asiallista juttua Pohjolan Sanomissa (poimittu AK-sivuilta).
"Ari Koivunen veti Umpitunnelin täyteen, mutta Idols-voittaja ei saanut yleisöä aivan totaalisesti mukaansa. Silti tunnelma nousi vähintään kelvolliseksi. Koivusen laulajanlahjat tulivat selväksi myös livenä, verrattuna esimerkiksi runsas viikko sitten koettuun ja surkeaksi osoittautuneeseen Paul Di Annoon. Koivunen paukutti tiskiin hieman runsaan tunnin aikana debyyttialbuminsa Fuel For The Firen kappaleet, joista eniten elämöintiä yleisön joukossa saivat aikaan odotetusti hitit Fuel For The Fire ja Hear My Call. Kunnolliseen yhteislauluun päästiin tosin vasta viimeisen encoren, heviversiona soitetun Hetki Lyö -kappaleen aikana. Koivusesta on suomalaiselle musiikkielämälle vielä paljon iloa."

Vastaukset 4
Vanhimmat
mielestä siellä oli kyllä tunnelma katossa heti alusta. :D Mutta ihan asiallinen artikkeli.
että fiilis on ollut katossa heti alusta.
Meinasin vaan että tämmöisiä raportteja on kiva lukea lehdistä eli kehutaan tolleen "ei paskempi" tyylillä, vaikka jutusta aistii että toimittajan mielestä AK on ollut tosi hyvä. Ton on varmasti kirjoittanut mies.
kuvia tuolta umpparin galleriasta. Porukaa on ollut paikalla. Fiilikset on varmaan ollut katossa. Onneks en oo yhtään kade:)
Vertasin Arin ja Kriden kuvia, niin yleisö kuvat on rajattu ihan eri tavalla. Mitenkähän paljon Kriden keikalla oli porukkaa? Kun ne kuvat on rajattu niin lähelle lavaa.
Kuvienkin perusteella voi todeta, että tunnelmaa on riittänyt:) Harmi, ettei siitä daivauksesta ole kuvaa..
http://www.umpitunneli.fi/gallery/thumbnails.php?album=30