Simsalabim Jim

Afroditen_poika

Tulinpa tässä kuunnelleeksi Juice Leskinen ETC -bändin tuotantoa, ja sieltä korviini singahti myös bändin soittaman albumin nimikappale "Simsalabim Jim".

Hyvin suuri osa Juicen sanoituksista on selvästi liitettävissä johonkin hänen henkilökohtaisen elämänsä tilanteeseen tai esimerkiksi johonkin ajankohtaiseen uutiseen. Simsalabim Jim on kuitenkin kappale, joka on jäänyt minulle melkoiseksi mysteeriksi. En osaa millään linkittää sitä kehenkään tietämääni henkilöön tai mihinkään tietämääni Juicen elämänpolun tapahtumaan, joka olisi voinut olla tuota biisiä inspiroimassa.

Ilmeisesti kyseessä kuitenkin oli Juicelle tärkeä henkilö/hahmo, koska hän sentään nimesi koko albumin tuon biisin mukaan.

Juice itse tosin oli sitä mieltä, että biisejä pitäisikin tulkita nimenomaan irrallaan tekijästä ja hänen elämästään. Mutta minkäs sille voi, kun asia kuitenkin kiinnostaa :)

Mahtaisiko kenelläkään olla tietoa tuon biisin taustoista? Kuka oli tuo mystinen mies, joka sai kaiken näyttämään kauniilta, mutta herätti miehissä vihaa ja pelkoa? Tai mistä sanoituksessa ylipäätään on kyse?

2

467

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Veikkaan jeesusta...

    • gryphon14

      Hieno biisi kyseessä, olen kuunnellut paljon viimeaikoina. Itse tykkäänkin enemmän näistä Juicen vähän mystisimmistä biiseistä, joita tosin on aika vähän. Mieleen tulee Anni domini. Tämäkin kertoo Juicen ylivoimaisesta monipuolisuudesta.

      Minullekin biisi jää hieman hämäräksi, mutta toisaalta tuntuu välillä paremmalta, ettei yritä pohtia kappaleen tarkoitusta puhki. Juicehan itsekin kommentoi joskus, että ei hän tee biisejä, niitä vain tulee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4642
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3533
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3414
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3350
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2940
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2680
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2360
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2351
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2175
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe