FAKTOJA

Joo, mitäköhän Tehyn riveistä kuului, kun olivat irtautuneet yhteisestä rintamasta muiden ammattiyhdistysten kanssa. Sieltä kuului, että "Meidän avullamme te nyt saitte meille kuuluvia korotuksia". Että se siitä yhteishengestä. Hoitsut tehyn kautta haluavat vain selvän "hajuraon" muihin kunta-alalla työskenteleviin ammattiryhmiin, koska kuvittelevat työnsä arvokkaammaksi.

Oman työn julistaminen arvokkaammaksi kuin toisen työ on tosi vaarallinen tie lähteä rakentamaan tätä yhteiskuntaa eteenpäin.
4203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jouduin potilaaksi sydämen läppävian takia, joka leikkauksella korjattiin. Täällä kaikki myymäläapulaiset sun muut pikkuporvarit. Aliarvioivat sairaanhoitajan työtä, mutta ovat väärässä. Missä ammatissa joutuu oikeuteen väärästä lääkkeen annostelusta tai väärin tehdystä työstä, kun sairaahoitajan ja lääkärin ammatissa. Insinööri, ekonoomi, arkkitehti ym. Vai tehdä vaikka millaisen mokan, niin palkka ei kun nousee. Tämän asian olen 40v työuran aikana kokenut monta kertaa! Sonerankin johtajat teki miljardimokan, mutta eivät saaneet mitään rangaistusta. Ei myöskään Stora-Enson johtaja Härmälä saanut, kuin kultasen käden puristuksen, kun teki 5 miljardin euron mokan! Tässä vaan muutama esimerkki. Parasta aikaa on tutkinto vankeudessa sairaanhoitajia, kun ovat annostelleet erehdyksessä rahoittavia lääkkeitä.
Missä muussa ammatti ryhmässä voidaan virheen takia joutua leivättömän pöydän ääreen. Ei missään. Tämä asia pitä kovankin lahtarin tunnustaa! Olipa puolueesta mistä hyvänsä!

Äänestä
  • Mutta erittäin tuntuva palkankorotus ei poista sitä ongelmaa, että henkilökuntaa on sairaanhoidossa rankasti liian vähän.

    Äänestä

  • Circio kirjoitti:

    Mutta erittäin tuntuva palkankorotus ei poista sitä ongelmaa, että henkilökuntaa on sairaanhoidossa rankasti liian vähän.

    Pistää varastettua insuliinia viattomiin potilaisiin...

    Äänestä

  • Älä viitsi, esim. lääkäreitähän ei saada vastuuseen juuri mistään. Muisteleppa vaan sitä ihmistä, jossa leikkauksessa oli jääneet sakset mahalaukkuun ja olleet siellä ties kuinka kauan.
    Kyllähän sai käydä prosessia oikeudestaan korvauksiin ja oikeudesta, että toisen terveyden menettämiseen johtavasta huolimattomuudesta edes jotenkin rangaistaisiin eikä muuten syyllisiä jostain syystä löydetty. Ja jos löydetäänkin, niin Potilasvakuutus korvaa pikkusumman ja lääkärit ja hoitsut pääsee kuin koirat veräjästä.

    Mutta anna olla, jos toimihenkilönä teet jonkun virheen vaikkapa vaitiolovelvollisuudessa, niin kenkää tulee alta aikayksikön tai ainakin sinut merkitään iäksi mustaan kirjaan ja muistetaan mainita seuraavassakin paikassa jne.

    Kyllä tosiasia on niin, että mitä isompipalkkainen olet missä tahansa organisaatiossa, niin aina löytyy niitä auttajia, jotka auttavat sinut pulasta, kun olet tehnyt mokia. Tavallista kansalaista ei auta kukaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työn arvo kirjoitti:

Joo, mitäköhän Tehyn riveistä kuului, kun olivat irtautuneet yhteisestä rintamasta muiden ammattiyhdistysten kanssa. Sieltä kuului, että "Meidän avullamme te nyt saitte meille kuuluvia korotuksia". Että se siitä yhteishengestä. Hoitsut tehyn kautta haluavat vain selvän "hajuraon" muihin kunta-alalla työskenteleviin ammattiryhmiin, koska kuvittelevat työnsä arvokkaammaksi.

Oman työn julistaminen arvokkaammaksi kuin toisen työ on tosi vaarallinen tie lähteä rakentamaan tätä yhteiskuntaa eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu