jossain muualla kuin tässä kyläpahasessa. Rahani käytän minne haluan ja ostan sieltä mistä saa halvemmalla tai laadukkaampaa. Sen olen kuitenkin oppinut ettei hyvää ja halpaa ole olemassakaan.
Tosiaan olen samalla kannalla että jokainen saadaan hakea ostoksemme sieltä mistä parhaaksi nähdään.
Nyt kuitenkin jäi kiinnostus alkuperäistä kirjoituksa kohtaan, siihen ei ole oikein tullut vastauksia, että miksi yrittäjät tuputtavat tekemään ostoksia Lieksassa, vaikka eivät itsekään toimi niin.
- kaiken ostan
koska tästä tuppukylästä ei mitään muuta saa kuin huonoa palvelua,kyllä joensuussa osataan asiakaspalvelu,kannattas ottaa oppia näitten lieksalaisten ruttunaamojen
- ruttunaama
"koska tästä tuppukylästä ei mitään muuta saa kuin huonoa palvelua,kyllä joensuussa osataan asiakaspalvelu,kannattas ottaa oppia näitten lieksalaisten ruttunaamojen"
Minä tiedän miksi saat Lieksasta huonoa palvelua ja niin tietää jokainen joka lukee kirjoituksesi.
plaa plaa plaa tuppukylä plaa plaa plaa ruttunaam... plaa plaaa.
Sulla on asenteessa vikaa. Tuolla asenteella ei voi odottaa palvelua. Kumma juttu, sillä minä olen saanut aina Lieksassa hyvää palvelua.
Ps: Pilkun jälkeen välilyönti.
- kommunistinen kylä
Teillä Lieksalaisilla on ongelma, te ryvette vielä kommunismin aatteen hengessä.
Odotatte että jokaisella on samat tulot työttömällä, työntekijällä jä yrittäjällä. Tästä johtuen ette käy paikallisissa yrityksissä, että se yrittäjä ei vaan pääsisi rikastumaan.
Jos nyt kuitenkin käyttäisitte paikallista yritystä, se yritys rikastuisi, sekä tulisi samalla kiireellisemmäksi, jonka johdosta se yrittäjä joutuisi palkkaamaan avukseen työntekijän, joka voisi olla joko sinä itse, puolisosi, lapsesi tai joku muu sukulaisesi tai ystäväsi.
Lisäksi kaupungille tulisi lisää verovaroja, jolla palkataan kunnalliselle puolelle työntekijät, jotka nyt on jouduttu vähentämään, kun ei ole rahaa.
Työttömät vähenisi, jolloin olisi taas enemmän varoja käytettävissä...
Mutta teretulemast tänne naapurikuntaan ostoksille kommunistit!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 666441
- 715868
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise1365185- 624055
- 143925
- 383329
- 733138
- 683001
- 852778
- 492047