olen itse ainakin jonkinasteisesti syömishäiriöinen, ja olen juuri saanut itseäni niskasta kiinni ja kertonut muutamalle läheiselle ihmiselle ongelmistani sekä hakenut apua. kaikki ovat ottaneet asian hyvin, mutta itselleni on tullut sellainen olo, että syömishäiriöni onkin vain jotain säälittävää huomionhakua ja ettei minua mikään oikeasti vaivaa. onko muilla ollut tällaisia tuntemuksia, tai oletteko törmänneet sellaisiin ihmisiin, jotka asennoituvat syömishäiriöisiin säälivästi, syytellen huomionhausta?
syömishäiriöt säälittävää?
__emma__
7779
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos jonkun mielestä on säälittävää sairasta ahdistuneisuutta, masennusta ja olla persoonallisuudelta epävakaa (kuten monet bulimikot), niin haluaisin kuulla mikä oikeus tällä henkilöllä on arvostella toisia!
on sellanen fiilis että ihmiset aattelee et tää on vaan huomionhakuu, mut ei se niin mee. en nyt ehkä sanois että mulla on kovinkaan paha syömishäiriö, mut kyllä mä silti psykologilla käyn...lähinnä yhden opettajan mieliksi sen teen.
Joo oon törmänny tavallaan. Kavereille en oo vielä kertonu syömishäiriöstäni, mut parille oon. Ne vaan hätäilee et mä en saa olla sairas ja et mun pitäis hakee apua (se on tosi rasittavaa, ja toisinaan mä kadun sitä et mä kerroin siitä..) mut ne kaverit jotka ei vielä tiedä asiasta sanoo mua tyhmäks koska mä en syö ja yksi säälii minua ja tulee joskus sellainen tunne et kaikki pitää mua tosi tyhmänä kun mä en syö, ihankuin mä itse olisin syypää kaikkeen.
kuunnelleet. Melkeimpä hymyilivät bulimia-"väitteilleni". Ei siinä paljon enää huvittanut apua hakea, kun kolmas lääkäri viittasi kintaalla. Nyt on jo 11 vuotta alkamisesta, ja hampaat tippuu suusta. Hammaslääkärit ihmettelee "pieniä" hampaita ja kiille kulunut kokonaan pois. Reikiä en saa kokonaan ikinä paikattua ja 2 hammasta ( viisaudenhampaat) revitty pois. Melkein kaikki muut on juurihoidettu. Mut antaa olla. En enää viitsi edes yrittää pyytää apua, kai tässä muutenkin jo kohta kuolee sydänpysähdykseen.
.. että ei ne psykologit jne ota loppuviimemmäksi tosissaan jossei ole fyysisesti tarpeeksi huolestuttavassa kunnossa:( mutta kaipa se parantuminen sitten on niin paljon itsestä kiinni että periaatteessa pystyy parantamaan itse itsensä jos tahdonvoimaa ja aikaa riittää.
Älä luovuta! Mä en ole sairaalloisen laiha tai edes laiha, mutta silti psykologi otti minun syömishäiriöni tosissaan! Se on paljon tuurista kiinni, löytääkö sellaisen lääkärin joka haluaa ottaa asian tosissaan! Kannattaa hakea apua vielä kun jaksat. Tsemppiä, ja toivottavasti lääkärit ymmärtäisivät että tarvitset apua!
mullakin psykologi otti syömisongelmani tosissaan...ehkä liianki. opinto-ohjaaja haluaa nähdä säännöllisesti että olen kunnossa ja että jaksan vielä käydä koulua, vaikka se tuntuukin kamalan rankalta. en vaan koskaan sitä sano sille. inhottaa valehdella että hyvin mä jaksan! oon niin väsyny tähän että posautan vielä aivoni yhtenä päivänä pellolle!!!!!!!!!!!!