TEHY

Sairaaloissa jos missä tehdään paljon hyvää mutta myös paljon turhaa työtä,Esimerkiksi työvuorolistat kolmenviikon jaksoissa aina uusi ja erilainen ei ymmärrä miksi, osastonhoitaja on kiinni 1-2 päivää listojentekemisessä pois työ vahvuudesta miksi ei työvurolistoja voisi tehdä kiertäväksi vuorot olisivat mitä on jos haluaisi vaihtaa vuoroa niin vaihtaisi toisenhoitajankanssa, sama malli toimii muuallakin miksi ei sairaaloissa olisihan se kiva tietää omista vapaistakin pidemälle kuin kolmenviikonpäähän.(MIKSI OSASTONHOITAJA TEKEE LISTAT EIKÄ ESIM:SIHTEERI)
197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sinun kannattaisi mennä kolmeksi viikoksi hoitotyöhön niin näkisit miksi ei samaa listaa voi pöyrittää jatkuvasti.
Aamulla töihin tullessaan ei tiedä mitä päivän aikana tapahtuu, tilanteet muuttuvat koko ajan.

Jo viikon aikana moni vuoro muuttuu listassa, tulee sairauslomia, muuta ylimääräistä työtä, ruuhkaa, tarvitaan lisää hoitajia, vaikka suunnitelmat eli työvuorolista oli tehty.
Se elä ja muuttuu koko ajan.

Miten sen voi sitten tehdä seuraavalla kerralla samanlaisen, kun ei koskaan ole muuttumatonta listaa. Sekaisia, yliviivattuja, päällekirjoitettyja, sivuhuomautuksilla merkittyjä listoja.

Ne kaikki on tallessa, pakko tallentaa. Käy vilkaisemassa, jos jostain saat luvan ja tule sitten esittämään tuo listanpyöritysjuttusi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turhaa työtä kirjoitti:

Sairaaloissa jos missä tehdään paljon hyvää mutta myös paljon turhaa työtä,Esimerkiksi työvuorolistat kolmenviikon jaksoissa aina uusi ja erilainen ei ymmärrä miksi, osastonhoitaja on kiinni 1-2 päivää listojentekemisessä pois työ vahvuudesta miksi ei työvurolistoja voisi tehdä kiertäväksi vuorot olisivat mitä on jos haluaisi vaihtaa vuoroa niin vaihtaisi toisenhoitajankanssa, sama malli toimii muuallakin miksi ei sairaaloissa olisihan se kiva tietää omista vapaistakin pidemälle kuin kolmenviikonpäähän.(MIKSI OSASTONHOITAJA TEKEE LISTAT EIKÄ ESIM:SIHTEERI)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu