Kuinka moni täältä on käynyt MRI:ssä?

Ja kaikki ollut päässänne/ahdistuksen aiheuttamia?

Itsellä on mennyt tämä koko vuosi oireillessa. Olen käynyt monella eri lääkärillä ja on pelkästään tehty verikokeita. B12 tehty (jos se ei ole normaali, se saattaa kuulemma viitata neurologiseen häiriöön, siksi vaadin, että se tehtäisiin), kilpirauhaset vilkaistu ja pieni verenkuva tehty 2 krt. Kaikki normaaleja. Aihetta ei tietenkään ole nähty lähettää neurologisiin tutkimuksiin. Kuulemma oireet ovat niin pieniä, ettei sieltä mri:stä mitään löydetä.

Oireina mulla on ollut:
Tuntohäiriöitä (eli parantunut tunto siihen pisteeseen, ettei housuja voi pitää päällä.
Sitä on ollut säärissä, käsissä, selässä jne)
Puutumisen tunteet/pistelyt
Kivut silmissä, etenkin silmien päällä, sekä mustien juttujen näkeminen (kuulemma lasiaisensamentumia kaikki..)
Kuulo menee välillä on ininää
Poskisäryt yhdessä poskessa (pinta)
Lihasnytkähtelyt jne.
Tuossa siis pahimmat.

Eniten vituttaa se, että psykosomaattisten palstoilla (jos edes olen sellainen, koska minuahan ei edes ole tutkittu kunnolla), tulee niitä vitun idiootteja selittään "joo, mä kävin tk:lla ja päläpälä, ei muka ollu mitään mut sit meninki yksityiselle ja oli se ja se syöpä." EI HELPOTA TOLLANEN PERKELE.

Huoh. sori. :D

Eli oletteko käyneet oireittenne kanssa neurolla, päässeet mri:hin ja kaikki loppunut ns. hyvin?
Mä just mietin tässä, että vois käväistä rautakaupassa kun uskaltautuu ulos ja ostaa köyden. Niin paha tää tilanne on.
6739
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuommoset mietteet.

Äänestä
  • yksityisellä lääk.asemalla, neurologin lähetteellä. Muistaakseni omavastuu oli n. 450 euroa(ei sis. neurologin palkkiota). Edullinen hinta mielenrauhasta.

    Äänestä

  • paniikki+depis kirjoitti:

    yksityisellä lääk.asemalla, neurologin lähetteellä. Muistaakseni omavastuu oli n. 450 euroa(ei sis. neurologin palkkiota). Edullinen hinta mielenrauhasta.

    *otsikko*

    Ja onpas kallista! HUH. Tuolla sais uudet stereot.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    *otsikko*

    Ja onpas kallista! HUH. Tuolla sais uudet stereot.

    mennentullen arvojärjestyksessä ,,,,,,

    Äänestä

Ja likvor otettu selkäytimestä (neste). Oli näet MS- tautiepäily ja oireena tuntohäiriöt mm.
Paljon otettiin testejä ja kokeita, lopullnen diagnoosini oli erittäin vahva MS epäilys, poserin kriteerit lähes täyttyvät. Likvor arvo ja magneettikuva olivat ne joista viite k.o.tautiin. Jos ja kun menen seuraavan kerran oireineni sinne, vahvistuu MS diagnoosini lähes samantien. Toivottavasti sinulla on joku muu sairaus. Eikö kannattaisi kokeilla E-EPA kapseleita ja karnosiinia vaikkapa pari viikkoa jotka vaikuttavat mielialaan kirjoitusten mukaan ja jos oireet katoaa, sinulla on todennäköisesti joku masennus tai muu vastaava ??? Ota selvää :)

Äänestä

Mulla ihan samat oireet!!!
Näköongelmat, tinnitus, poskikipu, tuntopuutokset...
Diagnoosi jännityspäänsärky ja purentavika. Sain yökiskot. Kävin myös MRI:ssä ja odottelen tuloksia...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselijä- kirjoitti:

Ja kaikki ollut päässänne/ahdistuksen aiheuttamia?

Itsellä on mennyt tämä koko vuosi oireillessa. Olen käynyt monella eri lääkärillä ja on pelkästään tehty verikokeita. B12 tehty (jos se ei ole normaali, se saattaa kuulemma viitata neurologiseen häiriöön, siksi vaadin, että se tehtäisiin), kilpirauhaset vilkaistu ja pieni verenkuva tehty 2 krt. Kaikki normaaleja. Aihetta ei tietenkään ole nähty lähettää neurologisiin tutkimuksiin. Kuulemma oireet ovat niin pieniä, ettei sieltä mri:stä mitään löydetä.

Oireina mulla on ollut:
Tuntohäiriöitä (eli parantunut tunto siihen pisteeseen, ettei housuja voi pitää päällä.
Sitä on ollut säärissä, käsissä, selässä jne)
Puutumisen tunteet/pistelyt
Kivut silmissä, etenkin silmien päällä, sekä mustien juttujen näkeminen (kuulemma lasiaisensamentumia kaikki..)
Kuulo menee välillä on ininää
Poskisäryt yhdessä poskessa (pinta)
Lihasnytkähtelyt jne.
Tuossa siis pahimmat.

Eniten vituttaa se, että psykosomaattisten palstoilla (jos edes olen sellainen, koska minuahan ei edes ole tutkittu kunnolla), tulee niitä vitun idiootteja selittään "joo, mä kävin tk:lla ja päläpälä, ei muka ollu mitään mut sit meninki yksityiselle ja oli se ja se syöpä." EI HELPOTA TOLLANEN PERKELE.

Huoh. sori. :D

Eli oletteko käyneet oireittenne kanssa neurolla, päässeet mri:hin ja kaikki loppunut ns. hyvin?
Mä just mietin tässä, että vois käväistä rautakaupassa kun uskaltautuu ulos ja ostaa köyden. Niin paha tää tilanne on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu