Matrix-Reloaded

Heti elokuvan hienon alun jälkeen tietää,että
tämä elokuva tähtää korkeammalle kuin ensimmäinen
osa,mutta onnistuuko siinä?
Elokuvassa on yllättävän suuri osa Neon(Keanu Reeves)ja Trinityn(Carrie-Anne Moss)välisellä rakkaustarinalla.Tuttujen hahmojen lisäksi valkokankaalle marssitetaan liuta uusia
hahmoja,joista osa tuntuu melko turhilta.
Keskeinen osa matrixia on aina ollut painovoimaa
uhmaavat taistelu kohtaukset.
Niitä elokuva tarjoaakin paljon enemmän kuin ensimmäinen osa.Ensimmäisen elokuvan lopussa annettiin vihiä Neon kyvyistä,mutta vasta nyt ne pääsevät hyötykäyttöön,Neon nuijiessa vihollisia
todenteolla.Akrobaattiset taistelut ovat silmiä hivelevän hienoa katseltavaa,mutta tietokone tehosteiden kanssa on kikkailtu liiankin kanssa, joka on jo osittain huvittavaa.

Visuaalisesti Reloaded on hieno,kuten edeltäjänsäkin.Niin Siion kuin Neon lentelykin pilvien keskellä on toteutettu loisteliaasti,mutta
valitettavasti elokuva jää hieman liikaa tietokone efektien varjoon.Näyttelijäsuoritukset pysyvät taka-alalla,eikä ketään pääse varsinaisesti loistamaan.
Siinä missä ensimmäisessä elokuvassa oli toiminnan
vastapainoksi sopiva annos filosofista pohdintaa,
lyödään jatko-osassa jo niin yli,että varmasti tulee katsojan kiintiö täyteen.

Ihan onnistunut jatko-osa reloaded on,mutta Wachowskin veljeksiltä olisi ehdottomasti odottanut jotain mullistavaa.Sisältäähän se toimintaa ja upeita taistelu kohtauksia,mutta tällaisenaan se jää turhan vaisuksi esitykseksi.
Mukana on myös entistä enemmän huumoria,oli se sitten joko tahallista tai tahatonta.
Pisteeni tulevatkin lähinnä visuaalisesta toteutuksesta ja A-luokan toiminta kohtauksista.

7½/10
5413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tietääkö kukaan mitään niistä kaksosista (The Twins) Neil ja Adrian Raymentista? Jos joku tietää jotain niin pistäkää tulemaan.. =)'

Äänestä
  • Ne on brittiläisiä, ja Matrix Reloaded oli niiden ensimmäinen elokuva, jossa ne on mukana.

    Äänestä

  • Ne on karaten ja kung fun tautureita, sekä Nidan JKA Black Belt Shotokan Karate -perustajia. Ja muutenkin ammattilaisia fitness ohjaajia.
    Molemmat asuu Lontoossa ja on vielä suositun elämäntyyli ohjelman juontajia sekä mukana muissa TV-ohjelmissa. Matrix Reloadediin ne pääs karaten ja kung fun ansiosta, ja se on niiden eka elokuva.

    Äänestä

  • hall kirjoitti:

    Ne on karaten ja kung fun tautureita, sekä Nidan JKA Black Belt Shotokan Karate -perustajia. Ja muutenkin ammattilaisia fitness ohjaajia.
    Molemmat asuu Lontoossa ja on vielä suositun elämäntyyli ohjelman juontajia sekä mukana muissa TV-ohjelmissa. Matrix Reloadediin ne pääs karaten ja kung fun ansiosta, ja se on niiden eka elokuva.

    Debyytti valkokankaalla ja mikä mahtava roolisuoritus.(sarkasmi) Mun mielestä noi kaksoset oli ihan turhat tossa kyseisessä elokuvassa, kun välillä (etenkin kohtauksissa joissa ne oli) tuli tunne että kattoo ennemminkin jotain peliä kuin elokuvaa. Ja sitä paitsi elokuvaa olisi sillä saanut paljon lyhyemmäksi jos nuo kaksi (turhaa?) henkilö hahmoa olisi jättänyt pois. vaikka eihän niitten osuutta kolmannessa leffassa tiedä, vaikka nousisivat kuinka ratkasevaan osaan. Niitten näyttelijöitä vastaan mulla ei oo mitään ja ulkonäöstä en nyt mene sanomaan juuta enkä jaata.

    Äänestä

  • kummakivi kirjoitti:

    NE KAKSOSET EIVÄT OLLEET TOSIAANKAAN TURHIA MATRIX RELOADEDISSA!!!Kaksoset olivat juuri parhaita koko leffassa.Ne toi siihen jotain hauskaakin mukaan,sen jälkeen kun oli nähnyt Neon ja Trinityn hommat.Ja ne oli vielä kaikenlisäksi tosi söpöjä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Olmi kirjoitti:

Heti elokuvan hienon alun jälkeen tietää,että
tämä elokuva tähtää korkeammalle kuin ensimmäinen
osa,mutta onnistuuko siinä?
Elokuvassa on yllättävän suuri osa Neon(Keanu Reeves)ja Trinityn(Carrie-Anne Moss)välisellä rakkaustarinalla.Tuttujen hahmojen lisäksi valkokankaalle marssitetaan liuta uusia
hahmoja,joista osa tuntuu melko turhilta.
Keskeinen osa matrixia on aina ollut painovoimaa
uhmaavat taistelu kohtaukset.
Niitä elokuva tarjoaakin paljon enemmän kuin ensimmäinen osa.Ensimmäisen elokuvan lopussa annettiin vihiä Neon kyvyistä,mutta vasta nyt ne pääsevät hyötykäyttöön,Neon nuijiessa vihollisia
todenteolla.Akrobaattiset taistelut ovat silmiä hivelevän hienoa katseltavaa,mutta tietokone tehosteiden kanssa on kikkailtu liiankin kanssa, joka on jo osittain huvittavaa.

Visuaalisesti Reloaded on hieno,kuten edeltäjänsäkin.Niin Siion kuin Neon lentelykin pilvien keskellä on toteutettu loisteliaasti,mutta
valitettavasti elokuva jää hieman liikaa tietokone efektien varjoon.Näyttelijäsuoritukset pysyvät taka-alalla,eikä ketään pääse varsinaisesti loistamaan.
Siinä missä ensimmäisessä elokuvassa oli toiminnan
vastapainoksi sopiva annos filosofista pohdintaa,
lyödään jatko-osassa jo niin yli,että varmasti tulee katsojan kiintiö täyteen.

Ihan onnistunut jatko-osa reloaded on,mutta Wachowskin veljeksiltä olisi ehdottomasti odottanut jotain mullistavaa.Sisältäähän se toimintaa ja upeita taistelu kohtauksia,mutta tällaisenaan se jää turhan vaisuksi esitykseksi.
Mukana on myös entistä enemmän huumoria,oli se sitten joko tahallista tai tahatonta.
Pisteeni tulevatkin lähinnä visuaalisesta toteutuksesta ja A-luokan toiminta kohtauksista.

7½/10

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu