SKP totalitarismin puolustajana

texkiller

SKP:n uusi postinkantaja, edellisen siirryttyä syrjään ilmeisesti armeijan harmaisiin pukeutumisen tähden, aapo toivonen puolueohjelmakatsauksessaan tuo esiin SKP:n kannan, että miljoonia ihmisuhreja aiheuttanut, suunnattomat ympäristötuhot aikaansaanut, ihmisten henkisen ja ruumiillisen vapauden kahlitsijan, väkivaltaisen imperialistin, muiden maiden sisäisiin asioihin puuttuva diktatuuri neuvostoliitto oli oikealla tiellä. SKP julistuksessaan kehtaa jopa liata kaikkien neuvostoliiton synkän historian aikana pakkotyöhön kuolleiden tai vammautuneiden muiston valehtelemalla julkeasti, että nl:ssä ja sen satelliiteissa oli täystyöllisyys. vain SKP:n tapainen järjestö voi pitää hyvänä asiana orjatyötä. SKP vääntelee historiallista totuutta väittämällä nl:n yksinään pysättäneen fasismin. se unohtaa kertoa, että kommunistinen nl yhdessä natsi-saksan kanssa aloitti väkivaltaiset, toiseen maailmansotaan johtaneet tapahtumat. yhdestä fasismista toiseen; kommunistiseen fasismiin. ja kaikkea tätä SKP kannattajineen ihannoi.

ajatelkaa ihmiset; älkää te ryhtykö aivottomiksi kommunistien sätkyukoiksi. SKP ei todellakaan ole pienen ihmisen asialla. sen koko ideologia perustuu pahaan ja heikkolahjaisten ihmisten hyväksikäyttöön koska kommunistit tuskin kaihtavat keinoja yrittäessään saavuttaa totalitarismin, jota kommunismiksi kutsutaan.

11

554

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jorte

      Onkohan suljetuillakin osastoilla nykyään tietokoneet,ei pitäisi sairaita päästtää näpelöimään tietokonetta,tuskin tuollaisten satujen värkkääjä kumminkaan on "vapaalla jalalla"

      • T Urpo

        Eihän punikkituutissa olisi punikkeja ensinkään
        jos ei olisi.


      • Et sitten pystynyt esittämään mitään oikeina pitämiäsi vasta-argumentteja aloitusviestiin vaan ainoa, mihin pystyit, oli henkilökohtaisuuksiin meneminen.

        Olisi ollut paljon parempi keskustelun kannalta jos olisit esittänyt vasta-argumentteja - mutta mistäpä punikit niitä tekisivät.

        /Kalle, joka antaisi kommunistien syödä omat lääkkeensä ja kapitalistilääkkeet annettaisiin vain ei-kommunistien käyttöön


      • antipunikki kirjoitti:

        Et sitten pystynyt esittämään mitään oikeina pitämiäsi vasta-argumentteja aloitusviestiin vaan ainoa, mihin pystyit, oli henkilökohtaisuuksiin meneminen.

        Olisi ollut paljon parempi keskustelun kannalta jos olisit esittänyt vasta-argumentteja - mutta mistäpä punikit niitä tekisivät.

        /Kalle, joka antaisi kommunistien syödä omat lääkkeensä ja kapitalistilääkkeet annettaisiin vain ei-kommunistien käyttöön

        on jo määrätty rauhoittavaa!


      • lentoemäntäsi
        vom kirjoitti:

        on jo määrätty rauhoittavaa!

        Mäkiset ja ku/o/ppaiset ovat olleet pyllyt nuorten stuerttien, joita on peräsimelläsi ohjailtu. Huiskista hei ja stuerttia pyllyyn, kuuluu laulu kapteenin.


    • Wäinä

      Lisäksi on mainittava,että Fidel Castron Kuuba lopetti kolonialismin Afrikassa. Siirtomaavalta ja orjuus ovat läntisen maailman historian synkin luku.
      Onneksi tuli Fidel.

      • höpötä

        Miten Fidel lopetti kolonialismin Afrikassa? Kuubalaiset olivat vähän aikaa Angolassa samanlaisina kolonialisteina kuin portugalilaiset.


      • Ei salaisuus

        Neukkula aloitti kolonialismin monissa euroopan valtiossa neljäkymmentä luvulla.


      • T Urpo

        Fidel itse on säälittävä luku maailman historiassa.

        Velipoika vallanperijänä!

        Onneksi Kuubassa on lämmin ja kaikki kasvaa minkä
        maahan laittaa.

        Jos Fidel pitelisi näillä leveysasteilla paratii-
        siaan, olisi se kuollut viluun jo het alussa.

        Mikä oli Euroopan viimeinen siirtomaavalta?


    • Orvari

      Hyvin kirjoitettu, asiaa joka sana.

    • kauhea asia?

      Ei sentään. Kyllä kommunismi oli siihen verrattuna parempi asia. Maaorjuuden lopettaminen kauheaa? Ei sentään.

      Maassa oli lakkoja niin maan perusteellisesti. Se, että tsaari tapatti aseettomia mielenosoittajia oli kaiken huippu. Kyllä tsaarinvallalle oli vain yksi vaihtoehto: Tsaari pois vallasta.

      Natsi-Saksa kavereineen aloitti toisen maailmansodan. Kaverit olivat Italia, Japani ja Suomi ja muita, mutta ei Neukkulaa.

      Suomen kommunistit muuten olivat Natsi-Suomessa 30 - 40-luvulla linnassa. Hyväksikäyttö kuuluu kyllä kapitalismiin. Ei maailma olisi täynnä rutiköyhiä kehitysmaita eikä köyhiä ihmisiä, jos kapitalismi olisi köyhän ihmisen asialla.

      Moni Etelä-Amerikassa on kapitalismin todennut olevan vain rikkaita hyödyttävä ja äänestää valtaan puolueita jotka ajavat sosialismia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      174
      1192
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      46
      631
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      304
      558
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      228
      543
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      529
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      502
    Aihe