Die Hard

- uusin jatko-osa tullaan filmaamaan Suomessa. Bruce Willis näyttelee entistä hoitoon joutunutta agenttia, jonka hallitus on unohtanut.

Laitoshoidossa ollut agentti jää hoitajapulassa vaille "normaalia" lääkitystään ja päättää kostaa vallanpitäjille, jotka ovat yrittäneet tuhota hänet.

Ensimmäinen johtolanka on "Call me. SK"

Käsikirjoituksen inspiroijat: M. Vanhanen & J. Katainen


---

Bruce Willis alkaa heräillä koomasta. Tajuaa, että hänen penikseensä on uitettu katetri ja laskimoon menee ravintoliuos.

”What the hell, what is going on?”

“I have to think.”

“And who the hell is SK? Why is this message burnt in my mind? Call me..”

(Elokuvassa seuraava jakso saattaa vaikuttaa lyhyeltä, mutta todellisuudessa Willisiltä menee viisitoista pitkää minuuttia päästä jaloilleen.)

”Shit. I do not belong here!”

Willis tempaisee letkut irti, sattuu niin helvetisti.

“Now why did I do that?”

No, kipu selkeyttää ajatuksia.

On yö. Ketään ei näy missään. Tunnelma on aavemainen.

Willisillä on valtava jano. Pystyyn nouseminen ja käveleminen tuntuu mahdottomalta, kuitenkin vanha agentti alkaa muista selkäytimeen asti painettuja opetuksia. Lähin lavuaari on kuitenkin niin kaukana.

Willis kävelee tuskissaan juomaan vettä kuin zombie. Äkkiä opetukset palaavat mieleen. ”Do not drink everything at once” ja Willis laskee kraanasta vettä kuin kiduttaakseen itseään. Se onkin paikallaan, koska ensin hanasta tulee jotain ruskeaa. ”Shit, this is not the right colour”, agentti toteaa.

Lopulta hanasta alkaa kuin ihmeen kaupalla tulla kirkasta vettä. Willis ottaa muutaman hörpyn ja hänen mieleensä tulee ”Vesi vanhin voitehista”.

”What the hell was that? Well, ok. I must be crazy. I’m getting back to normal”

“And no toothbrush around. I have never been in a hellhole like this.”

---

Seuraavassa episodissa saamme nähdä, kuinka agenttimme yrittää paeta sairaalasta. Pystyykö hän siihen, vai jääkö hän yöhoitajan pauloihin? Mikä on sankarimme nimi? And who the hell is the mysterious SK? Beautiful?

---

Ai niin, tervetuloa kirjoittamaan tätä käsistä. Oscarit ovat jaossa.
3149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mut tuskins Suomessa kukaan rahoittaisi tuota.

Äänestä

Teillä sana hallussa; jatkakaa!

Äänestä

Willis hoippuu käytävälle. Täytyyhän täällä olla jotain.

”Hei, kukas se siellä?”

”Ai minä vai? Olen tässä kotiin lähdössä.”

”Ei täältä lähdetä mihinkään ennen perusteellista tarkastusta.”

Hoitaja kosketti kevyesti Willisin rintaa: ”Jos vähän levättäisiin ensin.”


(Seuraa rakastelua, jossa minkitkin jäisivät toiseksi. Kohtausta joudutaan lyhentämään ja sensuroimaan)


”Huh, ihan mieletöntä! Ja tukkakin on ihan sekaisin. Taidat olla joku seksiagentti?”

”No, se on vähän kuin polkupyörällä ajo, sitä taitoa ei unohda.”

”Ihme mies, osaat vielä ajaa polkupyörälläkin.”

”Mitä sinunlaisesi kaunis nainen tekee täällä, eikös sitä olisi muutakin työtä tarjolla?”

”No joo, mutta olen täällä pakkotöissä, meille hoitajille kun tulee lakko päälle ja Supo määräsi meidät töihin jo nyt. Paska temppu.
Ja tää työ on tosi yksitoikkoista. Joskus me laitetaan Viagraa ihan huvin vuoksi potilaiden ravintoliuokseen. Yöt kun ovat niin pitkiä – ja yksinäisiä.”


(Seuraa rakastelua, jossa minkit jäisivät kolmanneksi. Kohtaus joudutaan kai poistamaan)


”Mikä sun nimi on?”

”Tuija”

”Kaunis nimi. Ethän vain puijaa minua?


(Seuraa katseiden vaihtoa ja puhalletaan viimeiset henkoset.)


”Odota, mä käyn hakemassa sun paperit. Haluaistsä jotain muuta?”

”Joo, jotain lehtiä ja safkaa. Ja kupin mustaa kahvia.”


(Willis mietti, että ei tämä nyt niin huono paikka olekaan, mutta pois on päästävä.)


”Näistä sun papereista näkyy, että sun nimi on Jouko Ahonen. Mahtaako olla oikea nimi, on se vaan niin erinäköinen luonnossa. Vaikka kirjoittaahan ne kyllä, että se on muuttanut elintapojaan aika radikaalisti. Katos vähän tuota Iltsikkaa ja sitten vielä tuota Seiskaa. Siinäkin on paljon kuvia.”

”Kukas tuo on, se on tutunnäköinen mies. Ja tuo kiiltäväotsainen poika, keitä ne oikein ovat?”

”Ai ne, pääministeri Vanhanen ja valtiovarainministeri Katainen. Tai Katalainen, niin kuin meillä hoitajapiireissä sanotaan. Kovanaamahallituksen pääjehut.”

”Se Vanhanen joutui sairaalaan, sillä oli kuulemma virtsakiviä. Toivottiin, että olisi ollut jotain vakavampaa, niin olisi saatu pitää sitä hellässä huomassa lakon aikana.”

”Voi helvetti, sairaalaan semmoisen vaivan takia. Sehän menee kusemalla ohi.”

”Niin niin, mutta kun me epäillään, että se kerää kusta kaalinsa kostukkeeksi.”

”Entäs tää mimmi tässä Seiskassa. Kuka se on?”

”Niin joo. Se SK voisi olla vaikka Susan Kuronen, vaikka se on nykyään Susan Ruusunen. Tosin kotikulmilla Porissa ilmestyy Satakunnan Kansa, mutta ei se varmaan se ole.
Hei! Et kai vain ole pannut sitä Susaniakin! Se kyllä selittäisi, miksi sinut on yritetty eliminoida. Vanhanen on aika tarkka yksityisyydestään. Sanovat, että se on vähän mustasukkainenkin.”

”En nyt kyllä muista, täytyy siinä olla jotain muutakin. Voiskohan sille Susanille soittaa?”

”Ei ei, täältä ei kannata soitella, ne seuraa puheluita ja valvontakameroita on siellä täällä.

”No nyt täytyy kyllä päästä pois täältä.”

”Odota, käyn hakemassa sulle yhden bimbo-kollegan peruukin ja hoitajan kuteet. Ja sitten meikataan sua vähän”

- - -

”Vartijaa on kai parempi harhauttaa. Se on vähän heikkona minuun, soitan sen tänne ja upotan siihen kunnon piikin. Saadaan vähän etumatkaa. Ja ota mun auto, tässä on avaimet. Se on kullanvärinen Toyota Yaris parkkipaikalla. Mä häviän täältä yhen kamun luo.”

”Ei helvetti, jotenkin minusta tuntuu, että olen tottunut liikkumaan vähän fiksummilla peleillä.”

”Kuulehan nyt superagentti, ei hoitajan palkoilla mitään urheiluautoja osteta, olisit mennyt johonkin Bond-leffaan pyörtymään. Mene mun kämpille ja ota sieltä piirongin ylälaatikosta vasemmasta kulmasta fyrkkaa. Ne on siellä pessaarien kanssa. Jätä pessaarit sinne, ettei äiti ala epäillä mitään.”

”Ja pane päällesi ne miesten vaatteet eteisen kaapista. Siellä on housuissa yhden kuppilan tikkuaski, nähdään siellä heti aamusta. Ja varaudu siihen, että joudut ottamaan mut mukaan, täytyy kait tehdä katoamistemppu.”

”Just joo, hyvä kun pystyy kävelemään ja sitten pitäisi vielä hoidella yksi hoitsu siinä sivussa.”

”Kuule poju, meitä on kolmetoistatuhatta, kyllä me nyt aina yksi agentti pystytään hoitelemaan.”

”Sitä mä vähän pelkäänkin.”

”Ja lupaathan yhden asian?”

”Ai minkä?”

”Et sitten naura niille pehmoleluille, mitä mulla on sängyn päällä.”

Äänestä

Kommentoi aloitusta


statisti kirjoitti:

- uusin jatko-osa tullaan filmaamaan Suomessa. Bruce Willis näyttelee entistä hoitoon joutunutta agenttia, jonka hallitus on unohtanut.

Laitoshoidossa ollut agentti jää hoitajapulassa vaille "normaalia" lääkitystään ja päättää kostaa vallanpitäjille, jotka ovat yrittäneet tuhota hänet.

Ensimmäinen johtolanka on "Call me. SK"

Käsikirjoituksen inspiroijat: M. Vanhanen & J. Katainen


---

Bruce Willis alkaa heräillä koomasta. Tajuaa, että hänen penikseensä on uitettu katetri ja laskimoon menee ravintoliuos.

”What the hell, what is going on?”

“I have to think.”

“And who the hell is SK? Why is this message burnt in my mind? Call me..”

(Elokuvassa seuraava jakso saattaa vaikuttaa lyhyeltä, mutta todellisuudessa Willisiltä menee viisitoista pitkää minuuttia päästä jaloilleen.)

”Shit. I do not belong here!”

Willis tempaisee letkut irti, sattuu niin helvetisti.

“Now why did I do that?”

No, kipu selkeyttää ajatuksia.

On yö. Ketään ei näy missään. Tunnelma on aavemainen.

Willisillä on valtava jano. Pystyyn nouseminen ja käveleminen tuntuu mahdottomalta, kuitenkin vanha agentti alkaa muista selkäytimeen asti painettuja opetuksia. Lähin lavuaari on kuitenkin niin kaukana.

Willis kävelee tuskissaan juomaan vettä kuin zombie. Äkkiä opetukset palaavat mieleen. ”Do not drink everything at once” ja Willis laskee kraanasta vettä kuin kiduttaakseen itseään. Se onkin paikallaan, koska ensin hanasta tulee jotain ruskeaa. ”Shit, this is not the right colour”, agentti toteaa.

Lopulta hanasta alkaa kuin ihmeen kaupalla tulla kirkasta vettä. Willis ottaa muutaman hörpyn ja hänen mieleensä tulee ”Vesi vanhin voitehista”.

”What the hell was that? Well, ok. I must be crazy. I’m getting back to normal”

“And no toothbrush around. I have never been in a hellhole like this.”

---

Seuraavassa episodissa saamme nähdä, kuinka agenttimme yrittää paeta sairaalasta. Pystyykö hän siihen, vai jääkö hän yöhoitajan pauloihin? Mikä on sankarimme nimi? And who the hell is the mysterious SK? Beautiful?

---

Ai niin, tervetuloa kirjoittamaan tätä käsistä. Oscarit ovat jaossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu