Jouni

Laiho vilahti telkussa a-plussassa ase ja arpajaislakia käsittelevä mies jonka ansiosta suomessa saa rellestää.
10747
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Oli pöyristytävää seurata kyseisen herran tarinoita. Hän puhui asioista, mista ei tiennyt mitään. Esitti vain arvailuja faktoina.
Alas on mennyt kyseisen instanssin taso yhden miehen takia

Äänestä

Kantani on kuten edellä olleessa viestissä että LAIHO VEX...
Tälläisiä "jarrumiehiä" ei tämä yhteiskunta kaipaa.
Kun ihmiset Suomessa liittyy eri verkostoihin ja vievät haaroja ulkomaille, raha virtaa siellä liittyneiden ostosten liikevaihdosta tänne Suomeen ja verottajahan tunnetusti ottaa aina osansa ja näin yhteiskunta saa RAHAA!!! Oletteko miettineet vastustajat tältä kantilta asiaa? Uskon että suurin osa ns. vastustajista on luusereita joita yhteiskunta elättää, niin älkää vastustako omaa leipäänne...

Äänestä
  • pieleen arviosi vastustajista, tai paremminkin kriittisesti asiaan suhtautuvista. Sen puoleen klubilta on vieläkin hoitamatta lisenssimaksujen ALV Suomen verottajan suuntaan. Että ihan vihjeenä sinne teidän johdon suuntaan. Kannattaa hoitaa asia päiväjärjestykseen.

    Äänestä

  • Meidän tulee elää sovussa muidenkin kanssa. Samanlaisia ihmisiä kuin me itse asuu rajojemme ulkopuolella. On ainoastaan hyvä asia, että tällaisiin epäterveisiin talouden ilmiöihin puututaan. Loppuu kohta kaikilta leipä, jos kaikki vain rakentavat verkostoja ja kusettavat toisiltaan rahaa. Yhdysvalloissa meininki on tämä ja se on alkanut näkyä talouspuolella jo. Kannattaa oppia huomaamaan ero esim. sen eilisen ahkiomiehen (Leijonan kita -ohjelmassa) ja näiden koijareiden välillä, joiden ainoa taito on piirrellä pyramidia edestakaisin ja puhua vetoavasti ilman asiasisältöä. Vain teknisen kehityksen myötä syntyy globaalisti lisää jaettavaa, eikä siirtämällä rahaa taskusta toiseen verkostomarkkinoinnilla. Ne sonnanjauhajat ovat niitä oikeita jarrumiehiä.

    Äänestä

  • enää mennä kirjoitti:

    pieleen arviosi vastustajista, tai paremminkin kriittisesti asiaan suhtautuvista. Sen puoleen klubilta on vieläkin hoitamatta lisenssimaksujen ALV Suomen verottajan suuntaan. Että ihan vihjeenä sinne teidän johdon suuntaan. Kannattaa hoitaa asia päiväjärjestykseen.

    Mistä sinä tiedät mikä on hoitamatta ja mikä hoidettu?

    Oikeasti, olisi kiva tietää, tunnut kuitenkin niin suurella varmuudella kertovan, että tietoa on PAKKO olla takana. Jaa sitä suurta viisauttasi meillekin, jooko?

    Äänestä

  • Jxxx kirjoitti:

    Meidän tulee elää sovussa muidenkin kanssa. Samanlaisia ihmisiä kuin me itse asuu rajojemme ulkopuolella. On ainoastaan hyvä asia, että tällaisiin epäterveisiin talouden ilmiöihin puututaan. Loppuu kohta kaikilta leipä, jos kaikki vain rakentavat verkostoja ja kusettavat toisiltaan rahaa. Yhdysvalloissa meininki on tämä ja se on alkanut näkyä talouspuolella jo. Kannattaa oppia huomaamaan ero esim. sen eilisen ahkiomiehen (Leijonan kita -ohjelmassa) ja näiden koijareiden välillä, joiden ainoa taito on piirrellä pyramidia edestakaisin ja puhua vetoavasti ilman asiasisältöä. Vain teknisen kehityksen myötä syntyy globaalisti lisää jaettavaa, eikä siirtämällä rahaa taskusta toiseen verkostomarkkinoinnilla. Ne sonnanjauhajat ovat niitä oikeita jarrumiehiä.

    kolostaan meitä poloisia haukkumaan, ja oikeellista tietoaan jakamaan. ettei olisi vaan pieni katkeruuden pala kurkussa, kun joutuu taistelemaan elämässä suureellisella minimipalkallaan, jota nauttii vartijana toimiessa. ottaisit vaikka toisen homman siihen rinnalle, niin saisit edes joskus ostettua jotain kivaa itsellesikin. lehdenjakohommiahan ne vartijat tapaavat tehdä, vink vink.

    Äänestä

  • vartijakin heräsi kirjoitti:

    kolostaan meitä poloisia haukkumaan, ja oikeellista tietoaan jakamaan. ettei olisi vaan pieni katkeruuden pala kurkussa, kun joutuu taistelemaan elämässä suureellisella minimipalkallaan, jota nauttii vartijana toimiessa. ottaisit vaikka toisen homman siihen rinnalle, niin saisit edes joskus ostettua jotain kivaa itsellesikin. lehdenjakohommiahan ne vartijat tapaavat tehdä, vink vink.

    Olet väärässä, tiedät sen itsekin. Kunhan taas provoilit. Menot mitoitetaan tulojen mukaan. Onko sinulla itselläsi luottotiedot kunnossa?

    Äänestä

  • Jxxx kirjoitti:

    Olet väärässä, tiedät sen itsekin. Kunhan taas provoilit. Menot mitoitetaan tulojen mukaan. Onko sinulla itselläsi luottotiedot kunnossa?

    adakaan ei ole media-ada.

    kiitos kysymästä, luottotiedot ovat loistavalla mallilla, ja verottaja suorastaan kiittelee vuosittain maksamieni summien määrästä. kohta se varmaan kutsuu mut golffaamaan kanssaan, ja parille drinksulle.

    kannattaa tosiaan harkita sitä lehdenjakajan hommaa. kyllä se maailma vielä sinullekin hymyilee!

    Tsemppiä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laiho vilahti kirjoitti:

Laiho vilahti telkussa a-plussassa ase ja arpajaislakia käsittelevä mies jonka ansiosta suomessa saa rellestää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu