Minulla on uudehko (4kk vanha) Baotian BT49QT-9. Alusta asti ongelmia käynnistyksen kanssa.
Eli: Käytin käynnistyspoljinta käynnistykseen alusta asti, koska akku oli lataamatta, jotta sähköstarttia olisi voinut käyttää. Aluksi käynnistyi hyvin polkemalla mutta sitten rupesi poljentojen määrä lisääntymään ennen kuin suostui lähtemään käyntiin. Joskus sai polkea 30 kertaa ja sitten vaan kone yhtäkkiä käynnistyi. Joskus lähti ekalla polkemisella??? Fakta on, että aluksi toimi hyvin ja sitten viikkojen kuluessa huonontui käynnistys.
Tehot normaalit, sitten kuin sain käyntiin. Käy nätisti ja kulkee tasaisesti.
Ostin uuden akun ja sama rumba jatkui sähköstartilla. Eli saa yrittää käyntiin 20 kertaa ja sitten yhtäkkiä käynnistyy ja toimii nätisti. Ei sammu kun käyntiin lähtee.
Vaihdoin myös sytytystulpan uuteen mutta ei apua.
Tuntuu kun välillä jokin "lyö tyhjää" kun polkee polkimella tai startaa sähköstartilla. Välillä antaa pienen yskäisyn, että lähellä ollaan mutta ei käynnisty. Ja sitten yhtäkkiä lähtee käyntiin kuin mitään ei olisi vialla?
Olisiko kenelläkään infoa kyseiseen ongelmaan?

Vastaukset 9
Vanhimmat
katoppas että onko puolan johot kunnossa mulla oli lähteny itelläni irti sieltä nii ei käynnistyny
Kiitos avusta, mutta voisitko vähän valaista mua enemmän kun mulla ei rehellisesti sanottuna oo suurta teknistä osaamista. Eli mistä kyseiseen sytytyspuolan johtoon pääsee käsiks parhaiten? Pitääkö ottaa penkki pois tai jokin kate? Eli miten toimin?
eli voit ottaa penkin pois(ruuvit on yleensä penkin tavara tilassa) nii sieltä pääsee aika hyvin käsiks. mulla meni poljin epäkuntoon ku ei akku toimine(tyhjä) niin piti aina polkasta. voit kattoo polkimen aksilan kunnon
ottaa penkin irti niin sen pitäis olla siinä tankin alla sit (tai vieres)
mul on paha ongelma ei lähe millää käymää kaikki on kyl ok paitsi käynnistys systeemi vittulee se on vähä löysä ja kyl lupaa mut ei jaksa lähtee kunnolla käymää enkä tiä mikä vikana
ja akkuki on huono mut kunnon kipinää lyö mut ei silti käymää millää
iha huvikseen kysyn et paljo tuo sun baottis kulkee? ;D
Kulkee piirun verran vajaa 50 mittarin mukaan.
lapet kun ajaa kulkee 50km ja kun mää ajan (kuppe vanhus)reilussa 5 minutissa yksi osa pois nii 100kg kuppe päällä 70 km mutta lain puitteuissa en kerro miten, turha kysellä??
metallikuorinen tulpanhattu saattaa myös aiheuttaa käynnistys ongelmia,kerran kastuessaan kunnolla pesun yhteydessä(se siitä kiinalaisesta tulpanhatusta) lyö läpi vaihda ngk keramiseen hattuun, sivuseisontajalan mikrokytkin kannattaa ohittaa heti välittömästi tai poistaa. lapsillani molemmista mopoista (2fudea) tämä tehtiin ei käyntihäiriöitä ole esiintynyt.
toisella aj 7900km ja toisella 3500km ja vielä pelittää!