Erkkolan uutiset

Kun osoitat Erkolle sormella kuuta, hän näkee sormen.

Edelleen helsinkiläinen media pääkirjoituksia myöten on sitä mieltä, että Jäätteenmäki on Irak-vuodon päätekijä.

Varsinainen asia on se, että USA:n presidentille oli jäänyt Lipposen kanssa keskusteltuaan sellainen kuva, että Suomi tukee USA:n sotakoalitiota. Suomen demarijohtoinen ulkopolitiikan kärkikaarti ei halunnut oikaista tätä käsitystä. Ilman Jäättenmäen toimia tämä kanta olisi jäänyt USA:n käsitykseksi pysyvästi. Sitä tässä pitäisi kritikoida. Miksi Hesari haluaa hyssytellä tätä asiaa? Ovatko toimittajat vain yhtiön sanelunäkemysten kuriireja mediassa?


Toiseksi. Jäätteenmäellä ei ollut pääsyä salaisiin tietoihin. Joku vuosi ne Jäätteenmäelle. Jäätteenmäki julkaisi tiedot. Se on hyvä. Tiedonjulkistamispalkinto pitäisi myöntää Anneli Jäätteenmäelle. Tällaiseen ei erkkolainen salailulehdistö kykene. Se nuoleskelee vain valtarakenteita.

Jäätteenmäki ei ole syyllistynyt rikokseen. Hän on julkaissut tietoa. Miksi hänellä olisi velvollisuus kertoa, mistä hän on saanut luottamuksellista tietoa? Vaatiiko suomalainen journalismi erkon juoksupoikien suulla lähdesuojan poistamista.
3108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tosi on. Koko todellisuus on tietoisesti haluttu ohittaa ja saada sivulause päälauseeksi. Uskomatonta tohelointia erkkolaisen lehden/lehtien toimittajien käyttäytymiseen.

Muuten näitä keskusteluja tutkii ahkerasti heidän oma avustajakaartinsa. Lukijoita näyttää olevan, mutta kirjoittajia vähän. Haistelevat, mitä kansa kirjoittaa. Nämä kirjoittajt, jotka rääkkyvät kuin korppikotkat ovat todellisuudessa maksettuja kirjoittajia. Tosi on. En tilaa enkä osta jatkossa enää erkkolaisia. Kaikki on siellä todennäköisesti tarkoituksellisesti vääristynyttä, jos palvelee jotain päämäärää.

Äänestä
  • Oletteko huomannet, että kaikki suuremmat kotimaiset ja ulkomaan uutisetkin ovat suurimmissa tiedotusvälineissä lähes samoja sanasta sanaan. Toimittaja porukat kopioi TV:n uutistoimituksissa Erkon haluamat jutut sanasta sanaan ja lehdestä lehteen.

    Suomalinen demokratia on siis hyvissä voimassa ! HAHHAH

    Laillisesti aikaan saatu hallitus pitää saada Erkon tahdosta nurin kokoomuksesta tuttuun demokratiatyyliin. Kokoomuksen rangaistus kansalle joka äänesti väärin.

    Oliskohan median jo aika alkaa rummuttaa uusia eduskuntavaaleja, koska se ei edellesissä vaaleissa saanut mieleistään tulosta.

    Äänestä

Se on nyt Erkkolassa kaaos. Tiedottamisen Aatos on kateissa.Isäntä Kissinger ei ole käynyt viimeaikoina kertomassa, miten Suomen ulkopolitiikkaa pitää johtaa. Siitä syystä yhtiökään ei ole vielä tiedottanut tarkkoja ohjeita toimittajilleen. Linja on hukassa.

Varovaisuus on tärkeintä oikeistodemareiden käsittelyssä. Maalaisia pitää haukkua. Muilta osin on ohjeet tilapäisesti hukattu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuomas kirjoitti:

Kun osoitat Erkolle sormella kuuta, hän näkee sormen.

Edelleen helsinkiläinen media pääkirjoituksia myöten on sitä mieltä, että Jäätteenmäki on Irak-vuodon päätekijä.

Varsinainen asia on se, että USA:n presidentille oli jäänyt Lipposen kanssa keskusteltuaan sellainen kuva, että Suomi tukee USA:n sotakoalitiota. Suomen demarijohtoinen ulkopolitiikan kärkikaarti ei halunnut oikaista tätä käsitystä. Ilman Jäättenmäen toimia tämä kanta olisi jäänyt USA:n käsitykseksi pysyvästi. Sitä tässä pitäisi kritikoida. Miksi Hesari haluaa hyssytellä tätä asiaa? Ovatko toimittajat vain yhtiön sanelunäkemysten kuriireja mediassa?


Toiseksi. Jäätteenmäellä ei ollut pääsyä salaisiin tietoihin. Joku vuosi ne Jäätteenmäelle. Jäätteenmäki julkaisi tiedot. Se on hyvä. Tiedonjulkistamispalkinto pitäisi myöntää Anneli Jäätteenmäelle. Tällaiseen ei erkkolainen salailulehdistö kykene. Se nuoleskelee vain valtarakenteita.

Jäätteenmäki ei ole syyllistynyt rikokseen. Hän on julkaissut tietoa. Miksi hänellä olisi velvollisuus kertoa, mistä hän on saanut luottamuksellista tietoa? Vaatiiko suomalainen journalismi erkon juoksupoikien suulla lähdesuojan poistamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu