ja kirjoittajana näkyy olevan lääkäri...
"Julkaistu 8.11.2007 1:31:55
TS/Jari Laurikko
Markku Ellonen.
Kirjoittajavieras: Palkkataulukkovertailut eivät tee oikeutta sairaanhoitajille
Turun Sanomissa 30.10. mielipidepalstalla tehtiin perusteellisia vertailuja ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden pääasiassa naisten kokonaisansioista. Vertailu on tehty Tehyn aiheuttaman katastrofiuhan alla, joten on ymmärrettävää, että kaikkia keinoja yritetään käyttää katastrofin estämiseksi. Jotain oleellista jäi kuitenkin kertomatta nykyisen osaavan sairaanhoitajan työstä.
Kolmivuorotyö sekoittaa ihmisen biorytmin, perhe-elämän ja sosiaaliset verkostot. Eletään jatkuvasti jonkinlaisissa "poikkeusoloissa". Vuorotyö on todettu jopa terveysriskiksi. Tästä työstä saatua lisätuloa ei pidä kadehtia eikä ottaa vertailulaskelmiin, vaikka se ei lisääkään hoitajan kokonaistyöaikaa.
Eivät muut mainitut ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet henkilöt tee kolmivuorotyötä eikä pyhätyötä. Monet vuorotyötä tekevät sairaanhoitajat pyrkivät säännölliseen päivätyöhön vaikkakin alemmalle palkkatasolle.
Toinen tärkeä mainitsematta jäänyt asia on se, että viime vuosina on maassamme laajamittaisesti toteutettu lääkärin ja sairaanhoitajan työn uusjakoa. Suurin osa sairaanhoitajista on ollut toistaiseksi innolla mukana tässä työnjaossa, jonka ansiosta lääkärit ovat voineet keskittyä enemmän varsinaiseen lääkärin työhön, joten asialla on ollut suuria taloudellisiakin vaikutuksia. Kuitenkaan merkittävästi "lisää liksaa" hoitajille ei ole annettu. Työn vaativuutta on kyllä paperilla arvioitu ja pienellä rahalla jopa arvostettu. Arvokkaita erityisosaajia ovat myös diabetes-, astma-, sydän- ym. hoitajat. Tämä työnjaon kehittäminen voi nyt olla vaarassa.
Viime vuosina sairaanhoitajien vastuuta on lisätty monissa sellaisissa paikoissa, joissa ei enää iltaisin, öisin ja pyhäpäivinä ole lääkäriä päivystämässä. Sairaanhoitajat joutuvat ottamaan näinä aikoina vastuun vuodeosastojen potilaiden lääketieteellisistä ongelmista. Nämä tilanteet tulevat lisääntymään sitä mukaa kun päivystyspisteitä vähennetään ja lääkäreitä vapautetaan päivystysvelvollisuudesta.
Kolmas mainitsemisen arvoinen asia on sairaanhoidon opiskelijoiden opettaminen, joka on annettu sairaanhoitajien tehtäväksi oman toimen ohella ilman lisäkorvausta, jonka ammattikorkeakoulu tosin maksaa työnantajalle, joka ei sitä ainakaan meillä siirrä työn tekijöille.
Osaavan sairaanhoitajan ja perushoitajan toimenkuvat ovat niin kaukana toisistaan, että minun on vaikea käsittää heidän lähes samapalkkaisuuttaan. Yhteiskuntamme maksaa nykyisin palkkaa kognitiivisten taitojen ja työhön sitoutumisen perusteella. Hoitohenkilöstön keskuudessa on kuitenkin vahva samapalkkaisuuden vaatimus.
Vastuuntuntoiset ja työnsä osaavat sairaanhoitajat ovat silmissäni nykyisin todella alipalkattuja. Totta kai heidänkin joukossaan on tunareita, jotka eivät ansaitsisi nykyistäkään palkkaansa. Mutta niin on meidän lääkäreidenkin joukossa.
Johtajien nykyiset epärealistiset katastrofisuunnitelmat kertovat, että he eivät tiedä mitä sairaanhoitajat tekevät ja osaavat.
Kirjoittaja on terveyskeskuslääkäri Huittisissa.
Julkaistu 8.11.2007 1:31:55
Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä Ilmoita asiattomasta viestistä

Vastaukset 4
Vanhimmat
tk-lääkäri tekemään selkeä, tiivistetty ja ytimekäs kuvaus sairaanhoitajan toimenkuvasta.
Kiitos, jo selkisi!
Ps. Tarinan mukaan Forssassa on vain kaksi hyvää asiaa, jotka molemmat ovat maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalla.
Huittisissa samoin kaksi, "hullu mies" ja sitten tämä tk-lääkäri.
ottaisit sen stetoskoopin pois korvistasi ja tutustuisit tähän yhteiskuntaan ihan oikeasti. Kyllä vuorotyötä joutuvat tekevät jopa koulutetummat kuin ammattikorkeakoulutetut. Samantasoisen koulutuksen (poliisiopiston) käyneet tekevät töitä tunnetusti pienellä palkalla. Esimerkkejä eri ammattiryhmistä on monia.
Vaikka hoitoalan ammattilaiset näkevät mielellään asian rahaongelmana, se ei sitä ole. Totta sitä vastoin on, että hoitoala ansaitsisi vääristymä korjausta. Jos vääristymän pohjana pidetään koulutusta saattaisi tulla esiin aivan uusia ryhmiä, jotka eivät ole itsestään paljon mölyä pitäneet. Vai mitä olet esim. sosaalityöntekijöiden palkoista (yliopisto tutkinto).
Kysymys onkin yhteiskunnan rakenneongelmasta. Kun väestö vanhenee ja samaan aikaan supistetaan työtätekeviä käsiä, ollaan törmäyskurssilla.
En usko että yhteiskuntamme saataisiin niin oikeudenmukaiseksi, että mikään ammaattiryhmä ei kokisi olevansa "paitsiossa". Suostumalla nyt hoitohenkilöiden muita suuremmpiin korotuksiin asia vain siirrettäisiin eteenpäin odottamaan seuraavan ammattiryhmän kipuilua.
Tehköön lääkärit niitä hommia, joita delegoivat sairaanhoitajille, ja hoitajille vähemmän vastuuta. Palkataan lisää lääkäreitä, jos tuntuu ettei riitä tekijöitä! Heillähän on se palkkakin jo kovempi...
Monet muutkin tekevät vuorotyötä, lääkärien päivystyskin on edelleen 24h. Lisäksi poliisit, palomiehet, laitosapulaiset, koulukotien työntekijät, vankilat, voimalat, hälytyskeskukset, tehtaat, ravintolat, hotellit, laivat jne. Koulutustaso vaihtelee peruskoulusta tohtoriin.
Suurin ongelma vuorotyössä on itse asiassa vuorokausirytmin jatkuva muuttuminen eli hittampi kierto tasaisi tätä kaikilla vuorotyötätekevillä. Nyt jo tiedetään, että yksilöiden luontaisen vuorokausirytmin pituus vaihtelee, mikä vaikuttaa olleellisesti siihen, koska on virkeimmillään - osalle yötyö sopii paremmin kuin aikaiset aamuvuorot.
Keskipalkka on ykselitteisin mittari, lähtöpalkkakaan ei tässä auta. Kuntapuolella taitaa alin palkkaluokka (siis peruspalkka) olla siinä 1300e/kk, s.hoitajille kuitenkin siinä 1800-1900e/kk. Lääkäreilläkin reilusti alle 3000e/kk.
Puollan koska tahansa s.hoitajien työnkuvan mukaista palkkausta - tämähän on nyt minimaalista. Tämä saattaisi myös houkuttaa erikistumaan ja pysymään alalla. Tähän myös liäkorvaus opetuksesta, mikäli tämä todellakin on vain yksi ylimääräinen vaatimus. Opetuksen pitäisi myös tapahtua normaalin työajan puitteissa (valmistelua yms. hankala arvioida eli jokin linjauspäätös tuossa tehtävä kuten opettajilla yleensä).
Mutta tämä kirjoitus osaltaa kuten s.hoitajienkin kommentit kertovat karua kieltä siitä, että sairaaloiden ulkopuolinen maailma realiteetteineen on jäänyt hiukan vieraaksi. Ei se ole niin kaukana kuin kuvittelette.