Askarruttaa tuo sellainen, että nyt kun taitaa tuo bisness sykli olla jämähtänyt jotenkin paikoilleen kypsään vaiheeseen, niin olisiko rahapiirien taholta masinoitu tuota julkisen puolen hurjaa palkankorotuskierrosta vauhdittamaan inflaatiota, vientiteollisuuden vaikeuksia ja laskusuhdanteen tai laman tuloa, realiomaisuuden keräämiseksi pankki/rahapiireille ennen kuin se on liian myöhäistä. Nimittäin voi hyvinkin olla että jos tämä jämähtänyt tilanne saa jatkua ja yritykset(ja myös keskiluokkakin) vaurastua siihen mittaan, että alkavatkin hoitaa rahoitustaan yhä enemmän omista voitoistaan tai varoistaan, eivätkä juuri enää pankkilainoilla niin pankkien ote realiomaisuuteen alkaa lipsua ja korkoa maksavat hupenevat. Tämä on sikäli jännä juttu kun ajattelee tuota yhtäältä yritykset/keskiluokka intressejä ja toisaalta rahapiirien intressejä niin ne olisivat näin keskenään ristiriidassa. Siksi epäilenkin operaation tarkoituksen olevan poliittinen ja kauaskantoisempi, eli ostaa ja sementoida oikean laidan puolueille lisää äänestäjäkuntaa. Mutta mikä oikein on tuo vakaavaraisuustilanne yrityksissä nyt. Onko se jo uhkaavalla tasolla ym. mielessä.
Wahlroos
osattt
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.