Jokelan hirvittävät tapahtumat toivat kaikille konkreettisesti tietoisuuteen lasten- ja nuorten mielenterveysongelmat. Kuten tunnettua ne ovat lisääntyneet viime aikoina. Nyt niin psykologit ja jopa nuoret itse peräänkuuluttavat mielenterveyspalveluiden saatavuutta.
Mielessäni heräsi hetimiten kysymys - leikkasiko hallitus budjetistaan sen 400 miljoonaa euroa nuorten mielenterveystyöstä, niin kuin loppukesästä uutisoitiin?!
Sisäministeri tuossa kommentoi, että Jokelan tapaus olisi yksittäistapaus, eikä viittaa mihinkään laajempaan ongelmaan. Toivon todella, että tämä ei ole hallituksen kanta ja, että lasten- ja nuorten mielenterveystyöhön nyt panostettaisiin.
Otan osaa Jokelan uhrien omaisten ja läheisten suruun. Voimia teille.
Mielessäni heräsi hetimiten kysymys - leikkasiko hallitus budjetistaan sen 400 miljoonaa euroa nuorten mielenterveystyöstä, niin kuin loppukesästä uutisoitiin?!
Sisäministeri tuossa kommentoi, että Jokelan tapaus olisi yksittäistapaus, eikä viittaa mihinkään laajempaan ongelmaan. Toivon todella, että tämä ei ole hallituksen kanta ja, että lasten- ja nuorten mielenterveystyöhön nyt panostettaisiin.
Otan osaa Jokelan uhrien omaisten ja läheisten suruun. Voimia teille.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tuossa tuo haastattelu http://areena.yle.fi/toista?id=901023
En muistanut sitä aluksi valitettavasti ihan sanatarkasti. Pahoittelen. Joten jokainen voi itse tuosta kuunnella.
Vaikka tätä Pekkaeerikkiä olisi kuinkakin osattu ohjata hoitoa saamaan, niin luuletko, että hän olisi mennyt? Eihän kukaan hänen kavereistaankaan pitkiin aikoihin edes huomannut, että jokin on vialla! Minä luulen, ettei itseään jumalana pitänyt poika olisi hoitoon taipunut muuten kuin pakolla.
Siitä olen kanssasi samaa mieltä, ettei nurten ja lasten mielenterveystyön rahoja ja resursseja saa vähentää enää yhtään enempää, mutta ei pelkällä rahallakaan enää kaikkia vahinkoja korjata. Pitäisi ennemminkin hoitaa alkusyitä kuin oireita eli peräänkuulutan taas ja taas kerran vanhempien ja aikuisten vastuuta!
Onhan käytössä todella myös pakkohoito, jonka kriteetit tosin ovat liian tiukat ja siitä syystä moni hoitoa tarvitseva, on sitä vailla.
Tämä on tällaista spekulointia, mutta minulla tuli mieleen, josko tuo kouluterveydenhoitaja olisi yrittänytkin auttaa poikaa, josta poika sitten suuttui hänelle.
Samaa mieltä olen kanssasi ollut pitkään siitä, että nuo syyt pitäisi selvittää ja toimia. Mutta tämä on oikeasti hyvin arka asia, koska tässä saatetaan joutua syyllistämään vanhempia ja heidän esim. puuttumistaan lasten arjesta.
No, onkohan se nyt niin kauheaa, jos joitakin vanhempia todella joudutaan - ja aiheesta - vähän syyllistämäänkin! Ei mikään tässä maassa muutu niin kauan kuin ajatellaan tuolla tavalla, että "arka aihe, ei voi puuttua, voi, joudutaankohan nyt syyllistämään vanhempia" jne. Kuka sen sitten tekee, jos emme me itse, me vanhemmat? Kuka saa elämänsä pelkästään työlle tai harrastuksilleen antavan isän/äidin muuttamaan käytöstään siten, että hän olisi LÄSNÄ lastensa elämässä? Suututtaa tuollainen hys-hys-mentaliteetti! Asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä ja ääneen!
Olen ja olen ollut jo kauan täysin samaa mieltä kanssasi, mutta en viitsinyt sanoa sitä noin jyrkästi, koska kohta saamme vanhemmat-aallon kimppuumme.
ja minua ihmetyttää se, että eikö vanhemmat oikeasti huomaa lapsessaan mitään outoa, jos tämä uppoutuu fanaattisesti johonkin asiaan, kuten tämä Jokelan tapaus?Kyllä minusta ainakin äitinä tuntuu, että jos oma lapseni olisi yltiöpäisen kiinnostunut ääriliikkeistä ja aseista, ja omaisi noin vahvoja mielipiteitä asioista kuten P-E, niin hälytyskellot kyllä kilkattaisivat. Käyttihän Jokelan ampujakin kyllä masennuslääkkeitä,mutta arvaukseksi jää, oliko vanhemmilla minkäänlaista osuutta lapsensa mielenterveyden hoitoon.
Eli otan osaa myös Pekka-Ericin omaisten ja läheisten suruun. Voimia teille.
(Tämä vain selvennykseksi)
Henkilöllä oli persoonallisuushäiriö, psykopatia. sitä ei voi mitenkään hoitaa. Eristysselli on ainoa paikka psykolle tai se missä kyseinen henkilö on nyt.
...että vanhempiin ja kotiin olis nyt katsottava suurennuslasilla. Kysymys on nimenomaan että MIKSI nuoret voi niin huonosti? Mistä se johtuu?
On totta että mielen sairaudet on nykyään hyväksyttävämpiä kun ennen, on aivan normaalia kertoa työkavereille uupumuksestaan ja syödä jotain mielialalääkkeitä (niiden kulutus on kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa). Mutta olisko kuitenkin SEURAUS jostakin?
Mun mielestä ihmisen elämä muokataan hyvin pitkälle varhaislapsuudessa 0-3v ja sen ajan mokia ei pysty jälkikäteen täysin korjaamaan. Äiditkin on niin pirun itsekkäitä nykyään, ei jakseta olla oikeita äitejä, ollaan vaan huoltajia. Olen jopa sitä mieltä, että lapsen hoitoon vieminen heti äitiysloman jälkeen on iso moka. Mutta nämä on vain mun mielipiteitä, eikä yleisesti hyväksyttyjä. Hyssytellään vaan niin ehkä kaikki korjaantuu itekseen...tehdään lisää tutkimuksia siitä, miten päivähoito tekee pelkkää hyvää lapselle!
No, ehkä vähän kärjistin. Mutta ärsyttää niin pirusti ajatus, että mielen sairaudet tulla tupsahtaa kelle vaan millon vaan, vähän niinku flunssa. Tottakai esim skitsofrenia on ihan oikea tauti, mutta tarkotan noita häiriötyyppisiä juttuja.
"Mun mielestä ihmisen elämä muokataan hyvin pitkälle varhaislapsuudessa 0-3v ja sen ajan mokia ei pysty jälkikäteen täysin korjaamaan"
Mulla on elävä esimerkki tästä kotona, vanhempi poikani näet joutui viettämään varhaislapsuutensa laitoksessa kun äidin mielenterveys petti ja hän joutui sairaalakierteeseen, olimme eronneet hieman pojan syntymän jälkeen. Kuudennen laitossijoituksen jälkeen lastensuojelu puuttui tilanteeseen ja sanoi että vaihtoehdot ovat joko adoptio tai että isä ottaa pojan huostaansa. No enhän minä lastani voi pois antaa joten vaihdoin työni sopivammaksi ja otin pojan huostaani, hän oli tuolloin vasta 2-vuotias. Siinä sitten asuttiin poikaporukassa pari vuotta ;D Poikani on nyt 8-vuotias ja hänellä on jonkin verran käytöshäiriöitä, lähinnä keskittymiskyvyn puute ja matala ärsytyskynnys, nämä ovat kuulemma seurausta varhaislapsuuden "kodittomuudesta" ja näitä ongelmia on ollut aivan alusta asti. Tarhassa, eskarissa ja nollaluokalla oli sosiaalisia ongelmia ja nyt ekaluokallakin ne ovat jatkuneet.
Poika on kuitenkin älykäs ja hän ymmärtää oikean ja väärän ja hän osaa rakastaa joten olen toiveikas sillä kyseessä ei ole sentään persoonallisuushäiriö tai muu varsinainen sairaus, lähinnä jokin lapsuuden hylkäämiskokemusten aiheuttama ahdistus.
Viime aikoina on kuitenkin mennyt hieman paremmin joskin pikku jukuripää on ollut paljon jälki-istunnossa. Olen pyrkinyt selittämään hänelle elävin esimerkein miten negatiivinen käytös heijastuu häneen ja ympäristöön negatiivisesti ja päinvastoin miten positiivinen käytös aiheuttaa positiivisia asioita lähiympäristössä ja olen huomannut että nyt hän on ruvennut pohtimaan asioita siltä kannalta. Hän on jopa tajunnut että koulussa onnistuminen on hänessä itsessään, oppiminen onnistuu keskittymällä työhön eikä röyhtäilemiseen, viheltelyyn, irvistelemiseen, murisemiseen ja piereskelyyn. Vielä kun tuon saisi puristettua käynnössä toimivaksi yhtälöksi niin mitään murheita ei olisikaan ;) Kieltämättä mua murehdittaa kun poika, vaikka haluaisikin, ei kykene vielä kunnolla keskittymään vaan herpaantuu helposti ja alkaa pelleilemään mutta vastineeksi ei kestä yhtään jos joku irvistelee takaisin vaan saa raivarin. Välillä meinaan itsekin saada sen kanssa raivarin mutta luulen ettei se auta asiaa vaan kärsivällinen selitys puree ajan myötä tehokkaammin. Sanon suoraan että jos hänellä ei olisi niin rankkaa taustaa niin harkitsisin kyllä selkäsaunaa.
Onneksi pienin natiainen 3v ei ole joutunut kärsimään samanlaisesta ongelmasta vaan hän on saanut nauttia kotona äitinsä seurasta koko 3 vuoden ajan, syksyllä alkoi sitten tarha ja mukavasti menee.
En tiedä voiko näitä kahta lasta verrata keskenään mutta erona heillä kuitenkin on se että vanhempi oli tarhassa monesti varsin kiukkuinen ja ahdistunut (kotona kuitenkin onnellinen) kun taas nuorempi on iloinen ja eloisa lapsi niin tarhassa kuin missä tahansa muuallakin. Eli he ovat tyytymätön ja tyytyväinen..
Mä otan 11- ja 8-vuotiaan mukaani ja lähdetään katsomaan ensi lauantaina monster jamia helsinkiin, mennään junalla niin voin keskittyä olemaan poikien kanssa kun ei tarvitse tarkkailla liikennettä, arvelen että siitä tulee mukava päivä. Kuulosuojaimet (kuppi) on toki kaikille, ei tar huolestua ;D
Näin sanon minä.
Elämässä ja maailmassa ei ole ennustettavuutta, vaan aivan satunnaisiakin järkyttäviä tapahtumia sattuu. Kaikkia niistä ei voida estää.
Uutisoitiin, että Mielenterveyden häiriöistä kärsii noin 12-14 prosenttia ala-asteikäisistä suomalaislapsista. Tavallisimpia häiriöitä ovat masennus ja tarkkaavaisuushäiriöt.
Suuria lukuja. Nyt uutisoidaan, että ongelmia on kouluterveydenhoidossa, luokattomassa lukiossa ja ongelmaperheitä pitäisi tukea.
Missä on uutisointi urakeskeisten vanhempien lastensa laiminlyönneistä? Ongelmaperheiksi pitäisi katsoa myös tällaiset perheet. Ei kaikki ongelmat voi johtua koulumaailmasta - uskoisin kuitenkin, että suurin syy löytyy sieltä kotoa.
Taasko tämä hyssytellään pois, pois.
Vanhempien pitäsi herätä ymmärtämään, että ainoa paikka missä he ovat korvaamattomia on koti, ei se ole työpaikka yms.
Kun lapsi avaa suunsa hän puhuu kodistaan ja monen lapsen puheet on kaukana todellisuudesta ja niistä puuttuu kohtuus.
Vanhemmilla on myös käsitys, että lapset ovat valmiita ja heille riittää vain fyysinen vastuu. Hyvä koti ei ole pelkkää ruokaa, vaatteita, muu materiaali tai kalliit harrastukset, joita pidetään lasten kenneleinä. Lapsesta pitää olla kiinnostunut. Koulujen yms. tarkoitus on tukea lasten kehitystä eikä hoitaa lasta konaisvaltaisesti.
Paljon puhutaan ennaltaehkäisystä, (mitä se sitten onkaan), mutta mitä hyötyä siitä sitten on jos vanhemmat ei herää ja rupea käsittämään sitä, että mikä on heidän vastuunsa ja roolinsa lasten hyvinvoinnissa. Se on niin helppoa etsiä syytä muista, mutta kyllä se tulisi olla yhtä helppoa huomata ne omat ja lastensa heikkoudet.
Valitettavasti taitaa monissa kodeissa olla ulkoistettu mm. lasten kasvatusvastuu kodista koululle.
Syyt lasten ja nuorten pahoinvointiin on luvattu selvittää. Mutta milloin kuulemme tuloksia, sitä en tiedä.