Olen jo monessa avauksessani yrittänyt tulkita Keskustaa ja kepulaisuutta historiallisten tekijöiden avulla. Valtiollinen, poliittinen, uskonnollinen ja taidehistoria ovat jo olleet välineinäni. Niin olen voinut nostaa saittidebattia päivänpolitiikan yläpuolelle. Olen myös voinut kartuttaa lukijakuntani tietoja ja siten kohottaa sen sivistystasoa. Ja olen voinut esiintyä kannustavana esimerkkinä lukijoilleni.
Mielenkiintoisia viestejä noissa kaikissa olen aina saanut. Olisivat varmaan mielenkiintoisempiakin, jos olisin perehtynyt paremmin psykologiaan. Kokemus kannustaa jatkamaan minua linjallani. Tänään olen lueskellut kirjallisuuden historiaa. Sen avulla yritän nyt tehdä Keskustaa ja kepulaisuutta paremmin ymmärrettäväksi.
Kaunokirjallisuus on joko runo- tai proosamuotoista. Kirjallisuuden päälajeja on kolme: lyriikka, draama ja kertomakirjallisuus. Aikoinaan kaikkia kirjallisuuslajeja hallitsi runomuotoisuus: niin Ilias kuin Nibelungenlied on kirjoitettu runomuotoon. Runomuotoinen on Kalevalakin. Noiden synnyn aikoihin tarinoita ei luettu kirjoista, vaan ne kulkivat suullisena perimänä. Runomuoto toimi muistin tukena. Kirjaviisautta väheksyvälle ja tupailloista pääasiallisen sivistyksen saaville kepulaisille runomuoto ehkä toimii edelleen parhaiten. Siksi minäkin sitä niin paljon täällä harrastan.
Kirjallisuuden historian murros tapahtui samoihin aikoihin kuin taidehistoriankin, josta eilen kerroin, siis 1700-luvun puolivälin paikkeilla. Esimodernilla ajalla, siis ennen em. aikaa kaunokirjallisuuden lajityyppi (genre), juoni ja tyylitaso määräytyi sankarin yhteiskunnallisen aseman mukaan. Jumalat ja sankarit kuuluivat ihmeellisen ja yliluonnollisen sfääriin. Keskustalaisuudessa Alkiota ja Kekkosta koskevat kaunokirjalliset esitykset täällä noudattavat edelleen tuota esimodernia aikaa. Vanhanenkin alkaa jo olla tuossa kastissa.
Suorasanainen kertomakirjallisuus eli tarinat voidaan jakaa romansseihin, tragedioihin ja komedioihin. Jako on vanha, jo antiikin ajoilta, mutta toimii myös nykykirjallisuudessa karkeana pelkistyksenä. Ja toimii hyvin myös tässä tarkoituksessani.
Romanssin pääperiaatteena on esittää mahdollisimman epätodellisia seikkailuja. Sen kohteena voi olla esim. Graalin malja, runsaudensarvi, kultainen talja, Eldorado, paratiisi, piilotettu aarre tai jokin muu tavoiteltava arvo. Romanssissa on aina sankari, joka onnistuu mahdottoman tuntuisessa tehtävässään, usein suurien vaikeuksien kautta. Keskustalaisuudessa puoluetta, usein vielä myös Vanhasta ja varsinkin sen pienempiä poliitikkoja ja heidän saavutuksiaan koskevat kertomukset ovat ilman muuta romansseja.
Tragedialla on romanssia vaativampi juonirakenne, ja sille ovat ominaisia ristiriidat, käänteet ja paradoksit. Tragedian aluksi sankaria kohtaa onni, joka ehkä tekee sankarista varomattoman. Lopuksi päädytään konfliktiin, ja sankari pyrkii välttämään itseään uhkaavat vaarat, mutta tuo hänen toimintansa johtaa hänet katastrofiin. Tuskastunut sankari huomaa tekojaan tarkasteltuaan kaivaneensa itselleen hautaa. Anneli Jäätteenmäen toiminta ja kohtalo on tyyppiesimerkki tragediasta. Kyllä traagisia piirteitä on myös Esko Ahon, Kauko Juhantalon, Paavo Väyrysenkin ja monien vähäisempien kepupolitiikkojen toiminnassa ja kepulaisten kertomuksissa siitä.
Komedia on tragedian vastakohta. Komedian teemana on usein rakkaus. Sankarin rakastaman neidon isä ei suostu neidon ja sankarin avioliittoon, ja siitä syntyy hupaisia käänteitä. Keskustasta puheen ollen me äänestäjät olemme se neidon isä ja Keskustan rakastettu on SDP, mutta äänestäjät – neidon isänä siis – estivät pitkäaikaisen rakkaustarinan jatkumisen tällä kertaa ja sankarin – siis Keskustan – joutumisen pakkosuhteeseen rikkaamman neidon – siis Kokoomuksen – kanssa. Sankari on onneton, vaikka sen sukulaiset ja ystävät yrittävät vakuuttaa häntä uuden suhteen paremmuudesta. Keskustan tapauksessa sen kannattajat on nähtävä sankarin sukulaisina ja ystävinä. Mutta komedioissa on aina onnellinen loppu: sankari saa lopulta rakastettunsa. Niin tulee varmaan käymään Keskustankin kohdalla. Ja silloin sen sukulaiset ja ystävät myös vapautuneina ja iloisina osallistuvat onnelliseen hääjuhlaan!
Tulkitsin nyt Keskustaa ja kepulaisuutta kirjallisuushistorian avulla lyhyen kaavan mukaan. Mikäli haluatte perusteellisemman esityksen, voin kyllä joskus tehdä aiheesta tutkielman. Ehkä tämä kuitenkin riittää aluksi osoittamaan, että vaikka Keskusta ja kepulaisuus on varsin nuori ja supisuomalainen ilmiö, sen juuret ovat kaukana menneisyydessä ja ulottuvat hyvin monille tahoille.
Eilen joku esitti, että tarkastelisin Keskustaa ja kepulaisuutta myös luonnontieteiden avulla. Saatanpa joskus niin tehdä. Olenhan luontoihminen. Voisin tarkastella asiaa myös musiikin avulla. Olen siinäkin – laulajana ja kitaristina – yhtä innostunut harrastaja kuin esim. politiikassa, uskonnoissa, kuvaamataiteissa ja kirjallisuudessa. Mutta psykologiassa – vaikka sitä on kuulunut sotilasopintoihin ja myös johtamistaidollisiin opintoihini Valion kouluttamana – en ole kovin pätevä. Sen alueen jätän taas teille, hyvät kepupsykologit!
Tässä edellisen avaukseni päätteeksi laittamani viesti, joka saattaa helpottaa vastineittenne kirjoittamisessa tähän:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000030383702
Mielenkiintoisia viestejä noissa kaikissa olen aina saanut. Olisivat varmaan mielenkiintoisempiakin, jos olisin perehtynyt paremmin psykologiaan. Kokemus kannustaa jatkamaan minua linjallani. Tänään olen lueskellut kirjallisuuden historiaa. Sen avulla yritän nyt tehdä Keskustaa ja kepulaisuutta paremmin ymmärrettäväksi.
Kaunokirjallisuus on joko runo- tai proosamuotoista. Kirjallisuuden päälajeja on kolme: lyriikka, draama ja kertomakirjallisuus. Aikoinaan kaikkia kirjallisuuslajeja hallitsi runomuotoisuus: niin Ilias kuin Nibelungenlied on kirjoitettu runomuotoon. Runomuotoinen on Kalevalakin. Noiden synnyn aikoihin tarinoita ei luettu kirjoista, vaan ne kulkivat suullisena perimänä. Runomuoto toimi muistin tukena. Kirjaviisautta väheksyvälle ja tupailloista pääasiallisen sivistyksen saaville kepulaisille runomuoto ehkä toimii edelleen parhaiten. Siksi minäkin sitä niin paljon täällä harrastan.
Kirjallisuuden historian murros tapahtui samoihin aikoihin kuin taidehistoriankin, josta eilen kerroin, siis 1700-luvun puolivälin paikkeilla. Esimodernilla ajalla, siis ennen em. aikaa kaunokirjallisuuden lajityyppi (genre), juoni ja tyylitaso määräytyi sankarin yhteiskunnallisen aseman mukaan. Jumalat ja sankarit kuuluivat ihmeellisen ja yliluonnollisen sfääriin. Keskustalaisuudessa Alkiota ja Kekkosta koskevat kaunokirjalliset esitykset täällä noudattavat edelleen tuota esimodernia aikaa. Vanhanenkin alkaa jo olla tuossa kastissa.
Suorasanainen kertomakirjallisuus eli tarinat voidaan jakaa romansseihin, tragedioihin ja komedioihin. Jako on vanha, jo antiikin ajoilta, mutta toimii myös nykykirjallisuudessa karkeana pelkistyksenä. Ja toimii hyvin myös tässä tarkoituksessani.
Romanssin pääperiaatteena on esittää mahdollisimman epätodellisia seikkailuja. Sen kohteena voi olla esim. Graalin malja, runsaudensarvi, kultainen talja, Eldorado, paratiisi, piilotettu aarre tai jokin muu tavoiteltava arvo. Romanssissa on aina sankari, joka onnistuu mahdottoman tuntuisessa tehtävässään, usein suurien vaikeuksien kautta. Keskustalaisuudessa puoluetta, usein vielä myös Vanhasta ja varsinkin sen pienempiä poliitikkoja ja heidän saavutuksiaan koskevat kertomukset ovat ilman muuta romansseja.
Tragedialla on romanssia vaativampi juonirakenne, ja sille ovat ominaisia ristiriidat, käänteet ja paradoksit. Tragedian aluksi sankaria kohtaa onni, joka ehkä tekee sankarista varomattoman. Lopuksi päädytään konfliktiin, ja sankari pyrkii välttämään itseään uhkaavat vaarat, mutta tuo hänen toimintansa johtaa hänet katastrofiin. Tuskastunut sankari huomaa tekojaan tarkasteltuaan kaivaneensa itselleen hautaa. Anneli Jäätteenmäen toiminta ja kohtalo on tyyppiesimerkki tragediasta. Kyllä traagisia piirteitä on myös Esko Ahon, Kauko Juhantalon, Paavo Väyrysenkin ja monien vähäisempien kepupolitiikkojen toiminnassa ja kepulaisten kertomuksissa siitä.
Komedia on tragedian vastakohta. Komedian teemana on usein rakkaus. Sankarin rakastaman neidon isä ei suostu neidon ja sankarin avioliittoon, ja siitä syntyy hupaisia käänteitä. Keskustasta puheen ollen me äänestäjät olemme se neidon isä ja Keskustan rakastettu on SDP, mutta äänestäjät – neidon isänä siis – estivät pitkäaikaisen rakkaustarinan jatkumisen tällä kertaa ja sankarin – siis Keskustan – joutumisen pakkosuhteeseen rikkaamman neidon – siis Kokoomuksen – kanssa. Sankari on onneton, vaikka sen sukulaiset ja ystävät yrittävät vakuuttaa häntä uuden suhteen paremmuudesta. Keskustan tapauksessa sen kannattajat on nähtävä sankarin sukulaisina ja ystävinä. Mutta komedioissa on aina onnellinen loppu: sankari saa lopulta rakastettunsa. Niin tulee varmaan käymään Keskustankin kohdalla. Ja silloin sen sukulaiset ja ystävät myös vapautuneina ja iloisina osallistuvat onnelliseen hääjuhlaan!
Tulkitsin nyt Keskustaa ja kepulaisuutta kirjallisuushistorian avulla lyhyen kaavan mukaan. Mikäli haluatte perusteellisemman esityksen, voin kyllä joskus tehdä aiheesta tutkielman. Ehkä tämä kuitenkin riittää aluksi osoittamaan, että vaikka Keskusta ja kepulaisuus on varsin nuori ja supisuomalainen ilmiö, sen juuret ovat kaukana menneisyydessä ja ulottuvat hyvin monille tahoille.
Eilen joku esitti, että tarkastelisin Keskustaa ja kepulaisuutta myös luonnontieteiden avulla. Saatanpa joskus niin tehdä. Olenhan luontoihminen. Voisin tarkastella asiaa myös musiikin avulla. Olen siinäkin – laulajana ja kitaristina – yhtä innostunut harrastaja kuin esim. politiikassa, uskonnoissa, kuvaamataiteissa ja kirjallisuudessa. Mutta psykologiassa – vaikka sitä on kuulunut sotilasopintoihin ja myös johtamistaidollisiin opintoihini Valion kouluttamana – en ole kovin pätevä. Sen alueen jätän taas teille, hyvät kepupsykologit!
Tässä edellisen avaukseni päätteeksi laittamani viesti, joka saattaa helpottaa vastineittenne kirjoittamisessa tähän:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000030383702
Vastaukset 24
Vanhimmat
Piti myös todeta, mutta liiaksi itsestään selvyytenä jäi pois, että kyllä Keskustan politiikassa yleisestikin on paljon komediaa. Ehdottomasti enemmän kuin romansseja tai tragediaa. Kun ne keskustapoliitikkojen romanssitkin näkyvät muuttuvan komedioiksi.
Mutta jos Keskusta pääsisi poliittisiin päämääriinsä, silloin kyllä tapahtuisi tragedia, josta me kaikki joutuisimme kärsimään. Toistaiseksi kuitenkin – ja varmaan myös jatkossa – Keskustan politiikka on ollut enemmän tragikomediaa. Siitä tyylilajista saamme varmaan kohta nauttia myös tällä saitilla!
Kirjallisuudesta vertailukohtaa etsittäessä Kepu on ehdottomasti kevyttä viihdettä, siis pokkari joka napataan alennusmyynnistä kun lähdetään vaikkapa matkalle eikä haluta rasittaa aivoja pohdiskelevammalla kirjallisuudella. Kirjoittaja voi olla kuka tahansa sillä opportunisena liikkeenä kepulle käy kaikki kunhan se myy, siis tuo ääniä.
Demareita voi verrata taasen johonkin Viktor Hugon Kurjat teoksen kaltaisee raskassoutuiseen paatokseen. Ja samalla tavalla puolue ammentaa historiasta vailla kosketusta nykyaikaan.
Vihreiden vertaukseksi käy Veikko Huovisen humaani luonnonläheisyys, vaikkakin liike on kaupunkilainen ja siinä mielessä kaukana Konsta Pylkkäsestä. Perusvire on kuitenkin samankaltainen.
Kokoomuksen voisi yhdistää Kalle Isokallion tai Jari Tervon teoksiin, oivaltavaa ja ajassa kiinni olevaa mutta ei niin kauhean vakavasti otettavaa.
Ja kritillisillä on se raamattunsa, kommunisteilla pääomansa.
...kun noita puolueita verrataan kirjallisuuteen tuosta näkökulmasta. Avaukseni keskittyi vain Keskustaan ja vertaamaan sitä kirjallisuuteen kirjallisuushistorian tyypityksen mukaan.
Kyllähän Keskusta tosiaankin on kirjallisuuden alennusmyyntikamaa ja juuri kuvaamaasi lajia, enkä usko ainakaan sen täällä esiintyvien kannattajien enemmistön lukevankaan muuta kuin tuollaista kirjallisuutta, jos sitäkään.
Ehkä sdp:ta ja demareita voisi verrata myös suurten venäläisten kertojien teoksiin. Olihan niilläkin yleensä moraalinen tavoite, joskin niiden sankarit usein olivat kaikkea muuta kuin moraalisia. Esimerkkikirjoiksi kävisivät Tolstoin Sota ja rauha sekä Dostojevskin Muistelmia kuolleesta talosta.
Kokoomuksen oivaltavuudesta en ole niinkään varma; taisi kyllä mielestään oivaltaa vaalien alla hyvinkin, mutta mikä lieneekään sen oivalluksen lopputuloa. Ehkä voittopuolisesti kaupunkilaispuolue Kokoomusta luonnehtimaan sopisi paremmin stadilainen Mika Waltari eräillä teoksillaan, joita voisi olla esim. Vieras mies tuli taloon (nykyistä hallitusta ajatellen), Ei koskaan huomispäivää (mahdollista tulevaisuutta ajatellen) ja Ihmiskunnan viholliset (vasemmistolaisten näkemystä kokoomuksesta ajatellen.
Víhreiden, kritillisten ja kommareiden osalta enempiä pohtimaan vaivautumatta yhdyn näkemykseesi.
Ei demareita suuriin venäläisiin voi verrata, ovat heidän kertomuksensa sentään sen verran hyvää kirjallisuutta ettei Heinäluoman demarien raskassoutuisuutta niihin voi verrata.
Demariutesi paljastuu muuten hyvin noissa Kokoomus heitoissasi. Eipä pääse vanha Kapi irti aatteestaan ei vaikka muita joskus äänestääkin.
...etteikö minulla olisi eräitä arvostuksia - aatteista tai ihanteista en sentään puhuisi - myös poliittisella puolella.
Onhan minulla sellaisia myös uskonnollisella puolella. Tunnen melko islamin ja juutalaisuuden ja hieman myös eräitä muita uskontoja. Mutta arvostan kyllä kristinuskon Uuden testamentin moraaliperusteiden vuoksi noita muita korkeammalle. Mutta silti en pysty olemaan kunnon kristitty, kun olen vain heikko ihminen. Enkä välttämättä arvosta kaikkia pappejakaan kovin, koska hekin näkyvät usein olevan vain heikkoja ihmisiä.
Politiikassa arvostan sosialidemokratian aatteena muita korkeammalle ja arvostan muita suuremmiksi sen saavutukset. Suomi on ollut sosialidemokraattinen projekti, ja samoin on tapahtunut useimmissa meihin verrattavissa maissa. Mutta koska olen itsekäs ihminen, minusta ei aina ole sosialidemokraatiksi. Eikä näy olevan edes sosialidemokraattisista nykypoliitikoista. Ja on sen puolueen nykyinen politiikkakin kulkenut suuntaan, jota en voi kannattaa.
Mutta eräitä muita kestävämpiä aatteita minulla kyllä on. Niistä en nyt halua puhua, jotten tulisi leimatuksi omahyväiseksi.
http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&q=Anneli ei valehdellut kertaakaan
500 euroa. Kyllä kokoomus on katalaisten puolue.
Otetaanpa jokaista puoluetta parhaiten kuvaava teos.
Keskusta: Mukka, Maa on syntinen laulu, pienen kylän tapahtumista kertova tarina täynnä uskonnollisesta paatosta.
SDP: Orwell, vuonna 1984. Juuri tuollaista isoveli valvoo yhteiskuntaa sosialistit pyrkivät tekemään.
Kokoomus: Kari Hotakainen, Juoksuhaudantie. Pikkuporvarillinen tavoite omakotitalosta hyvällä alueella.
Todella hyvät verrokit! Kaikki nuokin kirjat lukeneena ja tarpeeksi hyvin noiden puolueidenkin olemukset tuntevana varauksitta yhdyn näkemykseesi.
Tuo Juoksuhaudantie on muuten vain n. kilometrin päässä kotoani, metsää vain eli keskuspuistoa välissä. Kun kirja oli ilmestynyt ja Kotkassa asuva sisarenikin sen lukenut, niin minun piti hänen täällä käydessään ajattaa hänet katsomaan Juoksuhaudantietä!
Se on mukavata, että Korhonen sivaltelee sanan säilällä kepun suuntaan.
Mahtaisi minuakin demarina v..ututututtaa skeebujen tapaan, jos kaikki tuo taidokas esitys olisi suunnattu demareita kohtaan ja saattaisin laukoa samanlaisia kommentteja niihin kuin palstan keppanareppanat.
Vai saattaisinko?
Ehkä en sittenkään.
Olenhan demari enkä mikään kepu- tai persuhörhö ja jo kotikasvatuksenikin estää alentumasta keppana/persu-tasolle.
PS. En minä oikeasti ole demari, en vain kehtaa myöntää olevani edes liikkuva äänestäjä, ettei minun vain epäiltäisi koskaan liikkuneen niin paljon vikasuuntaan, että olisin äänestänyt perussuomalaisia.
PS2. Miksi ihmeessä Korhonen käyttää noin paljon aikaansa siihen, että kirjoittelee tällaiselle palstalle?
"Seppo Hietasille" tällaiset palstat on ihan omiaan, mutta Korhonen???
Ei Korhosenkaan vuorokaudessa voi olla tunteja neljää enemmän kuin yllättävän tehokkaaksi ja suosituksi osoittautuneen tuotemerkin äänisaalissa vuodelta 2004.
Siis käyttäytymisestäni täällä. Mutta ihmettelet, että miks niin teen. Olen monta kertaa ennenkin sitä selittänyt, ja teen jälleen niin avaukseni alussa:
>> Niin olen voinut nostaa saittidebattia päivänpolitiikan yläpuolelle. Olen myös voinut kartuttaa lukijakuntani tietoja ja siten kohottaa sen sivistystasoa. Ja olen voinut esiintyä kannustavana esimerkkinä lukijoilleni.
että koputa puuta. Ovatko nämä asiallisia kommentteja? "v..ututututtaa skeebujen tapaan", "kuin palstan keppanareppanat", "kepu- tai persuhörhö".
Nämä ovat huonon kotikasvatuksen tuloksia nuo sinun kommenttisi. Ei ihme, että moisia sisältävä viesti poistettiin. No, se ammutaan tänne yhä uudelleen niin kauan kuin sinunkin samanlaiset kommentit täällä viipyvät.
Pitempi tutkielma keskustalaisuudesta kirjallisuushistorian valossa.
Vanhan demarin on luettava tarkkaan kaikki keskustasta kertova kirjallisuus ja sitten kun lopussa paukutellaan hekseleitä niin, (katsokaa tarkkaan, tämä poikkeaa hieman edellisestä)sanotaan näin:
"olen epäpätevä mutta en näytä sitä, olen epäpätevä, mutta en näytä sitä"
Demarien kannatus laskee kuin lehmänhäntä. Kenttäväki riehuu raivon vallassa kuten kapikin täällä. Lipponen on jo nahkurin orsilla ja Heinäluomaa Tuomioja kiikuttaa myös sinne Lipposen kaveriksi. Tälläisia kahjoja ovat kaikki demarit.
Vai yksi ja samako se täällä häärää ja puhuu vain demareista. Mikään ei vois juuri vähempää avaajaa kiinnostaa kuin demareiden tilanne. Miksi se teille kepulaisille niin tärkeä on? Eikö teillä yhtään tiedon tai ajatuksenpoikasta ole avauksen teemoista niillä vastatksenne? Demaritko on se oljenkorsi johon tarttumalla uskotte pystyvän peittämään tietämättömyytenne. Ei onnistu. Noin vain allekirjoitatte tyhmyystodistuksenne.
pitää vastata, olit sitten minkä puolueen kannattaja tahansa.
keskustalaisia sanonut?
häntä kiusaa kaikkein eniten. Kyllä hän itse näpyttelee vastauksiaan omiin kysymyksiinsä, jotta ketju etenisi. Ukko kun on tuon sortin "kaheli", niin ei siihen auta mikään. Ei ole muuta hoitoa hänen ongelmaansa, kuin se että ei osallistu hänen manipulointi yrityksiinsä.
Tuollaiset kun eivät lopeta koskaan jankkaamistaan. Paitsi silloin kun on samaa mieltä hänen kanssaan.
Hän on nyt tämän keskustasaitin pysyvä "häirikkö", josta tosiaankaan ei pääse eroon "ikinä." Tekisi mieleni sanoa, että toisten höppänöitten veturinkuljettaja. Nimenomaan keskustavastaisten ja demarien. No saattaa joku kepuhöpökin seassa olla.
Ainut jutska on kun jättää hänet huomiotta.
Tuollainen ihminen kun sairastuttaa kaikki jotka on valtaansa saanut. Läheisensäkin. Läheisriippuvuutta poteva on ainut joka saattaa jonkun aikaa tuollaista kestää.
Mutta hänkin alistuu vain heikkouttaan.
Tervepäiset sanovat kaikki näkemiin.
Kuten minäkin nyt, sattumoisin olen joskus tutkaillut mikä hän on miehiään, ja tehnyt omat johtopäätökseni. Onhan noita oikeitakin ja asiallisempia kirjoittajia, joille vastaaminen tuntuu miellyttävämmältä.
Niin jos ei tee itse avausta.
Tehköön jokainen omat johtopäätöksensä, asia ei tosiaankaan ole sen arvoinen että tuota tuon syvällisemmin kannattaa kenenkään pohtia. Seuratkoon jokainen ketä haluaa, saahan tuota ärsyttää, ei se siitä miksikään tokene. Ottaa "ryypyn ja pierasee" kunnes jatkaa taas.
Tuollainen on vähän sellainen "yllytyshullu," kun sille sanoo että lyöppä päätäs seinään, niin hän kysyy, että montako kertaa. Tässä hän kyllä itse yllyttää myös itseään.
Tulihan tästäkin yksi porras lisää, tarpeeseen.
Jotta tulisi tuota keskustapolitiikkaakin mukaan, niin kerrottakoon sellainen asia, että kyllä noita keskustan kannattajia on tämänpäivän nuorissa aika paljon, ja määrä näyttää vain lisääntyvän, joten on demareilla syytäkin huoleen. Vanhat demarijäärät menevät vasemmistoliittoon ja uusia demareita ei tule. Persut herättelee nukkuvia, samoin kuin osaa demareista, jopa kokoomusta äänestäneitä, vaan demarit tulevat kärsimään koska ovat taaskin sortuneet rähinöintilinjalle.
Mukavaa illanjatkoa vain, niin ja yhdelle hyvää yötä.
Meijjän äitipä oli kova menemään lumessa, ei isäkään pärjänny metrisessä hangessa alasti, kun sillä tuppas köli hiastammaan. Ylleensä se juoksiki sen perässä köli pystyssä.
Oli se ennen tuo meno hurrrjaa. Maaseuvullaki.
…tällä saitilla tapahtuvan? Täydellisen hiljaisuuden, vai?
Saatte mennä taaksepäin pitkälle, ennen kuin sieltä tulee vastaanne avaus, joka on ilmeisesti kepulaisen tekemä ja houkuttanut runsaaseen debattiin.
Ne muutamat älyttömät roiskaisut, joissa parilla-kolmella muunnoksella ilman perusteluja vain sanotaan kepun olevan paras, eivät näy innostavan edes muita kepulaisia. Ilmeisesti kepumyönteiseksi tarkoitetut Keriksen avaukset saavat aina hieman huomiota, mutta ne sisältävät ylläpidon ja varmaan myös monen keskustelijan mielestä aina sen verran törkeyksiä tai huu-haata, että ne saitin sääntöjen mukaisesti tulevat pian poistetuiksi.
Minua päivittäin vaaditaan täältä poistumaan, ja minä sentään avauksillani tarjoan areenan noille törkimyksillekin, sillä saamieni vastineitten joukossa ylläpito ei huomaa niitä. Omina avauksinaan tai lyhemmissä ketjuissakin ne varmaan tulisivat pian poistetuiksi.
Minua todellakaan eivät mitenkään ”kolhaise” törkeimmätkään esitykset taholta, jonka en usko muuhun pystyvänkään. Mutta jos olisin keskustalainen, tuntisin kyllä häpeää noista, jotka itse eivät osaa itseään hävetä. Ja vaikka olen sanonut, että suorastaan toivon tuollaisia ”kepumainoksia” vastineikseni, niin jokin kohtuus olisi kai suotavaa sillekin, miten kepun ja kepulaisuuden kuvaa liataan.
Katsokaapa todella taaksepäin saittia ja tehkää johtopäätöksenne. Haluaisitteko todella saitin olevan sellainen, millainen se näyttäisi olevan esim. ilman minua, Mielipidepankkia, Ironcurtainia, Uutta-Ukkia ja eräitä muita kepua kohtaan kriittisesti esiintyneitä? Jos sellaista haluatte, eikö silloin olisi parasta sulkea koko tämä saitti. Ette kai sentään sellaisessa itsepetoksessa voine elää, että kepu ja kepulaisuus olisivat jotenkin parempia ja kaikki olisi hyvin, jos te keskenänne vain noita kehuisitte täällä sellaisilla roiskaisuilla, kuin nyt yleensä teette.
Vai olemmeko me kepukriittiset olleet liian ylivoimaisia ja karkottaneet täältä ne asiallisemmat, tietävämmät ja taitavammat keskustalaiset, joita sentään täällä joskus on jonkin verran ollut? Onko se johtunut pelkästä tiedollisesta ja taidollisesta paremmuudestamme? Jospa asia on niin, että kepusta ja kepulaisuudesta ei hyvilläkään tiedoilla ja taidoilla voida kriittisyydelle kilpailukykyistä näkemystä esittää.
Näissä ajatuksissa lopetan tältä illalta.
Hyvää illanjatkoa ja öitä!
arvostella keskustan politiikkaa, vaan halusit ainoastaan sanoa keskustalaisia, (ilman mitään perusteluja) tyhmiksi ja tietämättömiksi :)
ollaan kuin nahkurin orsilla. Tyhmin palsta.
..100-0 kepulaisilta. Niin kuin joka päivä.
Onko nyt taas hyvä nukkua ?????
Varsin paljon kepulaisuudesta kertovaa toi esiin tämäkin avaukseni. Huomaan, että ylläpito on poistanut muutamia törkeimpiä, joita tietenkään en ole poistamaan pyytänyt, olivat ne niin hyviä kepumainoksia. Mutta ilmeisesti sheriffin kantti ei ole kestänyt antaa niiden olla saitilla, sillä onhan hän sanonut kepun olevan hänelle toiseksi mieluisin puolue.
En vastaillut noihin törkeimpiin, enkä tullut ottaneeksi talteenkaan. Ehkä pohjanoteeraus tällä kertaa oli se, jossa minua tarkoittaen sanottiin, että ”mitäpä enempää voisi odottaakaan ihmiseltä, joka on syntynyt au-lapsena ja jonka äiti on hylännyt pienenä”.
Olen ylpeä äidistäni, jolla oli kanttia antaa lemput kelvottomaksi osoittautuneelle naissankari-kihlatulleen, vaikka odotti tämän lasta. Eikä hän suinkaan minua hylännyt, vaan piti erittäin hyvää huolta antamalla minut vanhempiensa hoitoon, heidän ”ainoaksi lapsekseen”, kun lähti itse ansiotyöhön maailmalle saadakseen työharjoittelun kautta koulutuksen ammattiin ja samalla auttaa myös rahallisesti vanhempiaan ja hankkia minulle kaikkea tarvitsemaani. Äitini, kuten myös yksi tätini ja sittemmin minä olemme osoittaneet sellaista ennakkoluulotonta rohkeutta ja itseensä luottamista, joka oli poikkeuksellista noina aikoina niillä seuduilla ja näkyy olevan sitä edelleen syvimmässä kepulandiassa.
Edellisestä ei jää jälkeen tämäkään, jonka ehdin napata talteen äsken, ihan vähän ennen kuin se valitettavasti poistettiin:
Ei ole
Kirjoittanut: yhtään ihme 5.11.2007 klo 23.58
että tältä JormaKKorhoselta on kuollut kaksi vaimoa. Kuka tuollaista ihmistä kestää, en yhtään ihmettele että vaimot uupuivat eivätkä ymmärtäneet ajoissa irtaantua tuommoisesta miehestä joka henkisesti kiduttaa ja uuvuttaa ihmisen.
Minulta on kuollut vain yksi vaimo, ja sen verran olen kertonut hänen syöpäsairaudestaan, että sitä ei kai minun syykseni voi ajatella tyhminkään kepulainen, mutta jos ihmisellä on oikein alhainen mieli ja on kyvytön parempaan, voi hän tuollaistakin möläyttää. Ensimmäinen vaimoni halusi eron minusta, kun minullakin oli isäni taipumuksia, ja oikein teki. Nyt olemme ihan hyvissä väleissä keskenämme, kun kummallakin on ollut oma elämä sen jälkeen. Kyllä meidän avioliittomme suurimmaksi osaksi ihan hyvä ja onnellinenkin oli, ja tuottihan se kaksi poikaa, joista molemmat voimme olla ylpeitä
Sitten minulla oli lyhyt avioliitto sen naisen kanssa, joka oli se toinen syyllinen ensimmäisen avioliittoni sortumiseen. Mutta tuo toinen avioliitto oli hölmön tölväys, ja parasta siinä oli, että se kesti vain vuoden. Ja että se lopultakin laittoi arvoni kohdalleen niin, että sain sitten vielä vaimokseni maailman ihanimman ihmisen, jonka kanssa minulla oli pisin ja erittäin onnellinen avioliittoni. Joka siis päättyi rakkaan vaimoni syöpäsairauden aiheuttamaan kuolemaan.
Olisikohan mitenkään mahdollista, te mitättömistäkin mitättömimmät kepulaiset, että koettaisitte pysyä vain minussa, ja jättäisitte sentään omaiseni rauhaan. Sitä sentään en voi toivoa, että pysyisitte vain kulloisenkin avaukseni asiassa, sillä sehän ei ole mahdollista, kun se edellyttäisi edes hiukkasen tietoja ja myös taitoa ilmaista niitä.
Ja sitten joku on sitä mieltä, että minä olisin saanut köniini tässä avauksessa!!!
Ja on myös eräs, joka näkee itseni vastailleen itselleni; noita edellä kertomianiko hän näkee minun esittäneen?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000030389861
Ja antaa ymmärtää poikkeuksellisesti tulleen avaukselleni ja että hän ei minulle vastailisi. Montakaan avaustani ei ole jäänyt ilman tuollaista vuodatusta, jonka tekijästä ei voi olla sanonnan enempää kuin kirjoitusasunkaan vuoksi epävarmuutta.
Että kaikkea tuollaista siis tuottaa kepulaisuus. M.o.t.
- - -
Mutta en menetä uskoani, etteikö kaikesta osattomaksi jääneitäkin voitaisi edes vähän valistaa kytkien puoluepolitiikan sitä suurempiin arvoihin. Musiikin historian ja Keskustan/kepulaisuuden väliset analogiat saattavat olla seuraavan avaukseni työhypoteesi. Vai toimisiko luonnonhistoria paremmin? Vai olisiko syytä pitäytyä vain politiikassa, sillä se sittenkin saattaa olla ainoa toimiva konteksti, sillä siinä on mahdollisuuksia niilläkin, joilta kaikki tiedot puuttuvat, kun silloin usko on sitäkin lujempi!
propagandalörtti on jälleen kerran mennyt perseelleen niin paukutellaan henkseleitä tähän tapaan: (seurakaa tarkasti, tämä poikkeaa jälleen hieman edellisestä)
"Minulle on sama miten demarien käy, minulle on sama miten demarien käy"