Olisihan minun pitänyt arvata jo seurustelun alettua, että mies seuraa isänsä jalanjäkiä ja alkaa ajamaan rekkaa.
Vauva oli 3kk, kun mies ajoi rekkakortin.
Alusta asti tunteet tätä uutta ammattia kohti ovat vaihdelleet: Välillä tämä on maailman paras juttu, välillä raivostuttaa. Inhoan olla yksin öitä. Mies on pari päivää kerraalla tein päällä ja sitten on pari päivää vapaata.
"Meidän suvun naisten täytyy olla vahvoja", anoppi sanoo. Miksen minä ole? Miksi pelkään pimeää, ukkosta, sähkökatkoksia?
Ärsyttää, kun ei ikinä voi suunnitella mitään päivää pidemmällä. Suunniteltiin, että olisimme olleet pitkästä aikaa miehen kanssa yksi yö viikonloppuna kahdestaan. Isäinpäiväksi ehtiin suunnitella, että aamulla vien miehelle aamupalaa sänkyyn ja teen kunnon pihviaterian ruoaksi. Mutta yllätys yllätys: Mies lähtee huomenna töihin, tulee hyvällä tuurilla torstai-iltana kotiin ja perjantaina lähtee uudestaan pidemmälle reissulle.
Ihana elämä.
Suututtaa. Ei ollut ensimmäinen kerta, että menee näin kaikki mönkään. En edes muista, milloin olisimme voineet olla kahdestaan.
Kunpa voisin ottaa tämän kaiken kaikessa rauhassa vaan. Sanoa "Noh, ei voi mitään. Sitten joskus uusi yritys".
Vauva oli 3kk, kun mies ajoi rekkakortin.
Alusta asti tunteet tätä uutta ammattia kohti ovat vaihdelleet: Välillä tämä on maailman paras juttu, välillä raivostuttaa. Inhoan olla yksin öitä. Mies on pari päivää kerraalla tein päällä ja sitten on pari päivää vapaata.
"Meidän suvun naisten täytyy olla vahvoja", anoppi sanoo. Miksen minä ole? Miksi pelkään pimeää, ukkosta, sähkökatkoksia?
Ärsyttää, kun ei ikinä voi suunnitella mitään päivää pidemmällä. Suunniteltiin, että olisimme olleet pitkästä aikaa miehen kanssa yksi yö viikonloppuna kahdestaan. Isäinpäiväksi ehtiin suunnitella, että aamulla vien miehelle aamupalaa sänkyyn ja teen kunnon pihviaterian ruoaksi. Mutta yllätys yllätys: Mies lähtee huomenna töihin, tulee hyvällä tuurilla torstai-iltana kotiin ja perjantaina lähtee uudestaan pidemmälle reissulle.
Ihana elämä.
Suututtaa. Ei ollut ensimmäinen kerta, että menee näin kaikki mönkään. En edes muista, milloin olisimme voineet olla kahdestaan.
Kunpa voisin ottaa tämän kaiken kaikessa rauhassa vaan. Sanoa "Noh, ei voi mitään. Sitten joskus uusi yritys".
Vastaukset 14
Vanhimmat
Isä ei ollu ikinä kotona.Aina töissä.Lähti maanantaina,tuli perjantaina.Viikonloput oli katsomassa pesäpallo pelejä yms.Jouluna lähti heti aamusta siskojensa luo,tuli illalla.
Äiti hoiti ja kasvatti mut yksin.Oon kattellu videoita joita äiti musta kuvas.Isää ei niis pahemmin näy.Ei edes mun 1v synttäreissä.
Ku muutin pois kotoa 15vuotiaana,oli se raivonu ja syytelly äidille,että miten sä oot tytön kasvattanu,ku noin nuorena lähti.
Äiti oli vaan sanonu,että niin,minä.Missäs sä oot ollu?
Oikeestaan voi sanoa,että äiti oli yksinhuolta.
Mutta,se on mennyttä.Porukat eros,ja asuu onnellisesti erikseen.Mä olen onnellisesti naimisissa,ja esikoinen syntyy keväällä.
On myös ns.päivä rahtareita,jotka ovat vain päivät ajossa,ja yöt kotona.Tunnen kaksi,ja molemmat melko tuoreita perheen isiä =)
Tsemppiä,kyllä kaikki järjestyy teilläkin =)
..täällä olisi sellainen päivä työ mahdollista. Se olisi unelma.
millaisella paikkakunnalla/kaupungissa?
