onko meitä??

kysyisin, kertokaa

Olla oma itsensä on sitä, että hylkää kaikki itsekkäät pyrkimykset ja turhat unelmat
ja käy ankaraan kilvoitteluun kuunnellen
sydämmen lahjomatonta ääntä.

23

1085

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuo nyt vaikuttaa mielestäni näin äkkiä ajatellen juuri ihan päinvastaiselta. Siis itsensä kieltämistä tuo tuollainen, hylkää omat pyrkimyksensä, mielestäni on.

    • Sananhelinää.

      Pyhimys tai "jumala", ei ihminen kykene sellaiseen kuin pienen hetken, jos silloinkaan?

      Sydämmen ääni, ymmärrän sen omatunnoksi.

      Jokaisen omatunto teke kompromisseja ja vielä on niin, että omatunto huomauttaa vasta sitten, kun on jo tapahtunut "vääryys".
      Joitakin voi korjata jälkeenpäin, mutta kaikkea ei saa pois pyyhkäistyä tai ole toista mahdollisuutta, sillä tilanteet usein ovat vain sen tovin ja aikaa ei pysty kääntämään.

      Ohjenuoraksi epäitsekkyyden voi elämäänsä ottaa, mutta mielenterveyden kannalta pitää muistaa, olemme heikkoja, teemme virheitä, aina ei voi elää edes omien arvojen mukaan.

      Anna arvo toiselle, anna armo itsellesi.

      Jk. Liian pelkistetty elämän suunta on "sukua" ääriliikkeille, suvaitsemattomuudelle jopa anarkialle!

      • Suttura

        Hyvin tiivistit tärkeän elämänohjeen:

        "Anna arvo toiselle, anna armo itsellesi"

      • susa51
        Suttura kirjoitti:

        Hyvin tiivistit tärkeän elämänohjeen:

        "Anna arvo toiselle, anna armo itsellesi"

        Tärkeä elämänohje on mielestäni vanha ja tuttu: "tee toiselle se, minkä toivoisit itsellesikin tehtävän".
        Eikö se ollut suurinpiirtein näin?

      • Suttura
        susa51 kirjoitti:

        Tärkeä elämänohje on mielestäni vanha ja tuttu: "tee toiselle se, minkä toivoisit itsellesikin tehtävän".
        Eikö se ollut suurinpiirtein näin?

        Tee toiselle se, mitä sisimmässäsi luulet
        hänen toivovan! (hänelle tehtävän)

        Mitä mieltä olet tuommoisesta elämänohjeesta?

    • HTZA

      Yhteen sydämeen mahtuu vain yksi ämmä.
      Eli: "Sydämen lahjomatonta ääntä".

      Ja uskontojen rienaaminen on nykyään kiellettyä.
      Joten ei saa puhua omasta omastatunnostaan, se voi loukata muita uskontoja joilla on toisenlainen omatunto.
      Siksi leikkikouluissakin ja päiväkodeissa lopetetaan kristinuskon mukaiset Joulut ja muut, vaarallisina.
      Muuten voi halvan työvoiman saanti vaarantua.

      Näin tämän päivän Suomessa.

      • Ei ei

        ..tuossa jokin aika sitten,...mulle kyllä tukittiin
        kädestä ja jalasta, kuulemma ylim. rööriä sydämeen.

        Mut se "ämmä" kai lensi leikkaussalin lattialle
        siinä hommassa, kun ei oo näkynyt sen koomin.

    • Wenla-G

      kyllä mykistyisi täysin, jos pitäisi lopettaa unelmointi.
      Miksi sitä edes pitäisi tehdä, unelmillahan on siivet, sanotaan. Niillä voi tarvittaessa lennellä, kunhan muistaa välillä laskeutuakin.

      Olla oma itsensä? Mitenhän voisin olla joku muu?
      Ankaraa kilvoitteluahan elämä monilla on koko ajan. Ja aina vain näyttää ankarammaksi, ja vaikeammaksi käyvän, kun ajattelee viime tapahtumia.

      • mää vaan

        oikees olet ,et usko miten mieli lentää kun tuol räntäsatees huhkii.
        Kun lähret seuraavalle unelma lennolle ota siivelle,jooko?
        Ilman hyvää mielikuvitusta olis aika synkkää.

      • Wenla-G
        mää vaan kirjoitti:

        oikees olet ,et usko miten mieli lentää kun tuol räntäsatees huhkii.
        Kun lähret seuraavalle unelma lennolle ota siivelle,jooko?
        Ilman hyvää mielikuvitusta olis aika synkkää.

        Ei nyt, mutta on vähän valkoista muuten niin tummassa maanpinnassa.

        Tehtäisiinkös iltalento palmujen alle, sinne missä rantaan maininki raukeaa?
        Ihaltaisiin auringonlaskua, ja sitten nautittaisiin tähtien välkkeestä tumman samettisella taivaankannella?

      • mää vaan
        Wenla-G kirjoitti:

        ja kiireellä,voi meitä onnellisia maan lapsia,siellä tumman taivaan alla.
        kuunsillalle et sitten lähde toikkaroimaan,vaikka olisitkin onnesta humaltunut.
        Se ei nimittäin kestä,vaikka oletkin pieni ja siro söpöläinen.

      • Wenla-G
        mää vaan kirjoitti:

        ja kiireellä,voi meitä onnellisia maan lapsia,siellä tumman taivaan alla.
        kuunsillalle et sitten lähde toikkaroimaan,vaikka olisitkin onnesta humaltunut.
        Se ei nimittäin kestä,vaikka oletkin pieni ja siro söpöläinen.

        Lupaan olla toikkaroimatta kuunsillalla, sitä vain ihailkaamme kaukaa.
        Olkoon meidän siltamme kaarisilta, valoahan sekin säteilee, mutta on lujista lujin.

      • mää vaa
        Wenla-G kirjoitti:

        Lupaan olla toikkaroimatta kuunsillalla, sitä vain ihailkaamme kaukaa.
        Olkoon meidän siltamme kaarisilta, valoahan sekin säteilee, mutta on lujista lujin.

        kiinostaa,olen kuullut että kaunehimmat on nykyään venäjän maalla.
        Kauneimman kuunsillan ja salamoinnin olen nähnyt ginean lahdella,oli upee.
        Siitäkin huolimatta että sitä kateltiin karvaisten kaverien kans,ei ollu nais seuraa,vahinko.

      • pois, kauas pois
        Wenla-G kirjoitti:

        Lupaan olla toikkaroimatta kuunsillalla, sitä vain ihailkaamme kaukaa.
        Olkoon meidän siltamme kaarisilta, valoahan sekin säteilee, mutta on lujista lujin.

        ei edes peräänsä katsonut.

        .

      • Wenla-G
        mää vaa kirjoitti:

        kiinostaa,olen kuullut että kaunehimmat on nykyään venäjän maalla.
        Kauneimman kuunsillan ja salamoinnin olen nähnyt ginean lahdella,oli upee.
        Siitäkin huolimatta että sitä kateltiin karvaisten kaverien kans,ei ollu nais seuraa,vahinko.

        sitä kaarisiltaa, "joka syvyyden yli lakkaamatta valoa säteilee".
        Sinä se olet nähnyt muutakin, kuin vain taivaan ja tapulin. Monta tarinaa on varmasti jäänyt sieltä mieleen.
        Olisinpa tiennyt, että olitte siellä kaukana myrskyn silmässä. Olisin ottanut ja uinut käsipohjaa täältä kaukaisesta Suomesta.
        Siellä olisin vilkuttanut teille meripoijjille kauniina merenneitona, vaahtojen keskellä kuin Afrodite. ;))

        on monta merimies juttua ja viisautta joita kerrotaan merimies kapakassa.
        mutta eihän me merenneidoille sellaisia,tuli tossa äsken ajolähtö ja juttu jäi kesken.
        Ei ne kaikki nähdyt asiat niin kehuttavia ole,Mutta olen oppinut armahtamaan ittiäni,ja arvostamaan kotimaatani ja sen ihmisiä.
        Oliko sulla tumma tukka?

        tutkimuksissani olen tullut siihen loppupäätelmään, että ihmiset, jotka ovat nähneet muutakin kuin vain lähikunnan, osaavat armahtaa muitakin, kuin itseään.
        Myös tyytyväisyys oleviin oloihin taitaa muilla mailla vierahilla saada sopivaa taustaa, ettei aina valita kaikesta mahdollisesta. Voi olla hetkittäin jopa tyytyväinen maahamme.
        Kairon seinät voisivat varmaan kertoa monta jännää juttua. Oletko käynyt siellä? Minä en. :))

        Tukkako, se on punertavanvaalehtavantummahtavankukertava. Nyt taas tummenee, kun talvi saa, kesällä aina blondahtaa, itsestään.

        perinteinen merimies kapakka kauan sitten.
        Tunnen monta erittäin kapea katseista merimiestä,eiköhän se riipu ihmisestä kuka tajuaa.
        Tierän että punapäät ei kuulema pääse taivaaseen,mutta olen aina pitänyt väristä.
        talvi saa ,niinpä tänäänkin tuli räntää ihan tarpeeks.
        Julmaa touhua tän ikäiselle seisoa ärjänteessä.

        mitä mä nään?
        Olisit antanut minun säilyttää lapsenuskoni siitä, että käynti Virossa, tai muinainen rasvaretki Haaparantaan, teki ihmisestä maailmankansalaisen.
        Punaista yritin piilotella, punatukkaisiahan pidettiin/pidetään noitina, ja heitettiin jorpakkoon. Jos hukkui, oli syytön, jos ei, poltettiin.
        Olisit ärjähtänyt, että moinen meno saa riittää!
        Kapinaa kaivataan.

        katos kun on jo yli 15v kun oon Kotkas käynyt,ens kesän on käytävä kalamajal ja tsekattava kairo.
        Jos ihmisen jompikumpi vanhempi on ollut 2t Haaparannan putkassa,kyllä sen jo puheesta huomaa.
        Vai oot sä tehnyt niin pitkän matkan,mää oon enempi semmone kotiseurun reissumies.
        Ei voi kiukutel kastumist ko on vapaehtonen,huame taas heti aamust,ilma eväitä.
        Tulis eres lunta niin sais syörä sitä nälkääs.

        normalisoitumista, olin minäkin vain lisäsieluna autossa, kun lapsikin kävi ihmisestä. Rasvoja ja muita virvoikkeitahan sai tuoda tietyn määrän henkeä kohden. Olihan se hienoa käydä ulkomailla, kaikkia ihmeitä tiiraamassa. No, ainakin ruotsalaisten pihat olivat siistimpiä, kuin rajan kotipuolella.

        Tuo sinun nälkäsi, kun ei oikein tiedä, kuinka todellista se lienee. Toivottavasti saat pimitettyä muutaman sentin, ja pääset käymään lähinakkarilla, sillälailla pian, ja huomaamatta.

        Eiköhän ole aika lähteä lämpimään, kurittamaan itseään koivurisuilla? Siellä irtoaa kaikki viikolla tulleet pahan kehnon vinkeet ihmisestä.

        mee kuule saunaan lämpöseen ja pese se kaunis punainen pörrö et se oikein säihkyy.
        Mää meen tonne filtin alle kerään voimaa huomiseen.
        mun nälkä on varmaan tieron janoa mää oon oikein altis kaikille houkutuksille,mottona on sinnikkäästi syntisenä.Öitä kauniit unii.

        taitaa meitä yhdistää.
        Muistan aina myös sydämesi hyvyyttä.
        Öitä, ja tähtien välkettä meren yllä!

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1462
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      923
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      57
      873
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      806
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      693
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      690
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      654
    9. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      333
      651
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      73
      621
    Aihe