ÄÄNESTÄKÄÄ

PUNAMULTA HALLITUS

hallitus uudelleen suomeen valtaan! (vaikkakaan en ole lainkaan sen politiikan kannalla!!!)

Miksikö, tässä oma kokemukseni ja käytännön esimerkki:

Asun ulkomailla, olen asunut jo lähes 20 vuotta.
Ansioituloni täällä suomeen verrattuna ovat noin 3 kertaiset ja verotus huomattavasti huokeampi
eli rahaa säästämiseen (tai investoimiseen) jää huomattavasti (ei kuitenkaan tarkoita sitä että ostovoimani suomeen verrattuna olisi 3 kertainen, ehkä noin 2.2 kertainen)

Niinä vuosina kun suomessa oli vielä punamulta hallitus:
- palkkakehitys oli minimaalista mutta tuli kuin "manulle illallinen" joka vuosi
- ei lakkoiltu
- yritykset eivät investoineet
- työpaikkoja vähennettiin esim. konkurssien kautta
- työttömyys kasvoi
- eläminen oli kallista ja ihmisillä oli vähän rahaa käyttöön
- eläminen meni vaikeammaksi ja vaikeammaksi, leikattiin eläkkeitä, tuli uusia veroja,
- hinnat nousivat

jne.jne.

Kaikki tämä johti siihen että ihmiset eivät laittaneet rahaa kiertämään, eivät luottaneet tulevaisuuteen, pelkäsivät ja tämä taas vaikutti siihen että kun raha ei markkinoilla liikkunut niin kaupankäyntikin tyrehtyi ja näin taas hinnat tulivat hieman alaspäin tai eivät ainakaan nousseet.

Nämä kyseiset vuodet ovat olleet minulle ulkosuomalaisille investointien kannalta suomeen "kulta aikoja". Olen hankkinut suomesta eläkepäiviä ajatelleen useita yksiöitä ja laittanut niitä vuokralle. Olisin halunnut tehdä näitä investointeja suomeen vielä enemmänkin mutta sitten tuli

oikeistolainen hallitus:
- työpaikat lisääntyivät
- yrityksillä menee hyvin ja myös työntekijöillä
- rahaa liikkuu markkinoilla
- ihmisten mieliala on positiivinen
- hinnat nousevat
- palkat nousevat lakkoilun kautta, jopa paria kymmentä prosenttia!!

tämä kaikki taas johtaa siihen että viime vuosina on rakennettu ihan mahottomasti ja hinnat ovat lähteneet räjähdysmäiseen nousuun.
Sen huomaan jopa minäkin kun vertaan tällähetkellä ostamiani yksiöitä neliöhinnaltaan niihin joita ostelin silloin punamulta hallituksen aikoihin. Ainut apu tilanteessa on se että toivottavasti inflaatio lähtee laukkaamaan, se antaa pienen helpotuksen investointeihin.

Suomessa ja ulkomailla asuvat suomalaiset, äänestäkää taas punamulta hallitus seuraavaksi, se on parempi teille ja myös meille ulkosuomalaisille!

Kiitos ja hyvää joulua!

5

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HTZA

      Tuotko sitten lapsesi tänne ilmaiseen kouluun kun aika on?

      • jos vain haluavat

        jos vain haluavat tulla, ovat kyllä silloin jo aika varhaisnuoria, tällähetkellä vielä täällä peruskoulussa.

        Yliopisto ja jatkokoulutus täällä on kallista, se riippuu vanhempien tuloista, käytännössä vanhempien pitää maksaa kaikki, mitään opintolainoja tai tukia ei täällä tunneta, eli aika kallista hommaa. Koulut täällä ovat lähinnä rikkaille, köyhät eivät paljoa pysty peruskoulutuksen jälkeen kouluttautumaan.

        Mikäli lapset haluavat, voivat he tietenkin suorittaa sosiaalisessa suomessa vaikka yliopistollisen koulutuksen ja jäädä sen jälkeen suomeen ansioon tai hakeutua ulkomaille, se on heidän itsensä päätettävissä. Jos tuloverotus suomessa vielä silloin on hyvätuloisilla jopa 50 tai yli % voin kertoa että he eivät jää suomeen, enkä tietenkään vaadikaan heitä jäämään suomeen.

        Suomeen ei palkkatason takia ole tulemista, siihen täytyy löytyä muut syyt, perhesiteet, luonto tms. silloin se on ihan ok.


    • voe tokkiisa :))!

    • että oikein

      pikkuporvari, et onneksi päätä minun äänestämisestäni, mulla on oma asunto, en tarvii sun yksiöitäs.

      • KUTSUA

        ihan millä nimellä vaan, se ei kuitenkaan muuta elämäntapaani.
        Itseasiassa en ole politiikasta kiinnostunut lainkaan, mutta sen olen vaan huomannut että kun oli punamulta hallitus oli investoiminen paljon helpompaa suomeen kuin nykyisellä porvarihallituksen aikana, kaikki vaan kallistuu ja kallistuu!

        Kyllä kansa sossut taas valitsee näiden lakkoaaltojen jälkeen, se on ihan varma, toivottavasti sitten taas on 20 vuoden sossukausi!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3498
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      88
      3296
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      52
      2808
    4. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      55
      2621
    5. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      92
      2445
    6. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      35
      1550
    7. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1269
    8. Kuinka paljon teillä

      on ikäeroa?
      Ikävä
      96
      1238
    9. Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä

      On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten
      Luterilaisuus
      340
      1098
    10. Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!

      Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll
      Suomalaiset julkkikset
      16
      993
    Aihe