Heillä molemmilla on työpaikka eri paikkakunnalla.Isomassa kaupungissa.Uskoisin,että sielläkin olisi mahdollinen,esim Kaukokiidolla.
Kiitolinja =)
Pienellä paikkakunnalla asutaan lapissa.
Välimatka kaupunkiin on pitkä.
Noh, eiköhän tämä tästä. Miehellä itsellä meni hermot eilen ja uhosi lopettavansa hommat.
En ole rekkakuskin vaimo.
Sinun ei tarvitse olla yhtään sen "vahvempi" kuin olet. Mitä se vahvuus sitäpaitsi tarkoittaa? Ei ainakaan sitä, että ei pelkää ukkosta, tykkää olla yksin yöllä pienen vauvan kanssa tms.(Itse olen omasta mielestäni tavallaan vahva ihminen, jo yli 50-vuotias. Silti inhoan yksin yöllä nukumista.)
Juttele miehesi kanssa tilantestanne, siitä miltä sinusta ja miltä miehestäsi tuntuu uusi ammatti eri puolineen. Kerro rehellisesti oma näkökantasi ja pelkosi. Niissä ei ole mitään hävettävää, on anoppi sanonut mitä tahansa.
Miettikää onko vaihtoehtoja. Muutto eri paikkakunnalle? Jos miehesi on vasta aloittanut uudessa työssään, hän on ehkä varovainen sanomaan esimiehelleen toiveitaan?
Isänpäivä ei ole ongelmanne. Sitä voi kuka tahansa viettää muutaman päivän etukäteen tai jälkikäteen, milloin tahansa.
Kun vauva kasvaa, etkä enää ole häneen ja kotiin sidottu, menet ehkä työhön. Silloin saattaa tilanteesi helpottuakin, mikäli saat tarvittaessa apua muualta, miehesi ollessa työmatkoillaan.
Me asutaan liian lähellä. Mieheni on aina tavoitettavissa joka ikiseen "pikku hommaan". Välillä tuntuu, että appiukkoo luulee, ettei mieheni "tarvitse" olla vapaa päiviään perheensä kanssa, kun aina soittelee, että "nyt menet hakemaan sieltä sitä ja tätä" tai "Nyt menet sinne sen ja sen kaveriksi".
Toisaalta, kun tekee noita "pikku hommia", se näkyy loppukuusta rahapussissa. Mutta entä tämä henkinen puoli...
Tässä suvussa vahvuus mitataan sillä, kuinka monta lasta on ja hoitaako niitä kotona. Kymmenen pistettä ja papukaijanmerkin saa jos mies on ppissa paljon kotoa ja "on vahva pärjätäkseen lasten kanssa yksin". Minä olen yrittänyt tapella tuota luuloa vastaan, mutta kun on monta ihmistä toitottamassa sitä, alkaa itsekin uskoa siihen. Typerää. Tuntuu, että ollaan jumiuduttu jollekkin 40-50-luvulle.
En oikein päässyt jyvälle, onko tämä uusi työ kestänyt jo kauan. Itsekin olen usein "työleskenä", ja voin lohduttaa, että siihen tottuu kyllä, kun alkukankeus on ohi ja rutiineista saa kiinni. Mutta se vaatii myös mieheltä sitä, että sitoutuu perheeseen, eikä huitele harrastuksissaan kotona ollessaan. Omalla kohdallani olen kokenut tärkeäksi myös omat ystävät ja ihmiskontaktit. Nykyään oma työni tuo vastapainoa kotonaololle. Missään tapauksessa en kannata sitä, että päätät "uhrautua" miehesi vuoksi, vaan kyllä asioista kannattaa ja pitääkin puhua avoimesti ja pyrkiä siihen, että jokaiselle osapuolelle mahdollisimman hyvin sopiva ratkaisu löytyy. Se vaatii myös mieheltä halua osallistua oikeasti perheen elämään. vaikka kuinka olisi miehen malli tullut lapsuudenkotoa, sen voi aina murtaa. Sinä et ole anoppisi, vaan oman elämäsi herra, eikä anopilla ole asiaan mitään osaa eikä arpaa. Sinulla on oikeus omiin tunteisiin, mutta myöskin järkeä kannattaa käyttää. Anopista voi saada hyvän tukijan, jos hän on saman kokenut.
En minäkään pidä yksinäisistä öistä ja lapsetkin kaipaavat isäänsä. Pelkään myöskin ukkosta. Monesti olen joutunut soittelemaan omaa isääni (auto-ongelmat) tai appiukkoani (taloon liittyvät ongelmat) apuun, jos jokin vaikka hajoaa miehen ollessa toisella puolella maailmaa. Olen myöskin palkannut apua itselleni tiukimpina aikoina ja niihin töihin, johon en itse pysty. Kun kotityöt jäävät pahasti rästiin, saatan hankkia lastenhoitajan, joka pitää lapsista huolta silloin kun itse urakoin kotihommat kuntoon. Myöskin työnantajani joustaa ja työvuoroja sumplitaan reissujen ajaksi. Eli yleensä pidempien reissujen aikana teen töitä vähemmän, ja miehen kotona ollessa sitten vastaavasti enemmän vuoroja.
Toisessa vaakakupissa painaa perheen talous, sekä se, että hän saa tehdä työtä josta todella pitää. Toisessa taas se, että me tarvitsisimme häntä täälläkin. Mutta toisaalta, nykyään on paljon paremmat yhteydenpitokeinot, että mitään totaalista eroa ei ole joutunut pitämään, päivittäin olemme yhteydessä isän kanssa, tapa riippuu siitä, missä mies milloinkin huitelee.
Mutta rehellisesti sanoen, nykyään olen tyytyväinen tähän tilanteeseen. Emme ole vuosiin juuri riidelleet, kun työnjako on selkeä, ja saamme kuitenkin molemmat tehdä sellaista työtä josta nautimme. Tietysti olemme myöskin luopuneet monista asioista, jota emme pidä niin tärkeinä. Vaikeimpia aikoja ovat olleet juuri lasten (3kpl) vauva-ajat koliikkeineen, silloin mies tuli kotiin ja minä lähdin nukkumaan väsymystä pois. Nyt, kun nuorin on jo kahden on paljon helpompaa. Olemme sopeutuneet siihen, että arkemme on tällaista. Kyllä lapsetkin jo välillä kysyvät, että milloin isi on taas reissussa, kai lähinnä tuliaisten toivossa. Reissujen jälkeen sitten yhdessä katselevat isänsä kuvaamia paikkoja, ja isänsä kertoo matkoilla nähneistä mielenkiintoisista jutuista. Minä siirryn hiukan syrjään, ja yleensä huokaisen omien harrastusteni parissa.
Appiukolle pitäisi asettaa rajat. Siihen tarvitaan todellista vahvuutta ja rohkeutta jos suvun perintö on ollut "naiset kotona yksin lasten kanssa"-tyylinen itsestäänselvyys.
Suvun elämäntyyli haiskahtaa hieman työnarkomanialta.
Niin siinä käy meille jokaiselle helposti, että alkaa itsekin uskomaan niitä puheita mitä ympäristöstä jatkuvasti kuulee ja minkä keskellä elää. Viisautta ja vahvuutta on nähdä se ja toimia, jotta asioihin tulisi muutos.
oli ennen koko viikot töissä,mutta kun saimme tietää tulevasta vauvasta,hän päätti etsiä päivä työn.
Nyt meillä on 5kk poika,ja isukki ajelee kurapuolla vain päivät =)
Asumme Oulussa
jos miehesi jatkaa samassa fimass totut varmasti yksioloon. kun lapsi kasvaa oma mielesi on vakaampi.
Sen voin sanoa.Mieheni oli parhaimmillaan 1½viikkoa putkeen töissä aiemmassa firmassa,ennen vauvan tuloa,ja silloin meinasin tulla hulluksi yksin ollessani,vaikka onkin ystävin ja sisarukset.
Ja tunnen monta äitiä,jotka joutuvat ns.kasvattamaan lastaan yksin,mm siskoni.Heillä on 3lasta(3v,1½v 8kk),joita hän joutuu kasvattamaan yksin.Uskon ettei oo helppo.
Eikä asiaa helpota yhtään, ettei ole ketään muita tuttuja koko kylässä kuin appivanhemmat.
Minulla on ihan hirveä vauvakuume, mutta en todellakaan tee enään yhtään lasta, jos elämäntilanne on aina tällainen.
puhua miehes kans.
Kerrot miltä tuntuu,ja sano mitä mieltä oot.
Uskon että oot jo tehny näin,mutta miehellä on rakastava perhe,niin luulis että haluaa olla myös heidän lähellään.
Kuulla lasten ensimmäiset sanat,olla paikalla ku oppivat kävelemään ymsymsyms.
Esim mun isä ei ollu paikalla ku tämä tapahtu.
Oikeestaan se ees tunne mua.Se ei tiiä oikeestaan mitää,mitä mun elämäs on tapahtunu.Se on ollu töis,töis,ja töis.